On paljon parempi olla ateisti kuin uskova. Kristitty miettii kaiken aikaa "syntejään" ja anelee niitä anteeksi ja kokee huonoa omaa tuntoa.
Ateisti ei tunne sellaista ja on vapaa elämään elämäänsä kuten haluaa.
On niin hyvä olla ateisti
61
69
Vastaukset
- Anonyymi
Sano reilusti hei, dumarillumarei.
- Anonyymi
Itse erosinkirkosta kirkoliisveron takia. Aina mätkyt joulukuu.Lisäksi elämäni rakkaus jätti minut ja yhteisen lapsemme Ruotsissa, kun en liittynyt helluntalaiseurakuntaan Mitä tulee uskontoni. Uskon jumalaan maa äiti ja isä taivaan. Ilman ja meren.Puiden halailun .On yksityi asiani ja en omia uskomuksiani tuo julki. Uskokoon kuka mihinkin uskoo tai ei.
- Anonyymi
Aika harva enää uskoo lupauksiin, jotka antanut koijarikin häippäsi jo 2000 vuotta sitten.
- Anonyymi
Eikös jesse kuitannut jo etukäteen kaikkien hihhuleiden synnit ja rikokset?
- Anonyymi
Kyllä! Juuri siksi minun on niin hauska tehdä syntiä.
- Anonyymi
On tietenkin ihan hyvä olla ateistina, mutta se on myös avoimin silmin nähtynä ainoa järjellinen vaihtoehto.
- Anonyymi
Koska nyt kuitenkin tämä kolmasosa-Jumala räytyi kidutuspuussa hengiltä,jotta kuka tahansa hirveitä rikoksia tehnyt pääsisi Paratiisiin palvomaan ikuisuudessa kolmasosa-Jumalaa(kunhan vain hetkisen katuu ennen kuolemaansa) niin onhan tuo aivan järjettömän hyvä diili!
Tämäpuoleisen elämän lisäbonuksena saa vapaan käyttöoikeuden seurakunnan tyhmemmän aineksen taloon,karjaan ja vaimoon nähden...
Jos et usko niin kysy Jeesukselta!! - Anonyymi
Ateisti ei tunnetusti alistu yhteiskunnan lakien ja asetusten tai työpaikan määräysten alle, vaan rikkoo niitä, jos vain mieli tekee. Raamatun moraaliohjeita hän rikkoo varmasti.
- Anonyymi
Ateisti kyseenalaistaa kaiken jeesustelun .
- Anonyymi
Ateisti ymmärtää noudataa lakeja ja asetuksia ilman helvetin tulella pelotteluakin.
Uskovaiset puolestaan ovat korvanneet moraalin moraalittomalla, sokealla uskolla. - Anonyymi
Uskovaisena en noudata lakia, mutta Raamatun sanaan uskon niin että tärisen.
- Anonyymi
On varmasti paljon parempi olla vapaa kuin alistua jonkin auktoriteetin käsityksiin "synnistä" tai muistakaan vääryyksistä. Tämä on luonnollisesti ateistin hieno etuoikeus.
Mutta ei liene ihan perusteltua sanoa, että olisi hienoa elää "niin kuin haluaa", välittämättä mistään moraalisista kysymyksistä.
Ateistikin pohtii joka tapauksessa moraalikysymyksiä elämässään, vaikka voikin tehdä sen ilman auktoriteettiuskoa. - Anonyymi
Vetovoiman laki toimii sekä ateismissa, että uskossa.
1. ateismi on negaatio ja sen mukana mennee sitten monta asiaa
samalla moodilla. Kieltämisen kulttuuri menee sisään useaan asiaan
ja sen myötä alkaa kapina, jonka veturina on rationaalisuus. Kaikki
pyritään selittämään vallitsevan tieteen avulla. Se on mahdotonta.
Mutta asia koukuttaa niin, että ihmisestä tulee Jumalaa suurempi
tietoteoreetikko, joka istuu sohvalla olkapäät ristissä: tuokaa jumala
eteeni, itse en sitä löydä avaruudesta enkä sisältäni ei, tahtoa etsiä.
2. Uskossa on kaikki vastakohtaista ja se perustuu positiiviseen
energiaan. Voimakas halu johtaa optimismiin ja luottamukseen,
toiveiden täyttymiseen. Olemme sitä, mitä ajattelemme ja pyritään
kehittymään henkisesti. Ajatukset ovat syy ja keino saada asioita
aikaan. Hallitaan tunteet, eikä älähdetä tuomitsemaan. Pyytäminen
on nöyryyttä ja ihminen osaa rukoilla ja saa oikeat mittasuhteet ja
kiitollisuuden Kaikkivaltiasta kohtaan. Ajatusten eteen on tehtävä myös tekoja
jotka antavat henkisesti enemmän kuin maallinen menestys. Muutoksen
moottori käynnistyy kun kohtelet lähimmäistäsi rakkauden kaksoiskäskyn
mukaisesti. Jeesus oli asiasta äänessä, sitä ei voi vetää punakynällä pois vaan
se on Jeesuksen omaa Jumalallista sanomaa.- Anonyymi
"1. ateismi on "
Ateismi ei ole mitään se on vain keksitty nimitys ihmiselle joka ei ole kiinnostunut henkisyydestä taikauskon ja tarujen kautta vaan pitää jalat maassa järjen päässään ja pyrkii perustelemaan asiat ymmärrettävästi itselleen joiden kanssa on tekemisissä .
Tällainen ihminen on yleensä koulutettu elää nykyaikaisessa sivistyneessä yhteiskunnassa ja on hyvin suvaitsevainen maailman monimuotoisuuden suhteen niin yhteiskunnan politiikassa kuin yksilöidenkin oikeuksien suhteen.
"2. Uskossa on kaikki vastakohtaista"
Tämä on totta taikauskoihin ja jumaliin uskovista ihmisistä ylivoimaisesti suurin osa elää kouluttamattomissa kehitysmaissa joissa taikauskot ja jumaltarut ovat voimissaan .
- Anonyymi
Jos minä olisin mielikuvitukseni ohjaama niin olisin taiteilija 🤣
- Anonyymi
Niinhän sinä oletkin. Valehtelun voi kehittää taiteeksi.
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä oletkin. Valehtelun voi kehittää taiteeksi.
Uskoa voi mihin tahansa se ei ole valhetta. Jos väittää tietävänsä se on valhetta.
Olen samaa mieltä. Olen saanut ateistisen kasvatuksen ja sodan vastaisen kaikki ihmiset hyväksyvän kasvatuksen. Siksi minua usein luullaan uskovaiseksi yhden tappouhkauksenkin olen saanut kun en suostu solvaamaan uskovaisia enkä Jumalaa johon en usko, atisteissa löytyy monenlaista väkeä ovat kasvaneet sairaassa lahkossa ja vihaavat uskovaisia.
Kouluun mennessä en edes tiennyt mikä on Jumala- Anonyymi
"Kouluun mennessä en edes tiennyt mikä on Jumala"
Älä välitä minä en tiedä vieläkään edes yhtä jumalaa vaikka niitä sanotaan olevan tuhansia erilaisia aina kulttuurista riippuen . Anonyymi kirjoitti:
"Kouluun mennessä en edes tiennyt mikä on Jumala"
Älä välitä minä en tiedä vieläkään edes yhtä jumalaa vaikka niitä sanotaan olevan tuhansia erilaisia aina kulttuurista riippuen .Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi eikä olevaksi. Uskoa voi kumpaakin vaihtoehtoon.
- Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi eikä olevaksi. Uskoa voi kumpaakin vaihtoehtoon.
"Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi eikä olevaksi. Uskoa voi kumpaakin vaihtoehtoon."
Tuo tuskin on tarpeellistakaan olematon todistaa itse olemattomuudestaan ja olevainen olevaisuudestaan .
Hipper Nakkeli tuo lentävä sarvikuono on todistanut olemattomuutensa ja tavallinen Afrikan sarvikuono olevaisuutensa aika simppeliä. - Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi eikä olevaksi. Uskoa voi kumpaakin vaihtoehtoon.
"Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi "
Tässä on pieni virhe tekstissäsi sinun pitäisi kirjoittaa monikossa jumalista koska niitä on tuhansia erilaisia kulttuurista riippuen ....jos et sitten ole uskovainen ja valinnut näistä vain yhden jota pidät sinut jumalana. Anonyymi kirjoitti:
"Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi eikä olevaksi. Uskoa voi kumpaakin vaihtoehtoon."
Tuo tuskin on tarpeellistakaan olematon todistaa itse olemattomuudestaan ja olevainen olevaisuudestaan .
Hipper Nakkeli tuo lentävä sarvikuono on todistanut olemattomuutensa ja tavallinen Afrikan sarvikuono olevaisuutensa aika simppeliä.Kuinka hän on todistanut ettei ole olemassa? Kuollut ihminen ei siihen pysty mutta tiede pystyy todistamaan kuolleen ihmisen.
Anonyymi kirjoitti:
"Se tosiaan on ongelma siksi tiede ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi "
Tässä on pieni virhe tekstissäsi sinun pitäisi kirjoittaa monikossa jumalista koska niitä on tuhansia erilaisia kulttuurista riippuen ....jos et sitten ole uskovainen ja valinnut näistä vain yhden jota pidät sinut jumalana.Juu näin tarkalleen on. Pidän Jumalaa tunteena en ihmisen ulkopuolella olevana. En oikein tiedä lasketaanko se ateismiksi ?
- Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Kuinka hän on todistanut ettei ole olemassa? Kuollut ihminen ei siihen pysty mutta tiede pystyy todistamaan kuolleen ihmisen.
"Kuinka hän on todistanut ettei ole olemassa? "
Samalla tavoin kuin muutkin tarujen hahmot reaalimaailman olemattomuudellaan jumalat elävät vain joidenkin kirjoittamissa kirjoissa ja lehdissä kuten sarjakuvasankarit .
Muistan hyvin lapsuuteni Tarzan kirjat ja lehdet niitä lukiessa koin valtavia tunteita lapsena jännityksestä lopullisen voiton huumaan kun sankari lopussa voitti pahan .
No se kuului lapsuuteen ja sen ajan elämään tiedän että kyseinen hahmo oli vain siinä tarinassaan ja kirjassaan elävä hahmo jota saatoin pitää elossa vain mielikuvituksessani. Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka hän on todistanut ettei ole olemassa? "
Samalla tavoin kuin muutkin tarujen hahmot reaalimaailman olemattomuudellaan jumalat elävät vain joidenkin kirjoittamissa kirjoissa ja lehdissä kuten sarjakuvasankarit .
Muistan hyvin lapsuuteni Tarzan kirjat ja lehdet niitä lukiessa koin valtavia tunteita lapsena jännityksestä lopullisen voiton huumaan kun sankari lopussa voitti pahan .
No se kuului lapsuuteen ja sen ajan elämään tiedän että kyseinen hahmo oli vain siinä tarinassaan ja kirjassaan elävä hahmo jota saatoin pitää elossa vain mielikuvituksessani.Sinähän todistit ettei Tarzan ole olemassa. Tarzan ei itse todistanut mitään.
Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka hän on todistanut ettei ole olemassa? "
Samalla tavoin kuin muutkin tarujen hahmot reaalimaailman olemattomuudellaan jumalat elävät vain joidenkin kirjoittamissa kirjoissa ja lehdissä kuten sarjakuvasankarit .
Muistan hyvin lapsuuteni Tarzan kirjat ja lehdet niitä lukiessa koin valtavia tunteita lapsena jännityksestä lopullisen voiton huumaan kun sankari lopussa voitti pahan .
No se kuului lapsuuteen ja sen ajan elämään tiedän että kyseinen hahmo oli vain siinä tarinassaan ja kirjassaan elävä hahmo jota saatoin pitää elossa vain mielikuvituksessani.Ontologia on aika vaikeaa ymmärtää
- Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Sinähän todistit ettei Tarzan ole olemassa. Tarzan ei itse todistanut mitään.
"Sinähän todistit ettei Tarzan ole olemassa. Tarzan ei itse todistanut mitään."
Minähän todistin että Tarzan oli nimenomaan olemassa tunteissani ja mielikuvituksessani kuten sinulla jumalat ovat olemassa mielikuvituksen kautta tunteena .
Tarzan ja jumalhahmot elävät villiä ja tapahtumarikasta elämäänsä tarinoissa ja kirjoissa mutta elävässä todellisessa elämässä ne ovat täysin olemattomia hahmoja josta itse todistavat olemattomuudellaan. Anonyymi kirjoitti:
"Sinähän todistit ettei Tarzan ole olemassa. Tarzan ei itse todistanut mitään."
Minähän todistin että Tarzan oli nimenomaan olemassa tunteissani ja mielikuvituksessani kuten sinulla jumalat ovat olemassa mielikuvituksen kautta tunteena .
Tarzan ja jumalhahmot elävät villiä ja tapahtumarikasta elämäänsä tarinoissa ja kirjoissa mutta elävässä todellisessa elämässä ne ovat täysin olemattomia hahmoja josta itse todistavat olemattomuudellaan.Uskon vasta kun Tarzan itse tulee sanomaan hän ei ole olemassa
mutta
Meidän äiti tekee teidän äitien ruuat- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sinähän todistit ettei Tarzan ole olemassa. Tarzan ei itse todistanut mitään."
Minähän todistin että Tarzan oli nimenomaan olemassa tunteissani ja mielikuvituksessani kuten sinulla jumalat ovat olemassa mielikuvituksen kautta tunteena .
Tarzan ja jumalhahmot elävät villiä ja tapahtumarikasta elämäänsä tarinoissa ja kirjoissa mutta elävässä todellisessa elämässä ne ovat täysin olemattomia hahmoja josta itse todistavat olemattomuudellaan.Mielikuvat ovat metka asia. Muistan kuin ehkä 11-12 -vuotiaana luin Tarzan -kirjoja ja Oparin ylipapitar La:n hehkeän ulkomuoden ja niukan vaatetuksen kuvailu sai esiteinillä paitsi mielen kuohuksiin, niin myös verenkierron sen verran sekaisin, että esiintyi outoa veren pakkautumista yhteen paikkaan. Voiko hahmo joka on kokonaan mielikuvitusta saada aikaan näin selviä fyysisiä vaikutuksia viattoman lapseen?
- Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Ontologia on aika vaikeaa ymmärtää
Aivan kaikki on vaikea ymmärtää, jos halua edes yrittää.
Anonyymi kirjoitti:
Mielikuvat ovat metka asia. Muistan kuin ehkä 11-12 -vuotiaana luin Tarzan -kirjoja ja Oparin ylipapitar La:n hehkeän ulkomuoden ja niukan vaatetuksen kuvailu sai esiteinillä paitsi mielen kuohuksiin, niin myös verenkierron sen verran sekaisin, että esiintyi outoa veren pakkautumista yhteen paikkaan. Voiko hahmo joka on kokonaan mielikuvitusta saada aikaan näin selviä fyysisiä vaikutuksia viattoman lapseen?
Tunteet vaikuttavat tietenkin. Mielikuva herättää tunteen joka laukaisee toiminnan. Ilman tunnetta ei tapahdu mitään.
- Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Tunteet vaikuttavat tietenkin. Mielikuva herättää tunteen joka laukaisee toiminnan. Ilman tunnetta ei tapahdu mitään.
" Ilman tunnetta ei tapahdu mitään."
Sanotaanko näin että ilman ajatusta ja mielikuvaa ei tapahdu mitään .
Tunne tulee vasta mielikuvan ja ajatuksen jälkeen . Anonyymi kirjoitti:
" Ilman tunnetta ei tapahdu mitään."
Sanotaanko näin että ilman ajatusta ja mielikuvaa ei tapahdu mitään .
Tunne tulee vasta mielikuvan ja ajatuksen jälkeen .Niinhän juuri kerroin
Mielikuva tai jokin ärsyke herättää tunteen ja sitten toimitaan annetaan turpiin tietenkin :)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Ilman tunnetta ei tapahdu mitään."
Sanotaanko näin että ilman ajatusta ja mielikuvaa ei tapahdu mitään .
Tunne tulee vasta mielikuvan ja ajatuksen jälkeen .Ihminen menee tunne edellä. Järki seuraa perässä ja aikuisella parasympaattisen hermoston ohjaama TOIMINTA pitäisi olla järjen / harkinnan ohjaamaa. Kaava on suunnilleen:
Ärsyke > tunne > harkinta > toiminta.
Se että yleensä tuntee tarvetta tehdä jotain on jo tunne.
Sitten on sympaattisen hermoston aiheuttamaa toimintaa (punastuminen, erektio jne), johon harkinta ei suoraan vaikuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen menee tunne edellä. Järki seuraa perässä ja aikuisella parasympaattisen hermoston ohjaama TOIMINTA pitäisi olla järjen / harkinnan ohjaamaa. Kaava on suunnilleen:
Ärsyke > tunne > harkinta > toiminta.
Se että yleensä tuntee tarvetta tehdä jotain on jo tunne.
Sitten on sympaattisen hermoston aiheuttamaa toimintaa (punastuminen, erektio jne), johon harkinta ei suoraan vaikuta.Mielikuva puuttuu täysin siis .
Eikö se mene niin että ärsyke- mielikuva -tunne-harkinta -toiminta
Ärsyke voi olla vaikka ääni josta tulee mielikuva joka vaihtelee ihmisestä riippuen josta seuraa taas yksilöllinen tunne jokaiselle johon reagoidaan yksilöllisesti. Anonyymi kirjoitti:
Mielikuva puuttuu täysin siis .
Eikö se mene niin että ärsyke- mielikuva -tunne-harkinta -toiminta
Ärsyke voi olla vaikka ääni josta tulee mielikuva joka vaihtelee ihmisestä riippuen josta seuraa taas yksilöllinen tunne jokaiselle johon reagoidaan yksilöllisesti.Mielikuva on havainnon kaltainen elämys ja näköaivoalueen muodostama muistinvarainen ja siis mentaalinen representaatio, johon ei kuitenkaan liity mitään ulkoista ärsykettä, joka toimisi havainnon kohteena
- Anonyymi
MattiA kirjoitti:
Mielikuva on havainnon kaltainen elämys ja näköaivoalueen muodostama muistinvarainen ja siis mentaalinen representaatio, johon ei kuitenkaan liity mitään ulkoista ärsykettä, joka toimisi havainnon kohteena
Lapsella esimerkiksi kun mielikuvitus tekee tepposet ja saa lapsen pelkäämään mörköjä pimeässä huoneessa isojen poikien peloteltua näistä pelko lähtee mielikuvituksesta ilman ärsykettä .
Se perustuu joskus annettuun informaatioon isojen poikien taholta.
- Anonyymi
Niinpä.
Elämä on parasta huumetta.
On parempi elää todellisuudessa kuin oman pään sisäisissä harhoissa. - Anonyymi
Kuka tai mikä on kaiken takana. Joku kumma energia joka säätelee, että hengissä pysytään ja aurinko on oikealla etäisyydellä, niin ettei jäädytä tai kaikki palaisi.
Matti & Teppo laulaa: Kaiken takana on nainen. Onko spagettihirviöillä moisia voimia.
Ja pitääkö olla joku lähettiläs joka kertoo, missä mennään ja kuka on kuka. Taulun
takana on aina taiteilija ja sävelmän edessä voi olla laulamassa itse säveltäjä. Miten on elämän kanssa maapallolla. Luuraako tonttu saunan ikkunasta ja ottaa vastuun. - Anonyymi
Kamelin takana on jumala.
- Anonyymi
Ennen kameli pääsee taivaaseen kuin hihhuli.
- Anonyymi
Ateismissa ei ole syntikäsitettä olemassa, joten yleisesti ottaen ateisti ei voi olla olé syntinen, vaikkakin täällä pilkkaa Jumalaa ja halveksii uskovia ja uskontoja. Tämä elämäntyyli ei aiheuta katumusta, koska ei ole kaduttavaa ja syntiä ei tunnisteta lainkaan. Skitsofreenikko, narsisti ja mielenterveyspotilaat eivät tunnista omaa sairautta. Ateisti haukkuu itselleen olematonta jumalaa ja pitää siksi tieteen saavutuksia läheisenä sukua itselleen on siksi piittaamaton muista kuin itsestään.
Nikola Tesla sanoi, kaikki on värähtelyä, joko negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan.
Synnintunto on positiivista värähtelyä, vaikka se kuulostaa negatiiviselta. Tunnistetaan itsemme pienenä hiukkasena, jolla on paljon opittavaa ja korjaamisen varaa löytyy aina. Kuningatar Elisabetin hautajais seremoniaa tuli seuraamaan moni
korkean tason vieras mm. Usan presidentti. Hän oli nöyrä mies hautajaisissa ja piti Kuningatarta esikuvanaan maallisessa elämässä, jolta oli paljon opittavaa. Aivan kuten me kaikki kristityt pidämme Jeesus Kristusta esikuvana. Silloin olemme oikeilla raiteilla.- Anonyymi
Minä en pilkkaa enkä halveksi uskovia, ainoastaan tunnen sääliä sen vuoksi että uskova heittää romukoppaan todellisuuden tunteen, reaalimaailman ja tekee itselleen mielikuvitusmaailmasta kodin itselleen. Olen ateisti ja nautin elämästä, läheisistä ihmisistä, harrastuksista, luonnosta, toisten auttamisesta. Teen vapaaehtoistyötä ja saan siitä paljon kokemuksia,ja moraalini vaatii että autan toisia, eikä minun tarvitse koko ajan miettiä jumalaa, ja mitä jumala ajattelee. Ajatteluni käsittää kaikki ihmiset, eivätkä vain uskon veljet.
- Anonyymi
Heitipä melkoisen valheen. Moni mieleltään sairas tunnistaa sairautensa. Jopa skitsofreenikko. Osa heistä käy jopa töissä. Itselläni on skitsofrenia ja tunnistan hyvin mikä osa ajattelusta ei on sairauden oire ja mikä ei.

Toimit moraalisesti juuri oikein ja se on suuri saavutus. Oikeilla raiteilla.
Minä olen kristitty, mutta en uskonnollinen, vaan spiritualisti.
Uskon vakaasti siihen että toisia auttamalla, voi vakauttaa omaa maailmaa.
Siksi autan monia ihmisiä, eikä se ole mikään kehun aihe, koska jokainen
tapahtuma johtaa uuteen hyvään tapahtumaan. Vetovoiman laki.
Matti.jos luet tämän.. toivottavasti tulet uskoon. Sinusta ei tule hihhulia, koska olet älykkö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heitipä melkoisen valheen. Moni mieleltään sairas tunnistaa sairautensa. Jopa skitsofreenikko. Osa heistä käy jopa töissä. Itselläni on skitsofrenia ja tunnistan hyvin mikä osa ajattelusta ei on sairauden oire ja mikä ei.
On erilaisia tasoja ihmisellä, yleisesti ottaen jos on päihdeongelmainen-huume-alkoholi ja siinä kulkee mukana mielensairaus, niin ihminen ei tunnista. Jos on hieman vähemmän lahjakas, silloinkaan ei tunnista. On lahjakkuutta tunnistaa skitsofrenia ja saada apu siihen omaehtoisesti. Ehkä ammuin hieman yli. Oma puolisoni on skitsofreenikko, eikä tunnista tätä sairautta, mutta lääkäri tunnistaa muutaman käynnin jälkeen. Oli vaikea taivuttaa lekurille, mutta etiikkaan kuuluu lausunto läheiseltä.
Synti tarkoittaa ohilaukausta kreikaksi. Ateistikin voi tuntea syntiä hänelle se on ristiriita jonkin tekemänsä teon ja omien arvojen välillä.
Itse uskon Jumalan olevan tunne johon sisältyy omat arvoni.
- Anonyymi
Jokainen uskoo mihin haluaa. Joku jopa uskoo poliitikkojen löpinöihin.
- Anonyymi
Putin uskoo voittavansa sodan, vaikka koko Venäjä on nyt pinnan alla.
Pitäisi lähettää snorkkeli tähtitieteen saavutuksista ja kumilakki.
Ei pahalla maailmaa ja rauhaa edistetä, vaan palvelemalla muita kansoja.
Ei valloittamalla uusia alueita, koska koko maailma vastustaa yksinvaltiaita.
Kohta kaikkia ajavat Ladoilla ja kiinalaisilla autoilla ja hajuvedet ovat kopioita.
Kolikon kääntöpuoli kohdistuu nyt Venäjällä. 200.000 IT-osaajaa eli aivotyötä
tekevät ovat jo muuttaneet länteen pois "rakkaasta isänmaasta". Kännyköitä ja tietsikoita ei enää toimiteta, joten vaikea tehdä hommia koska ei ole välineitä.
Sitä saa mitä tilaa, Mä putoan-laulujen sanat sopivat . - Anonyymi
> Ateisti ei tunne sellaista ja on vapaa elämään elämäänsä kuten haluaa.
Ateisti ei siis välitä vaikka toimisi väärin, ei yllätä tuo.- Anonyymi
Et näköjään ymmärrä mitä ateismi on. Ateismi on sitä että ottaa vastuun itsestään ja elämästään eikä työnnä vastuuta keksimälleen jumalan kuvatukselle. Vapaus tuo myös vastuun. Ei tarvitse kysellä jumalalta, mitä saa tehdä, mitä ei saa. Saa luottaa itseensä ihmisenä,saa luottaa rakkauteen ihmisten väliillä.
- Anonyymi
Olen uskova. Kuljen pystyssä päin ja iloisesti. Anteeksi toivottavasti pyydän aina silloin, kun olen esim. loukannut toista. Asianosaiselta siis pyydän anteeksi "Jumalan ja ihmisten edessä" . Tunnustan myös, että moni hyvä juttu, tärkeä asia ja teko on jäänyt tekemättä. Sitä pyydän anteeksi ja viisautta, että tilanteen tullen osaa valita toimia oikein.
Mulla on vähän sellainen kokemus ateisteista ja uskovaisista, että monella on käytännössä hyvin samat eettiset arvot. Kokemusmaailmaani liittyy myös se, että suurin osa vakaumuksellisista ateisteista ja uskovista tahtoo elää sillai tolkullisesti, että ei vahingoita muita. Niitäkin on, jotka tietoisesti tekevät pahaa, valehtelevat ja vahingoittavat toista. Heidänkin joukossaan on uskon kieltäviä ja uskoa tunnustavia. Esim. presidentti Putin julkisuudessa tunnustaa kristillistä uskoa, osallistuu ainakin joitakin kertoja liturgiaan. Hän on sanonut, ettei kadu mitään, sillä katumalla tulee vain katkeraksi. Suunta pitää olla eteenpäin. Mä ajattelen ja uskon, että katumus tekee kaikille hyvää. Ainakin se tekee tietä muutokselle.- Anonyymi
Venäjällä, polittisella tasolla, kulttuuri ei tunne katumusta. Kaikki on teatteria, korruptiota ja valehtelua. Uskon, että länsimainen perusateisti on paljon moraalisempi kuin venäläinen poliitikko. He ovat aggressiivisia, sotaisia ja vallanhimoisia. Alkanut hyökkäys on kääntynyt itseään vastaan ja nyt Venäjällä puhutaankin Ukrainan hyökkäyksestä ja invaasiosta ja Putin tekee itsestään uhrin. Vaikka itse aiheuttanut kaikki. Koko maailman talous sekaisin ja miljoonia pakolaisia, energiaa loppuu ja viljan kanssa ongelmia. Kymmeniä tuhansia kuolleita ja
loukkaantuneita. Missä on katumus? Kutsutaan lisää sotilaita ja kuolemaa levitetään, kun
sotilaita otetaan pystymetsästä ilman tahtoa sotia. Shakissa on termi "matti", jolloin ollaan ahdingossa ja missä katumus ei auta enää.
>>>On paljon parempi olla ateisti kuin uskova. Kristitty miettii kaiken aikaa "syntejään" ja anelee niitä anteeksi ja kokee huonoa omaa tuntoa.
Ateisti ei tunne sellaista ja on vapaa elämään elämäänsä kuten haluaa.<<<
Eikö ateisti tee syntiä?
Kyllä tekee, mutta ateistilta puuttuu synnintunto.
Jos ateistilla olisi synnintuntoa, niin ateisti joutuisi tutkimaan Raamatusta, Jumalan Sanasta, mitä synti pohjimmiltaan on.
Synti on vakava asia. Synnin kanssa voi leikitellä, mutta ennemmin tai myöhemmin perkeleellinen synti lyö synnin surutonta harjoittajaa
päin naamaa - ja lujaa !
Synti tuhoaa lopulta synninharjoittajan iankaikkiseen kadotukseen (helvettiin), ellei synninharjoittaja tee parannusta ja käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen.
Roomalaiskirje:
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa
Apostolien teot:
16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."- Anonyymi
"Eikö ateisti tee syntiä?"
Ei ,ateisti ihmettelee syntisiä pahoja ihmisiä jotka eivät osaa lopettaa pahantekoa =syntiä vaan jatkavat sitä ja sitten kokoontuvat viikottain yhteen pyytämään pahoja tekojaan anteeksi patsailta risteiltä ja alttaritauluilta ....pahantekijöitä pitää karttaa.
"Kyllä tekee, mutta ateistilta puuttuu synnintunto."
Ateistilla on arvomaailma jota hän noudattaa ateisti tietää oikean ja väärän tekemisen eron eri tilanteissa joten ateisteilla on etulyöntiasema uskovaisiin joilla ei ole omaa arvomaailmaa vaan joku raamattu mistä he joutuvat opiskelemaan tilanteen mukaan miten pitää toimia .
"Jos ateistilla olisi synnintuntoa, niin ateisti joutuisi tutkimaan Raamatusta, Jumalan Sanasta, mitä synti pohjimmiltaan on."
Juuri tätä tarkoitin äskeisellä ateisteilla on oma arvomaailma ja moraali mikä uskovaisilta puuttuu koska se on ulkoistettu kirjaan uskovainen on niin sanottu tyhjä ihminen jota ohjataan kirjoista ja muista ulkoisista asioista .
"Synti on vakava asia. Synnin kanssa voi leikitellä, mutta ennemmin tai myöhemmin perkeleellinen synti lyö synnin surutonta harjoittajaa
päin naamaa - ja lujaa !"
Varmaankin uskovaisia syntisiä pahoja ihmisiä lyökin ei ne muuten päivittäin pahoja tekojaan ja aikomuksiaan pyytelisikään anteeksi me puhtaat synnittömät ateistit kartamme tällaisten pahojen ihmisten seuraa ettei meistä tulisi samanlaisia phuutta ja syntiä täynnä olevia katuvia ihmisiä.
"Synti tuhoaa lopulta synninharjoittajan iankaikkiseen kadotukseen (helvettiin), ellei synninharjoittaja tee parannusta ja käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen."
Onnea yrityksessä toivottavasti tämä Jeesus ei sinua polta uskontosi helvetissä ja muita uskovaisia .
Vinkkinä näin synnittömältä oman moraalin ja arvomaailman omistavalta ihmiseltä mitä jos koittaisitte olla synnittömiä se vaihtoehto on tainnut teiltä kokonaan unohtua.
Eikös se teidän tarujen sankarikin sanonut " "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
Ateistit on varmaan niitä terveitä kun eivät pode synnintuskia ja kieriskele päivät pitkät uskovaisten synnin saastassa itsensä halveksimisessa vaan tuntevat olonsa puhtaaksi terveeksi vahvoiksi ja synnittömiksi ja te uskovaiset olette niitä sairaita syntisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eikö ateisti tee syntiä?"
Ei ,ateisti ihmettelee syntisiä pahoja ihmisiä jotka eivät osaa lopettaa pahantekoa =syntiä vaan jatkavat sitä ja sitten kokoontuvat viikottain yhteen pyytämään pahoja tekojaan anteeksi patsailta risteiltä ja alttaritauluilta ....pahantekijöitä pitää karttaa.
"Kyllä tekee, mutta ateistilta puuttuu synnintunto."
Ateistilla on arvomaailma jota hän noudattaa ateisti tietää oikean ja väärän tekemisen eron eri tilanteissa joten ateisteilla on etulyöntiasema uskovaisiin joilla ei ole omaa arvomaailmaa vaan joku raamattu mistä he joutuvat opiskelemaan tilanteen mukaan miten pitää toimia .
"Jos ateistilla olisi synnintuntoa, niin ateisti joutuisi tutkimaan Raamatusta, Jumalan Sanasta, mitä synti pohjimmiltaan on."
Juuri tätä tarkoitin äskeisellä ateisteilla on oma arvomaailma ja moraali mikä uskovaisilta puuttuu koska se on ulkoistettu kirjaan uskovainen on niin sanottu tyhjä ihminen jota ohjataan kirjoista ja muista ulkoisista asioista .
"Synti on vakava asia. Synnin kanssa voi leikitellä, mutta ennemmin tai myöhemmin perkeleellinen synti lyö synnin surutonta harjoittajaa
päin naamaa - ja lujaa !"
Varmaankin uskovaisia syntisiä pahoja ihmisiä lyökin ei ne muuten päivittäin pahoja tekojaan ja aikomuksiaan pyytelisikään anteeksi me puhtaat synnittömät ateistit kartamme tällaisten pahojen ihmisten seuraa ettei meistä tulisi samanlaisia phuutta ja syntiä täynnä olevia katuvia ihmisiä.
"Synti tuhoaa lopulta synninharjoittajan iankaikkiseen kadotukseen (helvettiin), ellei synninharjoittaja tee parannusta ja käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen."
Onnea yrityksessä toivottavasti tämä Jeesus ei sinua polta uskontosi helvetissä ja muita uskovaisia .
Vinkkinä näin synnittömältä oman moraalin ja arvomaailman omistavalta ihmiseltä mitä jos koittaisitte olla synnittömiä se vaihtoehto on tainnut teiltä kokonaan unohtua.
Eikös se teidän tarujen sankarikin sanonut " "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
Ateistit on varmaan niitä terveitä kun eivät pode synnintuskia ja kieriskele päivät pitkät uskovaisten synnin saastassa itsensä halveksimisessa vaan tuntevat olonsa puhtaaksi terveeksi vahvoiksi ja synnittömiksi ja te uskovaiset olette niitä sairaita syntisiä."Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
Vanhurskas =oikeamielinen
Syntinen=paha.
epämoraalinen.
väärämielinen.
Psa. 73:3-5, 12 "Sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun minä näin jumalattomien menestyvän. Sillä he ovat vaivoista vapaat kuolemaansa asti, he ovat voimakkaat ja lihavat. Eivät he koe muitten kuolevaisten tuskia, eikä heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä .. Katso, nämä ovat jumalattomat; kuitenkin he elävät ainaisessa rauhassa ja rikastuvat yhäti."
Job. 21:7-9 "Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua? Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla. Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa." Anonyymi kirjoitti:
"Eikö ateisti tee syntiä?"
Ei ,ateisti ihmettelee syntisiä pahoja ihmisiä jotka eivät osaa lopettaa pahantekoa =syntiä vaan jatkavat sitä ja sitten kokoontuvat viikottain yhteen pyytämään pahoja tekojaan anteeksi patsailta risteiltä ja alttaritauluilta ....pahantekijöitä pitää karttaa.
"Kyllä tekee, mutta ateistilta puuttuu synnintunto."
Ateistilla on arvomaailma jota hän noudattaa ateisti tietää oikean ja väärän tekemisen eron eri tilanteissa joten ateisteilla on etulyöntiasema uskovaisiin joilla ei ole omaa arvomaailmaa vaan joku raamattu mistä he joutuvat opiskelemaan tilanteen mukaan miten pitää toimia .
"Jos ateistilla olisi synnintuntoa, niin ateisti joutuisi tutkimaan Raamatusta, Jumalan Sanasta, mitä synti pohjimmiltaan on."
Juuri tätä tarkoitin äskeisellä ateisteilla on oma arvomaailma ja moraali mikä uskovaisilta puuttuu koska se on ulkoistettu kirjaan uskovainen on niin sanottu tyhjä ihminen jota ohjataan kirjoista ja muista ulkoisista asioista .
"Synti on vakava asia. Synnin kanssa voi leikitellä, mutta ennemmin tai myöhemmin perkeleellinen synti lyö synnin surutonta harjoittajaa
päin naamaa - ja lujaa !"
Varmaankin uskovaisia syntisiä pahoja ihmisiä lyökin ei ne muuten päivittäin pahoja tekojaan ja aikomuksiaan pyytelisikään anteeksi me puhtaat synnittömät ateistit kartamme tällaisten pahojen ihmisten seuraa ettei meistä tulisi samanlaisia phuutta ja syntiä täynnä olevia katuvia ihmisiä.
"Synti tuhoaa lopulta synninharjoittajan iankaikkiseen kadotukseen (helvettiin), ellei synninharjoittaja tee parannusta ja käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen."
Onnea yrityksessä toivottavasti tämä Jeesus ei sinua polta uskontosi helvetissä ja muita uskovaisia .
Vinkkinä näin synnittömältä oman moraalin ja arvomaailman omistavalta ihmiseltä mitä jos koittaisitte olla synnittömiä se vaihtoehto on tainnut teiltä kokonaan unohtua.
Eikös se teidän tarujen sankarikin sanonut " "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
Ateistit on varmaan niitä terveitä kun eivät pode synnintuskia ja kieriskele päivät pitkät uskovaisten synnin saastassa itsensä halveksimisessa vaan tuntevat olonsa puhtaaksi terveeksi vahvoiksi ja synnittömiksi ja te uskovaiset olette niitä sairaita syntisiä.__________________________________________________________________
"Eikö ateisti tee syntiä?"
Ei ,ateisti ihmettelee syntisiä pahoja ihmisiä jotka eivät osaa lopettaa pahantekoa =syntiä vaan jatkavat sitä ja sitten kokoontuvat viikottain yhteen pyytämään pahoja tekojaan anteeksi patsailta risteiltä ja alttaritauluilta ....pahantekijöitä pitää karttaa.
__________________________________________________________________
Ovatko Suomen ateistit sitten jotenkin korkeampimoraalisempia kuin Neuvostoliiton bolshevikki- ja kommunistiateistit, joilta ateismi lähti lapasesta.......?
Kommunismin ytimessä on ateismi.
YLE Areena:
Neuvostoliiton tragedia
Neuvostoliiton hajoamisesta tulee joulukuussa 30 vuotta. Neuvostoliitto oli olemassa vain 70 vuotta, mutta sen perintö elää yhä. Mutta millainen oikeastaan oli tuo historiassa ainutlaatuinen imperiumi, josta tuli julma tragedia?
https://areena.yle.fi/1-60960988
- Anonyymi
Ateistilla kuitenkin pyörii mielessä , että jos kuitenkin on Jumala, joka on luonut kaiken, käsittämättömän monimutkaisen elämän kaavan solun DNA: han. Monesti he kuitenkin tyytyvät putkinäköönsä ja sulkevat totuuden etsimisen mielestään. He tietävät, etteivät tiedä onko Jumala olemassa. Toki he tietävät, ettei eloton härkäpatsas tai puupölkky vastaa heidän pyyntöihin.
- Anonyymi
Lisään edelliseeni: PAlstan Luterilaiseta kiinnostaavain imurinåölyputki kiimoissaan ja hänenkin tilla kuitenkin pyörii mielessä , että jos ei takuu korvaa jos putkea sorvaan
Miele ja Miele on uskovaisen mielessä kun KIIMA yllättää
- Anonyymi
Jos muistaa olla kiitollinen elämälle, niin yleensä on hyvät välit ihmisten kanssa.
Huolimatta, että syntisiä olemme jokainen, kaikki ihmiset, niin uskova kuin ateisti.
Venäjällä itsekkyys on saanut ihan älyttömät mittasuhteet. Kun ihmiselämällä
ei ole mitään arvoa, ei voi olla myöskään kiitollinen. Putin jää historiaan hylkiönä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223929Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3132031Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051717
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21680IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4351500Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531222Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4211181