Mistä tiedätte puolisonne välittävän ja rakastavan juuri sinua?
Miten itae osoittat väluttämäistä?
Miten itae osoittat väluttämäistä?
Kunhan kysyn
Anonyymi-ap
45174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ei se rakasta.
Mikä kertoo, mistä merkeistä, sanoista tiesät ettei rakasta?
Jättää minut yksin itkemään . Ei lohduta. Ei kuuntele. Ei arvosta minua. Ei pyydä anteeksi. Tietää satuttavansa jatkaa siltikin. Kohtelee kuin itsestään selvyyttä. Saa tuntemaan turvattomuutta. Jne jne.
Oisiko jonkin tyypin luonnehäiriö kyseessä tai tunnwkylmyys? Perimä ja/tai lapsuusajan traumat esim tunnekylmä vanhempi
Ehkäpä. Tai ei vain enää rakasta minua . Vaikka muuta väittääkin. En jaksa hirveästi enää miettiä.
Oli niin tai näin niin olen pahoillani, varmasti paha olla.
Suoraan sanottuna ihan hirveä olla.
Uskon sen. Menee varmasti maku koko elämästä ja tarkoitus. Tieten on se mahdollisuus ettei puoliso tajua omaa käytöstään, koska hänellä on jokin häiriö mutta tuo ei tieten auta asiaa kuitenkaan, oikeuta oolemaan sinua kohtaan kuin olisit ilmaa tai riesa.
On tietysti parempia aikojakin. Jollain tavalla siihen on tottunut. Sattuuhan se. Ehkä siihe lamaantuu. Jollain tavalla siitä tulee se normi
ja ajatus että enpä minä nyt tämän kummempaa edes ansaitse. En ole mitään .Välillä inhottaa kuinka voin sietää tätä. Pahimmilla hetkillä mietin lähtöä. Sitten työnnän sen taka allale jatkan niinkuin ei mitään. Kuhan muilla on hyvä olla.
Tiedät varmasti että puolisosi käytös siis tuollainen välinpitämätön ja tyly Se miten hän käyttäytyy ei ole sinun ayysi vaan hänen oma valintansa
Hän on ihan itse valinnut käytöksensä ja jos hän ei ymmärrä käytöstään (on jokin häiriö) niin on hänen omassa valinnassaan hakeeko apua vai ei.
Ja jis taustalla on narsismi niin siinä tapauksessa häntä ei edes kiinnosta kärsimyksesi tai priauhteenne laatu vaan se että hän itse hyötyy sinusta ja auhteestnne niin että se pönkittää hänen omaa valjeellista minäkuvaansa.
Sori kirjoitusvirheet, silmälasit pitäisi uusia 😁
Ja silti kutsut häntä puolisoksesi?
No niiden parempien aikojen täytyy olla todella upeita, jos ne tosiaan kompensoivat inhottavat ajat. TUollaisia kuvaamiasi aikoja ei tosin normiparisuhteessa edes ole. On käsittämätöntä miksi ihmiset tuhlaavat elämänsä tuollaisiin parisuhteisiin ja antavat kohdella itseään ihmisarvoa alentavasti. Näistä henkilöistä tulee ns. vihaisia vanhuksia, jotka purkavat katkeruuttaan elämättömästä elämästä muihin!
Eihän se nyt aina ole näin ollut. Jotenkin ajatellut että minunkin elämä on sen verran haasteellista. Että täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on . Hyvä että joku jaksaa mua. Vaihtoehto olla sitten
yksin. Silloin ei olisi edes niitäkään hyviä aikoja.
Olen ihminen joka kaipaa hellyyttä ja syliä hyvin herkkä. Eli onhan se rankkaa kun aina kun olen heikommillani minun pitääkin pärjätä yksin. Toisaalta olen oppinut siihenkin. Vaikka toinen tietää etten ole onnellinen ja koen ettei minua rakasteta. Ja on luvannut yrittää ei sitä kuitenkaan
näy. Kyllähän mulle on läheiset sanoneet että ottajia ois kyllä ja älä tuhlaa elämääsi jos tuntuu pahalta. Mutta ne vaan sanan helinää. En usko niihin. Eikä mun kanssa ole kenenkään pakko olla. Olen senkin sanonut.
Eihän se ohan alussa näi ollutkaan. Vuosien aikana hiipinyt mukaan. Hän suuttui joskus minulle ihan hirveästi kun menin sanomaan että hänen käytös ei mielestäni ole normaalia. Kyllä lopulta kuitenkin myönsi että on kohdellut minua väärin ja oli siitä pahoillaan. Kun aloin puhua erosta. Ja aikoi opetella ja muuttaa käytöstään. Siitä kuitenkin jo kauan.
Hetken yritti vähän. Nyt kuitenkin palannut taas entiseen.
12 vuotta yhdessä ja siitä puolet naimisissa.
Tulit sitten siihen väliin kiusaamann toists. Voi vinetto sunkin kanssa kun syyttelet uhria.
Joku häiriö hänrllä on. Mun ukolla asperger eikä tajua millo loukkaa eikä tajua mun tunteita. Elää kuin sissänpäin jollain tapaa ja mää jään ulkopuoliseksi. Osaa käyttäytyä kun oikein skarppaa muttei kauaa jaksa sitä vaan kohta aljaa jälleen se tyly oma itsensä.
En tiedä välillä sitäkin miettinyt . Itse vetoaa kasvatukseen. Ei nyt kuitenkaan arjessa sinällään ole jatkuvasti tyly. Tämä minun ensimmäinen pitkä suhde oikeastaan hänenkin. Ensin ajattelin että ehkäpä tämän kuuluu ollakin tämmöistä. Exäni kanssa erosimme oikeastaan ennen kuin mikään ehti kunnolla edes alkaa niin ei ole oikein mitään vertailu kohtaakan edes. Tietenkin oma koti. Mutta en ole esim. Ikinä nähnyt omien vanhempien riitelevän. Välttelen ristiriita tilanteita muutenkin. Yrittänyt puhua mutta toinen vaikenee ja " pakenee". Ja se on hyvin ahdistavaa jää yksin ja kaikki jää selvittämättä. En ole edes muille puhunut meidän suhteesta mitään. Vasta kun viime aikoina kun olen itse voinut niin huonosti. Jollain tavalla ruvennut hakemaan henkistä tukea muualta perheen jäsenistä joka kuuluisi puolisolta saada.
Aivan puolison kanssa pitäisi kyetä ratkaisemaan keskinäiset ristiriidat. Oletko ajatellut pariterapiaa?
Kyllä siitä joskus puhuttu. Kyllä sinnekin olisi valmis lähtemää Itselläni alkaa vaan tahtotila ja jaksaminen olla loppu . Tuntuu että enää oikein tiedä mitä itsekään tunnen. Niin kauan tullut jotenkin " satutetuksi". Eli jos toisella sitä tahtoa on pitäisi se hänen näyttää minulle .
Miksi ihmeessä et usko? Minäkin tarvitsen paljon hellyyttä, ja exäni ei osannut siihen tarpeeksi vastata. Liian kauan toivoin muutosta parempaan, kunnes sitten vihdoin päätin erota. Jonkun ajan päästä löysin uuden kumppanin, jonka kanssa on aivan ihanaa. Häneltä olen jo nyt saanut paljon enemmän hellyyttä kun exältäni koko suhteemme aikana. Suosittelen olemaan rohkea ja tehdä päätös sekä uskoa siihen, että voi saada jotakin paljon parempaa. Elämää ei kannata tuhlata kärsimykseen
Eilen viimeksi kun istuin teeveen ääressä katsomassa ja kutomassa, puoliso tuli halaamaan ja totesi "Siinä se on mennyt, viimeiset 45 vuotta yhdessä ja vielä tykkään". Oltiin juhlittu edellisenä viikonloppuna juuri tuota yhdessäolon merkkipäivää.
Tykkäämme halaamisesta ja läheisyydestä molemmat, joten se kai on yksi välittämisen osoitus. Ihan käytännön juttujakin on paljon muuta kuten puolisoni valmistaa aina viikonloppuisin aamupalan ja antaa minun aamu-unisen nukkua pidempään. Minä taas valmistan meille iltapalat koska mieheni yhä edelleen harrastaa fyysisiä lajeja ja iltapala on aina näiden harkkojen jälkeen valmiina.
Ja paljon muuta, toisen arvostamista ja huomioimista arjessa.
Kuulostaa hyvältä sillä noin se kuuluu ollakkin, vastavuoroista.
Huomioi sinua. Liehittelee. Puristelee pepusta raflassa tai kaupungilla.pussailee kaikkien nähden.
"Mistä tiedätte puolisonne välittävän ja rakastavan juuri sinua?"
-Siitä että se tahtoi avioeron
"Miten itae osoittat väluttämäistä?"
-Siten että suostuin eroon
Höhöö.pöpöö. 🙈
Häntäkö vielä kaipailet?
Ktllähän tuossa on totuuden siemen,noin voi olla sillä rakkaua ei etsi omaansa
Onhan se tavallaan niin. Kun homma ei toimi, on suurinta rakkautta kertoa toiselle (vääntää rautalangasta) ettei homma toimi. Ja toiselta suurinta rakkautta on myöntää tilanne. Ja näin molemmat rakkaudessa vapauttivat toisensa menemään eteenpäin.
Kyllä, noin ajattelen. Surullista silti.
Miten niin homma ei toimi? AIvan kummallista ajattelua eli kumpikin rakastaa muttei halua olla yhdessä - ei ole todellista.
No hetken se on surullista, hieman myöhemmin se tuntuu jo ihan muulta.
Ymmärrät sitten kun todella rakastat jotakuta kumppaninasi.
Sivista, tuo on ihan hitveää 😓 olen tuossa tilanteessa. Huomaan ettei mirs puhu minulle eikä avaudu. Kuulemma ei uskalla avautua ja kokee ettei luota minuun. Haluan päöstää hänet menemään jotta voisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa..
En petä enkä ole pettänyt ja pyrin etten loukkaa toista, en ymmärrä miksei luota minuun jne ehkä emme vain sovi toisillemme. Moes voi silminnäjden huonosti. Elää kuin omassa sisäisessä maailmassaan. Olrn sanonut ettei anna minun rakkauteni häntä kohtaan sitoa häntä avioliittoomme vaan voi vapaasti lähteä ja ehkä kohdata onnen jonkun kanssa tai yksinkin. Haluan hänen olrvan onnellinen.
Olen itkenyt monta kuukautta menetystä ja menettänyt yöunenikin. Mies on etääntynyt ajat sitten. Rakkautemme ei ole vastavuoroista. Menetin hänet jo muutama vuosi sitten kun huomasin hänen vetäytyvän, tuntui kuin jokin henkilö olisi kuollut ja osa minusta särkynyt. Tuntui kuin minua olisi revitty kahtia muttakypsyin ajatukseen että minun on päästettävä irti jos rakastan
Mirs sanoo että olen kiltt, i kaunis hänen mielestään ja hyvä äiti ollut mutta hän erkaantui alkaen elämään omaa elämäänsä kärsien kotona minusta ja lapsista sekä koko huushollista.
Pakko irrottautua. Antaa toiselle mahdollisuus olla vapaa ja nauttia, tulla onnelliseksi, lentää.
Ja myös mahdollisuus itselleen tulla onnelliseksi, vaikka tietysti juuri se ei tunnu enää mahdolliselta...
...ja höpöhöpö!
Hän viettää minun kanssani paljon aikaa, enemmän kuin kenenkään muun. Hän antaa paljon hellyyttä ja lohduttaa maailman ihanimmalla tavalla. Tekee paljon minun hyväkseni.
Itse teen hänelle samalla tavalla
Ihana kuulla 💕
Onko välittäminen rakastamisen osa-alue, vai onko päinvastoin, vai eikö ole kumminkaan päin? Tiedättekö yhtään mikä on rakastamisen yhtälö?
Kyllä on, joka rakastaa, välittää toisesta eli ottaa hänet huomioon.
En tiedä mikä voisi olla rakastamisen yhtälö mutta sen tiedän että rakkaiden vastakohta on välinpitämättömyys ja välinpitämättömyys ammentaa voimansa itsekkyydestä.
Parisuhteen pahin vihollinen on itsekkyys.
>Parisuhteen pahin vihollinen on itsekkyys
Itsekkyyskö se on johon parisuhteet kaatuvat??? Onko kyseessä sinun vaiko kumppanisi itsekkyys?
Minä haluan suhteesta kaiken sen jonka haluan, se ei ole itsekkyyttä vaan sitä mitä minä olen. Jos sitä kaikkea en saa, niin en ole tyytyväinen saati onnellinen. Parisuhteen pitää koossa se että kummatkin ovat onnellisia.
Ei kummankaan itsekkyys, kirjoitin yleisesti.
Tarkoitin sellaista itsekkyyttä joka ei huomioi toisen tarpeita vaan elää kaikki mulle mentaliteetillä. On ottamassa muttei antamassa.
Ilmeisesti tarkoitat hyväksikäyttäjää, hyväksikäyttämistä.
Nyt ollaan vähän lähempänä rakastamisen yhtälöä. Siis: Rakastaminen on sitä, että kummakin antavat jotain jotta saavat "ottaa" jotain. Mikähän sellaisen transaktion tavanomainen/yleinen nimitys onkaan?
Entä, kun kummatkin vaativat saada jotain, niin eivätkö silloin kummatkin nimenomaan ole itsekkäitä? Epäitsekästä olisi se, että vain antaisi vaatimatta mitään.
Rakkaus ei ole sellaista joka on sydämessä tai mielessä/ajatuksissa. Joka niin väittää ei lainkaan tiedä/ymmärrä mitä rakkaus on, vaan on itserakas diktaattori joka määrää piirulleen minkälainen kumppanin (palvelijan) pitää olla ja miten hänen pitää toimia. Ja silloin kun kumpikin osapuoli kuvittelee että rakkaus on sydämessä/mielessä, niin parisuhteessa on kaksi erilaista rakkautta, ja jatkuvaa riitaa siitä että kumppani on milloin milläkin tavalla riittämätön. Rakkaus siis on jossain muualla, ja jotain muuta kuin tunne.
Ei muihin kuikuile. Joka pvä näyttää että olet se ainoa. Ei runkkaile.