Taistelulaitokseemme on pumpattu valtaisa määrä hilloa, on Hornettia ja on tykkiä. Sinä annat ymmärtää että idässä on kansa jota pitää ymmärtää. Mutta mistä me sitten saamme vastuksen ? Suostuisiko joku Pohjoismaista kanssamme sotasille etteivät taistelutavaramme vallan ruostuisi ? Palstan SOTILAS hänkin jo hyytyy kun ei koskaan pääse tositoimiin. Hän kun komentaisi etulinjassa 14 vuoden kokemuksellaan komentelijana niin vihollinenkin tottelisi jos suinkin ymmärtäisi hänen kieltään.
Paavo Väyrynen, minä kysyn nyt sinulta
Anonyymi-ap
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paavo on umpiryssä.
Viron tuolloinen pääministeri Edgar Savisaar on syyttänyt useiden Suomen johtajien jarruttaneen Viron itsenäistymistä Neuvostoliitosta 1990-luvun alussa ja on nimennyt myös Väyrysen yhdeksi heistä.[98] Viro julisti itsenäisyytensä palautetuksi vallankaappauksen aikana 20. elokuuta ja Latvia seuraavana päivänä, mutta Suomen johto oli aluksi epäileväinen niiden itsenäisyyden tunnustamisen suhteen. Suomessa paraikaa vieraillut Viron ulkoministeri Lennart Meri toivoi Suomelta tukea maansa itsenäisyydelle. Väyrynen otti lopulta ulkoministerin ominaisuudessa Meren vastaan 22. elokuuta, mutta ilmoitti vielä kaksi päivää myöhemmin Suomen linjaksi, etteivät Baltian maat täyttäneet suvereenien valtioiden tunnusmerkkejä. Venäjän kuitenkin tunnustettua Baltian maiden itsenäisyyden useat valtiot seurasivat perässä, ja Suomikin ilmoitti muutama päivä myöhemmin vuoden 1920 tunnustusten olevan edelleen voimassa.[99][100]
Professori Jarmo Virmavirta on kritisoinut voimakkaasti Suomen silloista ulkopoliittista linjaa, joka hänen mukaansa nojasi Väyrysen väitöskirjan lähtökohtaan ”jossa Neuvostoliitto on pysyvä ja Euroopan kahtiajako ikuinen”. Virmavirran mukaan Suomen ulkopoliittinen linja ehti kuitenkin viime hetkellä kääntyä Baltian maiden itsenäisyyden kannalle.