Victim nyyh

Anonyymi-ap

Kun valkoinen, hyvätuloinen, koulutett/yliopistokoulutettu, mahdollisesti omakotitalossa asuva heteromies itkee julkisuuteen kovaa kohtaloaan, niin onko todella kyseessä victim?

Ei mielestäni!

Kysymys on lähinnä siitä, että yhteiskunta viritetään vastaanottamaan tietyn suunnan näytelmiä, joita viedään yleisön eteen. Kollektivismi painaa tässä, sillä yhteiskunta kyllä valikoi, kenelle annetaan uhristatus.
Uhrin tarinan täytyy sopia yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja olla poliittisesti korrekti, jotta sillä olisi arvoa.

Älykkäät "uhrit" kyllä äkkäävät varsin nopeasti, jos tarina vetää. Täysin valkoihoiset ovat heittäytyneet uhreiksi, jos veressä virtaa muutama prosentti jotakin ei valkoista. Selvästi uhristatuksesta on hyötyä.

Palataan taas tähän syvästi sorrettuun ihmiseen, eli valkoiseen hyvätuloiseen koulutettuun heteromieheen. Hän toki voi olla uhri. Onko hän uhri sillä tavalla, että hänet pitää päästää useita kertoja julkisuuteen nyyhkimään? Ei ole!
On irvokasta, että hyväosaisia juoksutetaan julkisuuteen, vain sen takia, että tarina on poliittisesti muodikas ja sopii ajan arvoihin hyvin.

On myös häpeäksi nyyhkyttäjille se, etteivät he tajua vetää rajaa siihen kuinka monta kertaa ihmisten pitää kyynelehtiiä hyväosaisen ihmisen poliittisesti korrektia tarinaa.

13

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Onko hän uhri sillä tavalla, että hänet pitää päästää useita kertoja julkisuuteen nyyhkimään? "

      Tunnut ajattelevan asiaa siltä kannalta, että tarkoitus olisi pitää jotakuta yksilönä esillä ja päästää "nyyhkimään". Ei siitä ole kysymys, vaan yhteiskunnallisten epäkohtien esillä pitämisestä. Samat kasvot ovat usein esillä siksi, että jokaisessa kysymyksessä on omat, siihen perehtyneet asiantuntijansa, eikä heitä kasva joka oksalla.

      • Anonyymi

        Asiantuntija voi olla asiantuntija, ilman että korostaa omaa nyyhkytarinaa. Itseasiassa oman tarinan larppaaminen vesittää asiantuntijana esiintymistä.

        Samat kasvot?
        Käsittääkseni eräänkin yhdistyksen toiminnanjohtaja vaihdettiin, mutta vaihto peruuttiin kampanjan voimin.
        Toiminnanjohtaja esitti hieman erikoisesti, että on suunnitellut yhdistyksestä elinikäistä työpaikkaa.

        Kampanjaan veti, no samanhenkinen tyyppi, jolle on mieluista kertoa tarinaansa julkisuudessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntija voi olla asiantuntija, ilman että korostaa omaa nyyhkytarinaa. Itseasiassa oman tarinan larppaaminen vesittää asiantuntijana esiintymistä.

        Samat kasvot?
        Käsittääkseni eräänkin yhdistyksen toiminnanjohtaja vaihdettiin, mutta vaihto peruuttiin kampanjan voimin.
        Toiminnanjohtaja esitti hieman erikoisesti, että on suunnitellut yhdistyksestä elinikäistä työpaikkaa.

        Kampanjaan veti, no samanhenkinen tyyppi, jolle on mieluista kertoa tarinaansa julkisuudessa.

        Estävätkö henkilökysymykset useinkin sinua keskittymästä asiakysymyksiin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Estävätkö henkilökysymykset useinkin sinua keskittymästä asiakysymyksiin?

        Tässä tapauksessa henkilökysymys ohittaa asiakysymykset.
        Tässäkin on kaava. Haastattelu alkaa tyyliin "kerrohan tarinasi"
        No, sieltä se uhristatus ja asetelma vedetään heti kättelyssä ylle. Tämä on aivan tietoista. Pyritään operoimaan tunteilla, jotta katsoja riisuttaisiin kriittisestä ajattelusta.
        Siis tässä on uhri, jonka puolella pitää olla.

        Jos tunteet riisuttaisiin pois ja seurattaisiin faktoja:
        Valkoihoinen, yliopistokoulutettu, naimisissa, lapsia, hyvätuloinen työ, mielenkiintoinen työ, julkisuutta omalle asialle, omakotitalo Helsingissä, hoikka, hiukset päässä jne...
        Pelkällä faktoilla tyyppiä ei nimiteltäisi uhriksi, ei sitten millään.
        90% telluksen ihmisistä, vaihtaisi osaansa hänen kanssaan suuremmillakin "kärsimyksillä"

        Jotta hyväosainen pystyy edes auttavasti esiintymään uhrina, tarvitsee hyväosainen siihen tarinan, jonka faktoista me ei ikinä tiedetä edes kaikkea.


    • Anonyymi

      Valkoisten miesten perustama Vartiotorniseurahan useinkin esiintyy uhrina ja vainotun asemassa, sekä konspiraatio-maalaa kuvaa siitä miten koko saa.tanan maailma YK:ta myöten on sitä vastaan ja koettaa tuhota sen.

      Pelkkä perusteltu faktakritiikki koetaan vastustukseksi, vihaamiseksi ja vainoksi.

      Sitten itse maailman suurin voima rientää aivan kalkkiviivoilla Harmagedonissa sen avuksi ja tuhoaa kaikki sen vastustajat, eli noin 99,99% silloisesta maailman populasta.

      Megalomanista rooli-kuvitelma-narsismia, uhriutumista ja lopputulemana suurta sankaruutta samassa paketissa.

      Mutta tästähän ei tulisi edes kommentoida, vaan tulisi keskittyä avaajan profiililla "kauniit ja rohkeat" ihmissuhde-saippuaoopperoihin ;-)

      • Anonyymi

        Vt seura ansaitsee kritiikkinsä.

        Samoin toimijat vt seuran ympärillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vt seura ansaitsee kritiikkinsä.

        Samoin toimijat vt seuran ympärillä.

        "Vt seura ansaitsee kritiikkinsä."

        Asiapohjalla, faktat faktoina ilman ad hominemia.

        "Samoin toimijat vt seuran ympärillä."

        Ympäripyöreä ympärillä-ilmaisu.

        Mutta ex-todistajien esille tuoma kritiikki on luonnollisestikin vapaasti punnittavissa asiapohjalla, faktat faktoina periaatteella.

        Sen sijaan avaajan elämän missiona oleva ex:n kohdistuva ad hominen-fetissi, kujanjuoksu on sitten ihan oma tarunsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vt seura ansaitsee kritiikkinsä."

        Asiapohjalla, faktat faktoina ilman ad hominemia.

        "Samoin toimijat vt seuran ympärillä."

        Ympäripyöreä ympärillä-ilmaisu.

        Mutta ex-todistajien esille tuoma kritiikki on luonnollisestikin vapaasti punnittavissa asiapohjalla, faktat faktoina periaatteella.

        Sen sijaan avaajan elämän missiona oleva ex:n kohdistuva ad hominen-fetissi, kujanjuoksu on sitten ihan oma tarunsa.

        Kujanjuoksusta en tiedä.

        Herättää näköjään vieläkin reaktioita, joten hyvä niin.


    • Anonyymi

      "nyyhkimään" ?

      Niin, vartiotorniuskontohan ennen kielsi hautajaisissa itkemisen.
      Sitten vartiotorni, jehovakanava kuten itse omaksuttu nimike kuuluu, kirjoitti että oli Raamatusta löytänyt että Jeesuskin itki Lasarusta.
      Sen johdosta vartiotorni antoi sitten luvan todistajillekin itkeä hautajaisissa.

      Uutta valoa taas, sanoivat todistajat.

      • Anonyymi

        > vartiotorniuskontohan ennen kielsi hautajaisissa itkemisen >

        Missä ja milloin? Iskikö jälleen pseudologia phantastica - kohtaus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > vartiotorniuskontohan ennen kielsi hautajaisissa itkemisen >

        Missä ja milloin? Iskikö jälleen pseudologia phantastica - kohtaus?

        Uskomatonta minustakin.
        Mutta ei niin suurimittakaavaista kuin maailmanloppu, joita on ollut useampiakin.
        Eri vuosina.
        Miksi ?
        Sillä lahko pystyy herättämään pelon.
        Lupaa sitten toivon jos käy lahjalootalla
        Juuri luin toisesta ketjusta että kaksikin miljardia dollaria olisi maailmanlopun rahastusta Vartiotorniseuralla.
        Ollut jo vuosituhannen alussa


    • Anonyymi

      Kenestä tuossa on kyse?

    • Anonyymi

      > Palataan taas tähän syvästi sorrettuun ihmiseen, eli valkoiseen hyvätuloiseen koulutettuun heteromieheen. Hän toki voi olla uhri.

      Olen vähän erimieltä, minun mielestä mies ei koskaan ole uhri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe