Omakohtainen kokemus tämän auto liikkeen suhteen että kannattaa kiertää kaukaa ensinnäkin myynti ilmoituksessa ei ollut mainittu vikoja mitkä ilmeni paikan päällä eikä edes hinnasta saanut tingittyä sillä verukkeella ja sitten kun tulee vähänkin vaikeita asioita käsiteltäväksi niin myyntipäällikkö juoksee karkuun eikä ole kiinnostunut kommunikoimaan asiakkaan kanssa. Tämä autokauppa on sinulle jolla on paljon ylimääräistä rahaa autoon eikä kiinnosta sen kunto asiakaspalvelua tästä liikkeestä varmasti saa kun vähän heiluttaa rahalompsaa muuten on turha odottaa asiallista asiakaspalvelua. Myyjät pääsääntöisesti käyvät kaikki kaupat myynti päällikön kautta ihan kun heillä ei olisi tehdä valtuuksia kauppoja itse.
Autodeal ylöjärvi
173
17441
Vastaukset
- Anonyymi
Automyyjille ei siis liikkeessä ole nähty tarpeelliseksi antaa ns. "asemavaltakirjaa!"
Se, jolla on asemavaltakirja, saa tehdä työntajaansa sitovia kauppasopimuksia.
Ehkä ostajaehdokas voisi ennen kaupankäyntiä kysäistä, josko myyjältä tällainen "lappu" löytyy. - Anonyymi
Hyvä liike jormalta hyviä siistejä autoja ostoksille vain !
- Anonyymi
Pilkut ja pisteet puuttuvat.
- Anonyymi
Paskanjauhaminen ja kommentointi varmaan loppuis koko palstalla, jos pitäis kirjoittaa omalla nimellä. Helppo se on anonyyminä keksiä ties mitä tarinaa, jos ei myyjän naama miellytä.
- Anonyymi
ei tarvitse edes keksiä tarinaa ku on kuullut miten teillä hommat hoidetaan! eiköhän tämäkin firma vaihda kohta nimeä taas
- Anonyymi
On kuulemma kuluttaja-asiamiehelle tuttu yritys tämä.
- Anonyymi
Paras yritys palkittu monena vuonna parhaaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras yritys palkittu monena vuonna parhaaksi.
Mistähän ne "palkitsemiset" pääsee katsomaan?
Tarkoittanet Kuluttajariitalautakuntaa.
Kuluttaja-asiamies ei siis ole sama asia kuin Kuluttajariitalautakunta.
Kuluttaja-asiamies ottaa kantaa markkinoinnin muihin asioihin Kuluttajavirastossa!
- Anonyymi
Jos ne heti ilmenneet viat on jo otettu hinnassa huomioon ja jos ne ilmenee jo heti liikkeessä, niin ei niitä voi sanoa että niitä olisi mitenkään peitelty.
Olet aika nolo poika. - Anonyymi
On siellä ihan hyvännäköisiä autoja, mutta tiedä sitten mitä ovat pellin alta...
- Anonyymi
Googlen kautta hain tämän liikkeen nimellä ja päädyin tänne foorumille. Jätän omaan arvoonsa tämän liikkeen ja katselen muualta autoja.
- Anonyymi
"Jätän omaan arvoonsa tämän liikkeen ja katselen muualta autoja."
On teillä rahattomilla haaveilijoilla harrastukset, katsella autoja? Et ole koskaan harkinnut meneväsi töihin, saattaisit joku päivä voida ostaa auton. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jätän omaan arvoonsa tämän liikkeen ja katselen muualta autoja."
On teillä rahattomilla haaveilijoilla harrastukset, katsella autoja? Et ole koskaan harkinnut meneväsi töihin, saattaisit joku päivä voida ostaa auton.Jos oot firman työntekijä tai omistaja joka puhuttelee itse anonyyminä näin muita valittaen, kun muut eivät puhu omalla naamallaan niin olisiko aika katsoa peiliin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jätän omaan arvoonsa tämän liikkeen ja katselen muualta autoja."
On teillä rahattomilla haaveilijoilla harrastukset, katsella autoja? Et ole koskaan harkinnut meneväsi töihin, saattaisit joku päivä voida ostaa auton."Vähän" ajetun gt Passatin..joo ei kiitos🙈
- Anonyymi
Ei ole suotta tulleet surkeat Google-arvostelut tälle liikkeelle. Kannattaa äänestää jaloillaan!
- Anonyymi
On teillä paha pakkomielle, jos ei ole rahaa korjata romuaan, ei se hyvän ja kivan liikkeen vika ole, katso peiliin.
Jorma on huippumyyjä ja kiva kaveri, aivan huippuluotettava.- Anonyymi
Teiltä ostetut autot tosiaan on romuja mitä täytyy saman tien korjata.👍
- Anonyymi
Älä puhu paskaa maksaako sulle arvostelusta hyvät rahat he he...
- Anonyymi
Aivan huijareita koko porukka. Älkäå ikinä erhtykö menemään autodealiin ostoksille. Kiertäkää kaukaa koko putiikki!!!!
- Anonyymi
Voi voi tuota puolustelua autoliikettä kohtaan. Huono autoliike ja sillä selvä. Ei kannata ostaa ikinä autoo sieltä.
- Anonyymi
Me ostamme mistä haluamme,
emme piittaa sinun mielipiteestäsi mitään,
voit myös ostaa mistä haluat,
mina ostan aina tuosta liikkeestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me ostamme mistä haluamme,
emme piittaa sinun mielipiteestäsi mitään,
voit myös ostaa mistä haluat,
mina ostan aina tuosta liikkeestä.Joo!
Kerran meinasit ostaa 1977 - mallin Ladan mutta sekin meni puihin, kun taskussa oli rahan sijaan vain nöyhtää.
Joten suu suppuun!
- Anonyymi
Kakka firma. (Kirosanalla painottaisin mutta poistettaisiin niin näin). Ei voi muuta sanoa. Kakka palvelu, kakat autot. En suosittele!!
- Anonyymi
Ai et suosittele, no kiva tuo helpotti ja avasi , kiitos.
- Anonyymi
En suosittele myöskään. Todella kelvoton autoliike.
- Anonyymi
Ei miehinen mies itke nimettömänä ja seläntakana,
mene hyvä lapsi kasvotusten keskusteleen,
jos on jotain asiaa,
näin oikea mies tekee, mikset sinäkin?
Onko tässä syy kaikkeen epäonnistumiseesi,
ja epävarmuuteesi kaikessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehinen mies itke nimettömänä ja seläntakana,
mene hyvä lapsi kasvotusten keskusteleen,
jos on jotain asiaa,
näin oikea mies tekee, mikset sinäkin?
Onko tässä syy kaikkeen epäonnistumiseesi,
ja epävarmuuteesi kaikessa?Vellihousut kirjoittelee nimettömästi ja mustamaalaa toisia. On kumma kuinka paljon sattuukin olemaan lähipäivinä Dealin asiakkaita täällä palstalla eli joku mustamaalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vellihousut kirjoittelee nimettömästi ja mustamaalaa toisia. On kumma kuinka paljon sattuukin olemaan lähipäivinä Dealin asiakkaita täällä palstalla eli joku mustamaalaa.
Jollain elämässään epäonnistuneella pikkulapsella on paha,
hyvin paha pakkomielle tästäkin asiasta ,
josta ei pääse millään yli,
syykin on ilmiselvä. - Anonyymi
unissasi........zzzzz
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehinen mies itke nimettömänä ja seläntakana,
mene hyvä lapsi kasvotusten keskusteleen,
jos on jotain asiaa,
näin oikea mies tekee, mikset sinäkin?
Onko tässä syy kaikkeen epäonnistumiseesi,
ja epävarmuuteesi kaikessa?Taitaa olla se epävarmuus sulla itselläsi. Kuseksit omiin muroihisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vellihousut kirjoittelee nimettömästi ja mustamaalaa toisia. On kumma kuinka paljon sattuukin olemaan lähipäivinä Dealin asiakkaita täällä palstalla eli joku mustamaalaa.
Samat henkilöt kirjoittelee vuodesta toiseen ja tekee tahallaan kiusaa. Ei taida olla omaa elämää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehinen mies itke nimettömänä ja seläntakana,
mene hyvä lapsi kasvotusten keskusteleen,
jos on jotain asiaa,
näin oikea mies tekee, mikset sinäkin?
Onko tässä syy kaikkeen epäonnistumiseesi,
ja epävarmuuteesi kaikessa?Ei tuossa liikkeessä kasvotusten keskustelu auta. Jormalla kun kastemadon luonne. Lupaa naamatusten ja laittaa sitten perään s.postia missä peruu sovitut asiat. Ole Jorma mies ja pidä edes kerran lupauksesi t. Mika Leinonen ettei tarvi puskista huutelusta syyttää.
- Anonyymi
Jos auton tarvitsette niin autodealista sitä ei ostaa kannata. Älkää ihan oikeesti erehtykö menemään tähän liikkeeseen. Palvelu on huonoa ja autot on hajalla jo valmiiksi niin en todellakaan suosittele.
- Anonyymi
EN SUOSITTELE!
- Anonyymi
Tämän liikkeen omistaja tietää miten kiertää vastuunsa myymistään autoista. Äänestäkää jaloillanne tämän liikkeen kohdalla!
- Anonyymi
kokemukseni perusteella en suosittele tätä autoliikettä!!!
- Anonyymi
Lopettakaa mustamaalaaminen . Kiva paikka
- Anonyymi
"Vittumaisia ihmisiä asuu ylöjärvellä,on toki poikkeuksia"!!!
- Anonyymi
Olet kova poika yleistämään!
- Anonyymi
KIERTÄKÄÄ KAUKAA!!!!!
- Anonyymi
Vanhoja käytettyjä autoja jos myyvät niin kylläpä niissä vikoja yleensä on, joissakin enemmän, joissakin vähemmän, vanhat autot on yksilöitä, liikkeessä kuin liikkeessä.
Kaikki liikeethän ei edes myykään alle kymppitonnin hintaluokan autoja, mutta hyvä että joku kuitenkin myy, niin on meikäläiselläkin mahdollisuus hankkia jonkinlaista kulkupeliä. Siellä parin tonnin hintaluokassa vaan joutuu valikoimaan sellaista yksilöä jonka viat olisi vielä kohtuudella korjattavissa, tai sellaisia ettei ne itseä häiritse, kuten vaikka toimimattomat penkinlämmittimet, vakkari tms.
Laadukkaampia autoja ja ehkäpä jotain jälkimarkkinointi touhuakin jos haluaa niin lienee parasta asioida niissä liikkeissä, joista nuo halpikset dumpataan muualle myytäväksi, vanhat ja ehkä tuoreemmatkin yksilöt joissa on jotain vikaa havaittu. Noissa paremmissa liikkeissä lienee sitten paremmin resursseja osallistua korjauskustannuksiinkin, jos heille on sattunut joku viallinen yksilö jäämään myyntiin, kun niitä on kuitenkin harvemmassa ja voittoakin tulee vähän reilummin kun ei ihan pikkuhiluilla kauppaa käydä, - Anonyymi
Mukavia myyjiä, hyviä autoja, kannattaa tulla kauempaakin ostoksille tähän liikkeeseen.
- Lämmin iso suositus . - Anonyymi
No ei tosiaan kannata mennä lähempää eikä kauempaa ostoksille tuohon liikkeeseen!
- Anonyymi
Hyvä liike ja rehdit myyjät. Jotakin kun sovitaan niin se pitää. Kertovat aina auton kunnon luotettavasti. Kiitos koko porukalle olette rehellinen liike mitä harvoin on muualla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä liike ja rehdit myyjät. Jotakin kun sovitaan niin se pitää. Kertovat aina auton kunnon luotettavasti. Kiitos koko porukalle olette rehellinen liike mitä harvoin on muualla
Monesti äänestetty ja palkittu parhaaksi autoliikkeeksi .
Hyviä autoja ja kivoja myyjiä,
aina toimii nöyrästi , ja ystävällinen palvelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä liike ja rehdit myyjät. Jotakin kun sovitaan niin se pitää. Kertovat aina auton kunnon luotettavasti. Kiitos koko porukalle olette rehellinen liike mitä harvoin on muualla
Ostasinko tästä liikkeestä "vähän" ajetun GT Passatin🤔..no en todellakaan!!!
- Anonyymi
Antavat vääriä tietoja autojen varusteista myynti-ilmoituksissa. Eräässäkin autossa piti olla varusteena rengaspainevalvontajärjestelmä, mutta eipä ollut sellaista siinä.
- Anonyymi
Eikös myyntilapuissa sanota, että tarkasta varustetiedot myyjältä. Varusteita listatessa voi tulla kenellä vaan inhimillinen virhe😁
- Anonyymi
Joo ei pidä ilmoitukset paikkaansa ja muutenkin todella huonoa palvelua ja autot on rikkinäisiä jo valmiiksi. En suosittele mitenkään tätä autoliikettä joten kiertäkää kaukaa.
Milloin ymmärrätte sen, ettei kuluttajariitalautakunnan tehtävä ole käsitellä näitä teidän tonnin pommeja, koska niitä pidetään autoina, jotka jo työnsä ovat tehneet.
Koko Kuluttajasuojalain henki on se, että mikäli ostetussa autossa kuuden kuukauden aikana ilmenee joitain vikoja kaupanteosta, katsotaan piilevän vian vain olleen autossa jo ennen ostohetkeä.
Ei ole siis kysymys mistään takuusta, vaikka asiasta ymmärtämättömät kouluja käymättömät täällä laulavat.
Vain, mikäli tämän puolueettomasti selvitetyn vian merkittävästi voidaan katsoa vaikuttaneen kauppahintaan, asiasta voidaan keskustella.
Saattaa olla, että valantehneen tavarantarkastajan veloitukset ylittävät auton arvon, mutta yleisen käsityksen vastaisesti autokauppoja ei siis noin vain pureta, vaan kaupan osapuolet neuvottelevat siitä, miten asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä.
Missään ei sanota, että myyjän tulisi omalla kustannuksellaan korjata nämä n.s. piilevät puutteet.
Kehoitan jokaista epäuskovaista tutustumaan lakitekstiin, joka ei enää edellytä edes lakikirjan ostamista, koska lakiin voi tutustua asiaan FINLEXISSÄ.- Anonyymi
No nyt puhut kyllä niin paskaa🤣 Ei sillä auton hinnalla ole mitään merkitystä jos kauppias valehtelee auton kunnosta ja ostettu auto leviää ensimmäisen viikon aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt puhut kyllä niin paskaa🤣 Ei sillä auton hinnalla ole mitään merkitystä jos kauppias valehtelee auton kunnosta ja ostettu auto leviää ensimmäisen viikon aikana.
Eikö siis ole syytä epäillä, että € 10.000,- maksava auto on paremmassa kunnossa
kuin vain € 1.000,- maksanut?
Samat vastuut myyjällä hinnasta riippumatta tietenkin on - ymmärsit väärin,
mutta miksi luulette, että € 1.000,- maksava auto on kaikilta ominaisuuksiltaan
uusi?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt puhut kyllä niin paskaa🤣 Ei sillä auton hinnalla ole mitään merkitystä jos kauppias valehtelee auton kunnosta ja ostettu auto leviää ensimmäisen viikon aikana.
Mietipäs keltä ne autot liikkeeseen tulee? Kyllä ne on kusettavilta asiakkailta tullut vaihdossa "ehjänä"
- Anonyymi
Ei täältä palvelua ainakaan saa. Yrittänyt ostaa autoa täältä, lupasivat tulla näyttämään (ehdottivat itse). Siirtyy ja siirtyy....ja nyt autolla lähdetäänkin ensi viikolla viemään renkaita Turkuun. No, jos ei haluta myydä niin ostetaan muualta.
- Anonyymi
Sulla kävi tuuri, että et saanut ostettua.
- Anonyymi
Kannattaa ostaa muualta auto kun tuosta liikkeestä!
- Anonyymi
Autodeal = paskadeal.
- Anonyymi
Todella paska paikka!!
- Anonyymi
Hyvä ja reilu liike. Eivät valehtele vaan kertoo auton totuuden iso kiitos teille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ja reilu liike. Eivät valehtele vaan kertoo auton totuuden iso kiitos teille
Nyt puhut paskaa!!
- Anonyymi
Tuo autoliike ei kerro autoista yhtään mitään. Myy ihan sikaa säkissä. Älkää menkö huijattavaksi tuonne liikkeeseen.
- Anonyymi
Valehtelevat autoistaan ja syyttävät asiakkaita vikojen keksimisestä. Mainoksessa kertovat lisälaitteista mitä niissä ei ole. Jos sanovat myyntihetkellä että asia korjatan niin ei kannata luottaa.
Sopimuksessa lukee ensin että myyntitapahtuma voidaan perua tietyn ajan kuluessa. Sopimuksen lopussa että myyntitapahtumaa ei peruta jos kauppa ei halua- Anonyymi
Ei ns. "kouluja käymättömien" kannata lisätä mitään rajoittavia lisälausekkeita
autokaupan vakiosopimuslomakkeisiin, kuten näköjään nyt on tehty.
Yleensä ne lisäykset eivät mitkään nauti Suomen eikä minkään muunkaan maan
lain tukea ja ovat näin ollen siis kaikki mitättömiä.
Toki Suomessa on sopimusvapaus, mutta ei sellaisesta voi sopia, joka on kielletty.
- Anonyymi
Minäkin kävin katsomassa autoa, jossa piti olla rengaspainevalvontajärjestelmä ja adaptiivinen vakkari. Eipä ollut kumpaakaan ja perinteinen vakkari oli sentään.
Ikäviä tällaiset selvästi tahalliset virheet kaupankohteesta annetuissa tiedoissa,
olivat ne kuinka pieniä tahansa.
Vaikka jälkeenpäin pystyisikin näyttämään virheen olemassa olon, ovat hinnanalennukset niin pieniä, ettei niistä ainakaan leivättömän pöydän
ääreen kannata lähteä.
Voihan myyntiesitteessä annetut tiedot sellaisenaan pyytää lisättäväksi kauppasopimuksen lisätietoihin ja vaatia, että sopimukseen tehdyt mer-
kinnät ovat kaupan ehto, mutta parasta olisi, mikäli kohteesta annettuihin
tietoihin noin yleisellä tasolla voisi luottaa.
Kysymyksessä on tässäkin Kuluttajansuojalain tarkoittama virhe.- Anonyymi
Voi hyvät lapset,
katso nyt omaa elämääsi kaikilta osin samoin suurennuslasilla
kuin ostettavaa halpaa käytettyä kestokulutushyödykettä,
niin asiasi ovat niin hyvin ettet itke täällä aivan hiustenhalkomisesta. - Anonyymi
Oma kokemus autodealista positiivinen. Myyjä on mukava ja hauskat jutut. Autot siistejä. Jos on noin paljon autoja mitä heillä ja vähän myyjiä, niin eihän ne myyjät nyt tiedä edes autojen vikoja. Mene koeajolle, sittenhän se selviää, mitä vikaa autossa on.
- Anonyymi
Edellisen kirjoittajan ajatus on hyvä - juu - mutta 50%:lle autonostajista,
eivät sen käytetyn auton viat paljastu kilometrin - eikä kahdenkaan koeajolla,
koska ostajat eivät pääsääntöisesti tiedä, miten auto toimii, tai miten sen
kuuluisi toimia.
Piileviä vikoja on runsaasti, koska nykyinen autotekniikka on varsin monimut-
kaista.
Autonostaja ei enää tunne tekniikkaa tarpeeksi hyvin, koska auto on täynnä sähköllä toimivia laitekokonaisuuksia.
On tavallista, että mekanismit ennen pitkää Suomen vaativissa ajo-olosuh-
teissa vikaantuvat.
Muistakaa siis autoa läpikäydessänne tarkistaa kaikki sen mahdolliset toiminnot.
Mikäli esim. sähköllä toimivan takaluukun lukon mikrokytkin on vikaantunut, takaluukku ei kokonaan mene lukkoon - vaan jää puolilukkoon - sitä varsinaista rikkinäistä osaa ei usein yksinään voi vaihtaa, vaan marmoritiskiltä on tähän vikaan hankittava kokonaan uusi lukko.
Useita satasia, ehkä viisikinsataa + työt päälle!
Se kuuluisa "kestävä kehitys" josta puhutaan, on tästä kaukana!
Jos menette takaisin auton myyneeseen liikkeeseen ja sanotte, ettei luukku
toimi asiallisesti, niin sieltä vastataan, että kyllä se liikkeessä ennen kauppaa ehjä
oli tai että se on kuluva osa. - Anonyymi
Reilu kuukauden kesti auto ku pamahti jakohihna poikki tän liikkeen myymästä autosta.
- Anonyymi
Olisiko myyjäliikkeen pitänyt jotenkin pystyä ennustamaan että se katkeaa kuukauden päästä?
- Anonyymi
Toi Autodeal on muutenkin ihan aputoiminimi ku eivät kehtaa yrittää omalla nimellä🤣🤣
- Anonyymi
Täh? Monella yrityksellä on aputoiminimi joka on sama kun markkinointinimi😂 en usko että tarkoitus on kenelläkään piilotella yrityksen päätoiminimeä. Älykääpiö!
- Anonyymi
Itselle luvattiin laittaa heiltä ostamani auto kuntoon erään sähkövian osalta, mutta eivät vastaa Whatsapp-viesteihin tai puheluihini enää. Näin toimii Autodeal eli paskadeal. Ei enää ikinä autoa tuolta. Olisi pitänyt uskoa netissä olevia varoituksia jo tuolloin, kun kauppaa sinne menin tekemään.
- Anonyymi
Ostin viime kesänä valitettavasti auton näiltä. Koeajolla huomasin että auton pakoputki kolisee, mainittin tästä ja auto otettiin nosturille. Kohta myyjä/omistaja tuli sanomaan että vika on irtonaisessa lämpösuojassa, mutta ei nyt ole hitsauskonetta paikan päällä. Sanoin että niin pieni vika ei haittaa, korjaan kotona. No kotona sitte sain todeta että katalysaattori se paskana oli eikä mikään lämpösuoja. Lähetin reklamaation kahteen kertaan ja yritin soittaa, ei vastausta. Ei vastausta myöskään kuluttajansuojan kautta, eli ite sai maksaa osat ja vaihdon, kun ei viitti lähteä oikeuteen taistelemaan. Täysi kusetusfirma.
- Anonyymi
Kannattaa myös suoraan laittaa sen liikkeen Google-arvosteluihin tää juttu, niin saa näkyvyyttä. Sitä saa katsella seuraavat potentiaaliset ostajaehdokkaat, jotka meinaavat ostaa auton tästä liikkeestä. Tee tämä!
- Anonyymi
Ehdottamasi menettely ei kuitenkaan nauti lain tukea!
Ellet ymmärrä, niin kerron, että kysymyksessä ovat kaksi eri kauppaa. - Anonyymi
Yrittivät kusettaa mua, mutta äänestin jaloilla ja tuli vaihdettua auto naapuriliikkeestä. Tämä sattui Raisiossa.
- Anonyymi
Hyvä että ymmärsit käyttää jalkojasi!
Suomi on kyllä täynnä parempia käytettyjä autoja.
Koska vanha auto - lue: yli 15v - kun se vikaantuu, niin
se pyritään vaihtamaan uudempaan ja ja edes vähän
ehjempään, niin jollekin toimijoille jäävät käteen aina nämä
yksilöt, joista ei enää saa harsituksi tieliikennekelpoisia
kulkineita tekemälläkään.
Purkamallakaan, niistä ei välttämättä saa tarpeeksi myytä-
väksi käyviä käyttökelpoisia osia. Ollakseen kannattavaa,
auton purkutoiminta vaatii yrittäjäriskin ottamista, joka tosin
nykyään on matalampi kuin ennen.
Toimi - ja varastotilat, työkalut sekä ennen kaikkea osaaminen
on tässä välttämätöntä.
Kannattaa keskittyä yhteen merkkiin tai malliin. Esim. Corollan
osilla saattaisi olla riittävä kysyntä. - Anonyymi
Ei kannata ostaa autoo huono asiakaspalvelu ei mitään hajua missä kunnossa autot on eikä yritä ottaa ees selvää ja vikoja ei korjata tai saa alennusta
- Anonyymi
Sama mieltä aloittajan kanssa. Kiertäkää tämä liike kaukaa. Ostin heiltä auton ja korjaamon kautta mennyt useasti. Olen reklamoinut heille useasti ja eivät vastaile. Ei soiteta takaisin eikä vastata s-posteihin. Myyjilta aina sama vastaus, ota yhteyttä päällikköön. Joka ei vastaa ikinä. Myyjät vaihtuu useasti, sekin kertoo paljon.
- Anonyymi
Juurikin näin. Auton vikaa korjataan (joka ilmaantui heti oston jälkeen) aina uudestaan ja uudestaan. Eli sitä vikaa ei korjata vaan annetaan valohoitoo ja kehutaan että kunnossa on. Kun asia kysytään kaveri ei tiedä mitään vaan ohjaa toisen myyjän luokse joka taas ei tiedä mitään asiasta. Loppujen lopuksi syytellään kaveria joka ei ole paikalla.
- Anonyymi
Niiden Turun seudun liike on poistunut kai keskuudesta. Toimivat enää Ylöjärvellä. Kenties maine kiirinyt edellä?
- Anonyymi
Höpö höpö
- Anonyymi
Kyllä täällä muutaman tonnin romujen ostajat kitisee, sama se on joka muullakin liikkeellä jotka näitä myy. Ei ole helppoa myydä vaihtoautoa eteenpäin kun asiakas tuonut sen jo tietoisena vioista. Nämäkään ei heti selviä vaikka myyjä tekisi koeajon. Olen sitä mieltä että ostajat kusettaa vaihtoauton kunnosta ja näitä myydään sitten eteenpäin siinä uskossa että vikoja ei ole. Miettikää nyt vähän.. mulla tuli vika autoon, mutta suostuivat tulemaan vastaan korjauksessa ja erittäin asiallinen palvelu. Tämäkin varmaan omasta asenteesta kiinni, ei kenenkään tappelemaan tarvi lähteä jos osaa asian esittää asiallisesti. Itse olen tyytyväinen, auto tuli kuntoon.
- Anonyymi
Joo ihan rehellisesti vaan PUOLIN JA TOISIN
- Anonyymi
Kyllä ihan hyvä liike ja mukava omistaja.
- Anonyymi
Rehellistä automyyjäähän ei ole.
- Anonyymi
Yksityiset on pahimpia valehtelijoita.
- Anonyymi
Nyt tapasin käytettyjen autojen myyjän! Ilmoituksessa luki "hyväkuntoinen ja hyvin huollettu".
Auto oli molemmista etulokareista maalattu ja paklattu oikein huolella. Maalaus oli kuin amispojan eka harkkatyö. Volvon etupää vatkasi kuin teinipojan käsi diskossa. Auto oli todella huonossa kunnossa, ilmoitus oli harhaanjohtava ja pettymys suuri. Ajoimme 400 km tuon ilmoituksen perusteella, täysin turhaan. Molemmat 'automyyjät' ihmettelivät, että miten ihmeessä olikin kolhittu/kolaroitu ja etupää vatkasi hurjasti. Tuon volvon kun myy hyväkuntoisena, petoksen tunnusmerkistö on hyvin pitkälti täyttynyt mielestäni. - Anonyymi
Komeita ja ihania palvelualttiita myyjiä,
hyviä ja edullisia ehjiä autoja,
halpaa on ja saa aina omastaan reilun hyvityksen,
takuu pelaa vuosia,
ja aina ystävävällinen vastaanotto,
suosittelen lämpimästi jos haluat nähdä kuinka oikeaa kauppaa tehdään hyvällä sydämmellä ja asenteella,
asiakkaan ehdoilla,
mene lujaa tuonne kauppaan , heti.
Kyllä kauppa heidän kanssaan kannattaa. - Anonyymi
Ostin auton tuolta, josta paljastui kallis sähkövika. Eivät vastaa viesteihin tai mihinkään. Vien kuluttajariita lautakuntaan asiani. Olisi aiemmin pitänyt uskoa tuosta liikkeestä olevat jutut, että paskaa myyvät.
- Anonyymi
Ylimielistä asiakaspalvelua. Suorastaan töykeää kommunikointia! Ei jatkoon. Vaikkei kiinnosta joku deali niin eiköhän sitä vois opetella silti perusjutut asiakaspalvelua varten. Eli tuskin on asiat kunnossa ja puhtaat jauhot pussissa, kun pitää olla noin ahne ja ylimielinen ihmisperse
- Anonyymi
Niin, arroganteilla, ylimielisillä ja ahneilla henkilöillä on yleensä xaskanen loppu -
sanoo sananlasku!
- Anonyymi
Sama kokemus. Auto hajosi täysin viikon kuluttua kaupoista. Omistaja siirtää vastuun "osastolle, joka hoitaa reklamaatioita", eikä sieltä vastata. Puhelinnumeroa sinne ei ole kuulemma ollenkaan, ainoastaan sähköposti. Pelataan aikaa ja annetaan auton lahota asiakkaan pihassa...todella pettynyt. Ainoa oikea tapa on viedä asia heti kuluttajansuojaan.
- Anonyymi
valita edelliselle omistajalle. Sehän sen on liikkeeseen tuonut ehjänä (Piilovikasena) vaihdossa,
älä liikettä syytä syyttömiä siihen ovat. Sehän on auton vika kun hajoaa eikä myyjän auto kait sulla hajosi eikä myyjä :) Itsellä jos jokin käytetty hajoaa niin vien heti korjattavaksi, maksan laskun ja matka jatkuu,,,, enkä itke täällä,,, näin asia hoituu
- Anonyymi
Kahden kauppa on aina kolmannen korvapuusti!
Siksi auton aikaisemmilla omistajilla ei ole osaa eikä arpaa tähän
puheena olleeseen kauppaan!
Kumma, ettei tätä Pohjois-Tampereella ymmärretä! - Anonyymi
Olen samaa mieltä varokaa autokauppaa Autodeal .
Minulle myivät auton jossa oli kilometrejä poistettu ja jälkikäteen sain selville.
Autoliike kommentoi että ihan hyvä auto.
Nyt asia kuluttajariita lautakunnalle ja sen jälkee menee käräjille kun tulee päätös sieltä
Eivät vastaile viesteihin ja jättivät asian sikseen.
Autoa einhuoli mikään autokauppa mittariston manipuloinnin Takia.
Sellainen liike Autideal- Anonyymi
Lue liikkeessä myytävänä olevan Maserati Quatroporte 3 historiasta iltasanomien numerosta 16.01.2023.
- Anonyymi
Autosta selvisi ennen myyntiä, että kilometrejä on manipuloitu. Auto on myyty kauppakirjan ja ilmoituksen mukaan täysin oikeilla kilometreillä.
Kannattaa ehkä aloittaa kaupan kohteen yksilöimisellä.
Sinä siis ostit Hyundain, mutta Trafille se olikin Peugeot?!
Voisitko kenties selvittää asiaa hieman tarkemmin?!- Anonyymi
Varoitus kaikille jotka haluavat säästää rahoja, kiertäkää kaukaa tämä liike. Itse sain takkiin 10teuroa . Huijaavat minkä ehtivät ja selittää kyllä osaavat
- Anonyymi
Hyvä
- Anonyymi
Pyydä auton alustanumero ja tarkista CarVertical näillä siitä kuraa lötyy myynnissä
- Anonyymi
Ei sitten kolarit välttämättä näy. Katso tuubi autoholistin autofantasiat.
- Anonyymi
Samaan tyyliin naureskellen vastailevat sähköposteihin reklamaatioihin kuin tämä yksi joka näköjään laitettu ihan työkseen kirjoitteleen tänne vastauksia 😂
Tautisen *aska firma, pysykää kaukana. - Anonyymi
Autodeal on poistanut Google sivunsa koska arvostelut eivät kestäneet päivän valoa.
Olisin juuri antanut palautetta ja 0 tähteä.
Huijari firma.- Anonyymi
Huijarifirma kirjoitetaan yhteen!
Miten tämä asia vuodesta toiseen koulunsa käyneille voi olla näin vaikeaa?!
Olen ehdottanut, että lukekaa edes sanomalehtiä, sillä niihin voi niin halutessaan
ilmaiseksiskin tutustua.
Taas kohta tulee se, joka sanoo tähän, että "mitä välii"!
Tällä ulosannilla ei kuitenkaan kannata edes uneksia mistään mansettihommista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huijarifirma kirjoitetaan yhteen!
Miten tämä asia vuodesta toiseen koulunsa käyneille voi olla näin vaikeaa?!
Olen ehdottanut, että lukekaa edes sanomalehtiä, sillä niihin voi niin halutessaan
ilmaiseksiskin tutustua.
Taas kohta tulee se, joka sanoo tähän, että "mitä välii"!
Tällä ulosannilla ei kuitenkaan kannata edes uneksia mistään mansettihommista."ilmaiseksiskin"..ja, että mitä?🧐🤔🙈🙉🤦🤡..niin..miten voi olla "näin" "vaikeaa"?!..pitäisiköhän sinun ihan itse aloittaa vaikka Aku Ankasta👍
- Anonyymi
On se siellä..käy vaan arvostelu👍
- Anonyymi
TÄSSÄ KYSEISEN HUIJARI FIRMAN TIKTOK TILI!
@autodeal_myyntimuija- Anonyymi
Ja tässä toinen: @autodeal.autoliike
- Anonyymi
Sanotaanko jossain, että on joku pakko ostaa niitä Saksan häkkikaupoista
Suomeen maahantuotuja ruuvattuja autonromuja?
Olen itse kerran takavuoisina ostanut ja ostettaessa auton km-lukema oli
35.000 km ja auton ikä oli alle 18 kk.
Ostopaikka oli Berlin ja ostospaikka Daimler-Benz AG.
Mittaria ruuvattu, vai?
En myöskään ostaisi autoa, jonka huoltomenneisyyttä ei yksiselitteisesti
ole dokumentoitu eikä siis voi luotettavasti todentaa.
Ellei tätä ymmärrä, voi pyytää, että äiti ostaa.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka asiasta täällä koko ajan vaahdotaan!- Anonyymi
Mihin nämä Lammikko ja Passat viestit on poistettu, Lammikko pyytänyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin nämä Lammikko ja Passat viestit on poistettu, Lammikko pyytänyt?
Kai kaikille nyt selvis että rikos tehty ulkomailla ja suomiliikkeet kärsineet petoksesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai kaikille nyt selvis että rikos tehty ulkomailla ja suomiliikkeet kärsineet petoksesta
Ei selvinnyt. Ainoa asia mikä minun silmään selvis on että ei hyvältä näytä Autodealille tämä keissi enkä näkis kenenkään muun täällä puolustavan heitä kun itse kyseisen firman päättäjät :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai kaikille nyt selvis että rikos tehty ulkomailla ja suomiliikkeet kärsineet petoksesta
Onkohan iso Seinäjokelainenkin usealla paikkakunnalla toimiva merkkiliikekkin ruuvannut, voisin väittää ettei ole.
Varmuudella ulkomailla ruuvattu nämä ja monet tuhannet muut autot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan iso Seinäjokelainenkin usealla paikkakunnalla toimiva merkkiliikekkin ruuvannut, voisin väittää ettei ole.
Varmuudella ulkomailla ruuvattu nämä ja monet tuhannet muut autot.Kyllä on suomessa! Mitä se käräjäoikeuden päätös sanoikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin nämä Lammikko ja Passat viestit on poistettu, Lammikko pyytänyt?
LAmmikko oli tosi peloissaan Youtube-kanavallaan kertoen, että Autodealin asianajaja otti yhteyttä ja soitti hänelle ja perään soitettiin tästä legendaarisesta liikkeestä B (joka siis on Autodeal).
Pyysi, ettei hänen palautteisiin vaan laitettaisi liikkeen nimeä eikä sitä kerrottaisi muaallakaan.
Autodeal on siis ilmeisesti hävinnyt Tampereen käräjäoikeudessa jutun mittarilukemien väärentämisestä.
Pidin aikaisemmin SimoLammikon youtube-kanavasta, nyt meni suoraan sanottuna maku, toisaalta jos häntä on uhkailtu ja nuori kaveri kyseessä, niin kyllä tuon peljästymisen toisaalta ymmärtää. Hän oli toisaalta niin pelokkaan oloinen kuin olisi uhattu henkeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LAmmikko oli tosi peloissaan Youtube-kanavallaan kertoen, että Autodealin asianajaja otti yhteyttä ja soitti hänelle ja perään soitettiin tästä legendaarisesta liikkeestä B (joka siis on Autodeal).
Pyysi, ettei hänen palautteisiin vaan laitettaisi liikkeen nimeä eikä sitä kerrottaisi muaallakaan.
Autodeal on siis ilmeisesti hävinnyt Tampereen käräjäoikeudessa jutun mittarilukemien väärentämisestä.
Pidin aikaisemmin SimoLammikon youtube-kanavasta, nyt meni suoraan sanottuna maku, toisaalta jos häntä on uhkailtu ja nuori kaveri kyseessä, niin kyllä tuon peljästymisen toisaalta ymmärtää. Hän oli toisaalta niin pelokkaan oloinen kuin olisi uhattu henkeä.Valtet alkaneet uhkailemaan tietysti eikä mikään asianajaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LAmmikko oli tosi peloissaan Youtube-kanavallaan kertoen, että Autodealin asianajaja otti yhteyttä ja soitti hänelle ja perään soitettiin tästä legendaarisesta liikkeestä B (joka siis on Autodeal).
Pyysi, ettei hänen palautteisiin vaan laitettaisi liikkeen nimeä eikä sitä kerrottaisi muaallakaan.
Autodeal on siis ilmeisesti hävinnyt Tampereen käräjäoikeudessa jutun mittarilukemien väärentämisestä.
Pidin aikaisemmin SimoLammikon youtube-kanavasta, nyt meni suoraan sanottuna maku, toisaalta jos häntä on uhkailtu ja nuori kaveri kyseessä, niin kyllä tuon peljästymisen toisaalta ymmärtää. Hän oli toisaalta niin pelokkaan oloinen kuin olisi uhattu henkeä.Varmaan kielsi lammikko kertomasta sen takia koska kertomansa asiat olivat omia spekulaatiota. ei todistettavissa tai totuuden mukaisia varmaksi. Missään käräjäoikeudessa ei ole mielestäni tuomiota mittarin ruuvauksesta, nämähän saa kaikki nähdä. Ja uhkailtu? tajusi varmaan itse että levittää pelkkiä omia spekulaatioitaan ja tästä voi aiheutua muille liikkeille haittaa
- Anonyymi
Kannattaa varoa tätä firmaa. Tuovat maahan mittaristö väärennettyjä autoja, muutamasta jo jäivät kiinni
- Anonyymi
Onko sinulla jotain todisteita, vai pelkkää tyhjää huutelua
- Anonyymi
Valetta. Ei ole maahantuonut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla jotain todisteita, vai pelkkää tyhjää huutelua
😂..En ainakaan heiltä vm.2016 GT Passattia ostaisi🤫"179.000km" ajettua🤥
- Anonyymi
Väärentävät mittaristolukemia!
- Anonyymi
Täysiä huijareita ovat koko Autodeal. Älkää vaan ostako autoa heiltä!
- Anonyymi
Kyllä on kusettaja firma, pysykää kaukana. Autodeal saa pommia läpivuoden!!
- Anonyymi
En ymmärrä tätä!
Suomi on täynnä autoliikkeitä ja autojakin!
Miksi ihmeessä autot on ostettava Ylöjärveltä?
Tampere on lähin suurempi kaupunki. - Anonyymi
39 viestiä poistettu, ahkera juristi Autodealilla.
Mittariväärennöksistä heillä jo ilmeisesti käräjäoikeustasoinen tuomio.
Typerintä oli kun saivat tukittua uhkailemalla Simo Lammmikon suun, ei uskalla enää puhua koko asiasta mitään.
Ensin soittanut juristi ja sitten liikkeestä.
Kyllä on REHELLINEN LIIKE- Anonyymi
Varmaan ei puhu koko asiasta jos ymmärsi että ei voi totuutena kertoa omia kuvitelmia. Ei ole Suomessa ruuvattuja autoja toisin kuin lammikko puhuu
- Anonyymi
On tuolla diilillä myynnis välillä lava autoja. Ne tulee Seinäjokiselta vuoreal Oy ltä ja ovat kaikki pommeja ja kolaroituja ja Pirkkavirityksillä korjattu
- Anonyymi
Simo Lammikon lammasmainen käytös ihmetyttää. Ensin häneltä kusetetaan konkurssissa muutaman tuhannen euroa. Hän tekee vittuunnuksissaan videon mittariväärennöksistä, missä näiden veijareiden toimintaa läpivalaisee, video saa satoja tuhansia katselukertoja. Tämän jälkeen asianajaja ottaa yhteyttä ja liikkeestä otetaan yhteyttä, hän vesittää koko homman tai ei vesitä mutta "uskoo tai antaa uskoo" että Autodeal ei ole koskaan myynyt Passatteja, ei tässäkään ketjussa yläpuolella olevaa 2016 mallin passattia. Jos liike jotain väittää mihin heillä täysi oikeus olisi tullut selvemmin painottaa että liikkeen versio ja jatkaa asian tonkimista. En tiedä tosin onko häntä uhkailtu fyysisesti vaiko taloudellisesti, mutta lammasmaiselta käytökseltä vaikuttaa.
Pyytää jopa katselijoitaan, ettei saa missään nimessä kertoa missään AUTODEALIN nimeä....suorastaan helvetin outoa ja helvetin typeräää...HÄPEÄISI- Anonyymi
Sinne meni autot ja paperit dealin huijareille. No joku vielä maksaa korkoineen, siitä ei ole pelkoa ettei maksa. En ole varmaan ainut uhri.
- Anonyymi
Kunnon konkursseissa puhutaan kyllä sadoista tuhansista.
Pelkästään verottajalle saattaa jo olla auki 20.000 - ei muutama tonni!
Niin, että suuruusluokat kirjoituksissa paikoilleen!
- Anonyymi
kantsii välttää koko liikettä, esillä SIMOLAMMIKKO YOUTUBE videiossa mittarihuijauksiin liittyen
- Anonyymi
Kysykääpä simolammikolta kuinka on nämä asiat oikein on selvitelty:D onko totuuden häivääkään. Naurettava klikkikalastelija!
- Anonyymi
Olen ostanut elämäni aikana useita kymmeniä autoja muutaman tonnin romuista useamman kymmenen tuhannen premium luokan väliltä.
Tämä on ensimmäinen liike joka myöntää, että eivät tarkista myyvänsä auton taustoja mitenkään.
Ongelma on vain, että se on autoliikkeen yksi perus velvollisuuksista.
Kamux, Saka, Rinta-Jouppi , Vaihto+ jne isot tekijät tämän näyttävät tekevän, mutta ei Jorma, hän on äijä ja painaa omalla fiiliksellä ja asiakas maksaa! - Anonyymi
Suurimmat rutisijat ja itkuiikat on aina Pirkanmaalta,
pikkulapset ,
menkää potkulaudalla ,
kun ette ylety uusiin autoihin,
ei tarvi itkeä silmiään punaisiksi illalla uneen. - Anonyymi
AUTODEAL ei ole asiallinen liike, siellä myydään huonoja ja epäkuntoisia autoja etenkin meille naisille, jotka emme tiedä autoista mitään.
KAuppaa ei peruta autoa ei korjata eikä yhteydenottoihin vastata.
PITÄISIKÖ VITTU TÄLLAISESTA LAFKASTA VIELÄ OSTAA AUTO, ehkä sitten kun saavutamme KElvinin asteikon absoluutisen nollapisteen -273 tasan ei riitä - Anonyymi
Ei kannata ostaa autodeal ennen toiminut nimellä Hämeen vaihtarit
- Anonyymi
Millä lailla tämä nimiasia vaikuttaa auton ostamiseen?
Saattaa olla, että edellinen Oy tai toiminimi on haettu konkurssiin.
Eikö yhtiön nimeä mielestäsi saisi vaihtaa, vai mitä tarkoitat?
Me lukijat odotamme mielenkiinnolla perusteluja!- Anonyymi
No samat vetäjät uus firma edellinen firma ei ollut kovin suosiossa tää on kai joku kikka aina kun tarpeeksi saadaan huonoa mainetta niin konkkaan ja uus firma, heidän myymissä autoissa on tehty paljon purkkafiksejä tehty ja vähän siveltimellä laitettu ruosteet piiloon, asiakkaille vois myös mainita myymiensä autojen renkaiden kunnosta että ovat sakkorenkaita monessa lähinnä yleensä se pari jolla ei oo leimattu.
- Anonyymi
No joo!!
Hyvä liikenimi, joka kenties on vain - "osuva" - halutaan kenties
konkurssinkin jälkeen säilyttää.
Yrityksen nimen vaihtamisessa kesken kalenterivuoden on
kuitenkin omat omat vaivannäkönsä ja kustannuksensakin,
joten tällaiseen muutokseen on usein oltava painava syy.
Sähköpostit ja puhelimet ovat näistämuutoksista pienimpiä. - Anonyymi
Mun mielestä tässä autokaupassa hyvin tympeää asiakaspalvelua varsinkin siinä tilanteessa jos tulee jotain ongelmaa ihan mahdottoman hankalaa saada keskusteltua asiallisella tavalla, vastuuta pakoilevat paljon ja immoset juoksevat hoo moilasena karkuun tilanteesta kun ois jotain kysyttävää.
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus166768- 1972500
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1001928En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761507Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911059- 41980
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46949- 77843
- 45719
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka7708