Jotta aloitteella olisi mitään mahdollisuuksia edetä eduskunnan käsittelyyn asti, vaatisi se todennäköisesti vajaat 200 000 tai jopa yli 200 000 tai 300 000 allekirjoitusta.
Hallitus on vahvasti ilmaissut usealla suulla, ettei heillä ole halua kieltää kokonaan viisumien myöntämisiä Venäjälle ellei EU. Kuitenkin vaalien alla ollaan taipuvaisia mahdollisten äänien toivossa, mikäli tuo mainitsemani määrä toteutuu voidaan hyvinkin olla tilanteessa: Ei odoteta EU:n päätöstä jos sitä ikinä edes tullee. Puolueen mahdollinen kannatus painaa silloin Demareillakin enemmän, kuin EU.
Ainoa muu vaihtoehto on puolustuvoimien ilmoittama uhka, jonka takia viisumit pitäisi evätä. Tätä ei hallituskaan voi ohittaa. Tätä nyt ei ainakaan kannata jäädä odottelemaan, koska silloin olisi jo tosi kyseessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt kaikki Isänmaalliset Suomalaiset toimikaa hallituksesta siihen ei ole.