Se nuori nainen on edelleenkin mielessäni.

Hämmentävä tilanne tänään. Klo 12:30 joku muistutti todella paljon häntä. Kasvonpiirteet vaikuttivat tutuilta ja taisi olla samantyylinen takkikin, jonka olen hänellä joskus nähnyt.

Se olisi voinut olla hän. On vain yksi iso MUTTA. Hiukset olivat ihan erilaiset. En tiedä olisiko hän värjännyt hiuksiaan ja tehnyt niille ehkä jotain muutakin. Hänellä on ollut aika samanlainen hiustyyli niin kauan, kuin minulla hänestä muistikuvia on.

No, varmaankin lähipäivien aikana näen hänet taas sattumalta jossakin ja hänellä onkin edelleen se oma hiustyylinsä ja viimeistään silloin huomaan erehtyneeni luulemaan jotain muuta henkilöä häneksi. Ehkä se tämänpäiväinen oli taas joku doppelgänger.

Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessani jo pohdiskelinkin, että jos en pysty varmaksi tunnistamaan, niin sitten se on varmaankin joku muu.
Mutta jos hän oikeasti on tyyliään muuttanut, niin ei se ainakaan tätä kasvosokeutta helpota, josta siitäkin olen jo aiemmin kertonut.

Se oli kyllä vähän outoa, että se tämänpäiväinen henkilö myös katsoi minua, vaikka oli yksin. Ainakin aikaisempien kokemusten perusteella se ihastukseni olisi vastaavassa tilanteessa kääntänyt nopeasti katseensa pois.
Katsoi vielä uudestaankin, kun olin poistumassa eri reittiä kuin hän ja lasiseinän läpi näin kun hän katsoi vielä uudestaan.
Harmi ettei tullut kiinnitettyä huomiota niiden silmien väriin. Että olivatko ne samanlaiset, kuin silloin kerran, kun lähietäisyydeltä aika intensiivisesti katseltiin.

Tuli myös mieleen, että aina kun ollaan jossain nähty, niin jälkeenpäin minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, minkälaiset kengät hänellä oli, koska katseeni kohdistuu enimmäkseen hänen kasvoihinsa ja siihen, katsooko hän myös minua.
Tai no kyllä se katseeni välillä vähän alemmaksikin on eksynyt. Pahoitteluni, jos tämä paljastus tulee hänelle suurena järkytyksenä, mutta minäkin olen vain mies ja välillä voi ajatukset mennä vähän levottomiksi hänet nähdessäni.

Mutta niistä hänen kengistään minulla ei ole aavistustakaan. Jos hänellä olisi toinen jalka kokonaan ilman kenkää ja toisessa jalassa olisi liian iso kumisaapas, jonka varsi yltää polveen saakka, niin luultavasti en huomaisi mitään erikoista, koska katseeni kohdistuisi ylemmäksi.

En tiedä, onko hän joskus käyttänyt korkeampikorkoisia kenkiä, koska toisinaan hän on vaikuttanut melkein minun pituiselta, mutta joskus taas jonkin verran minua lyhyemmältä. Se tänään näkemäni oli myös minua lyhyempi.

Mieliala on viime päivinä ollut aika maassa. Kun ei olla nähty, niin alkaa ne muistikuvat aiemmistakin kohtaamisista haalistumaan. Jos en päiväkirjan tyylisesti olisi niitä tänne kirjoitellut muistiin, niin alkaisin jo epäilemään että olivatko ne edes tottakaan.

Tänne palstalle spämmätään niin paljon viestejä ilman todellista sisältöä, että alle viikossa tämäkin ketju valahti taas yli 30 sivua taaksepäin, eli näkymättömiin.
Ja koska en ole vastausten muodossa saanut merkkiä siitä, että hän olisi viestejäni nähnyt, niin en aiemmin jaksanut tätä edes takaisin ylöskään nostaa. Tuli semmoinen luovuttamisen tunne. Että "fuck this sh*t, I'm outta here!" Koska pelkältä tuuleen huutamiselta tämä tosiaan tuntuu.

Muutenkin ollut vähän tahtomattakin semmoista irtipäästämisen tunnetta viime päivinä.
Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että kuten elokuvissa kuvataan hukkuvaa.
Keskellä tunteiden valtamerta yritän jotenkin räpiköidä ja pitää pään pinnalla. Mutta sitten kun voimat loppuvat, niin sitä vain rentona vajoaa hitaasti kohti syvyyttä.

Jos se tänään olisi oikeasti ollut hän, niin kerronpa sen verran ihan vain vinkkinä, että itse tulee käytyä siellä samassa paikassa oikeastaan joka päivä. Ja lähden sieltä yleensä myös samoihin aikoihin, kuin tänäänkin olin lähdössä pois.

En nyt halua spämmiä mutta kysyn silti että onko kaivattusi nainen ja milloin te näitte viimeksi?

Se lauantainen kohtaaminen on kyllä vaivannut mieltäni toden teolla.
Näin hänet ensin selin ja katsoin, että onpa aika samannäköinen takki, kuin hänellä, mutta hiukset on erilaiset.

Sitten hän kulki edestäni ja katsoi hetken aikaa sivulleen, eli minua suoraan silmiin. Se katseen kääntäminen ei vaikuttanut mitenkään vahingolta, eli että katseensa olisi sattumalta osunut minuun. Se katse kääntyi jotenkin määrätietoisesti kohti minua ja pysyi minussa hetken aikaa.

Se ei vaikuttanut semmoiselta, että vahingossa katseet kohtaavat satunnaisen ohikulkijan kanssa. Itse ainakin koin, että siinä katseessa olisi ollut jonkinlaista lämpöä ja hellyyttä mukana. Nuo ovat ehkä ne sanat, jotka parhaiten kuvaavat sitä, miten minä sen koin.

Jotenkin ne silmät näyttivät tutunnäköisiltä, vaikka niiden silmien väriä en tosiaan tajunnutkaan siinä mieleeni painaa. Olen yrittänyt sitä jostain alitajunnasta, tiedostamattoman muistin syövereistä kaivaa esiin.
Mutta jos ne kerran tutunnäköiset olivat, niin ehkä ne sitten olivat samanväriset.

Nopeasti kerkesin myös huulia vilkaista ja nekin näyttivät ihan hänen huuliltaan. Kuten myös ne kasvonpiirteet ihan kokonaisuudessaan. Mutta ne hiukset minua kyllä todella paljon hämäävät. Muuten olisin kyllä melkein varma, että se oli hän.
Hyvin lyhyessä ajassa tuli paljon ristiriitaista informaatiota näköaistille.

Hetkeä myöhemmin kun sieltä lasiseinän läpi uudestaan katsoin kohti häntä, niin hän katsoi myös minua ja vaikutti ensin jotenkin närkästyneeltä. Aivan kuin hän olisi ajatellut, että "no etkö muka tunnistanut?"

Aivan kuin hän olisi pystynyt näkemään sen hämmennykseni ihan kasvoiltani asti, koska taisi vielä kääntää kasvojaan hieman enemmän minun suuntaani, että pystyisin paremmin tunnistamaan. Etäisyyttä oli siinä vaiheessa hieman enemmän, kuin siinä alussa ja pystyi tavallaan sen kokonaiskuvan hahmottamaan paremmin.

Ja kyllä ne aivan hänen kasvoiltaan näyttivät. Mutta en kyllä kehdannut kovin kauan tuijottaa, koska niiden hiusten takia en edelleenkään voinut olla varma, että onko se oikeasti hän.
Hän ei ole aiemmin ollut semmoista hiustenvärjääjätyyppiä, jolla tyyli muuttuu vähän väliä, niin se saa minut epäilemään, että se olisi kuitenkin ollut joku ihan muu.

Kun tuossa jollekin kysyjälle kerroin, että 2 viikkoa sitten viimeksi nähtiin, kun hän ajoi pyörällä vastaan, niin onhan se mahdollista että jos hän on ne hiuksensa siinä jossain välissä värjännyt, niin ollaan siinä välilläkin jossain "törmäilty", mutta en vain ole tunnistanut ja kiinnittänyt huomiota.

Ehkä se johtuu introverttiydestäni, mutta en yleensä kiinnitä johonkin satunnaisiin vastaantulijoihin kovinkaan suurta huomiota.
Kulkiessani yleensä skannaan katseellani tavallaan semmoista yleiskuvaa ympäristöstä. Jos siellä ei kenelläkään ole näkynyt samantyylisiä hiuksia, kuin hänellä olen tottunut näkemään, niin ehkä olen hyvinkin saattanut kulkea huomaamatta ohitseen.

Tässä kävi juuri niin, kuin tuolla jo aiemmin arvelinkin, että tulee käymään. Eli tänään klo 18:15 näin hänet ja hänellä näytti edelleen olevan se tuttu hiustyylinsä.
Vaikka oli jo aika hämärää, niin kyllä ne hiukset selvästi eri sävyiset olivat, kuin sillä lauantaina näkemälläni. En usko että pelkät valaistusolosuhteet voisivat selittää sitä, että ne sen takia olisivat näyttäneet erivärisiltä.
Hänellä oli tänään yllään juuri se sama takki, joka silloin lauantainakin tuli mieleen, että onpa samantyylinen, kuin hänellä.

Jos silloin lauantaina luulin olevani hämmentynyt, niin nyt vasta olenkin. Miten voi joku toinen ihminen näyttää niin samalle, hiuksia lukuunottamatta?
Mutta pakko sen oli silloin lauantaina olla joku muu. Tuskinpa hän niitä hiuksiaan edestakaisinkaan värjäilee.
Mutta kun se lauantainen henkilö katsoi jotenkin niin oudosti, niin sekin sai hämääntymään. Ja lisäksi myös se takki.

Näytti siltä, kuin hän olisi tänään taas huomannut minut jo ennen kuin minä huomasin hänet. Koska vaikka en hänen silmiensä katsesuuntaa voinut kunnolla nähdä, niin ainakin hänen päänsä suunta oli hetken aikaa kohti minua. Olettaisin, että saattoi sillä hetkellä katsoa minua, koska siellä minun suunnallani ei juuri sillä hetkellä ollut ketään muutakaan, johon huomio olisi voinut kiinnittyä.

Heti siitä alkaen kun tänään huomasin hänet, niin koko loppumatka meni minulla jonkunlaisessa sumussa. Heti tuli se lauantai mieleen ja ajattelin, että enkö voi enää omiin silmiinikään luottaa.

Minulla ei oikeastaan ollut ensin edes aikomuksena kulkea sitä kautta enää, vaan tulla suorempaa reittiä takaisin kotiin. Mutta ihan hetken mielijohteesta päätin kuitenkin vielä koukata sitä kautta, kun se on kuitenkin siinä melkein matkan varrella, eikä matkaa tule sitä kovinkaan paljon lisää. Kohtalon johdatustako?
Siellä sitten ihan sattumalta hänet näin. Hän taisi tosiaan hetken aikaa katsoa minua kohti, mutta sitä katsetta en taas osannut oikein tulkita suuntaan enkä toiseen. Ilme vaikutti aika neutraalilta. Semmoiselta hänen perusilmeeltään.

Kyllä minua vieläkin nolottaa, että silloin lauantaina luulin jotain ihan muuta häneksi ja olin siitä vielä melkein varma.
Ja kaiken lisäksi piti vielä tännekin tulla siitä kertomaan. Jos se ihastukseni sattuisikin täällä palstalla käymään ja olisi kirjoituksiani lukenut, niin mitähän hänkin mahtaisi ajatella asiasta?
Ei varmaankaan kovin hyvää kuvaa minusta saisi. Ajattelisi varmaankin, että olen semmoinen, joka katselee vähän jokaisen perään, joka vähänkin muistuttaa häntä. No en olisi katsonut, jos ei olisi niin paljon muistuttanut häntä.

Sen lauantain jälkeen kerkesin jo hetken aikaa ajatella, että ehkä hän olisi viimeinkin löytänyt sen kotini ulkopuolella sijaitsevan "toisen olohuoneeni", jossa tulee myös päivittäin vietettyä aikaa. Että ehkäpä nähdään vielä uudestaankin. No, eipä ole häntä siellä näkynyt.

Ja vaikka silloin tiistaina ihan omin silmin näin, että hänellä oli edelleenkin ne samat tutut hiukset, niin siltikin käy välillä mielessä, että olisiko se kuitenkin voinut silloin lauantainakin olla hän. Vaikka tiedän varsin hyvin, että se ajatus on vain pelkkää itsepetosta. Mutta niin samannäköiseltä se henkilö silloin näytti.

Onkohan se edes kuinka yleistä, että joku ensin värjää hiuksensa eriväriseksi ja sitten vähän ajan päästä kuitenkin haluaa sen oman värinsä takaisin?
Ja onkohan sitä väriä edes mahdollista poistaa, vai pitääkö värjätä uudestaan eri värillä päälle?
Olen käsittänyt, että ne hiustenvärjäysaineet ovat melkoisen myrkyllisiä tököttejä? Eivät taida niille hiuksillekaan tehdä kovin hyvää semmoiset.

Sillä ihastuksellani on aivan upeat hiukset. Olen aina tykännyt niistä juuri semmoisina, kuin olen tottunut hänellä näkemäänkin.
Kuten sanotaan, hiukset ovat naisen kruunu.

Tämä koko soppa on taas hyvä esimerkki siitä kasvosokeudesta, josta siinä kadonneessa ketjussakin jo aiemmin kerroin. Olen nimittäin ainakin pari kertaa aiemminkin saattanut erehtyä luulemaan jotakin muuta häneksi.
Mutta en tiennyt, että se voi mennä niinkin päin, että luulee jotakin toista ihmistä häneksi. No, ehkä se johtuu vain siitä, että niin paljon toivoisi näkevänsä hänet ja sitten saattaa luulla näkevänsä hänet sielläkin, missä hän ei oikeasti ole.

Epäilen, että minulla on se kasvosokeus jonkinasteisena. Kasvosokeus tarkoittaa siis sitä, että on vaikeuksia tunnistaa ihminen, jos hän on esimerkiksi pukeutunut eri tavalla kuin yleensä, tai on vaikkapa muuttanut sitä hiustyyliään.
Googlella löytyy lisätietoa aiheesta.

Kokeillaanpas, että saadaanko se kadonnut viestiketju näkyviin. Tämän pitäisi siis olla välimuistitallenne siitä ketjusta. Ainakaan itselläni ei täysimuotoinen versio jostain syystä tullut näkyviin, mutta tekstimuotoinen versio toimii. Eli siitä sivulta on siis kaikki ylimääräiset krumeluurit karsittu pois ja pelkkä teksti on jäljellä.

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515760/alle-kuukauden-kestanyt-haksahdus-on-ohi&strip=1&vwsrc=0

Ja tuossa ketjun alussa tuli tosiaan tunnekuohun vallassa sanottua vähän pahastikin ja sitä siellä myöhemmin pahoittelinkin.
Ja haluan vielä kerran pyytää sitä häneltä anteeksi.

Mutta ne kaikki kirjoitukset ovat kaikessa karuudessaankin aitoja kertomuksia sen hetkisistä tuntemuksista.

Kun tunteet ovat suuria, niin joskus voi räiskyä yli.

Toivottavasti hän edes jotenkin pystyisi ymmärtämään ja arvostaisi edes sitä, että myönnän sanoneeni pahasti ja pyydän sitä anteeksi.

Ja on siellä paljon mukaviakin juttuja. Äsken luin koko ketjun pitkästä aikaa läpi ja monet niistä tilanteista pystyin palauttamaan hyvin elävästi mieleen.
Jos en alunperin olisi niitä tänne muistiin kirjannut, niin kaikkea en edes olisi muistanutkaan enää. Vähän että ai niin, tämmöinenkin kohtaaminen meillä silloin oli.

Joo... Kylläpäs tämä taas aika helvetin lupaavalta vaikuttaa... Ja huom. tuo oli sitten sarkasmia.

Siinä kaupan pihalla käveli n. klo 18:30 ja siinä oli pari jotain jätkää mukana.
Saattoi ehkä ensin katsoakin minua kohti, mutta ainakin se katse kääntyi pois sillä silmänräpäyksellä, kun minä käänsin katsettani siihen suuntaan. Sen verran kerkesin vain huomata, että se katse oli juuri kääntymässä pois.

En tiedä, onko hänellä mahdollisesti jotain intressejä, tai jotain meneillään niistä jomman kumman kanssa. Mutta hetkeä myöhemmin hän jutteli siinä aulassa sen toisen jätkän kanssa ja silloin ei kyllä edes vilkaissutkaan minua kohti. Näytti jotenkin vaivaantuneelta ja ilmeisesti se lattian tuijottelukin oli kiinnostavampaa, kuin minun näkeminen, kun kuljin siitä ohi.

Aikaisemmin hän sentään silloin katsoi kohti, jos oli jotain muita tyyppejä siinä lähellä "turvaamassa selustaa". Mutta ei näköjään edes sitäkään enää.

Tuossa kadonneessa ketjussa, josta laitoin sen välimuistitallenteen tänne, kirjoitin joskus siitä luottamuksen rakentamisesta (12.9.2022 kolo 22:30). Nyt ollaan taas aika lailla semmoisessa tilanteessa, että kaikki se, mitä on saatu rakennettua, on lyöty ihan atomeiksi. Jälleen kerran. Kaikki on tuusan nuuskana.

En tiedä, montako, kertaa niitä samoja palasia jaksaa enää uudelleen kasata. Ehkä pitäisi vain ymmärtää jo antaa koko homman olla ja jättää koko oikutteleva primadonna ihan omaan arvoonsa.
Ei tämä voisi niin vaikeaa olla, jos sieltä hänen suunnaltaan jotain todellista kiinnostusta olisi.
Mutta helvettiäkö hän sitten minua edes kyttää, siis silloin, kun häntä nyt sattuu yleensäkään edes huvittamaan minua katsoa, jos ei kerran kiinnosta?

Viimeksi silloin tiistainakin hän taisi ensin katsoa minua, mutta tajutessaan, että joudun väkisinkin kulkemaan siitä ihan vierestä ja aloin olemaan jo liian lähellä, hän käänsi helvetinmoisella kiireellä katseensa äkkiä pois ja alkoi nopeasti selittämään jotain, ilmeisesti jollekin vieressään olleelle.
En oikein kuullut mitä hän silloin sanoi, enkä tiedä kenelle hän siinä puhui. Siinä oli aika paljon porukkaa pienellä alueella ja sekalaista puheensorinaa taisi kuulua, mutta en huomannut ketään muita, koska näin vain hänet.

Tämän ketjun avatessani ajattelin, että tuo uusi otsikko kestäisi hieman paremmin aikaa, kuin se edellinen. Mutta nyt on taas vähän semmoinen tunnelma, että ehkä se entinen otsikko oli kuitenkin osuvampi.

Mutta eipä tässä taas kovin hyvät fiilikset jäänyt. Että paskaa viikonloppua vaan minulle.

En ole vielä silmäystäkään koko yönä nukkunut. Sen snooker-matsin jälkeen yritin saada unta, mutta ei onnistunut. Pitää tuota rallia nyt katsoa tässä aikansa kuluksi.

Se mokomakin nirppanokka vain pyörii mielessä ja vie jo yöunetkin näköjään, kun oli taas niin välinpitämätön eilen.
Ollut jotenkin huonot vibat koko jutun suhteen oikeastaan jo ihan sieltä alusta asti. Koska vaikka on olevinaan jotain kiinnostuksen merkkejäkin välillä ollut, niin hän ei ole siinä kiinnostuksen näyttämisessä mitenkään johdonmukainen ollut. Välillä olen kuin ilmaa hänelle.
Ja se ailahtelevaisuus tuo huonoja muistoja aiemmasta elämästä. Varoituskellot soivat päässä ja lujaa.

Pitäisi kai oikeasti pystyä vain unohtamaan hänet, ennen kuin unenpuute alkaa käymään terveyden päälle.

Ei ole ollut oikein jaksamista kirjoittaa tänne mitään, koska kaikki on vain tuntunut niin turhalta. Mutta pää on taas niin täynnä ajatuksia, jotka eivät jätä rauhaan, että ehkä on pakko päästää vähän höyryjä välillä.

Maanantaina luulin hänet nähneeni klo 18:25. Joku ajoi pyörällä vastaan kadun toisella puolella. En ensin kiinnittänyt koko kulkijaan oikeastaan mitään huomiota, koska oli sen verran erilainen vaatetus, kuin mitä olen hänellä aiemmin nähnyt. Ainakaan semmoista takkia en muista hänellä aiemmin nähneeni.
En tosiaan kulkiessani kiinnitä juurikaan huomiota johonkin satunnaisiin vastaantulijoihin, mutta silloin maanantaina muistan ensin havahtuneeni siihen, että nuo huulet näyttivät kyllä todella tutuilta. Mutta niin ne kyllä näyttivät silloin toissa lauantainakin sillä jollakin häntä todella paljon muistuttaneella, jolla oli ne eriväriset hiukset.
Seuraavaksi huomasin sen päässä olleen lippiksen. Se oli samannäköinen ja värinen, kuin silloin kesällä, kun kerroin siitä, että joku lippispää muistutti todella paljon häntä. Eli periaatteessa se olisi silloin kesälläkin jopa saattanut oikeasti olla hän. Mutta muulloin en ole hänellä lippistä päässä nähnyt. Tai sitten en vain ole "valeasussa" tunnistanut.
Lopuksi piti vielä tarkemmin katsoa sitä pyörää ja sekin näytti täsmälleen samanlaiselle, jolla olen hänen nähnyt aiemminkin kulkevan.
Mutta en tosiaan ole varma, oliko se hän. Eikä minulla ole taas aavistustakaan, että katsoiko se henkilö edes minua kohti, koska vasta siinä tilanteessa tosiaan havahduin koko tilanteeseen, kun jostain alitajunnasta tuli hälytys niistä tutunnäköisistä huulista.

Viime päivien aikoina on monenlaisia asioita pyörinyt mielessä. Ihan sieltä alusta, eli alkukesästä alkaen. Silloin hänellä ei kyllä ainakaan mistään ujoudesta ollut tietoakaan, kun hän ihan pokkana teki käytännössä "tikusta asiaa."
On aika ironista, että se ainoa sana, jonka hän on minulle suoraan puhunut, on siltä ajalta, kun en vielä edes osannut ajatellakaan, että jotain kiinnostusta saattaisi olla.
Vasta sen jälkeen aloin tarkkailemaan merkkejä, että missä oikein mennään, mikä juttu?
Mutta sen yhden kerran jälkeen ei mitään samantyylistä ole enää uudestaan tapahtunut, joten ehkä se oli sitten ihan vain pelkkää ystävällisyyttä häneltä silloin.
Ja tuntuu, että siitä hetkestä alkaen hän on ollut jotenkin vaikean oloinen. Varsinkin silloin, kun hänellä ei ole ketään seurassaan ja satutaan jossain näkemään.

Silloin viime lauantainakin taas huomasin sen, että hän kyllä tulee hyvinkin luontevasti miesten kanssa juttuun. Että ei voi mistään ujoudesta olla kyse. Näköjään kenen tahansa muun kanssa hän pystyy täysin luontevasti juttelemaan niitä näitä, mutta jos sattuu yksinään olemaan ja huomaa minut, niin menee taas ihan vaikeaksi. Näyttää, että hän oikein säpsähtäen säikähtää. Silmät rävähtävät lautasen kokoisiksi ja hetken aikaa on semmoinen peura ajovaloissa ilme ja sitten kääntää salamannopeasti katseensa pois. Noin se on useimmiten mennyt. Ihme ettei karkuun juokse.
Ja sillä hetkellä siinä tilanteessa se hänen reaktionsa saa minut tuntemaan itseni ällöttävimmäksi olennoksi, mitä maa päällään kantaa.
Että olenko todellakin niin vastenmielinen, että hän välttää minua kuin ruttoa?

Kun hän silloin lauantaina siinä aulassa jutteli sen jätkän kanssa ja sanoin, ettei hän edes vilkaissut, niin kyllä hän saattoi vähän kauempaa hetken aikaa katsoa. Mutta kun siitä ohikulkiessani jouduin lähempää kulkemaan, niin hän käänsi jo monen metrin päästä katseensa pois. Ja näköjään sen paskaisen lattian tuijottaminenkin oli tosiaan kiinnostavampaa, kuin minun näkeminen. Kai siitäkin pystyy jotain päättelemään siitä mielenkiinnon tasosta, että ei taida ihan hirveästi napata.

Olen yrittänyt hänelle katseellani viestittää, että kiinnostusta kyllä olisi, kun vain näyttäisit minulle vihreää valoa, että saan tulla lähemmäksi.
Mutta ei kai hän oikeasti kuvittele, että lähtisin kokeilemaan kepillä jäätä, jos hän käyttäytyy minua kohtaan ylimielisesti, kuin mikäkin jääprinsessa.
Jos hän ei halua antaa minulle edes mahdollisuutta siihen, että pystyisin edes periaatteessa häntä lähestymään, niin ei minulla ole siinä vaiheessa paljonkaan tehtävissä, jos hän on niin päättänyt.
Muita ihmisiä jos on ympärillään, niin sieltä kyllä katselee. Mutta yksin ollessaan hän ei näköjään halua minulle sitä mukavampaa puoltaan näyttää. En muista, että hän olisi koskaan esimerkiksi hymyillyt minulle yksin ollessaan. Olen kyllä nähnyt, että hän ihan todistettavasti osaa myös hymyillä, vaikka se hänen perusilmeensä onkin aika totinen. Ja niin on kyllä itsellänikin.
Mutta minua katsoessaan se hänen ilmeensä on yleensä ollut aika tuima ja totinen. Silloin tulee mieleen, että jos nyt yrittäisin häntä lähestyä, niin minkähänlaisen tylytyksen sieltä osakseni saisin. Ja varmaan vielä nauraisi päin naamaa.

JATKUU...

JATKUU...

Sekin on esimerkiksi monesti käynyt mielessä, että pitäisikö minun enemmän peilata sitä hänen käytöstään ja olla itsekin välinpitämättömämpi häntä kohtaan? Että olenko hänen mielestään liian helppo ja ilmiselvä sen ihastuksen näyttämiseni kanssa? Eli jos olisin vaikeampi ja välinpitämättömämpi häntä kohtaan, niin pysyisikö se hänen mielenkiintonsa paremmin yllä, koska sitten hänellä olisi taas jotain saavutettavaa, koska pitäisi taas uudestaan saada se minun huomio käännettyä itseensä?
Koska ei tämmöinen koiranpentuilmeellä katsova kivan jätkän tyylikään näytä toimivan, niin pitäisikö minun sitten olla vaan ihan reilusti välinpitämätön kusipää, jolloin hän kokisi minut haasteellisempana, että olisi taas jotain saavutettavaa?

Nyt on näköjään se välimuistitallennekin siitä toisesta ketjusta kadonnut. Tuntuu, että kaikki menee ihan perseelleen.
Montakohan tuntia olen niidenkin viestien kirjoittamiseen käyttänyt ja sydänvertani niihin vuodattanut? Ja sitten yhdessä hetkessä koko keskustelu vain katoaa jonnekin bittiavaruuteen ja se kaikki menee täysin hukkaan. Turhauttavaa, lievästi sanottuna.
En tiedä hänestä oikeastaan mitään. En edes nimeä, enkä mitään muutakaan. En ole missään sosiopaattisissa medioissa, enkä mene. En ole koskaan edes ymmärtänyt sitä ideaa semmoisten takana. Että miksi ihmeessä joku haluaisi vapaaehtoisesti luopua yksityisyydestään ja laittaa itsestään kuvia ja muita henkilökohtaisia tietojaan kaiken kansan nähtäville johonkin nettiin?
Ehkä se on jotain huomionkipeyttä ja hyväksynnän hakemista sitten. Mutta semmoisiakin juttuja olen lukenut, että ne sosialistiset mediat itsessään jo aiheuttavat monille ahdistusta, kun sielläkin voi myös tulla kaikenlaista paskaa niskaan.
Ja helvetinmoisia aikasyöppöjä näyttävät myös olevan. Kai senkin ajan voi hyödyllisemminkin käyttää.
Jokainen päättäköön itse mielipiteensä, että olenko näkemykseni vuoksi vain vanhanaikainen, vai tarpeeksi viisas pysyäkseni niistä erossa.
Mutta minulla ei siis ole muuta väylää, mitä kautta voisin yrittää saada hänelle viestiä perille, kuin tänne palstalle kirjoittaminen.
Mutta aika turhalta tämäkin vaikuttaa. Vaikka hän olisikin sattunut jotain lukemaan, niin ainakaan hän ei minua edes sen verran arvosta, että olisin edes jonkun vastauksen ansainnut silloin tällöin saada.

Yksi juttu tuli vielä mieleen.
Onkohan se eräs vaaleahiuksinen nainen, jonka olen joitakin kertoja hänen seurassaan nähnyt, niin onkohan hän mahdollisesti töissä siinä samassa liikkeessä, jossa silloin lauantaina nähtiin?
On ainakin aika samannäköinen ja minua on vähän ihmetyttänyt, kun hän on minua nyt pari kertaa siellä tervehtinyt. Ensimmäisen kerran oli ehkä joskus n. 3 viikkoa sitten ehkä ja viimeksi taisi olla joskus viime viikon alkupuolella.
Ja hän ei siis ollut missään kassalla. Kassathan nyt tietenkin aina tervehtivät.
Siellä myymälän puolella se tapahtui, enkä siis etsinyt mitään, tai ollut apua vailla, vaan kuljin vain käytävää pitkin ohi. Ei minua siellä muut työntekijät ole vastaavassa tilanteessa aiemmin tervehtineet.
Tuli mieleen, että voisiko se olla se hänen ystävänsä ja onko se ihastukseni puhunut minusta jotain hänelle ja hän sen vuoksi on minulle normaalia tuttavallisempi.
Mutta jos näin olisi, niin miksi se ihastukseni sitten kohtelee minua tuulella käyvästi vähän miten sattuu, mutta se kaverinsa olisi minulle mukava?

Paljon olisi muitakin asioita mielessä, mutta tulihan tällekin tekstille taas jo muutenkin mittaa.

Monesti on sekin mietityttänyt, että onko meidän välillä oikeasti edes koskaan mitään molemminpuolista ollutkaan, vai onko se kaikki vain pelkkää omaa kuvitelmaa ja ylitulkintaa?

Mutta jotain katseita olen joka tapauksessa sieltä hänen suunnaltaan kuitenkin saanut. Mutta sitten välillä on tullut taas sitä kylmäkiskoista ignooraustakin.
Eivätkä ne katseet ole mielestäni samanlaisia olleet, kuin jollain keskiverto kaduntallaajalla, joita päivittäin tulee vastaan.
Vai olenkohan vain niin omituinen tyyppi, että sen vuoksi hän katsoo?

Jos jotain kiinnostusta olisikin, niin välillä tuntuu, että hän pitää minua itsestäänselvyytenä. Ehkä hän ajattelee, että minua voi roikottaa löysässä hirressä vaikka maailman tappiin saakka. Kun hän näyttää pyörivän kuin tuuliviiri ja pitää minua epätietoisuudessa.

Aivan kuten ne viestitkin täältä palstalta katoavat, niin elämäkin voi päättyä yhdessä silmänräpäyksessä koska tahansa. Tämä olisi ihan jokaisen hyvä muistaa.

Tuokin tuli vain mieleen tästä kappaleesta, jonka nimi suomennettuna on siis "älä pidä minua itsestäänselvyytenä".

Social Distortion - Don't take me for granted
https://www.youtube.com/watch?v=PdZb2inh4YM

Kappaleen sanoitukset:

I'm your worn in leather jacket
I'm the volume in your fucked up teenage band
A pack of smokes and a six pack
I'm the dreams you had walkin' down the railroad tracks
You and me

I'm your first taste of romance
I'm your first broken heart on a Saturday night
Guys like us ain't got no chance
But I'm the thing that keeps you and me alive
But not forever

So take me down the road
Take me to the show
It's something to believe in
That no one else knows
But don't take me for granted

I'm the blood on your guitar
I'm that wave you caught back in 1975
I'm as strong as a 1000 armies
I'm as soft as a petal on a long stem rose
I am love

So take me down the road
Take me to the show
It's something to believe in
That no one else knows
But don't take me for granted
I'm with you when you're born
You can take me when you die
With all the reasons why
But don't take me for granted

So take me down the road
Take me to the show
It's something to believe in
That no one else knows
But don't take me for granted
I'm with you when you're born
You can take me when you die
With all the reasons why
Don't take me for granted

No one knows
Don't take me for granted
No one knows

Don't take me for granted

Tuli tuosta "Onko joku täältä löytänyt joskus ikävän kohteen?"-ketjusta mieleen kirjoittaa tähän omaankin ketjuun hieman asiaa sivuten.

Jos se ihastukseni olisikin näitä viestejäni lukenut, niin toivottavasti hän osaa nähdä nämä kaikki ketjuni (joista yksi on siis minusta riippumattomista syistä valitettavasti kadonnut) kokonaisuutena, eikä vain yksittäisinä viesteinä.

Tarkoitan siis sitä, että kun näihinkin ketjuihin olen yhteensä kymmeniä viestejä kirjoitellut, niin kyllä siinä alkaa jo olemaan aika paljon niitä tunnisteita.

Että jos sieltä jonkun yksittäisen kirjoituksen ottaa, niin sen perusteella saattaisi helposti ajatella, että "hmm... tuo kyllä kuulostaa tutulta, mutta ei se vielä mitään todista."

Pointti onkin siinä, että kun niitä tunnisteita on minun kirjoittamanani eri kirjoituksissa vaikka kuinka paljon, niin miettikää nyt oikeasti, että miten pieni on se todennäköisyys sille, että joku ulkopuolinen olisi pystynyt ne jutut omasta päästään keksimään siten, että ne kertomukset vieläpä täsmäävät. Näillä minunkin kirjoitusmäärillä se todennäköisyys alkaa olemaan varmaankin yhtä pieni, kuin joku lottovoitto.
Yrittäkää nähdä metsä puilta. Eli kokonaisuus yksittäisistä viesteistä, ikään kuin vertauskuvallisesti.

Mutta on minulle niitä hutejakin tullut, kun olen jotakin muuta erehtynyt luulemaan häneksi. Mutta niistäkin olen sitten täällä kertonut, että taisin erehtyä. Ja siitäkin olen maininnut, jos en ollut ihan varma, että oliko se näkemäni henkilö hän.

Tuli muuten mieleen, että käviköhän hän tänäänkin siellä yhdessä kylmässä paikassa? Siellä missä näin hänet silloin viime viikon tiistaina (27.9.).
Ja ehkäpä hän oli sieltäpäin tulossa myös silloin viime viikon lauantainakin (1.10.). Ainakin se saa minut vielä elättelemään pienen pieniä toiveita siitä, että kumpikaan niistä hänen seurassaan silloin näkemistäni jätkistä ei olisi ainakaan mikään treffikumppani hänelle ollut, vaan että ne olisivat olleet ihan vaan jotain tuttavia ja ettei hän olisi heistä kummastakaan missään muussa mielessä kiinnostunut.
Mutta silloin kyllä itse ajattelin heti sitä pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Paha olo siitä minulle tuli, enkä tosiaan nukkunut silloin koko yönä juuri lainkaan. Aamulla pari tuntia ja senkin aika huonosti.

Tuossakin oli taas yksi vinkki, josta kukaan ulkopuolinen ei ihan heti pystyisi arvaamaan, että mitä sillä oikein ajetaan takaa, mutta hän itse arvaisi varmasti heti, että mitä minä sillä tarkoitan.

Laitetaanpa tähän vielä biisin muodossa toinenkin vinkki.
Tämän kappaleen laitoin kerran yhteen aloittamaani ketjuun, josta en ole näiden muiden ketjujen yhteydessä maininnut sanallakaan yhtään mitään.
Se ketju on jo ajat sitten poistunut siitä 30 ensimmäisen sivun listauksesta, mutta jos hänellä on silloin ollut jonkinlainen aavistus, että voisiko se olla minun kirjoittamani, niin ehkä hän saattaisi sen muistaakin. Ja siinä olisi taas yksi vinkki lisää.
Mutta tämä on sen verran kaunis kappale, että sen voi joka tapauksessa muutenkin tähän laittaa, vaikkei muistaisikaan.

Aleah - Breathe
https://www.youtube.com/watch?v=mJTmmnC33RI

Tänään on kulunut päivälleen 2 kuukautta siitä kohtaamisestamme, kun vaihdoimme sen pitkän katseen.
Olen tästä jo aiemminkin kirjoittanut, mutta koska se koko ketju katosi jonnekin, niin kirjoitan sen tähän nyt "merkkipäivän" vuoksi uudestaan muistiin. Koska se oli ainakin itselleni semmoinen merkitsevä hetki, jota en haluaisi unohtaa.
Tai itse asiassa olen kirjoitellut tätä tekstiä jo useamman illan aikana pienissä pätkissä pikkuhiljaa valmiiksi. Päätin jo monta päivää aiemmin, että tänään tulen tämmöisen kirjoituksen tänne laittamaan ja ajattelin lähettää sen tänne suurinpiirtein samaan kellonaikaan, kuin se kohtaamisemme silloin 2 kuukautta sitten tapahtui, eli n. klo 21:10. Silloin tosin oli tähän kellonaikaan vielä paljon valoisampaa.

Mikäli se katse silloin hänelle merkitsi lähellekään yhtä paljon kuin minulle, niin haluaisin, että hänkin palauttaisi sen hetken mieleensä ja miettisi myös samaa kuin minäkin.
Eli mikä meillä on sen hetken jälkeen mennyt pieleen, kun emme vieläkään ole saaneet toisiamme edes moikattua, puhumattakaan siitä, että olisimme jutteluväleihin toistemme kanssa päässeet? Ja se katsekontaktin ottaminenkin näyttää toisinaan aika vaikeaa olevan.

Se oli siis 12. elokuuta ja se oli silloin perjantai-ilta, kun hän käveli siinä Hesburgerin nurkalla jonkun ystävänsä kanssa minua vastaan.
Se toinen muuten saattoi mahdollisesti olla se sama nainen, josta tuossa yhdessä aiemmassa viestissäni kirjoitin, että onkohan se hänen ystävänsä siinä eräässä myymälässä töissä, kun ainakin joku häntä muistuttava on nyt pari kertaa tervehtinyt minua siellä.
Mutta en siis tosiaankaan ole varma, oliko se toinen silloin elokuisena iltana se sama henkilö, jota tarkoitin. Sen vain olen muistavinani, että sekin kyllä taisi olla aika vaaleahiuksinen ja pitkä nainen, eli sen puolesta voisi ollakin.
Mutta se ihastukseni vei silloinkin kaiken huomioni ja kaikki muu siinä ympärillä tapahtunut on jotenkin utuista ja epäselvää.

Hän siis tuli sieltä nurkan takaa yllättäen näkyviin. Siinä alkuperäisessä kertomuksessani en muistanut mainita semmoista pientä yksityiskohtaa, että minut huomatessaan hän ihan ensimmäiseksi taisi jotenkin säpsähtää ja teki melkein semmoisen piirroshahmomaisen loikan sivullepäin. siis vähän niin kuin piirretyissä elokuvissa joku säikähtäessään hypähtää ilmaan.
Siinä oli jotain hellyttävää, kun hän oli melkeinpä liioitellun huomaavainen tehdessään minulle lisää tilaa hypähtämällä yhtäkkiä varmaankin melkein puoli metriä sivullepäin.
Tai no ehkä nyt ei ihan niin paljoa sentään.
Mutta oli se kuitenkin omalla tavallaan aika suloisesti tehty. Vaikka kyllä minä olisin siitä muutenkin mahtunut ihan hyvin kulkemaan.
Etäisyyttäkin meillä oli siinä vaiheessa vielä muutama metri, eli senkään vuoksi hänen ei olisi edes tarvinnut tehdä niin äkillistä väistöliikettä.

Katsoin häntä silmiin ja huomasin, että hän varmaankin vaistomaisesti käänsi katseensa pois. Eli hän siis katsoi minua ensin.
Lähes samantien hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin silmiini. Se katse jatkuikin sitten yhtäjaksoisesti niin pitkään, kuin siinä toistemme ohi kulkiessa suinkin oli mahdollista toisiamme katsoa.
Se taisi mennä niin, että aluksi pystyimme katsomaan toisiamme siten, että katseen suunta oli molemmilla lähes suoraan eteenpäin. Ja mitä lähemmäksi toisiamme tulimme, niin katseemme kääntyivät enemmän syrjäsilmällä katsomiseksi. Kun syrjäsilmällä ei enää kunnolla pystynyt katsomaan, niin me molemmat taisimme siinä vaiheessa kääntää päätä enemmän toisen suuntaan, että pystyisi vielä hieman pidempään jatkamaan sitä katsetta.

Se katsekontaktimme päättyi vasta siinä vaiheessa, kun olimme jo aivan toistemme kohdalla vierekkäin. Ja minä olin se, joka jouduin ensimmäisenä kääntämään katseeni pois, ennen kuin olisin epähuomiossa törmännyt johonkin.
Kumpikaan meistä ei edes silmiään räpäyttänyt koko sen katseen aikana, vaan herkeämättä katsoimme toisiamme koko sen ajan.
Se koko tilanne ei varmaankaan todellisuudessa kestänyt kuin muutamia sekunteja, mutta sillä hetkellä se kyllä tuntui siltä, kuin aika olisi hidastunut ja se kestäisi pienen ikuisuuden.

Mistään etäisyyden päästä emme siis toisiamme katsoneet, vaan kuljimme todella läheltä toisiamme. Siinä loppuvaiheessa, kun olimme vierekkäin, niin luulen, ettei olkapäidemme väliin jäänyt montaakaan senttiä välimatkaa. Saatoin jopa tuntea hänen hengityksensäkin ihollani.
Ja hyvin näin ne hänen silmänsä. Ainakin siinä valossa ne olivat semmoiset jotkut keltaiseen vivahtavat meripihkan väriset, tai miten niitä nyt paremmin osaisin kuvailla. Mutta erittäin kauniit ne joka tapauksessa ovat. Kyllä niitä mielellään katselisi useamminkin ihan lähietäisyydeltä.

JATKUU...

JATKUU...

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin siinä toisiamme katsoessa minusta tuntui, että hetken aikaa meillä olisi ollut joku sielujen yhteys, kun aikakin tuntui hidastuvan ja kaikki muu ympärillä tapahtuva vain katosi merkityksettömäksi taustakohinaksi. En tiedä, tunsiko hänkin myös minua kohtaan jotain samanlaista, mutta ainakin minusta tuntui, että siinä hänen katseessaan olisi ollut lämpöä ja hellyyttä mukana.
Itselläni ainakin koko kroppa tuntui sähköistyvän ja semmoinen kihelmöivä lämmin tunne levisi päästä varpaisiin asti, kun joku endorfiiniryöppy, tai mikä lie lähti aivoista liikkeelle.
Eikä se tainnut hänenkään mielestä ihan kamalalta tuntua, koska hän kuitenkin jatkoi sitä katsekontaktin pitämistä niin kauan. Jos se olisi hänestä jotenkin ahdistavalta ja vastenmieliseltä tuntunut, niin luulisi, että hän olisi siinä tapauksessa kääntänyt nopeasti katseensa pois.
Ja tuskinpa kukaan nainen jotain itselleen tuntematonta miestä katsoisi niin pitkän aikaa suoraan silmiin vain sen takia, että kun se mieskin kerran katsoo, niin katsonpa sitten takaisin.

Jälkeenpäin kävi mielessä, että olisiko minun pitänyt moikata häntä silloin, mutta kun siinä oli se toinen henkilö hänen seurassaan, niin sillä hetkellä ajattelin, että ehkä kuitenkin pidetään se hetki tässä vaiheessa ihan vain meidän kahden välisenä omana pikku salaisuutena.
Koska luulenpa, että sillä toisella ei tainnut olla aavistustakaan, että hänen ystävällään oli siinä vieressään juuri aikamoiset silmäpelit meneillään.
Yritin häntä vielä myöhemminkin sen illan aikana katseellani etsiä kaikkialta, missä kuljinkaan, mutta en enää nähnyt häntä missään. Tai en ainakaan huomannut.

Tuon kohtaamisen jälkeen minulla oli erittäin hyvä fiilis ja luottavainen olo sen suhteen, että ehkäpä viimeinkin saisimme tätä juttua hieman etenemään. Että pystyttäisiin myös juttelemaan ihan niitä näitä ja sitä rataa. Mutta eipä se sitten ihan niin mennytkään. Ei sinne päinkään.
Koska tuntuu, että sen jälkeen hänestä on tullut ehkä jopa vieläkin vaikeampi. Tarkoitan siis sitä, että jos hänet yksinään jossain näen, niin yleensä saan häneltä osakseni vain sen säikähtäneen näköisen peura ajovaloissa -ilmeen ja katseenvälttelyä.
Se saa minut tosiaan tuntemaan, että taidan olla hänen silmissään vastenmielisin olento mitä maa päällään kantaa, jos hän ei kerran halua minua edes nähdäkään.

Jos olen jo muutenkin tuntenut epävarmuutta siitä, että voisiko hän muka olla minusta kiinnostunut, niin sitä tunnetta ei ainakaan helpota se, että toisen koko olemus ja kehonkieli tuntuu paniikin vallassa suorastaan huutavan, ettei todellakaan halua mitään lähestymistä minulta nyt. Eikä mitään moikkaustakaan edes.
Kauempaa hän kyllä saattaa katsella, mutta jos edes sattumaltakin satun hiemankaan lähempää hänen ohitseen kulkemaan, niin semmoinen torjuva vaikutelma tulee, että hän on siinä tilanteessa epämukavuusalueellaan.

Halusin siis tämän tarinan vielä kertaalleen kirjoittaa muistiin siksi, että aina kun saan häneltä sitä välinpitämättömyyttä ja ignoorausta osakseni, niin tuo on se hetki, johon mielessäni palaan aina uudestaan ja uudestaan.
Silloin tulee pohdiskeltua, että jos ei se tunne silloin ollut molemminpuolista, niin mitä ihmettä se sitten oikein oli? Tulkitsinko vain kaiken ihan väärin, eikä se hänelle merkinnyt mitään sen kummempaa?

Tai ehkä hän saattoi jollain tasolla ollakin ihastunut, mutta en sitten varmaankaan vain sopinut johonkin hänen mielessään luomaansa täydellisen ihannemiehen muottiin, jos hänellä on mahdollisesti mielessään ollut joku etukäteen luotu lista tarkoista kriteereistä, että minkälainen hän haluaisi sen täydellisen ihannemiehensä olevan.
Eli jos hän vaikka huomasikin, että hänellä on jotain kiinnostumisen tunteita herännyt, mutta se kohde, eli minä, sattuu vain olemaan "vääränlainen" siihen hänen haavekuvaansa nähden ja siksi hän haluaa tukahduttaa sen ihastumisen tunteen vaikka väkisin.
Se kyllä kuulostaisi aika laskelmoivalta. Jotenkin en osaa kuvitella häntä semmoisena, joka johonkin excel-taulukkoon listaa plussia ja miinuksia toisesta ja tekee sitten päätöksiä sen perusteella.
Ennemminkin haluaisin uskoa hänen olevan sellainen, joka luottaa enemmänkin tunteisiinsa ja siihen, mitä sydän sanoo.

Monenlaisia ajatuksia risteilee mielessä, kun näitä eri skenaarioita pohdiskelee, että mikä oikein mättää. Tuo oli vain yksi teoria muiden joukossa.
Tai olenko minä mahdollisesti tehnyt jotain väärin ja mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin ja miten, vai mistä koko homma oikein kiikastaa?
Ja entäs jos koko juttu kaatuukin vain pelkkiin molemminpuolisiin väärinkäsityksiin ja itsepäisyyteen, jos kumpikaan ei voi yhtään antaa periksi?

Eipä näy häntä missään. Enkä kyllä tiedä, onko edes enää mitään, mitä odottaa. Tai onko koskaan ollutkaan. Mitä enemmän aikaa kuluu häntä näkemättä, niin epävarmuus niistä hänen tunteistaan kasvaa.

Nämä ovat niitä aikoja, josta jo joskus elokuussa taisin kirjoittaa. Että tuskinpa jonain koleana syyspäivänä tullaan enää senkään vertaa näkemään, kuin kesällä.
Tuntuu, että ihmiset yleensäkään eivät loppukesästä pysty vielä kunnolla edes käsittämäänkään, että se ankea syksyinen koleus on käytännössä jo ihan nurkan takana. Iso osa ihmisistä vaikuttaa aika lyhytnäköisiltä, myös monessa muussakin asiassa.

Niiden viimeisten edes suht lämpimien lopukesän päivien aikanakin kuulee aina monen valittavan, että loppuisipa nämä "helteet" jo.
Vaikka sitä lämmintä ei edes ole, kuin nippa nappa joku parikymmentä astetta. Eli juuri ja juuri t-paidassa tarkenee, jos ei satu olemaan kovin tuulista.

Ihmeen vähän häntäkin loppujen lopuksi silloin kesälläkään edes missään näkyi. Välillä saattoi silloinkin tosiaan jopa pari viikkoakin mennä välissä ilman näkemistä.
Itse tuli liikuttua aika paljonkin eri paikoissa ja monesti tuli mieleen, että miten joku pystyykin mokomassa "kyläpahasessa" niin totaalisesti piiloutumaan?
Että tuhlaakohan hän ne kesän parhaat päivät jossain neljän seinän sisällä aamusta iltaan nyhjäten ja nauttiiko joku muka oikeasti semmoisesta?

Itse olen sitä mieltä, että silloin pitää nauttia, kun sitä lämmintä riittää. Ja silloin tykkään tosiaan liikkua aika paljonkin. Se on omalla tavallaan aika rentouttavaakin. Samalla se on myös tapa tuulettaa ajatuksia ja pitää pää kasassa.
Nyt alkaakin sitten olla taas ne ajat käsillä, kun se oma liikkuminen vähenee melko dramaattisestikin. Liikun kyllä jonkin verran ihan ympäri vuoden, mutta ne lenkit eivät silloin ole yhtä pitkiä ja "viipyileviä." Eli ei tule enää juurikaan semmoisia hetken mielijohteesta tapahtuvia extempore-koukkauksia matkan varrella tehtyä, vaan reittivalinnat ovat kesään verrattuna huomattavasti suoraviivaisempia ja muutenkin lyhyempiä.
Ja talvella kun kelit menevät oikein kurjaksi pakkasten, tai lumisateen vuoksi, niin kyllä kotisohva silloin monesti vie voiton siitä ulos lähtemisestä. Pelkästään "pakolliset" matkat tulee silloin tehtyä ja nekin suorinta mahdollista reittiä.

Talvea vihaan sydämeni pohjasta. Nytkin alkaa olemaan jo niin kylmää, että pakko on jo laittaa ohuempaa toppatakkia päälle ja pipoa päähän, koska se kylmyys käy muuten luihin ja ytimiin asti.
Ja päivätkin lyhenevät hurjaa vauhtia. Kohta alkaa ulkona olemaan jo iltapäivästä alkaen pimeää kuin jossain mörön perseessä, niin ei kai tuolla silloin pysty enää ketään edes tunnistamaankaan, vaikka jossain sattuisikin vastaan tulemaan.

Eipä tämänkään kirjoituksen Tarkoituksena ollut oikeastaan mikään muu, kuin nostaa ketjua vähän ylemmäksi. Koska ei ole mitään uutta kerrottavaa, kun en ole häntä tosiaan nyt nähnyt.
Ja välillä tuntuu, että olisi varmaankin ihan sama antaa tämänkin ketjun vain pudota kokonaan pois tuosta 30 sivun listalta ja todeta peli menetetyksi, koska ei nämä kirjoitukset taida sitä kohdettaan tavoittaa. Kun ei ole mitään vastauksiakaan näkynyt eikä kuulunut.

En ole kieltänyt vastaamasta, jos hän sattuisi lukemaan ja sattuu jotain oikeaa asiaa olemaan. Mutta haluan myös, että ketju pysyisi siistinä, eikä lähde rönsyilemään.
En halua, että yhtäkkiä siellä välissä onkin spämmättynä parinkymmenen vastauksen verran jotain ihan ulkopuolisten keskinäistä juupas eipäs -vänkäämistä, joka ei edes liity koko asiaan millään tavalla.

Välillä erehdyin jo luulemaan, että pari muuta keskustelunaloitusta tuolla olisi saattanut olla häneltä, mutta ainakin toinen niistä oli ilmeisesti joku ihan muu.
Suoraan kysymykseen en suoraa vastausta kylläkään saanut, vaikka kahdesti kysyin. Kierrellen ja kaarrellen vastasi jotain ympäripyöreää. Mutta sen, mitä siitä ymmärsin, niin meidän tapauksessamme se oli mielestäni juuri päinvastoin. Hän kyllä varmastikin tiesi, että missä ja mihin aikoihin suurin piirtein minut yleensä pystyisi näkemään. Mutta minulla ei ole aavistustakaan, missä hän piileskelee.

Siihen ketjuun kirjoitin muutaman semmoisen kommentin, joita olisin myös tähänkin ketjuun voinut laittaa.
Tai olen varmaan saattanut laittaakin. En pysty ulkoa kaikkea muistamaan, mitä olen kirjoittanut.
Saattaa hyvinkin olla, että olen samoja asioita useampaankin kertaan kertonut, ehkä vain hieman eri sanavalintoja ja vertauskuvia käyttäen.

Mutta laitan tähän kuitenkin linkin siihenkin ketjuun:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17599377/paadyin-tanaan-lukeen-yhden

Sen toisen keskustelun aloittajasta en tiedä kuka oli, koska hänkin vain yhtäkkiä katosi jonnekin.

Tähän loppuun voisi laittaa vielä yhden biisin oman elämäni soundtrackiltä. Pystyn noihin sanoihin samaistumaan. Paitsi siihen "sometimes I'm rich and sometimes I'm poor"-kohtaan. Minulla menee ihan tasaisen kohtuullisesti.

Social Distortion - Sometimes I do
https://www.youtube.com/watch?v=cJt713-Cums&ab_channel=GiorgosKoskinas

Oli näköjään joku valokuvaaminen meneillään siellä rautatiesillan juurella n. klo 17:05, kun kuljin sieltä ylempää. Vaikutti jotenkin ammattimaiselta, tai mistä minä tiedän. Mutta ei se ainakaan miltään selfie-pelleilyltä vaikuttanut.

Näin hänet pienen etäisyyden päästä. Hän saattoi ehkä ensin huomata minut. En ole varma. Mutta ainakin käänsi sitten katseensa pois kuin ei huomaisikaan. Tai sitten hän ehkä yritti vain olla niin, etten minä huomaisi.
Mutta se kuvaajakin taisi hetkeksi kääntää katseensa minun suuntaani, että mitä siellä ylhäällä oikein näkyy. Eli olisiko sitten huomannut hänen katseensa ja kääntynyt katsomaan samaan suuntaan? En tiedä. Tai ehkä sekin oli vain pelkkää omaa toiveajattelua siitä, mistä haluaisin sen johtuneen.

Enkä ollut siellä häntä kytätäkseni. Ihan jokapäiväisellä normilenkilläni olin ja satuin vain kulkemaan ohi. Enkä oikein osannut edes ajatellakaan, että tänäänkään sattuisin häntä missään näkemään.
Mutta kun edellisestä näkemisestä meni taas sen verran pitkän aikaa, niin se epävarmuus siitä hänen kiinnostuksestaan on päässyt taas kasvamaan aika suureksi.
Kun näin hänet siellä pitkästä aikaa ja kuinka tyrmäävän upea ilmestys hän taas olikaan - suorastaan valokuvauksellinen näky, ihan kirjaimellisestikin tällä kertaa - niin se laittoi taas asioita omassa mielessä vähän perspektiiviin.

Kyllähän jos asioita ihan kylmänviileästi pelkällä järjellä ajattelee, niin eihän joku hänenkaltaisensa mallitasoinen nuori nainen voi oikeasti jostain minunlaisestani vähän ehkä omalaatuisesta tyypistä kiinnostua.
Koska ei semmoista vain tapahdu. Korkeintaan ehkä jossain huonossa romanttisessa hömppäelokuvassa niin saattaisi käydä, mutta ei oikeassa elämässä.
Eihän semmoiset oikeasti edes vilkaisekaan tämmöisiä jätkiä päin, niin se vain menee. Se tässä kummalliselta tuntuukin, kun hän on kuitenkin välillä ollut katsovinaan. Ehkä sitten olen vain sen verran outo ja erikoinen tyyppi, että ne katseet ovat johtuneet pelkästään siitä.

Olen varmaankin nekin katseet sitten tulkinnut vain ihan väärin ja paisutellut niiden merkitystä mielessäni.
Tässä puskee vanhat huonot muistot pintaan, koska kuten siinä kadonneessa ketjussa jo aikoinaan kerroinkin, niin olen aiemminkin elämässäni vähän vastaavanlaisessa tilanteessa erehtynyt. Silloinkin oli olevinaan "varmat merkit" siitä, että toinenkin olisi kiinnostunut.

Ja kun tältä nykyiseltä ihastukselta saan tosiaan niin ristiriitaista signaalia ja välttelyä välillä, niin näiden todisteiden perusteella en kyllä tosiaankaan ala itseäni hänen silmissään naurunalaiseksi tekemään jonkun lähestymisyrityksen merkeissä. Jos en sitten oikeassa elämässä saa häneltä jotain niin selvää merkkiä kiinnostuksesta, joka saisi näkemään asiat toisin.

Ehkä minun olisi vain parempi yrittää keskittyä pelkästään siihen osakesalkun kasvattamiseen. Siihen pystyn sentään itsekin vaikuttamaan ja se auttaa edes hetkittäin pitämään ajatukset pois näistä tunne-elämän murheista.

Tämä on taas pelkkä nosto. Saa nähdä, jääkö viimeiseksi nostoksi, ennen kuin häivyn lopullisesti ja jätän koko homman sikseen. Nytkin kerkesi koko ketju putoamaan jo pois siitä 30 ensimmäisen sivun listalta.
Kun tännekin saan vastaukseksi vain pelkkää hiljaisuutta, niin ehkä pitäisi antaa sitä samaa myös takaisinpäinkin.

Silence speaks louder than words.

En tietääkseni ole häntä nyt yli viikkoon nähnyt. Vaikka hämäräkin alkaa laskeutumaan jo sen verran aikaisin, että eipä siellä ainakaan kovin etäältä enää ketään pysty edes tunnistamaankaan. Varsinkaan, jos hän sattuisi olemaan vaikka eri tavalla pukeutunut, kuin mihin olen tottunut.
Eräänäkin alkuiltana tällä viikolla, kun alkoi jo melko pimeää olemaan, niin ihan kuin joku vastaankävellyt olisi nostanut "räpylää pystyyn" morjestamisen merkiksi, mutta en ollut siitä ihan varma. Ja tuskinpa se kuitenkaan hän oli.

Kun aikaa kuluu näkemättä, niin sitä myötä epävarmuuskin kasvaa sen suhteen, että oliko ja onko hänellä oikeasti jotain todellisia tunteita minua kohtaan, vai oliko se kaikki vain pelkkää omaa kuvitelmaa ja toiveajattelua.
Tarpeeksi kun aikaa kuluu, niin itselle tulee jonkinlaisia häpeän tunteitakin, että taisin vain kuvitella kaiken. Pitäisi saada häneltä sitä vahvistusta useammin esimerkiksi niiden katseiden merkeissä, että saisi sen luottamuksen säilytettyä. Mutta minkäs teet, jos ei toista edes näe missään?
Minä vähän pahoin pelkään, että jos menee kauan aikaa näkemättä, niin oma suhtautumiseni häneen alkaa muuttumaan vähän semmoiseksi, että "enää et minua niillä katseillasi onnistu kusettamaan, kun ei se näköjään silloin aiemminkaan sinulle mitään merkinnyt." Eli tavallaan koen tulleeni huijatuksi ja alan itsekin välttelemään katsomasta häntä, enkä enää edes huomaisi, vaikka hän sattuisikin vielä katselemaan minua.
En tietenkään halua, että niin kävisi. Mutta jos se häpeäntunne ottaa vallan, niin kaikki saattaa kaatua lopullisesti pelkkiin molemminpuolisiin väärinkäsityksiin.

On käynyt mielessä, että häpeääköhän hän kuitenkin minua ja puuhiani, vai mikä häntä oikein on "jarruttanut", ettei ole edes sen verran selvästi halunnut näyttää kiinnostustaan, että se olisi mahdollistanut minulle edes yrittää jonkinlaista lähestymistä?

Siinä nyt ei sinänsä olisi mitään uutta. Kyllä minua aika moni muukin aliarvioi. Olen huomannut, että jotkut omasta mielestään "paremmat ihmiset" katsovat minua vähän nenänvartta pitkin halveksuen, kuin halpaa makkaraa. Vaikka en ole edes mitenkään antanut ymmärtää, että olisin millään tasolla edes kiinnostunutkaan heistä.
Sinänsä aika surkuhupaisa tilanne, koska melko suurella varmuudella pystyn sanomaan, että oma taloudellinen tilanteeni on luultavasti kuitenkin huomattavasti parempi, kuin niillä halveksijoilla itsellään. Monella näyttää kyllä olevan niin sanotusti kulissit kunnossa, mutta se kaikki on velaksi hankittua ja nettovarallisuus saattaa olla jopa miinuksen puolella. Minulla puolestaan ei ole tarvetta pitää mitään kulissia yllä. Sen sijaan minulla on ihan kohtuullisen kokoinen osakesalkku, eikä senttiäkään velkaa.

Vaikka minulla ei rakkaudessa onnea olekaan, niin pitää sitten yrittää edes keskittyä enempi niihin asioihin, jotka minulla on elämässäni hyvin. Ainakin minulla on taloudellisessa mielessä asiat ihan hyvällä mallilla. Ja se tuo omalla tavallaan jonkinlaista levollisuutta ja mielenrauhaa. Ja mahdollistaa erilaisten valintojen tekemistä ilman mitään pakkoa, kun on sitä taloudellista selkänojaa olemassa.

Laskin juuri, että pelkästään tämänhetkisellä varallisuudella pystyisin jatkamaan normaalia elämääni 7 vuotta, vaikka koko sen 7 vuoden aikana en tienaisi senttiäkään lisää mistään.
Ja todellisuudessa se aika olisi vielä huomattavasti pidempi, koska kyllähän ne sijoitukset itsessäänkin jo tuottavat jatkuvasti lisää tuottoa, eli kertyy niin sanotusti korkoa korolle.
Ja onhan niitä muitakin tulonlähteitä siihen vielä lisäksi.

Se "yksi tietty juttu" on varmaankin monille se näkyvin asia minuun liittyen, mutta todellisuudessa se on kokonaisuuden kannalta vain pelkkä pintaraapaisu ja pieni sivujuonne koko kuviossa.
Mutta pienistäkin puroista syntyvät vuolaat virrat ja siitäkin saatavat tulot ovat viime vuosina vastanneet n. 3 kuukauden kulutusta vastaavaa summaa joka vuosi. Eli neljäsosan koko vuodesta pystyisin periaatteessa maksamaan kaikki menoni pelkästään niillä rahoilla. Siis asumiskustannukset, laskut, ruoka- ja muut ostokset, ylipäätään kaiken.
Eli ehkä ei sitäkään kannattaisi ihan niin paljon väheksyä. Tulee heti mieleen parikin sanontaa, kuten "raha ei haise." Tai "älä tuomitse kirjaa kannen perusteella."

En minä tosin mitään luksuselämää vietä, mutta pärjään kyllä ihan mukavasti ja pystyn hankkimaan kaiken, minkä tarvitsen. Välillä kyllä lähtee hieman ehkä lapasestakin ja tulee vähän turhankin paljon tuhlattua periaatteessa aika turhiinkin juttuihin, joita ilmankin voisin ihan hyvin pärjätä. Eli välillä tulee joitain hankintoja tehtyä enempi halun, kuin tarpeen perusteellakin.

Jatkuu...

Jatkuu...

Tuokin tuli vain mieleen, kun tuli juuri tilattua taas 5 T-paitaa lisää, kun oli hyvä -15% tarjouskampanja. Olen nyt keväästä alkaen niitä samanlaisia T-paitojakin eri värisinä tilannut yhteensä 16 kpl ja pelkästään niistäkin jo maksanut yhteensä 589,05€. Mutta laadusta joutuu maksamaan. On jo pitkään ärsyttänyt, kun mistään ei meinaa enää löytää kunnollisia T-paitoja. Suurin osa on semmoisia ihmeellisen muotoisia, lyhythelmaisia mutta leveitä. Laatukin niissä Kiinan paskoissa on yleensä ollut niin surkeaa, että muutaman pesun jälkeen ne jo venyvät ja vanuvat ihan muodottomiksi räteiksi, jossa saumatkin lähtevät kiertämään.

En ole mikään pikamuodin ystävä. Ne tilaamani kamppeet ovat itselleni mieleisiä, semmoisia aika pitkän mallisia ja muutenkin aika ajatonta mallia ja laatukin on osoittautunut hyväksi, joten siksikin on tullut niitä nyt lyhyessä ajassa aika reilusti hankittua ja pistettyä vaatekaapin sisältöä niiden paitojen osalta aika rankalla kädellä uusiksi. Ne vanhat paidat menettelevät vielä kylmempinä päivinä muiden vaatteiden alla ja ihan huonoimmat välttävät vielä kotipaitoina. Mutta se priimalaatu on tarkoitettu vain lämpiminä kesäpäivinä ihmisten ilmoilla käytettäviksi, että säilyvät hyväkuntoisina mahdollisimman pitkään. Eli vaikka se hinta ostaessa vähän kirpaisikin, niin ei niissä kuitenkaan raha mennyt hukkaan. Ihan tarpeellista kampetta varmasti moniksi vuosiksi eteenpäinkin vielä.

Mutta hieman enemmänkin olisi ehkä mahdollista säästää, kun vain olisi sitä itsekuria enemmän. Edellisen viestini lopusta jäikin kytemään ajatus, että voisin ehkä hieman nostaa sitä kuukausisäästösummaa, jonka laitan kahteen ETF- ja yhteen tavalliseen indeksirahastoon joka kuukausi. Jatkossa se voisi olla nykyisen 210€ sijaan vaikka yhteensä 245€ kuukaudessa.

Tavoitteenani ei ole elää sitä 7 vuotta niillä tämänhetkisillä säästöillä. Tavoitteena on se, että jossain vaiheessa pystyisin kattamaan kuluni pelkästään niillä sijoitusten tuotoilla siten, ettei pääomaa tarvitse ollenkaan "syödä", vaan voisi käyttää pelkästään niitä kertyviä tuottoja siitä päältä.
Edelleenkin olen vasta salkunkasvatusvaiheessa, mutta matkalla kohti sitä tavoitetta. Ja se on ollut minulle se eteenpäin ajava voima, joka saa minut jaksamaan päivästä toiseen. Vaikka myönnettäköön, että viime vuosien aikana minusta on alkanut tulla ehkä vähän laiskempi ja mukavuudenhaluisempi, enkä enää elä ihan niin askeettisesti,kuin joskus aikaisemmin. Nykyisin on paljon vaikeampaa motivoida itseään lähtemään liikkeelle vähänkin kehnommalla säällä. Mutta siltikin "tulokset" tuntuvat vain paranevan. Ehkä selityksenä onkin sitten se, että vähemmän, mutta paremmin.
Minua on aina kiehtonut ajatus siitä, että kannattaa laittaa raha tekemään töitä puolestaan, jotta voisi itse työskennellä vähemmän. Että jäisi enemmän aikaa niille asioille, jotka ovat itselle tärkeitä ja jotka oikeasti kiinnostavat.

Monilla tuntuu minustakin olevan paljon omia näkemyksiään ja olettamuksia. Ovat olevinaan niin tietävinään, vaikka todellisuudessa eivät tiedä hevonpaskaakaan. Niitä vähättelijöitä on nykyään jo harvemmassa. Aika monet turvat olen jo ihan vain pelkillä tekemisilläni saanut tukittua. Ja välillä vaikuttaa, että joillakin se aiempi halveksunta on kääntynyt ehkä vähän jopa kateudenkin puolelle.
Mutta kaikista niistä urpoista tulee monesti mieleen yksi itselle tärkeä "voimabiisi", jossa on hyvät sanat. YouTubesta tätä ei näköjään kovin kummoisella äänenlaadulla löytynyt, mutta laitan sen tähän kuitenkin. Tämän bändin olen aikoinaan jopa livenäkin nähnyt. Nykyään ei oikein enää hirveästi nappaa mitkään ihmispaljoudet. Urheiluakin seuraan mieluiten televisiosta. On oma rauha ja voi ottaa paljon rennommin. Asu on vapaa ja pystyy käymään jääkaapillakin välillä. Eikä edes maksa mitään. Säästyy nekin rahat sitten vaikka sijoitettavaksi.

Peter Pan Speedrock - Just another day
https://www.youtube.com/watch?v=49CLQfomjEg&ab_channel=SuburbanRecords

Kappaleen sanoitukset:

Now I'm the kinda guy that you wanna be
'cause I take my pleasures seriously
I love livin' from day-to-day
I wanna go all the way

I know you think that I won't last
Say I got a monkey on my back
Going downhill, going nowhere fast
You think I'm a fool, but I'm...
You take me for a fool, but I'm the best

Guess you don't know me very well
I'm indestructable, can't you tell?
I ain't gonna let it all go to hell
Make sure that I'm gonna live...
You're damn right, I am gonna live to tell

You may think I'm full of shit; you've heard it all before
Better watch me when I show you who's running the show
Gonna prove you all wrong, show you who's in control
Gonna shut you up for good yeah once and for all
Let me open your eyes, let me make you see
That the captain of my ship I'm gonna always be

And if for any kind of reason things may not work out
It's not the end of the world, nothing to worry about
Won't matter much 'cause I've been at it so long
It will be just another day of gettin' nothing done

Entinen koko vuoden ennätys rikkoontui eilen, eli torstaina. Ja vielä on yli puolitoista kuukautta vuotta jäljellä. Jännä nähdä paljonko tulee olemaan lopullinen tulos vuoden lopussa. Mutta siitä on sitten jatkossa taas vaikeampi pistää paremmaksi.
Ja toisinaan kyllä kyllästyttää jo koko juttu. Jos olisi se toinen ihminen elämässä, niin kyllä se ainakin vähenisi huomattavasti. Kyllä sitä silloin voisi ihan mielellään muillakin tavoilla aikaansa viettää.

Tuo siis harrastukseen liittyen. Tunnepuolella onkin sitten hiljaisempaa. Ei mitään näköhavaintoja.
Vaikka välillä sitä saattaa katsoa jotain ihan eri ihmistäkin, että olikohan se hän.
Varsinkin, kun tähän aikaan vuodesta on jo enemmän vaatteitakin päällä, eikä ole helppoa tunnistaa.

Viikko sitten torstainakin joskus ennen kuutta illalla joku vastaankävelijä Tokmannin nurkalla kiinnitti huomion. Huono valaistus, sateentuhruinen ilma ja sillä vastaantulijalla taisi vielä huppukin olla päässä, niin eipä siitä kyllä mitenkään pystynyt tunnistamaan suuntaan eikä toiseen.

Seuraavana päivänä, eli viime viikon perjantaina sitten olin näkevinäni Lidlin oven edustalla sen saman pyörän, jolla olen hänen nähnyt joskus kulkevan. Olisikohan ollut joskus puoli viiden jälkeen ehkä. Enää ei pysty aikaa niin helposti tarkistamaan, kun kello oli takin hihan alla ja hanskat kädessä.
Ja ihan kaikella kunnioituksella, mutta se pyörä vaikuttaa suoraan sanottuna aika huonokuntoiselta. Milloinkahan on viimeksi mitään huoltotoimenpiteitä tehty? Ainakin se kissansilmä kannattaisi vaihtaa ehjään. Ei ole kallis osa, eikä kummoinen homma vaihtaa.
Ja valotkin pitäisi pimeän aikaan olla.

Mutta eipä minulla mitään oikeaa asiaa tänne ollut, kun ei ole mitään uutta kerrottavaa.
Eikä ollut oikeastaan tarkoitus enää laittaakaan tänne mitään, kun se kaikki kirjoittelu on vaikuttanut olevan täysin turhaa, eikä merkkiäkään hänestä ole täälläkään näkynyt.
On vähän alkanut tulemaan semmoinen irtipäästämisen ja luovuttamisen tunne, kun ei häntä enää missään edes näekään.
Ja kun sieltä alusta alkaen kaikki häneen liittyen on tuntunut niin vaikealta, niin ehkä se, että hän muka olisi kiinnostunut, olikin vain pelkkää asioiden suurentelua omassa mielessäni.

Kyllähän jos toinen olisi oikeasti kiinnostunut, niin hänkin tekisi oman osuutensa asioiden edistämiseksi, vaikka kuinka sattuisi ujostuttamaankin.
Kyllä hän siinä tapauksessa olisi pyrkinyt olemaan helpommin lähestyttävän oloinen, eikä vain passiivisena odotellut jotain valmista.
Jos tunne olisi molemminpuolinen, niin luulisi, että asiat etenisivät silloin ikään kuin luonnostaan ja se kaikki tuntuisi helpolta, koska molemmilla olisi yhteinen tahtotila asian edistämiseksi kohti lähentymistä ja tutustumista.
Ei hän siinä tapauksessa niin vaikeasti tavoiteltavaa olisi esittänyt, tai mistä ikinä siinä sitten katseen välttelyineen jne. olikaan kyse.

Billion dollah & Time machine. Helppoo ku heinän teko Imo.
https://www.youtube.com/watch?v=N_-vgiGtxvc

No eipä tullut siihenkään selvyyttä. Tuon biisin sanoitushan on joku jätetyn naisen katkera tilitys, mutta "meidän" tapauksessa mistään semmoisesta ei ollut kysymys, kun emme ole yhdessä olleetkaan.

Ja kun en tiedä, että mitä sillä haluttiin kertoa. Että oliko se häneltä joku hyvästien jättö ja keskisormen näyttö minulle, vai oliko koko kirjoittaja vain joku sivustahuutelija, niin ajattelin, että paskaakos tänne enää itsekään mitään kirjoittelee, kun kaikki tekstit tuntuvat vain kaikuvan kuuroille korville ja vastauksiakaan en ole ansainnut saada.

Nyt sitten parin oluen jälkeen kuitenkin erehdyin tänne taas kirjoittamaan. Ja ehkä tämä oli virhe, pitäisi vain yrittää pysyä pois.

Hän sai sillä välinpitämättömyydellään minut karkotettua ja vetäytymään takaisin kuoreeni. Ollaan taas lähtöpisteessä, vaikka jossain vaiheessa kesällä oli aika toiveikaskin olo, että ehkä meidän välillä on jotain tekeillä.
Oletan, että hänen suunnaltaan ei minua kohtaan koskaan mitään tunteita ollutkaan. Se kaikki taisi olla vain pelkkää toiveajattelua omassa päässäni.
Aika ja näkemättömyys tekevät tehtävänsä. Jos taas joskus näen hänet jossain, niin täytyy vain yrittää säilyttää stoalainen tyyneys ja yrittää olla näyttämättä, että sattuu.
Täytyy yrittää näytellä yhtä välinpitämätöntä, kuin hänkin on minua kohtaan ollut. Ei siksi, että haluaisin tehdä niin. Vaan siksi, koska on pakko.
Ja mikäli sattuisinkin olemaan väärässä, niin ainakin hänellä on jatkossa paljon todistettavaa, että saisi minut taas näkemään toisin. Taas minusta on tullut hieman kyynisempi tunneasioiden suhteen ja minua on entistäkin vaikeampi saada vakuuttuneeksi.

Keskiviikkona, eli marraskuun viimeisenä päivänä klo 16:35 hänet pikaisesti näin, kun hän oli Lidliin menossa. Pelkkiä kysymysmerkkejä vain mieleen jäi, koska hänellä näytti olevan joku nuori pojankloppi seurassaan. Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaiset välit heillä oikein on. Että onko heillä mahdollisesti jotain sutinaa, vai mistä oikein oli kyse. Onhan sekin tietysti mahdollista, että se oli vain joku tuttava, johon hän sattumalta siellä törmäsi.

Se ihastukseni käänsi siinä heidän ohikulkiessaan hetkeksi katseensa minuun, enkä taas yhtään osannut tulkita sitä ilmettä. Se oli taaskin semmoinen samanlainen resting bitch face -ilme, jonka hän aina minulle näyttää. Vain pari kertaa muistan jonkun aavistuksenomaisen hymyn tapaisen häneltä nähneeni.
Parempi vaihtoehto olisi se, että se oli häneltä juuri sitä katsekontaktin hakemista kiinnostuksen merkiksi, jota olen täällä jo niin moneen kertaan aiemminkin peräänkuuluttanut.
Mutta sekin vaihtoehto on mielessä käynyt, että ehkä hän vain halusi varmistaa, että varmasti huomaan hänet sen jolpin seurassa. Että hän halusi minulle vahingoniloisena oikein naamaa vasten hieroa sen asian, että hänellä on siinä nyt toinen jätkä kuvioissa mukana.
Ja kun ei parempaakaan tietoa asiasta ole, niin se saa tietysti aavistelemaan sitä pahinta.

En tiedä, että miten hän pystyi edes huomaamaan minut sieltä. Koska olin hänen kulkusuunnastaan katsottuna tavallaan semmoisella katvealueella, että aika paljon joutuu katsettaan kääntämään huomatakseen. Ehkä hän huomasi minut jo aiemmin, kun menin sinne päin ja tiesi missä olin. Tai sitten hän ihan vain sattumalta katsoi sinne.

Ja ennen kuin he ilmestyivät näkökenttääni, kuulin, kun se nainen puhui kovalla äänellä jotakin. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että suorastaan korostetun kovalla äänellä. En kiinnittänyt siihen puheen sisältöön mitään huomiota, mutta juuri ennen kuin hän tuli näkyviin, huomioni kiinnittyi siihen, että onpa aika tutun kuuloinen ääni. Ja se sai minut kääntymään katsomaan vielä tarkemmin siihen suuntaan, että kuka sieltä oikein tulee. Ja se puhe loppui sitten samoihin aikoihin, kun he tulivat näkyviin.
Minulle suoraan hän on edelleenkin puhunut muistikuvieni mukaan vain sen yhden ainoan sanan, mutta olen kyllä muutamaan otteeseen ohimennen kuullut lyhyesti jotain, kun hän on jollekin muulle puhunut. Ja siitä tunnistin sen äänen. Mutta yleensä hän on kyllä puhunut aika hiljaisella äänellä.
Jälkeenpäin tuli sekin mieleen, että aivan kuin minun olisi haluttukin kuulevan se puhe, koska mitään meteliä tai muuta vastaavaa siellä ei ollut, jonka takia muuten olisi ollut tarvetta korottaa ääntään. Mutta mitään siitä sisällöstä ei tosiaan minulle mieleen jäänyt. Se kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, kunnes vasta aivan viime hetkillä hoksasin, että kylläpäs muuten kuulostaa aika tutulle. Mutta ihan yleisesti ottaen minulle tuli semmoinen tunne, että se puhe vaikutti jotenkin kireän tai hermostuneen kuuloiselta.

Mutta se hänen seurassaan ollut jätkä taisi huomata sen hänen katseensa, koska juuri ennenkuin he molemmat katosivat näkyvistäni, se jätkä kääntyi vielä nopeasti kuikuilemaan sinne minun suuntaani. Aivan kuin olisi tosiaan uteliaana halunnut nähdä, että ketä se nainen oikein katsoi.

Ehkä se nainen tosiaan tiesi missä olen ja arvasi sen, että saatan käsittää koko tilanteen tietyllä tavalla ja halusi ottaa edes sen lyhyen katsekontaktin rauhoitellakseen minua. Mutta tämäkin on vain pelkkää arvailua, kun en tarkemminkaan tiedä.

Tuonkaltaisissa tilanteissa on aina se väärinkäsityksen mahdollisuus olemassa. Ei siinä välttämättä tarvitse olla kuin joku takiaispallon lailla naisen seuraan väkisin tuppautunut tyyppi hiemankaan liian läheisen näköisesti hänen kanssaan. Ja vaikka se nainen itse ei edes olisi tilanteesta lainkaan mielissään, niin ohimennen ja sivusta katsottuna se saattaa hyvinkin näyttää siltä, että no niin, noilla on nyt tuossa jotain vispilänkauppaa meneillään. Ja se saattaa jossain tilanteessa olla sitten se viimeinen niitti, jonka jälkeen en enää takaisin päin katsele.
Koska minä joudun tekemään johtopäätökseni pelkästään sen perusteella mitä näen, kun muutakaan tietoa ei asiasta ole.

Jatkuu...

Jatkuu...

Sitä juuri olen tarkoittanutkin, että kun hänen ympärillään näyttää niitä kaiken maailman jätkiä pörräävän, niin minun silmissäni se vaikuttaa silloin siltä, että häntä näyttää tosiaan aivan muiden miesten - tai paremminkin sanottuna poikien - seura kiinnostavan enemmän, kuin minä.
Ja se taas saa ajattelemaan, että paskat hän ainakaan mikään kovin ujo voi olla, koska muiden kanssa kyllä näyttää juttu luistavan oikeinkin hyvin. Mutta sitten taas minua kohtaan hän on ollut niin helkkarin vaikeasti lähestyttävä tuuliviiri, jonka vuoksi olen tulkinnut sen niin, että ehkä en vain oikeasti kiinnosta häntä paskankaan vertaa.
Ja juuri siitä syystä, kun ei häneltä ole selkeitä ja johdonmukaisia merkkejä siitä kiinnostuksesta saanut, vaan liikaa on ollut sitä tuuliviirimäistä ailahtelua siinä tunteiden näyttämisessä, ei mitään lähestymistäkään ole voinut oikein ajatellakaan, vaan se saa minut pysyttelemään ehkä jopa entistäkin etäämmällä hänestä.
Hänellä on silloin tavallaan se todistustaakka osoittaa minulle se, että "paskat noista muista, vain sinusta olen kiinnostunut." Sitä tarkoitin viime viestissäni sillä, että ainakin hänellä on paljon todistettavaa, että saa minut näkemään toisin.
Koska minä en halua olla se väkisin seuraan tuppautuva takiaispallo, jos toinen ei edes vaikuta lainkaan kiinnostuneelta, vaan mieluummin piilottelee niitä tunteitaan. Pysyttelen sitten kauempana.

Hän ehkä saattaa kuvitella minun olevan vain joku liiankin kiltti lapatossu, joka loputtomiin asti sietää huonoa kohtelua. Mutta minulla on kyllä tarvittaessa se temperamenttisempikin puoli. Monessa tilanteessa olen kyllä aika uppiniskainenkin jääräpää. Ja mikäli joskus sattuisin näkemään hänet vähänkään liian läheisen näköisissä tunnelmissa jonkun jätkän kanssa - jostain lääppimisestä puhumattakaan - niin kyllä ne sillat silloin roihuten palavat takanani. Ja kun selkäni kerran käännän, en enää taaksepäin katsele sen jälkeen. Se on kerrasta poikki.

Koska minä en alistu mihinkään kilpailuasetelmaan sydämen asioissa. Jos en ole toiselle semmoinen tunteella päätetty sydämen valittu, vaan samaan aikaan hänellä olisi jotain säätöä muiden kanssa, niin ehkä semmoinen ei sitten ole minulle se oikea.
Koska itsekin olen semmoinen, että sen toisen vain pitää kolahtaa täysillä, tai sitten ei ollenkaan. En voisi kuvitellakaan mitään suhdetta jonkun puolivillaisen vaihtoehdon kanssa, joka on "ihan kiva", mutta ei kuitenkaan tunnu sisimmässä oikein miltään.

Tähän ihastukseeni liittyen kaikki on alusta alkaen tuntunut niin helkkarin vaikealta. Mutta jotakin erityistä hänessä on silti oltava, koska näinkin kauan olen jo niin pitkämielinen ollut. Kaikesta siitä tuuliviirimäisyydestäkin huolimatta. On ollut sitä katseiden välttelyä ja ihan suoranaista ignooraamistakin ja sitten taas välillä armopalana joku katseen tapainen kohtikin. Ja samaa soutamista ja huopaamista aina vain uudestaan ja uudestaan, aivan kuin se olisi olevinaan jotain leikkiä hänelle.
Aiemmin elämässäni en ole tuon kaltaista perseilyä näinkään pitkään sormien läpi katsellut, vaan olen ajatuksenkin tasolla päästänyt irti jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa.

Ja melko lähellä se tunteesta väkisin itsensä irtiriuhtaiseminen on jo monta kertaa ollutkin, kun kaikki vaikuttaa niin toivottomalta. Mikään ei tunnu johtavan mihinkään, eikä hän näköjään ole valmis antamaan itsestään mitään takaisinpäin, eli tulemaan ollenkaan vastaan. Minun pitäisi sitten ilmeisesti käytännössä sokkona lähteä kokeilemaan kepillä jäätä, vaikka ne näytöt siitä hänen kiinnostuksensa paikkansapitävyydestä ovat tähänkin asti olleet aika heikoissa kantimissa.

Tuli luettua.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään, kun en ole edes nähnyt häntä missään. Ainakaan niin, että olisin varmuudella pystynyt tunnistamaan.
Eikä ole ollut oikein mitään sanottavaakaan. Tai paremminkin sanottuna asioita on ollut paljonkin mielessä, mutta tänne kirjoittaminen on alkanut tuntumaan jonkinlaiselta taakalta, että pitäisi säännöllisesti saada tänne jotain uutta tekstiä aikaiseksi. Ollut jonkinlainen writer's block päällä, tai suomeksi tyhjän paperin kammo.
Ja kun viimeksi tuli sivullisilta niin paskaa kommentointiakin, niin ei ole senkään takia edes huvittanut tänne mitään kirjoitella. Mutta mielessä hän on kuitenkin joka päivä ollut.

Nykyään on illat menneet lähinnä lihaskuntoa kotona treenatessa. Kohta jo 2 kuukauden ajan. Joka ikinen ilta. Ei lepopäiviä. Edes joulu tai uusivuosi ei tehnyt tässä asiassa poikkeusta. Kyllä siinä saa itsensä väsytettyä niin, että uni tulee helposti.
Mutta nyt on tämäkin alkanut pikkuhiljaa suorittamiselta tuntumaan. Että on ne samat setit joka ilta kerettävä tekemään, vaikka alun perin oli tarkoituksena tehdä sitä puntti/kahvakuula-treeniä vain sen verran mitä milloinkin sattuu ehtimään tai muuten vain huvittamaan.

Tänään taisin hänet nähdä. Hän ei varmaankaan minua huomannut. Prismassa ehkä n. klo 18:00, tai vähän sen jälkeen. Taisi juuri tulla sieltä (ehkä) karkkihyllyjen välistä isommalle käytävälle ja siitä kohti hevi-osastoa.

Mutta tämän kirjoituksen pointti on siinä, että hänellä näytti olevan jotain muuta seuraa siinä mukana. Ei ollut mitään lääppimistä kylläkään, mutta kuitenkin. Eikä ollut se sama tyyppi, josta viimeksi kirjoitin.
Yksi juttu kyllä vähän pisti silmään; se oli nainen, joka kantoi ostoskoria. Jos pariskunta menee yhdessä kauppaan, niin eikös miehen kuuluisi herrasmiehenä kantaa ostoskoria? Tai ehkä se ei sitten ollut herrasmies. Tai ehkä siinä on mahdollisesti jotain kulttuurieroja, että akka hoitakoot painavat kantamukset...

No, mene ja tiedä. Mutta en tiedä, miten muka olisin pystynyt tämänkin taas väärin käsittämään. Luulen nähneeni jo ihan tarpeeksi.
En tiedä, pystynkö seuraavan kerran hänet nähdessäni katsomaan häntä päinkään enää. Nolottaa niin, että koskaan edes kuvittelin mitään kiinnostusta olevankaan hänen suunnaltaan.

Eiköhän tämä koko homma ole nyt lopullisesti taputeltu.

Over and out.

Muija kantaa niitä kantamuksia jota haluaa ostaa
Muuten naisen haluamat ostokset jäävät tekemättä