Kekkonen ja hänen rakentamansa suomen punamulta diktatuuri oli suuri Kremlin ystävä ja liittolainen. Tämä merkitsi voimakkaita sananvapauden rajoituksia myös suomessa. Tästä sai alkunsa tämä sananvapauden rajoittamisen kulttuuri joka yhä vallitsee suomessa, että ihmiset triggeröityvät tai suorastaan räjähtävät jos ilmaisee jonkun kiistanalaisen mielipiteen.
Kekkonen oli Kremlin ystävä
Anonyymi-ap
1262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tietoisku: ulkopolitiikka ei ole ystävyyttä.
Se voi olla ystävyyttä tai se voi olla sotaa. Jos ei ole ystävä niin sitten on vihollinen. Sellaista välimaastoa ei näissä asioisssa oikein ole kun on pakko luoda ulkopoliittinensuhde ja määritellä sen status.
Nykyään Ano Turtiainen on ainoa joka kannattaa Kekkosen linjan jatkamista.
No vaikka Kekkonen joutui paljonkin myötäilemään Kremliä ei häntä nyt pidä verrata kuitenkaan vähämielisiin Putinisteihin ei Kekkonen nyt sentään mikään pelle ollut.
Pelle on Sanna Marin ja Sale , jotka Suomen kurjuuteen ajavat.
Kekkonen oli nimenomaan Kremlin perseennuolija. Jos Putin olisi ollut Kekkosen aikana vallassa, niin Kekkonen olisi ollut Putinin suurin ystävä ja alamainen.
Kekkonen ei pelkästään "myötäillyt" Kremliä vaan käytti nimenomaan aktiivisesti Neuvostoliiton-korttia häikäilemättömästi omaksi hyväkseen myös Suomen sisäpolitiikassa lyömäaseenaan.
Kekkonen oli kommunisten ja Kekkonen teki sinustakin kommunistin. Mene töihin
Kekkonen rakasti rauhaa.
Kekkonen halusi suomalaisille töitä. Venäjän mittavat luonnonvarat ja venäjän kauppa teki suomesta vauraan länsimaan.
Väyrynen oli Kekkosen miehiä
0:01
LÄHES 80 prosenttia miehistä ja 60 prosenttia naisista on joskus haaveillut surmaavansa toisen ihmisen. Usein nämä fantasiat ovat hyvin yksityiskohtaisia. (Kuinka monta prosenttia tuomitsee mielellään luulojen, mutu tiedon ”katsomme, että”, ja implikaatioiden käyttämisellä faktojen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten sijaan. Vrt. Edesmennyt oikeuskansleri: Oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää syyttäjältä ja tuomarilta ehdotonta objektiviteettiperiaatteen noudattamista.)
Kylmääkö tämä tutkimustieto? Se on vain yksi monista, joita suomalainen aivotutkija, psykologi ja filosofian tohtori Lauri Nummenmaa nostaa esiin tiistaina ilmestyvässä kirjassaan Pahuus – Ihmisluonnon pimeä puoli (Tammi).
Hän käsittelee kirjassa pahuuden ilmentymistä ja ennen kaikkea sitä, miksi ihmiset – ja eläimet – ovat pystyviä, jopa taipuvaisia pahoihin tekoihin, (kuten väärin tuomitsemisiin sadistisesti ja ilman objektiivista totuuden kvalifiointia, uskomalla valheisiin ja mutu tietoon.) Valtaosa ihmisistä kykenee pahoihin tekoihin kuten (vastaajan oikeusturvan takeiden huomioimisen jättäminen huomioimatta oikeudenkäyntiprosessissa ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten mukaiseen oikeustapayuksen käsittelyn vaatimuksesta piittaamattomuuteen.), raiskauksiin, perheväkivaltaan, koulukiusaamiseen, petoksiin, mustasukkaisuuteen, valehteluun tai riitelyyn, mutta silti ihmismieli kieltäytyy ymmärtämään pahuuden luonnetta, mikä tekee aiheesta ristiriitaisen.
Lauri Nummenmaa on Suomen johtavia aivotutkijoita. Hän työskentelee Turun PET-keskuksessa. KUVA: JENNI VIRTA/ TAMMI
NUMMENMAA käsittelee kirjassaan niin tappamista, raiskaamista, kostoa kuin sadismiakin, ja siksi valehtelu tuntuu miedolta aiheelta sysimustien tekojen kirjoon verrattuna. Tutkija itse pitää valehtelua kuitenkin keskeisenä ilmiönä pahuudesta puhuttaessa.
– Valehtelu on taustalla näissä kaikissa pahoissa teoissa. Jotta pystytään murhaamaan tai raiskaamaan (tai sadistisesti väärin tuomitsemaan muita ihmisiä), heitä täytyy yleensä jotenkin voida huijata. Täytyy luikerrella toisen ihmisen puolustuksen läpi, ja valehtelu on siinä keskeisessä osassa: valehtelu on rikollisuuden perusta, Nummenmaa sanoo.
Nummenmaa kuvailee valehtelua ihmisten erityistaidoksi. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia ihmisistä valehtelee toistuvasti – joskaan kaikki valheet eivät ole isoja.
Mutta vaikka ihmiset valehtelevat itse jatkuvasti, he eivät ole kovin taitavia huomaamaan muiden valheita. Olemme siis lähtökohtaisesti valmiita pitämään toisia ihmisiä rehellisinä.
– Voin kliinisenä psykologina todeta, että ihminen on ristiriitainen olento monessa suhteessa. Olisi myös hirvittävän kuormittavaa koko ajan miettiä, onko toinen ihminen rehellinen. On paljon helpompaa luottaa siihen, että toinen puhuu totta.
Tutkimusten mukaan tilaisuus tekee varkaan ja valehtelu on todennäköisempää, kun houkutus on riittävän suuri ja riski jäädä kiinni riittävän pieni. (Varsinkin jos valehtelemalla toisen syylliseksi, siitä tienaa hyvin.)
PYSTYYKÖ pahuutta torjumaan, eli tässä tapauksessa oppimaan tunnistamaan valehtelijat?
Valitettavasti se on erittäin vaikeaa. Tutkimusten mukaan ihmiset tunnistavat valehtelun noin 54 prosentin todennäköisyydellä, mikä on vain neljä prosenttiyksikköä paremmin kuin kolikkoa heittämällä.
Moni kuvittelee, että valehtelevan ihmisen tunnistaa esimerkiksi katseen suunnasta tai hermostuneisuudesta. Näin ei kuitenkaan ole. Muutaman vuoden ikäinen lapsi osaa Nummenmaan mukaan jo valehdella, ja myös lasten valehtelua on vaikea tunnistaa.
Nummenmaa kertoo tutkimuksesta, jossa lapsi jätettiin huoneeseen ja häntä kiellettiin etsimästä piilotettua lelua. Lasta kuvattiin tämän tietämättä, ja sen jälkeen lapsilta kysyttiin, olivatko he etsineet lelua. Sitten haastattelut näytettiin osallistujille. Juuri kukaan ei tunnistanut lasten valehtelua totuuden puhumisesta.
”
Juuri kukaan ei tunnistanut lasten valehtelua totuuden puhumisesta.
Lapset saattavat toki puhua myös niin sanotusti puutaheinää, mitä ei voi laskea valehteluksi.
– Pienet lapset saattavat ihan oikeasti kuvitella, että heidän pehmolelunsa elävät tai sängyn alla on hirviö. Silloin pieni lapsi ei valehtele. Vasta silloin, kun tietää, mikä asia on totta, siitä pystyy valehtelemaan, Nummenmaa huomauttaa.
Lisäksi ihmiset ovat erinomaisia valehtelemaan itselleen. Kun tiettyä asiaa toistaa itselleen tarpeeksi usein, siihen alkaa uskoa. Se on terveen mielen suojautumiskeino.
NIIN SANOTTUJEN mikroilmeiden asiantuntijat pystyvät väitetysti tunnistamaan valehtelun paremmin kuin muut ihmiset. Tutkimustietoa asiasta ei ole, ja todennäköisesti se ei pidä paikkaansa.
Mikroilmeitä esiintyy vain noin 20 prosentilla ihmisistä, ja heilläkin vain noin kahdessa prosentissa kasvonilmeistä.
Elokuvista tuttu silmien välähdys konnan (etukäteen tuomittu siis konnaksi vastoin lakia, jonka mukaan syytetty on syytön kunnes objektiivisesti muuta todistetaan.) jäädessä kiinni rikoksesta ei siis päde tosielämässä.
Elokuvista tuttu silmien välähdys konnan (etukäteen tuomittu siis konnaksi vastoin lakia, jonka mukaan syytetty on syytön kunnes objektiivisesti muuta todistetaan.) jäädessä kiinni rikoksesta ei siis päde tosielämässä.
Polygrafi ei ole luotettava menetelmä tunnistamaan valehtelua, vaikka sellaisen kuvan voi saada sarjoista ja elokuvista.
Apua ei ole myöskään elokuvien ja poliisisarjojen tutuksi tekemästä autonomisen hermoston toimintaa mittaavasta valheenpaljastuslaitteistosta eli polygrafista. Sen suurin ongelma on se, että autonomisen hermoston toiminnan mittarit reagoivat moniin asioihin, esimerkiksi siihen, jos tutkittava liikuttaa kehoaan. Se ei siis ole tarkka. (Siis ei ole totuus.)
..yksittäisestä ihmisestä ei pysty luotettavasti sanomaan, valehteleeko hän vai puhuuko totta. Aivoissa ei ole yksittäistä biomarkkeria, joka liittyisi vain ja ainoastaan valehteluun. Tutkijana tietenkin toivon, että jonain päivänä päästään siihen.
– Suomessa on perinteisesti ollut korkea luottamus toisiin ihmisiin ja instituutioihin. Kun uskoo muiden olevan rehellisiä, kannattaa itsekin olla rehellinen.
Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että suurin osa ihmisistä valehtelee ainakin joskus. Ja syyllistyy kaikenlaisiin muihin pahoihin tekoihin. Hyvyyteen on vaikea uskoa, kun pahuuden kuvasto Ukrainan sodasta alkaen vyöryy jatkuvasti verkkokalvoille.
– Ihmisissä on molemmat puolet, ja ihminen pystyy käyttämään niitä tilanteen mukaan. Myös tuomitessaan poliittisista motiiveista ja tuomitsemismuotia seuraillen.