Itse huolestuneena seurannut tilannetta. Suomi on proxysodassa Venäjän kanssa ja Venäjä saattaa kostaa. Kuvitelkaapa tilanne että ensi talvena 30 asteen pakkasilla Olkiluodon voimalat sabotoitaisiin pois kantaverkosta. Mahdollisesti muutama solmukohta ja ruotsin sekä viron kaapelit katkeaisi.
Oletteko yhtään miettineet kuinka selviätte sillä 30 asteen pakkasella tulee kerrostalossa aika kylmä ja kaikki vesiputket sekä viemärit jäätyvä.
Itse visioinut tilannetta ja olen 100% varma että raatoja tulisi paljon.
Oletteko yhtään miettineet kuinka selviätte sillä 30 asteen pakkasella tulee kerrostalossa aika kylmä ja kaikki vesiputket sekä viemärit jäätyvä.
Itse visioinut tilannetta ja olen 100% varma että raatoja tulisi paljon.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt viimeksi perjantaina saanut vuoden
Avaaja lisää:
Elämäni on kuin Peli
Pippeli !
On se kieltämättä huolestuttavaa, kun ei voi koskaan tietää mihin ex-suurvallan romahtaminen johtaa siellä. Itse muistan vielä Neuvostoliiton romahtamisen ja sen jälkeisen ajan sekasorron ja kaikkinaisen alavireen. Kävin työmatkalla Moskovassa joskus 1992 ja oli se murheellista nähtävää. Samaa uskon olevan edessä siellä tulevina vuosina ja jopa vuosikymmeninä.
Taitavat jo siellä tietää, ketä tästä on 'kiittäminen'.
"Itse visioinut tilannetta ja olen 100% varma että raatoja tulisi paljon."
Sinä olet visioinut tilannetta, mutta millaisia käytännön toimia sinä olet tehnyt sen eteen, ettei sinusta itsestäkin tulisi raatoa?
Pääasia on että mamuilla on lämmintä ja vatsa täynnä.
T Sirpa ja Liisa demareista
Minulle riittää se, kun meidän puolueen eliitillä on lämmintä ja vatsa täynnä.
T. perus-Uuno
Ahmed ja konala..kitos teile kun sain kelan raha tänä ja vain 5200euro...ny pääse mäkkäri lapse kans.
Vieraat aina ensin.
Sanokaa minun sanoneen että tämä Venäjän juttu ei pääty hyvin. Ryssä ottaa väkisin lisää reservistään solttuja ja tehostaa asetuotantoa. Ovela veto liittää "äänestyksellä" alueita Ukrainasta Venäjään. Ukrainan vastahyökkäyksestä sitten voidaan aloittaa virallinen sota-termi ja mahdollistaa ydinaseen käyttö. Olen satavarma että Ukraina joutuu pian pahaan liemeen ydinaseiskun ja/tai ydinvoimalaiskun takia, täysi katastrofi. Ja tilanne tulee vetämään lännen joko mukaan sotaan tai sitten lännen on pakko lopettaa lisäapu Ukrainalle koska ensi talvi tulee ja energia- ja materiaalipula lännessä.
samaa mieltä täälläkin. ehkä tiiviimmällä ajanjaksolla, mutta noin kuitenkin.
surullista.
mitä tulee taas OL3seen, niin utin kaverit sitä vahtimaan.
ongelmallista, ihan hiton kaikki. :(