Venäläisiä voi tulla Suomeen kohta metsien kautta

Pääkirjoitus: Venäläisiä voi tulla Suomeen kohta metsien kautta – joko Vladimir Putinin lähettäminä tai häntä paeten
Pelkkä turistiviisumeiden estämien ei auta enää silloin, jos itärajan yli alkaa tulla Venäjän liikekannallepanoa pakenevia miehiä jopa metsien kautta. Myös tähän olisi syytä varautua kiireellä Suomessa.

ME Suomessa – ja ylipäätään Euroopassa – olemme aina monta askelta jäljessä Venäjän tapahtumia.

Osittain kyse on halustamme tehdä hyvää, pitää kiinni oikeusvaltioperiaatteestamme ja ihmisoikeusihanteistamme.

Osittain kyse on silkasta sinisilmäisyydestä. Se estää meitä kuvittelemasta kylmän inhorealistisesti kaikkia tapoja, joilla Vladimir Putinin Venäjä voi hajottaa meitä.

ALKAVALLA viikolla Suomessa päästään todennäköisesti vihdoin tiukempaan ratkaisuun siitä, keiltä venäläisiltä estetään pääsy maahamme. Mutta edelleenkään ratkaisu ei tule olemaan sellainen, että se estäisi kaikki väärinkäytön mahdollisuudet.

Jos turistiviisumilla yrittävät estetään, niin pitäisikö estää myös hämäriä kiinteistöjä Suomessa omistavien venäläisten tulo?

Entä mihin ratkaisuun Suomi päätyy Ukrainan sotaa pakenevien venäläismiesten suhteen? Ryhdytäänkö heille näyttämään vihreää valoa turvapaikan tai jonkinlaisen suojelun saamisen suhteen – kuten esimerkiksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel on ehdottanut vastikään? Vai pitäisikö päätyä ratkaisuun, jonka mukaan liikekannallepanoa pakeneville ei pidä lähtökohtaisesti myöntää turvapaikkaa?

Lue lisää: Halla-aho ja Purra linjaavat: Armeija­komennusta pakoileville venäläisille ei tule myöntää turva­paikkaa

VENÄJÄ ei ole tähän mennessä sulkenut ulkorajojaan asevelvollisuusikäisiltä miehiltä.

Kyse voi olla Venäjän byrokratian hitaudesta, sillä rajoitusten arvellaan alkavan syyskuun lopussa heti Ukrainan valekansanäänestysten jälkeen.

Osittain kyse voi olla kuitenkin Putinin suunnitelmasta, jolla hän pyrkii sekä säästämään että syömään ”mobilisointikakkua”.

Lue lisää: Ukrainalaisviranomaiset: Izjumista löydetty yhteensä 447 ruumista

Nopeimmat nuoret miehet päästetään ehkä tarkoituksella pakenemaan Venäjältä, jotta mobilisointi ei näytä kansan silmissä niin shokeeraavalta. Ja käykin itse asiassa niin, että jos me Euroopassa otamme avosylin vastaan näitä miehiä, me pitkitämme samalla Putinin valtakoneiston selviytymismahdollisuuksia.

”
Jos me Euroopassa otamme avosylin vastaan näitä miehiä, me pitkitämme samalla Putinin valtakoneiston selviytymismahdollisuuksia.
Ihmismassaa Putinille jää silti aivan tarpeeksi. Helpolla sotaa pakoon päässet venäläiset ovat puolestaan uudenlainen riski. Osa heistä saattaa olla Putinin tarkoituksella lähettämiä ja osa vain muuten sellaisia, joihin Putinin on helppo kohdistaa myöhemmin propagandaansa ja tarjoutua vaikkapa ”puolustamaan” heitä.

HEINÄKUUSSA Suomessa tulivat voimaan rajavartiolakiin tehdyt muutokset, jotka mahdollistavat rajanylityspaikkojen väliaikaisen sulkemisen ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisen. Viime tipassa.

Kun itärajan sulkemisesta keskusteltiin, uhkakuvana oli lähinnä se, että Putin lähettää meille kolmansien maiden kansalaisia turvapaikanhakijoiksi.

Nyt mahdolliselta näyttää jopa tilanne, että meille voi alkaa tulla metsien kautta liikekannallepanoa pakenevia venäläisiä, joita Venäjän rajasta vastaavaa FSB:n turvallisuuspalvelu ei edes yritä pysäyttää tai ei pysty pysäyttämään. Mitä me silloin tekisimme?
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taidan lähteä partioimaan ja kattelen jos siellä näkyy liikettä.
Ei tänne tulla luvatta!!

Äänestä
  • VARO! Sielä on niitä kokoomus nuorten asettelemia jalkaväkimiinoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu