Tuulivoimalat meluavat äänekkäästi

HS 18.9.22 Tuhannen tuulivoimalan maa

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008552990.html

Lapissa asuva nainen kuvaa tuulivoimaloiden melua näin:

"Kitkiäisvaaran tuulipuistoon on hänen kotoaan vajaa kaksi kilometriä.

Ja sen kuulee.

"Voimalat olivat rakennushetkellä Suomen suurimmat. Niiden melu on tuntunut pahimmillaan siltä kuin hornetti lentäisi talon yli uudestaan ja uudestaan."

Melu tuskastuttaa Koivistoa erityisesti yöaikaan.

"Toivon aina, että yöllä ei tuulisi Kitkiäisvaarasta kylälle päin. Meteli tulee seinien läpi ja television äänen ylitse."

Kauheaa, että Suomessa sallitaan tällainen.
10260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomeen pitää saada tuulivoimalainsäädäntö, joka ei salli tällaisten tuulivoima-alueiden rakentamista. Myös maalla asuvilla on oikeus hyvään ympäristöön.

Äänestä

Rakentakoot voimalapuistot Uudellemaalle sinne mahtuu melua mölisevät muutenkin
.Kansallismaiseman Raiskaaminen siellä missä itse eivät käy koskaan kelpaa tyhmille. Jokaiseen voimalaan tehdään huoltotie ja metsää kaadetaan laajalta alueelta reilusti yli hehtaarin kokoinen aukko jottei "metsä blokkaa tuulta rinteessä."Jo nyt länsirannikon siirtolinjat "tukossa". Eli pitää raiskata lisää luontoa siirtolinjojen rakentamiseksi.
Pankoot kaapelit maan alle. Helsinki meren rannalla kyllä sinne 500 voimalaa mahtuu.Edustan saaret joutaa tuulivoimapuistoksi kaapelit mereen.Stadin vihreät möykkää koko ajan ja polttavat kivihiiltä piippu punaisena venäläist kivihiiltä Soininvaaran päsmäröimänä,
Tuulivoima tuhoaa luonnon biodiversiteetin. Norjassa korkein oikeus määräämässä Fosenin tuulivoimapuiston purettavaksi. Missä tuulivoimapuisto pilaa maiseman ei siellä viihdy Erkkikään retkeilemässä. Matkailutulot pyöreä nolla.Pankaa päättäjät asumaan viikon teltassa tuulivoimalan vieressä.

Äänestä

Tallenna ääni ja laita Youtubeen;)

Äänestä

Siis yksi nainen kertoo tällaista? Uskooko joku todella tuulivoimasta syntyvän Hornettiin verrattava ääni? -Ei ole kyllä Hornettia nähnytkään. Tuollainen kirjoitus kertoo kylläkin enemmän kirjoittajasta kuin tuulivoimasta.

Äänestä
  • Et siis ole käynyt tuulipuistossa,niin eihän niitä saa rakentaa kehä 3 sisäpuolelle,on sairaan häiritsevä ääni joka kulkeutuu kilometrejä riippuen tuulen suunnasta,häiritsee metsästyksessä käytettävien puhelimien toimintaa televisioita yms.Olkaa nyt Keuruulla kovana ei myllyjä siihen kauniiseen luonnon kolkkaan????

    Äänestä

  • Kyllä tuulivoimalat aiheuttavat korvia särkevää melua. Eräs tuttuni harrastaa metsästystä ja nyt syksyllä lähti metsäkanametsälle. En tiedä tarkkaan, kuinka lähelle tuulivoimaloita hän meni, ehkä alle 1 km etäisyydelle. Hän oli kuitenkin joutunut poistumaan alueelta, koska meteli oli ollut niin kova, että hän olisi tarvinnut kuulosuojaimia pystyäkseen olemaan siellä.

    Äänestä

Ilmankos Helen Oy haluaa ostaa tuulipuistoja Pohjois-Pohjanmaalta eikä rakentaa niitä Kaivopuiston edustalle.

Äänestä

Noihin suunnitellaan monen kilometrin äänibufferit eikä niitä voi laittaa asutuksen viereen. Metsän puut viedään jatkojalostukseen

Äänestä
  • Valitettavasti jättimäisiä tuulivoimaloita on tehty aivan liian lähelle asutusta ja yhä tehdään, ainakin Pohjois-Pohjanmaalla. Kuntapäättäjät ovat niin kahjoa porukkaa monessa kunnassa, että heidän ei pitäisi voida tehdä näin vaativia päätöksiä kuin mitä tuulivoimarakentamiseen liittyvät päätökset ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

HS 18.9.22 Tuhannen tuulivoimalan maa

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008552990.html

Lapissa asuva nainen kuvaa tuulivoimaloiden melua näin:

"Kitkiäisvaaran tuulipuistoon on hänen kotoaan vajaa kaksi kilometriä.

Ja sen kuulee.

"Voimalat olivat rakennushetkellä Suomen suurimmat. Niiden melu on tuntunut pahimmillaan siltä kuin hornetti lentäisi talon yli uudestaan ja uudestaan."

Melu tuskastuttaa Koivistoa erityisesti yöaikaan.

"Toivon aina, että yöllä ei tuulisi Kitkiäisvaarasta kylälle päin. Meteli tulee seinien läpi ja television äänen ylitse."

Kauheaa, että Suomessa sallitaan tällainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu