Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Uskoontulo ei pese syntejä pois
58
72
Vastaukset
- Anonyymi
Uskonlahkoilla on kaikilla omat uskonsa, jonka he ottavat vastaan kun heitä siihen lahkoon käännytetään. Parhamin usko ei vaikuta kovin luotettavalta uskolta.
Jehovantodistajilla,Helluntailaisilla,Mormoneilla,Adventisteilla on kaikilla oma uskonsa johon he luottavat.
Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella Ortodoksien tuomana. - Anonyymi
Usko ja kaste. Vain uskon kautta kastetulla on syntien anteeksianto.
- Anonyymi
Raamatun mukaan se uskon Henki saadaan kasteessa synneistä pestyyn sydämeen.
Kääntyminen, engl.repent, ennen kastetta tarkoittaa katumusta, surua ja murtumista.
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."
Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.
Helluntailaiset ovat ennen kastetta ylpeitä, kerskuvat uskollaan, eikä heidän kasteessa pestä syntejä pois, koska heidän kaste on ihmisteko ja pelkkä vesikaste, lahkoon liittymisituaali.
- Anonyymi
Vauvakastettu rienaaja kirjoittelee taas satuja.
- Anonyymi
Uudestikasetulle Jeesus on satua
Uudestikastettu haluaa kristittyjen lapsia. Hirveä tyyppi
- Anonyymi
Helluntailaiset kerskuvat Jenkkiuskollaan.
Raamatun mukaan Jeesuksen nimen hokeminen ja sekavien sanojen moliseminen ei ole mikään merkki oikeasta uskosta. Totuus hurmahengille selviää vasta taivaanportilla.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Anonyymi
Helluntailaiset levittää vääriä oppeja uskoontulon merkityksestä.
Samoin monelle muulle asialle, kuten kasteelle, ehtoolliselle jne. he antavat täysin väärän merkityksen ja sisällön.
Helluntailailaisuus on ihan oma uskontonsa, mikä on tuotu tänne Amerikasta 100 v. sitten. Ateismi pesee kaikki synnit pois, koska kun lopetat uskomaan satukirjoihin ja synteihin, synnit häviää, koska ne on ihmisen keksimiä asioita, jotka on olemassa vain niin kauan kun niihin uskoo.
- Anonyymi
Ei se ihmisen syntiinlankeemus eli perisynti kieltämälä poisu mihinkään.
Raamatun mukaan vain Jumala itse voi perisynnin kirouksen katkaista kasteessa, koska perisynti on tehty Jumalaa vastaan ja kaikki ihmiset tulivat siitä synnistä osallisiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ihmisen syntiinlankeemus eli perisynti kieltämälä poisu mihinkään.
Raamatun mukaan vain Jumala itse voi perisynnin kirouksen katkaista kasteessa, koska perisynti on tehty Jumalaa vastaan ja kaikki ihmiset tulivat siitä synnistä osallisiksi.Syntiinlankeemus=Perisynti
Room. 5:12
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
"Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä"
Helluntailaisten opit kieltävät ihan Raamatun keskeisimmän totuudet.
Helluntailaisuus on valheellisten väittämien ja oppien vyyhti. Anonyymi kirjoitti:
Ei se ihmisen syntiinlankeemus eli perisynti kieltämälä poisu mihinkään.
Raamatun mukaan vain Jumala itse voi perisynnin kirouksen katkaista kasteessa, koska perisynti on tehty Jumalaa vastaan ja kaikki ihmiset tulivat siitä synnistä osallisiksi.<<Ei se ihmisen syntiinlankeemus eli perisynti kieltämälä poisu mihinkään.>>
Se johtuu vaan siitä uskomuksesta, että uskot syntiinlankeemukseen. Uskoontulo ei pese syntejä pois, vaan päinvastoin, se aiheuttaa synnit. Kun lakkaat uskomasta, kaikki syntisi häviää, koska et ole enää uskossa, vaan todellisuudessa, ja todellisuudessa sinulla on tietoa, ei uskoa. Mielikuvitusolennot kuten demonit, enkelit ja jumala häviää myös kun tulet tietoon ja todellisuuteen ja lähdet uskosta pois.- Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
<<Ei se ihmisen syntiinlankeemus eli perisynti kieltämälä poisu mihinkään.>>
Se johtuu vaan siitä uskomuksesta, että uskot syntiinlankeemukseen. Uskoontulo ei pese syntejä pois, vaan päinvastoin, se aiheuttaa synnit. Kun lakkaat uskomasta, kaikki syntisi häviää, koska et ole enää uskossa, vaan todellisuudessa, ja todellisuudessa sinulla on tietoa, ei uskoa. Mielikuvitusolennot kuten demonit, enkelit ja jumala häviää myös kun tulet tietoon ja todellisuuteen ja lähdet uskosta pois.Ihmisen uskominen tai asian kieltäminen ei vaikuta tosiasioihin ja niiden olemassaoloon eli existenssiin yhtään mitään. Uskoo tai on uskomatta, ei ihminen voi olemassaoleville faktoille mitään tehdä.
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen uskominen tai asian kieltäminen ei vaikuta tosiasioihin ja niiden olemassaoloon eli existenssiin yhtään mitään. Uskoo tai on uskomatta, ei ihminen voi olemassaoleville faktoille mitään tehdä.
Mutta ei me puhuta faktoista nyt, vaan uskonnosta, satukirjoista, harhakuvitelmista ja mielikuvitusolennoista. Harhakuvitelmat häviää jos lakkaat uskomasta niihin ja hyväksyt todellisuuden sinun sydämeen ja aivoihin.
- Anonyymi
Meillä helluntailaisilla on rauha, koska olemne uskossa.
Vauvakastetuilla ei ole rauhaa!
Room5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta- Anonyymi
He sanovat rauha, rauha, vaikka mitään rauhaa hellareilla ei ole.
Heillä on paha hurmosriippuvuus, joka on samanlainem kuin huumeriippuvuus.
Vierasta hurmoshenkeä pitää saada aina vain uusia annoksia ja voimakkaampia kokemuksia ja henkien kosketuksia.
Luuk. 17:23
Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
- Anonyymi
Raamatussa uskolla tarkoitetaan Jumalan pelkoa ja käskyjen tottelemista.
Ihminen on aina syntinen Jumalan edessä ja ihmisen pitää nöyrtyä ja murtua, jotta Jumala armahtaisi ihmisen ja pesisi kasteessa synnit pois ja katkaisisi perisynnin kirouksen ja antaisi kasteess lahjaksi sen uskon Hengen ihmiselle.
Ps. 25:9
Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
Helluntailaiset uhoavat ja kerskuvat Jenkkiuskollaan.
Fariseukset ylpeilivät uskollaan helluntailaisten tavoin, eikä tunnustaneet syntisyyttään mennessään Johanneksen kastettaviksi. Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, vaan lähetti heidät synneissään takaisin. - Anonyymi
Kun ihminen tulee uskoon ja hänelle julistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi annetuksi ja ihminen itse uskoo asian näin olevan, niin eikö tuo julistus mielestäsi ole pätevä?
Millä Raamatun Kirjoitusten perusteella se ei ole pätevä?- Anonyymi
Ihmisten julistukset toisilleen on yhtä tyhjän kanssa.
Raamatun mukaan todistajia pitää olla kolme yhtäpitävää todistaa.
Ef.4:5 Yksi Kaste Jumalan lapseksi ottamisesta, Kolme todistajaa
1. Joh. 5:8
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
---
Ylivainiokin julisti 1403 ihmeparanemista tapahtuneeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!
Lääkäri tutki kaikki tapaukset. Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään. Moni luuli parantuneensa ja jätti lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin.
Ihmisten terveydellä puoskaroivat lahkolaiset pitäisi saada vastuuseen teoistaan. - Anonyymi
Joopa joo. Lahkoissa sellikaverit julistavat toisilleen vaikka murhan selvitetyksi siitä vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo. Lahkoissa sellikaverit julistavat toisilleen vaikka murhan selvitetyksi siitä vaan.
Raamatun mukaan ihminen voi antaa toiselle anteeksi vain itseensä kohdistuvia pahoja tekoja omalta osaltaan.
Mutta ei ihminen voi mennä vaikka murhamiehen syntejä julistamaan murhatun ihmisen ja kärsivien omaiste puolesta mitään anteeksiantamisia julistamaan.
Edes profeetta Naattanilla ei ollut valtuuksia julistaa Davidin tekemää murhaa ja aviorikosta anteeksi. Hän vain välitti tiedon profeettana mitä Jumala asian johdosta on tehnyt.
2. Sam. 12:13
Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
2. Sam. 12:15
Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
18 Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli.
Ihminen ole mikään Jumala, joka päättää toisten ihmisten synneistä ja kohtalosta
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.
Saatana korotti itsensä valtuuksissa Jumalan veroiseksi. Huonolla menestyksellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisten julistukset toisilleen on yhtä tyhjän kanssa.
Raamatun mukaan todistajia pitää olla kolme yhtäpitävää todistaa.
Ef.4:5 Yksi Kaste Jumalan lapseksi ottamisesta, Kolme todistajaa
1. Joh. 5:8
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
---
Ylivainiokin julisti 1403 ihmeparanemista tapahtuneeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!
Lääkäri tutki kaikki tapaukset. Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään. Moni luuli parantuneensa ja jätti lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin.
Ihmisten terveydellä puoskaroivat lahkolaiset pitäisi saada vastuuseen teoistaan.No kukas se sitten on kelvollinen syntien anteeksiantamusta julistamaan, ellei helluntaikirkon tai luterilaisen kirkon pappi ole siihen kelvollinen?
- Anonyymi
Ei sanoilla ei teilla vaan armosta
- Anonyymi
Hellarit eksyttää sillä Jeesuksen kuolemansa ajaksi 11 apostolille antamaa määräaikaisella valtuutuksella antaa syntejä anteeksi, koska Jeesus itse oli estynyt.
Raamatun mukaan vain Jeesuksella on kakki valta taivaassa ja maan päällä antaa syntejä anteeksi julistaa ihmisiä autuaaksi. Ei siihen kenenkään ihmisen valtuudet riitä.
Syntien anteeksisaaminen käynnistyi helluntaina kasteessa, kun 3000 ihmistä sai synnit anteeksi kasteessa ja syntyivät uudeksi vedestä ja Hengestä kasteessa.
Apt.2
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsia
Kääntymys, enl.repent tarkoittaa katumusta, surua ja murtumista ennen kastetta.- Anonyymi
po.Vain Jeesuksella on KAIKKI VALTA taivaassa ja maan päällä. Sitä valtaa Jeesus delegoi apostoleille antamalla heille kastekäksyn viimeisinä sanoinaan maan päällä HELATORSTAINA.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
po.Vain Jeesuksella on KAIKKI VALTA taivaassa ja maan päällä. Sitä valtaa Jeesus delegoi apostoleille antamalla heille kastekäksyn viimeisinä sanoinaan maan päällä HELATORSTAINA.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Jeesus on opetuslasten mukana kastamassa . "Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Jeesus hoitaa kasteen Hengen veren osallisuuden paikalle.
- Anonyymi
Kyllä nuo kasteenpalvojat jaksavat valehdella, että kasteessa annetaan synnit anteeksi. Jumala toimii ihmisen sydämessä, eikä Hän tarvitse vettä. Synnit saa anteeksi vain uskomalla Herraan Jeesukseen.
Helluntainakin ihmiset uskoivat Pietarin saarnan ja siksi kysyivät: "Mitä meidän pitää tekemän että pelastuisimme."
Ap 10
"- Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nuo kasteenpalvojat jaksavat valehdella, että kasteessa annetaan synnit anteeksi. Jumala toimii ihmisen sydämessä, eikä Hän tarvitse vettä. Synnit saa anteeksi vain uskomalla Herraan Jeesukseen.
Helluntainakin ihmiset uskoivat Pietarin saarnan ja siksi kysyivät: "Mitä meidän pitää tekemän että pelastuisimme."
Ap 10
"- Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Tuo saatananpalvoja kitisee täälläkin mutta ei auta! Raamatun opetuksen mukaan kasteessa synnit pestään pois! Tämä on nähtävillä ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen teksteissä ja Raamatussa.
Helluntaina ihmisen kysyivät tosiaan mitä pitää tehdä ja vastauksen sisältyi sekä parannus että kaste.
- Anonyymi
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
Svenska Bibeln
16 Varför dröjer du då nu? Stå upp och låt döpa dig och avtvå dina synder, och åkalla därvid hans namn.' [Apg. 2,38]
King James
16 And now why tarriest thou? arise, and be baptized, and wash away thy sins, calling on the name of the Lord.- Anonyymi
Svenska Bibeln viittaa juuri Apg.2,38 syntien pois pesemiseksi tarvitaan kaste Kristuksen omaksi.
eli Apt,2:38
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Svenska Bibeln viittaa juuri Apg.2,38 syntien pois pesemiseksi tarvitaan kaste Kristuksen omaksi.
eli Apt,2:38
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.kastekäskyä Alkuseurakunta julisti, ENSIN kaikki ottivat KASTEEN ja sen jälkeen opetusta kasteen saaneille, sellainen on järjestys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kastekäskyä Alkuseurakunta julisti, ENSIN kaikki ottivat KASTEEN ja sen jälkeen opetusta kasteen saaneille, sellainen on järjestys.
Helluntaina miesten saama "pisto" sydämeen ei tarkoita mitään uskoontuloa, vaan synnin tuntoa ja katumusta ennen kastetta (repent enl. katua, surra, murtua) ennen kastetta ja sitten kasteessa Jumala pesee ne synnit pois Kristuksen sovintoveren tähden
Siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto,
Kasteessa saatavan syntien pesun ja Pyhän Hengen lahjan ominaisuuksia on Usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kastekäskyä Alkuseurakunta julisti, ENSIN kaikki ottivat KASTEEN ja sen jälkeen opetusta kasteen saaneille, sellainen on järjestys.
Helluntailaiset eivät usko Jumalan sanaan Raamattuun, että Jumala pesee kasteessa ihmisen synnit pois ja lahjoittaa Pyhän Hengen lahjan, kuten Pietari julisti.
Lyydia uskoi kastekäskyn todeksi ja hoiti koko perhekuntansa kasteen välittömästi samana päivänä, eikä vasta joskus hamassa tulevaisuudessa. Lyydia otti vaarin eli totteli kuulemaansa kastekäskyä hoitaa heti koko perhekunnan kastaminen kristityiksi.
Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
- Anonyymi
Jumala vuodattaa Pyhää uskon Henkeä vasta kasteesa kaikista synneistä pestyyn ja puhdistettuun sydämeen.
Uutta Viiniä vuodatetaan vain uuteen, puhtaaseen, tyhjään leiliin.- Anonyymi
"Joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, se ei voi olla minun seuraajani."
"Jokainen istutus, mikä ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, on juurinensa revittävä pois"
- Anonyymi
Sekä Johanneksen kaste ja sen jälkeen Jeesuksen kuoleman jälkeen alkanut Kristillinen kaste on syntien anteeksiantamiseksi tarkoitettu. Kasteelle meno edeltää syntisyyten ja katumuksen osoittamista.
Kristillisessä kasteesa lisäksi Jumala palauttaa perisynnissä katkenneen Hengen yhteyden luomaansa ihmiseen lahjoittamalla Pyhän Hengen ihmisen sydämeen asuvaiseksi ja liittää kasteessa ihmisen sielun ikuisesti elävään Kristuksen ruumiiseen. Iankaikkisen elämän lahja saadaan kasteessa Kristukeen.- Anonyymi
Kuinka vauva menee kasteelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vauva menee kasteelle?
Ei Raamatusa kukaan "mene" kasteelle.
Raamatussa kastetaan. "joka uskoo ja kastetaan pelastuu" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vauva menee kasteelle?
kaste annetaan,
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19
helluntailaiset ei siis todellakaan kovin paljon raamattua lukenut ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaste annetaan,
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19
helluntailaiset ei siis todellakaan kovin paljon raamattua lukenut !JEESUKSEN ANTAMA KASTEKÄSKY, Mt.28:18-20
Alkukielen käskymuotoinen sana on "mateuteseette" mikä tarkoittaa "opetuslapseuttakaa" kaikki ihmiset kastamalla heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JEESUKSEN ANTAMA KASTEKÄSKY, Mt.28:18-20
Alkukielen käskymuotoinen sana on "mateuteseette" mikä tarkoittaa "opetuslapseuttakaa" kaikki ihmiset kastamalla heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!Kasteessa syntien pesun ja Pyhän Hengen lahjan saamisen jälkeen ihminen voi vasta ymmärtää hengellisiä asioita, sillä hengelliset asiat pitää tutkia hengellisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaste annetaan,
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19
helluntailaiset ei siis todellakaan kovin paljon raamattua lukenut !Kaste annetaan vaikka väkisin kohteelta lupaa kysymättä opettaa luterilainen lahko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaste annetaan vaikka väkisin kohteelta lupaa kysymättä opettaa luterilainen lahko.
"ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin" Joh: 16: 16
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaste annetaan vaikka väkisin kohteelta lupaa kysymättä opettaa luterilainen lahko.
Kyllä joltakin aina lupa kysytään. Jonkun aloitteesta se kaste aina tehdään.
Mutta luterilaise tosian opettaa että kaste saadaan
ukastajat opettaa että kasteelle mennään, mistä Raamattu ei puhu
- Anonyymi
Helluntailaiset mulkkaavat Raamattua ihan miten sattuu.
Koko Pentecostalismin opit on kuin valheiden verkko, jota he joutuvat koko ajan parsimaan ja keksimään uusia selityksiä ja väitteitä, sitä mukaa kun heidät harhansa paljastetaan.- Anonyymi
Aina kun jokin kohta ei satu Parhamin keksimiin Jenkkilän oppeihin, niin hellarit alkaa puhua käännövirheistä, vertauskuvista, symbooleista, jopa pilkun paikat kelpaavat muuttamaan asian ihan toiseksi, mitä alunperin on kysymys.
Ja lisäilevät kylmästi uusia sanoja sekaan ja poisjättävät alkuperäisiä sanoja. Koska heidän oma kuulijakunta tuntee heikosti niitä asioita, luottavat kuulemaansa kun vaan hillutaan ja huudetaan sitä Jeesuksen nimeä ja verta ja kerskutaan sillä omalla uskolla ja omilla uskonratkaisuilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina kun jokin kohta ei satu Parhamin keksimiin Jenkkilän oppeihin, niin hellarit alkaa puhua käännövirheistä, vertauskuvista, symbooleista, jopa pilkun paikat kelpaavat muuttamaan asian ihan toiseksi, mitä alunperin on kysymys.
Ja lisäilevät kylmästi uusia sanoja sekaan ja poisjättävät alkuperäisiä sanoja. Koska heidän oma kuulijakunta tuntee heikosti niitä asioita, luottavat kuulemaansa kun vaan hillutaan ja huudetaan sitä Jeesuksen nimeä ja verta ja kerskutaan sillä omalla uskolla ja omilla uskonratkaisuilla.Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu ja tuoda tilalle ääriluterilaisuuden opit ja saatanan synagoogan valheet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu ja tuoda tilalle ääriluterilaisuuden opit ja saatanan synagoogan valheet.
Onko sinun vistejäsi poistettu täältä? Harmiittako noin? Taidat itse kuulua moiseen synagoogaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu ja tuoda tilalle ääriluterilaisuuden opit ja saatanan synagoogan valheet.
On se röyhkeätä uskoa ja uskontoa sellainen, kun itsensä Herramme Jeesuksen Kristuksen alkuperäisä tarkoin harkittuja sanoja vaihdetaan johonkin muuhun, mitä Jeesus itse on aikanaan sanonut.
Tämä Jeesuksen sanoma totuus ei kelpaa helluntailaisille ollenkaan:
Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Svenska Bibeln 1917
"Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike."
King James
"Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God. "
Textus Receptus
"απεκριθη ο ιησους αμην αμην λεγω σοι εαν μη τις γεννηθη εξ υδατος και πνευματος ου δυναται εισελθειν εις την βασιλειαν του θεου"
υδωρ hudor hoo'-dore genitive case υδατος hudatos hoo'-dat-os, etc. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinun vistejäsi poistettu täältä? Harmiittako noin? Taidat itse kuulua moiseen synagoogaan.
Et pystynyt poistamaan kaikkia sinun törkeytysi paljastavia viestejä!!!!! HAAHAHAah heeeeHHAAHAN VANHURSKAS NAURAA JUMALATONTA PÄIN SILMIÄ!!! HHEEEE HAAA
- Anonyymi
Hirmutekoja on tehty historiassa uskonnon varjolla. Kiihkouskovainen voi oll hyvinkin julma, ei ns.jumalaan tarrautuminen tee ihmisestä parempaa. Empaattisuus aidosti ,toisilla on , toisilla ei. On myös ihmistyyppi ketä saarnaa pyhää uskontoaan,tekee itsetuntoaan pönkittävää ns.laupeudentyötä. Tämän hurskaan( teko auttamis halun )he tekevät kyllä isolla äänellä että kaikki huomaavat sen varmasti.
Uskoon tulo puhdistaa ne ennen tehdyt synnit.
- Anonyymi
Jumala tahtoo:
1.Tess.4:
3. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä!
4. Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa.
5. Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.
Kol. 2:
6. Niin kuin siis olette ottaneet vastaan Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä.
Joh. 1:12; Ef. 4:1-2; 1. Tess. 5:18
7. Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotava.
Ef. 4:14-15; 1. Tess. 5:18
8. Varokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, jotka perustuvat ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eivätkä Kristukseen.
Matt. 15:2-3; Gal. 4:3; Gal. 4:9; Hepr. 13:9
9. Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
Joh. 1:14-15; Joh. 16:15; Kol. 1:15; Kol. 1:19
10. ja teillä on tämä täyteys hänessä1, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää.
Joh. 1:16; Ef. 1:21; 1. Piet. 3:22{Tai: "te olette täydelliset hänessä".}
Novum kommentaari
6. Kristillinen elämä alkaa Kristuksen omakohtaisesta vastaanottamisesta. Tässä ei kysymys ole inhimillisen hyvyyden kehittämisestä, vaan konkreettisesta Jumalan työstä. Kristuksen vastaanottaminen merkitsee häneen uskomista, ja häneen uskominen on hänen vastaanottamistaan (Joh 1:12).Kristuksen vastaanottamisen jälkeen alkaa "vaellus hänessä". Kristuksessa vaeltava uskova ottaa hänet kaikessa huomioon. Tällainen vaellus merkitsee täydellistä luovuttautumista ja vihkiytymistä hänelle.
7. Nyt apostoli siirtyy vertauskuvasta toiseen. "Juurtuneina" vie ajatukset kasvikuntaan. "Rakentua" vertaa uskonelämää rakennukseen.Aabraham on hyvä esimerkki miehestä, jonka uskonelämä kasvoi ja joka vahvistui uskossa lujaksi (Room 4:19-21)."Kiitos" on ilmausta siitä, että kristitty on ymmärtänyt Jumalan armon merkityksen.
8. "Katsokaa (blepō)", 'olkaa aina varuillanne, seuratkaa valppain katsein'."Saada saaliikseen (sylagōgeō)" on sanonta, joka esiintyy Ut:ssa vain tässä. Se kuvaa vangin tai orjan pois viemistä. Väärät opettajat halusivat orjuuttaa uskovat ja viedä heidät saaliikseen."Järkeisoppi (filosofia)" on sana, jolla oli alun perin myönteinen ja hyvä merkitys. Se tarkoittaa oikeastaan 'viisauden ystävä' tai 'rakkaus viisauteen'. Paavali ei varoita viisaudesta tai filosofiasta yleensä, vaan hän vastustaa sellaisia ajatusrakennelmia, jotka voivat johtaa ihmisen harhaan elämän tärkeimmissä kysymyksissä.
9. Tässä korostuu se, että edellä mainittu syytös oli perusteltu. Eksyttäjien opetus ei ollut sopusoinnussa Kristuksen kanssa. Hänessä asuu "jumaluuden koko täyteys", kun taas väärät opettajat esittivät aivan muuta. Kristus, ja vain hän. on hengellisen elämän lähde."Asua (katoikeō)" on verbi, jota käytettiin vakituisesti paikkakunnalla asuvista ihmisistä erotukseksi niistä, jotka olivat siellä vain käymässä. Jumaluuden täyteys asui Kristuksessa jo ennen inkarnaatiota (Fil 2:6). Sana oli alussa Jumalan tykönä (Joh 1:1). Tämä täyteys asui hänessä myös hänen maanpäällisen elämänsä aikana (Joh 1:14; 1 Joh 1:1-3). Se asuu hänessä "ruumiillisesti". Hän vei ruumiinsa mukanaan taivaalliseen olotilaansa.
10. Kristuksessa asuu täyteys, ja koska he olivat hänessä, hekin olivat osallisia tästä täyteydestä. Heidän täyteytensä oli peräisin hänen täyteydestään. Uskovien täyteys ei ole Jumalan täyteyttä. sillä se kuuluu ainoastaan Jumalalle. Mutta täyteyteen kuuluu sellaisia ominaisuuksia kuin pyhyys ja vanhurskaus. Kristuksessa Jeesuksessa täytetään pyhien kaikki tarpeet (Ef 3:19). Kun kerran Kristus on "kaiken hallituksen ja vallan pää". meidän ei tarvitse etsiä apua niiltä. Kristuksessa meillä on kaikki.- Anonyymi
Parhamin novumit ja vartiotornit on ihan samanlaista eksytystä.
Hankkikaa oikea Kirkkoraamattu ja heittäkää ne Parhamin keksimät uskonopit menemään.
Matt. 7:15
Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
- Anonyymi
Helluntailaiset erehdyttävät ihmisiä avaamaan sielunsa villitseville lahkohengille ja muille tämän maailman heikoille alkeisvoimille, jotka heitä viskoo nurin siellä lahkoteltoissa.
Ei Jeesusta mistään lennosta oteta vastaan kuin koppia pesäpallosta.
Raamatun mukaan Jumala pesee kasteessa ihmisen synneistä puhtaaksi ja vuodattaa kasteessa ihmisen sisimpään Pyhän Hengen lahjan.
Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.
Jeesus on taivaassa Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita. - Anonyymi
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'- Anonyymi
Kristillinen kaste on syntisten kaste. Jeesus käski kastaa kaikki ihmiset, koska kaikki ihmiset ovat syntisiä Jumalan edessä.
Ei ihminen ennen kastetta voi itse niitä syntejä pestä poi millään konstilla, ei omilla hyvillä teoilla eli parannuksen teoilla kuten hellarit opettaa ja kuvittelevat että voivat tulla synnittömäksi omien hurskaiden tekojensa ansiosta.
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."
Kasteessa Jumala pesee kaikki synnit pois Kristuksen kuoleman tähden. Kasteessa ihminen saa lahjaksi puhtaaseen sydämeen Pyhän uskon Hengen lahjan.
Siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Uusi liitto on kasteen liitto, mikä on ikuinen liitto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillinen kaste on syntisten kaste. Jeesus käski kastaa kaikki ihmiset, koska kaikki ihmiset ovat syntisiä Jumalan edessä.
Ei ihminen ennen kastetta voi itse niitä syntejä pestä poi millään konstilla, ei omilla hyvillä teoilla eli parannuksen teoilla kuten hellarit opettaa ja kuvittelevat että voivat tulla synnittömäksi omien hurskaiden tekojensa ansiosta.
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."
Kasteessa Jumala pesee kaikki synnit pois Kristuksen kuoleman tähden. Kasteessa ihminen saa lahjaksi puhtaaseen sydämeen Pyhän uskon Hengen lahjan.
Siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Uusi liitto on kasteen liitto, mikä on ikuinen liitto.Ei ympärileikkaustakaan tarvinnut uusia, eikä kastetta tarvi koskaan uusia. Se on ikuisesti voimassa.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin MINUN LIITTONI on oleva merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI LIITOKSI.
Jumala ottaa lapsen uuden liiton jäseneksi kasteessa.
JUMALAN TEKEMÄ KASTEEN LIITTO on Jumalan yksipuolinen armoteko, jonka vakuutena on Jeesuksen Kristuksen kuolema, veri ja ylösnousemus.
Room.6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Jeesuksen kuolema ja veri, verensuoja saadaan kasteessa.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674232Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D883815- 473323
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192608Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!232469Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562313- 482145
- 471828
- 361780
- 301606