Siis samaan tapaan kuin 2015 tuli 35 000 karkuria lähi-idästä ja suurin osa ilahduttaa meitä yhä.
Ottaako hallitus venäläiset sotilaskarkurit suomeen?
Anonyymi-ap
2065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
En ihmettelisi yhtään sillä sdp on ollut euroopan kovin puutinin tukia vuosien saatossa haloset lipposet heinäuomat ja nyt marin jaktaa samaa linjaa ja pitää rajaa auki.
Lipposen vois tunkea Halosen kanssa sinne kaasuputkeen itämeren pohjaan,Heinäluoman vois muuten vain heittää yli laidan samassa kohtaa.
Suomi voi kuljettaa valtion varoin venäläiset sotilaskarkurit Ukrainaan taistelemaan Ukrainan puolella entistä kotimaataan vastaan. Sinnehän ne kuuluisivat.
Ei penniäkään valtion varoja näille kusipäille,on halvempi keino päästä näistä eroon,se paikka on liiterin takana.
Tähän juuri pelin taktiikka perustuu. Uljas Iso Karhu tietää suomalaisen byrokratian jäykkyyden ja hitauden sen että rajoja ei saa kiinni vasta kuin vuoden loppuun mennessä. Venäläiset "sotakarkurit" ovat myyriä jotka alustavasti miehittävät suomen ja valmistavat kaiken valmiiksi Ison Karhun sotilasoperaatiota Suomea vastaan joten venäjän on helppo miehittää suomi lopullisesti.
Tätähän ryssä on tehnyt jo vuosia kiinteistö hankkeillaan ja vauhti kiihtyy
https://yle.fi/uutiset/3-12576690
Että silleen
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009089362.html
Jos niille aletaan maksamaan vielä erilaisia sosiaalitukia, niin ei kyllä vetele.
Venäläiset ovat hyökkäyksellään kurjistaneet suomalaisten elämän ja tunkevat tänne turvaan, että suomalaisten pitäsi maksaa heistä koituvat hinnankorotukset ja vielä elättää heidät.
Tulkoot toimeen omillaan, yhtään euroa ei näille turviksille tule antaa.
Jos ne kuvittelee, että tilanne venäjällä muuttuu, kun reserviläiset pakenevat suomeen, niin ei muutu,
Näiden tänne tulevien tulee lähteä Kremliin potkaiemaan Putini pois pallilta.
Jos vaikka 10 000 putinin vastustajaa lähtisivät Kremliin tekemään vallankaappauksen, niin putin tärisisi, eikä voisi yhtään mitään.
Venäläiset antaa mielummin putinin riehua ja räjäyttää vaikka ydinohjuksia, kuin lähtevät putinia vastustamaan.
Tietvätkö sitä, että jos putin ydinohjuksen suomeen ampuisi, niin eivät turvakkeet olisi täällä turvassa, kuten kuvittelevat.
Kohta uutisoidaan, että Putin julistaa suomeen pakoon lähteneet reserviläiset rintama karkureiksi ja lähettää erikois joukot niitä noutamaan.
Paenneiden venäläisten reserviläisten perässä tulee suomeen seuraavaksi aseistautuneet venäläiset erikois joukot.
HAH haha tämä tästä vielä puuttuikin. Ei muuten mikään mahdoton skenaario. Onko naishallitus ottanut tätäkään huomioon?
Ja sitten kun erikoisjoukot ovat jo valmiiksi täällä, voivat suorittaa pienen puhdistuksen... ja täytyyhän joukkoja puolustaa, joten sitten tulevat isommat erikoisjoukot ja ohjukset rajan takaa takaavat lopputuloksen. Että se sitten siitä fortumista. Pikkujuttu taitaa sekin enää olla.
Siihen tapaan tuo Sanna ja sisäministeri Mikkonen puheli kyselytunnilla,että pitää päästää nämä ns toisinajatteliat sekä sotaa pakoon lähtiät Suomeen.Niitähän ei tule ainoastaan se 300 000 vaan paljon enemmän,tiedotusvälineissä puhutaan että venäläisturismi on lisääntynyt rajalla,jonot kilometrien mittaiset jo.Ei ne kyllä mitään turisteja ole vaan rintamapakolaisia sekä kaikenlaisia desantteja sielta tulee jatkuvana virtana.Pitääkö meidän nämäkin elättää vielä?Koska nämä perkeleen akat tuolla hallituksessa tajuaa että nämä ovat uhka eikä mikään muu,kyllä puolustusvoimat voisi ainakin aseet jakaa reselviläisille että voi puolustautua kun rupevat varastelemaan ja häiritsemään kohta kansalaisia.
Vihreä nykyhallitus haluaa ottaa kaikki tulijat Suomeen mistä tahansa maailman kolkasta. Vihreän hallituksen mielestä rikkaalla Suomella on vara elättää koko maailma. Vihreä hallitus ei tunne rajoituksia, rajoja ja kohtuutta, kun on heidän tulkitsemastaan ihmisoikeussopimuksesta kysymys.
Muut maat tulkitsevat eri tavalla ihmisoikeussopimusta kuin Suomi. Vihreän hallituksen mielestä Suomen pitää ottaa vastaan kaikki maailman hätää kärsivät ja elättää heidät.
Riittääkö Suomen resurssit kaikkien maailman elättämiseen, sitä ei Vihreä hallitus laske eikä mieti, sen mielestä vaan kaikkien pitää antaa tulla Suomeen, se ei ole heiltä päättäjiltä ja heidän suurenmoisista eduistaan ja palkkioistaan pois, mutta se on Suomen kansalta pois ja oma kansa kärsii, mutta se ei liikuta Vihreää hallitusta, koska se ei edusta Suomea ja suomalaisia, vaan muuta maailmaa ja itseään?
Venäläiskoneiden kummalliset kiekurat Suomen ilmatilassa on nyt selvitetty! Koneista pudotettiin valittuihin sijainteihin taistelutarvikkeita. Nyt rajan yli tulevat "pakolaiset" ovat taistelijoita, jotka kokoontuvat pudotuspaikoille varustautumaan. Invaasio on alkanut!!!!
t. Lännenmiesten tietotoimisto
Suomessa ei ole samanlainen ilmasto esim. Ukrainassa jossa elinolosuhteet ovat paremmat. Ukraina on mailmanpolittisesti katsottuna hyvinkin houkuttelevampi maa kuin suomi. Suomi ei välttämättä kiinnosta edes putinia ja tavallinen venäläinen on käyttänyt etupäässä suomea läpikulkuna.
Eräs kremliläinen onkin sanonut ettei suomessa ole kuin kesäisin sääskiä ja niitähän hipsterielämään tottunut moskovan ja pietarilainen pelkää.
Kyllä Suomen ilmaisedut kiinnostaa ketä tahansa. Toki Venäjän sota naapurissa voi olla pelotetekijä jollekin muualta kuin Venäjältä tulevalle.
Pelottavaa puhetta ja pohdintaa tällainen julkisesti. Melkein taas uusi kutsuhuuto. Tähän liittyen oli pohdintaa päättäjiltä tämän päivän Hesarissa myönteiseen suuntaan. Myös Kokoomuksen Elina Valtonen näkee tämän mahdollisena.
Valtonen sentään muistuttaa, että tähän liittyy myös mahdollinen uhka kansalliseen turvallisuuteen, ”jos puhutaan merkittävästä määrästä henkilöitä”.
Ollaan aina hövelisti avamassa suomalaisten veronmaksajien lomssat. Käsittämätöntä. Pitäisi ajatella, että mitä tapahtuisi, jos hätätilanteessa suomalaiset maanpuolustajat livistäisivät hädän tullen ulkomaille.
Venäjä ei puollusta maataan vaan hyökkää viereiseen maahan siksi venäläsillä ei ole intoa lähteä sotaan sama olsisuomessa jos meidät määrätään hyökkämään viroon ei taida loytyä paljoa intoa tuolaiseen.
Jokainen venäläinen ansaitsee ikävää kohtelua
Kiitos ei mitään tunnuksettomia joukkoja Krimin malliin.
Suomi olkoon läpikulkumaa, mutta turvallisuussyistä Suomeen ei saa muodostua venäläissotilaista muodostettua viidettä kolonnaa, jotka kohta huonoon kohteluun vedoten vaatii Suomea liitettäväksi Venäjään.