Pappismunkki Damaskinos osaa sitten olla oikeassa, omasta mielestään. Hänen ultrakonservatiiviset mielipiteen ilmauksensa ovat viime aikoina ottaneet uusia kierroksia. Hetkeksihän hän lauhtui, kun tajusi ettei pääse koskaan piispaksi mölyämällä nais- ja vähemmistövihamielisiä mielipiteitä julkisesti ja joka käänteessä. Naisia ja vähemmistöjä kun on enemmistö Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistössä, eritoten aktiivisessa jäsenistössä. Entisenä balettitanssijana, nykyisenä munkkina hänen luulisi ymmärtävän asioiden tilan....
Viimeisimmän piispanvaalin luulisi hänelle opettaneen, että muiden mielestä hän ei ole oikeassa.
Pappismunkki Damaskinos on näkyvä ortodoksivaikuttaja blogillaan, podcasteillaan ja aktiivisella somepresenssillään ja somekanavillaan. Ja lisäksi pappi ja munkki sekä entinen ja tuleva piispaehdokas, ei siis mikään rivimies.
Pappismunkki Damaskinos ja oikeassa olemisen taito
10
2017
Vastaukset 10
- Anonyymi
Sikäli piispa-ainesta ettei koskaan myönnä olevansa väärässä.
- Anonyymi
Aika väsynyttä kuitata kirkon perinteiset vakiintuneet keskitien opetukset "ultrakonservatismina" tai "mielipiteen ilmaisuna". Toki jos evlut kirkko ja Iltalehti on totuuden mittari, niin tällaista miekkailua ja leimaamista voi sitten ryhtyä harjoittamaan.
- Anonyymi
Hah. Damaskinos ei mahdu keskitielle koska hänen egonsa vie kaiken tilan .
- Anonyymi
Hän voi olla kateellinen muille piispoille (poislukien Sergei), kun nämä eivät välttämättä elä selibaatissa, mutta itsen on omasta mielestä pakko.
- Anonyymi
Mikä tämä Damaskinos oikein edes on? Joku Valamon munkki? Mitä siellä Valamossa on meneillään?
- Anonyymi
ei liity valamoon mitenkään. älä sekoita ja sönkötä koko ajan.
- Anonyymi
Mutta saa kai baletti tanssijakin munkiksi ruveta jos tahtoo? Parempi kai niin päin kuin että munkki rupeaa baletti tanssiajaksi ja vaihtaa kaavun trikoisiin.
- Anonyymi
Parasta, kun jättää lukematta ja kuuntelematta hänen tuotoksensa.
Ortodoksisedta kirkosta jää lopulta jäljelle ukkoutuva, fundamentalistinen ja äärikonservatiivinen ydin. Nuorten naisten erotessa kirkosta lapset jäävät myös pois kirkon toiminnasta. Vanhat kuolevat eikä uusia jäseniä saada.
Fiksut, koulutetut ja maailmaa nähneet naiset eivät voi alistua vuosisatoja vanhojen kanonien maailmaan, ja osa kanoneista sotii jopa lainsäädäntöä vastaan. Se on huolestuttavaa. - Anonyymi
Liberaalifundamentalisti "ortodoksien" mielestä en epäile että Damaskinoksen tavallinen ortodoksisuus voi vähän kummastuttaa
- Anonyymi
Ainakin hän on periaatteen ihminen. Periaatteellisuus on arvo sinänsä. Kuka on oikeassa? Jokainen on oikeassa, mutta periaatteellisella on vielä se etu, että hänet tunnetaan periaatteen ihmisenä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400