Jännä juttu

Anonyymi-ap

Tuhansia vuosia sitten on pystytty hiomaan kivestä täydellisiä ympyröitä, joiden tekemiseen nykyään tarvitaan tietokonetta.

On löydetty satoja, tuhansia vuosia vanhoja kiviesineitä joihin on raapusteltu ihmisiä dinosaurusten kanssa.

On löydetty muinainen "tietokone" joka lukuisine hammasrattaineen pystyi äärettömän tarkasti laskemaan taivaankappaleiden liikkeitä.

Egyptiläisissä kuvauksissa kuvataan jopa hehkulamppuja ja löydettiin lintumainen veistos joka oli täysin aerodynaaminen!

Lista jatkuu loputtomiin ja me olemme kehittyneet muka apinoista jotka eivät pysty muuhun kuin heittelemään toisiaan ulosteilla, no eiköhän tuo kuitenkin lopulta kuvaa aika hyvin ateistien kulttuuria ja sielunmaisemaa joka vaatii niin paljon itsepetosta.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa on jo vuosia sitten argeologisia löytöjä jotka todistavat suomalaisista ja suomalaisuudesta ruvettu piilottamaan museoiden kellareiden kätköihin kuulemma.

      • Anonyymi

        Niin.

        Meille toistellaan ilmiselvää valetta että me ja maailmamme olisimme syntyneet sattumien summina "alkuräjähdyksen" tuotoksina.
        Kuka tällaista paskaa uskoo?..... Suurin osa aivopestystä väestöstämme.
        Olemme taatusti älykkään suunnittelun tuotoksia.

        On selviö että maailmassamme on ollut yksi tai useampi maailmanloppu.
        Pyydän katsomaan tämän pienen videon. Näistä muinaisista meghaliiteista ei paljoa puhuta vaikka niitä on säilynyt tuhansia:
        https://www.youtube.com/watch?v=ir1XA-JgY88

        Toiselle vastaajalle totean että ruotsalaisten hallussa oleva Museovirastomme on kautta aikain pyrkinyt salaamaan ja jopa hävittämään kansallisia muinaismuistojamme.
        Meidän muinainen historiamme päihittää loistossaan mennen tullen Ruotsin vastaavan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pahoittelen koska en muistanut rekisteröityä yllä olevaan viestiini.
        Tämä ilmoitus siksi koska Persekärpänen toruu minua heti jos Anonyyminä kirjoitan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo niinhän tämä taitaa olla.

        Tarkoituksena tulevat sukupolvet kun ei tiedä omaa identiteettiään, ne luulee että olemme kaikki yhtä ja samaa N:keri kuninkaitten ja muiden ählyjen ja kaikkien muidenkin kanssa, että ei ole mitään rotuja. Paperi T:kin on laulanut KOKO MAAILMA KUULUU KAIKILLE.

      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Pahoittelen koska en muistanut rekisteröityä yllä olevaan viestiini.
        Tämä ilmoitus siksi koska Persekärpänen toruu minua heti jos Anonyyminä kirjoitan.

        Usko jo, vaikket jokapaikkaan ulostaisikaan noita idioottimaisia "Persekärpäs"juttujasi, kyllä sinut uskotaan vähäjärkiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin.

        Meille toistellaan ilmiselvää valetta että me ja maailmamme olisimme syntyneet sattumien summina "alkuräjähdyksen" tuotoksina.
        Kuka tällaista paskaa uskoo?..... Suurin osa aivopestystä väestöstämme.
        Olemme taatusti älykkään suunnittelun tuotoksia.

        On selviö että maailmassamme on ollut yksi tai useampi maailmanloppu.
        Pyydän katsomaan tämän pienen videon. Näistä muinaisista meghaliiteista ei paljoa puhuta vaikka niitä on säilynyt tuhansia:
        https://www.youtube.com/watch?v=ir1XA-JgY88

        Toiselle vastaajalle totean että ruotsalaisten hallussa oleva Museovirastomme on kautta aikain pyrkinyt salaamaan ja jopa hävittämään kansallisia muinaismuistojamme.
        Meidän muinainen historiamme päihittää loistossaan mennen tullen Ruotsin vastaavan.

        "ruotsalaisten hallussa oleva Museovirastomme"!!!???!!!
        Tuo vaatisi jo vähän parempaa selvitystä, miksi joku suomalainen virasto olisi ruotsalaisten hallussa?
        Tuosta megaliittivideosta: kovin paljon muistuttavat luonnonmuodostelmia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin.

        Meille toistellaan ilmiselvää valetta että me ja maailmamme olisimme syntyneet sattumien summina "alkuräjähdyksen" tuotoksina.
        Kuka tällaista paskaa uskoo?..... Suurin osa aivopestystä väestöstämme.
        Olemme taatusti älykkään suunnittelun tuotoksia.

        On selviö että maailmassamme on ollut yksi tai useampi maailmanloppu.
        Pyydän katsomaan tämän pienen videon. Näistä muinaisista meghaliiteista ei paljoa puhuta vaikka niitä on säilynyt tuhansia:
        https://www.youtube.com/watch?v=ir1XA-JgY88

        Toiselle vastaajalle totean että ruotsalaisten hallussa oleva Museovirastomme on kautta aikain pyrkinyt salaamaan ja jopa hävittämään kansallisia muinaismuistojamme.
        Meidän muinainen historiamme päihittää loistossaan mennen tullen Ruotsin vastaavan.

        "Olemme taatusti älykkään suunnittelun tuotoksia."

        Salaliittoteoreetikoiden satuiluja katsellessa se on kyllä vaikeaa uskoa.

    • Anonyymi

      Harppi nyt ei niin kovin monimutkainen "tietokone" ole, mutta usko mitä tahdot...
      tietokonetta ja automaatiota käytetään lähinnä siksi koska ne nykyihmiset emme viitsi käyttää vuosia jonkun kivipallon tekemiseen, jos sen voi nopeamminkin tehdä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe