Sitten vain seuraamaan kuinka kulkee. Taitaa olla elämänsä kunnossa.
Martinan kauden päätöksen seuranta
Anonyymi-ap
5493512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 549
Vanhimmat
Uinnin jälkeen
omassa sarjassa sijalla 17
naisissa sijalla 128
kokonaiskilpailussa sijalla 824
Uintiaika noin 3min heikompi kuin Tallinnan kilpailussa, mutta näissäkin saattaa kai matkat jonkin verran vaihdella kisoittain. Keskivauhti 2.26min/100m
No ei ainakaan sitten tässä vaiheessa ole ihan kärkikahinoissa. Pyöräosuus ilmeisesti hänen vahvin alue. Nousisiko siinä sitten sijoitus ennen juoksuosuudelle lähtöä.
Onkos Ruustinna päässyt jo maaliin, juhlimaan ryyppäämään ja shoppailemaan? Huippu kunnossa?
Uinnin jälkeen oli oman ikäryhmänsä naiset 40-44v kärkeä jäljessä 15min32s
Kyllähän hän on Riihimäen seudun parhaita CrossXswim-ambassadoreja.
🥱🥱🥱
Uinti ja juoksu eivät ole hänen vahvuutensa, ehkä pyöräilyssä hieman parantaa sijoitustaan ????
Juurinkin näin. Nyt pyöräilyä takana 38km ja on noussut omassa ikäryhmässään sijalle 9. Naisten kokonaiskilpailussa sijalla 52.
Tulee pysymään todennäköisesti omassa sarjassaan suunnilleen tuolla sijoituksella pyöräilyn loppuun asti ennen juoksuosuutta.
Kisassa on ainakin kaksi muuta suomalaisnaista. Toinen on nuorempi ja toinen vanhempi kuin Martina. Kummatkin ovat Martinan edellä.
Kuinka monta osallistujaa Martinan ikäryhmässä?
Onko tietoa näistä muista suomalaisista naisista, keitä ovat ja millä sijalla nyt ?
Noin 40 osallistujaa
Noin 10min edellä Martinaa kun pyöräilyä oli takana 52km
Näillä kahdella muulla sijoitukset naisten sarjassa 52km pyöräilyn kohdalla 20. ja 24. Martina on sijalla 50.
Martina ja leijonan metsästys, nälkäinen leijona emo ja lapsetkin niin kaukana kuin suinkin keksii
Näyttäisi siltä että pyöräilyn jälkee Martinan ikäryhmässä kuusi ensimmäistä on hieman karannut. Sitten tulee seuraava porukka jossa myös Martina on. Juoksuosuudesta vaikea sanoa kun ei tiedä muiden juoksuvauhtia. Mutta Martina lähtee siihen noin sijoilta 7-9.
Ja kokonaiskilpailussa naisten puolella ehkä noin 40-50 sijoilta juoksuun
Mikäköhän se kokonaisaika Martinalla tulee olemaan. Eihän näillä sijoituksilla ole sinänsä mitään merkitystä kun ei tosiaan tiedä minkä tasoisia muut osallistujat ovat. Luulisi että nyt menee ainakin reippaasti alle tuon 5h30min Martinalla tai sitten on mennyt pahasti jotain pieleen, TAAS. Ja selittelyjä odotellessa.
Varmaan aikalailla tuo 5,5h on loppuaika. Oli viimeisessä vaihdossa kuluttanut kilpailuun aikaa noin 3,5h ja tulee varmaan juoksemaan jonkin verran alle 2h
Aivan turha "TAAS. Ja selittelyjä odotellessa." Pitäisikö olla hiljaa, kun kysytään...tai valehdella...
UINNIN JÄLKEEN
omassa sarjassa sijalla 17
naisissa sijalla 128
kokonaiskilpailussa sijalla 824
PYÖRÄILYN JÄLKEEN
omassa sarjassa sijalla 7 (kärkeä perässä 12min)
naisissa sijalla 32 (kärkeä perässä 36min)
Aloitti ensimmäiset 1,7km juoksusta vauhdilla 5.06min/km. Lupailee ehkä noin 1.50h juoksuaikaa eli kokonaisaika olisi noin 5.20h
Virossa pärjäsi paremmin, kun siellä oli vain virolaisia ja suomalaisia. Nyt taas totuus paljastuu ja puolimatkalla, joka on martina päämatka. Harjoittelee kuin huippu-urheilija ja tämä on tulos
15 tuntia viikossa. Ei Martinan koko elämä ole instassa.
Todennäköisesti sijoittuu seitsemänneksi omassa ikäryhmässään. Tallinnassa oli neljäs.
5,6km juostu
Sijoitus omassa ikäryhmässä 7. (kärkeä perässä 18min)
Sijoitus naisissa 35. (kärkeä perässä 45min)
Siinäpä se totuus. Jo lähes 20 minuuttia oman ikäluokkansa kärjestä.
JEP
Taas piti mennä monta päivää aiemmin huippu-urheilijan valmistautumaan eikä edes omassa ikäluokassaan pärjää
Mistä ihmeestä tuo "positiivisuus" kumpuaa henkilöä kohtaan, jota et välttämättä edes tunne?
Tuo on suorastaan taitolaji, johon vain suomalaisen perisynnin omaava pystyy. 🥺🥺
Saa sitä arvostella. Se, että Martina esiintyy jonain huippu-urheilijana, on asia josta pitäisi olla näyttöä. Keskimäärin suomalaisista ärsyttää ns elvistely, jolle ei ole katetta. Ei ole negatiivista, vaan ihan saa sitä mitä tilaa. Treenaisi enemmän, lässyttäisi vähemmän
Ei muuten, mutta kun hehkuttaa joka välissä, että kunto ja fiilis ovat paremmat kuin koskaan .Saahan sitä harrastaa mutta matalammalla profiililla kuin Martina, koska sille hehkutukselle ei ole mitään kunnon näyttöä ollut tähän mennessä.
Ketkä suomalaiset naiset tekivät parempaa suoritusta kuin Martina, nimet esille.
Krista Kuusijärvi voitti Martinan 30min ja Katri Tanni voitti Martinan 5min
Tuskin kovin paljoa suomalaisia oli edes mukana tässä kilpailussa.
Toiset menneet jo paljon aikaisemmin.. eks tajuu...
"ärsyttää ns. elvistely" Kuule Suomessa on paljon paljon törkeimpiä elvistelijöitä. Mut on se kummaa kun vain Martina kiinnostaa, aina vaan Martina mielessään....
Täälläkin vois muutoma lässyttää vähän vähemmin...ja pysyä asiassa.
Sofia sanoo olevansa urheilia ,akka ei osaa edes uida.
Missä hän on huippu-urheilijana esiintynyt? Urheilija eli treenaa tavoitteellisesti ja samalla tekee töitä, ihan kuten muutkin ei huippu-urheilijat
Niinpä, hyvä jos varpaat kastelee vedessä. Et semmonen urheilija Sofia on. Nyt kai pitäis kirjoittaa Sofia on huippu-urheilija, niinkuin joku kirjoitti Martinasta.
Ensinnäkään ei esiinny huippu-urheilijana. Tuo esille omaa intohimoaan ja siihen valmentautumistaan. Ja mikä hiton elvistely ? Täytyy olla perusluonteeltaan jollain tasolla kateellinen yksilö, jos saa Martinan postauksista irti jotain elvistelyä.
Ja ihan ohiksena: meillä on monta valtion tukemaa urheilijaa, jotka eivät milloinkaan pääse palkintosijoille isoissa kisoissa, ja silti heidät luetaan ns huippu-urheilijoiksi.
Koettakaa nyt karistaa Martina pois iholtanne, kun hänen haukkumiksensa näyttää olevan joillekin teistä pakkomielle.
Ei esiinny vaan on sanonut että tämä on rakas harrastus. Media nämä jutut on keksinyt. Ihan hyvä niin kun on ilmaista mainosta Martinalle.
Ihanko urheilia :D Sofia on lajinsa maailmanmestari, se siitä.
Miksi ei saa sanoa, että kunto ja fiilis on hyvä, jos siltä tuntuu ? Miksi ihmeessä seuraatte Martinaa, kun ottaa niin kovin hermoon ? Kannattaa jättää instansa väliin. Hullua stalkata ketään, jonka tekemiset ja sanomiset ärsyttää niin paljon, että on ihan pakko ryhtyä parjaamaan.
Uinti ei kuulunut Sofian lajiin, urheilua on muitakin lajejaa kuin joku uinti, pyöräily tai juoksu. Kävelykin on urheilua.
Maailmanmestari on aina huippu.
Samaa mieltä, hyvä kommentti.
Mitä sen jälkeen on saanut aikaiseksi???
Martinan nimi voisi olla elvistely. 😂 Just vahingossa käänsin jonkun kanavan, jossa tulee se karsea Revenge-ohjelma. Hänen ”valmentamisensa” ohjelmassa on aivan saakelin myötähäpeää aiheuttavaa. Eikä ollut yllätys.
Neuvoo ihmistä, jolla on pieni lapsi ja jää syömättä & kävi Tallinnassa yön yli reissulla, että ”nyt et tee mitään etkä mene mihinkään vaan noudatat ruokavaliota JA OTAT MUN TRIATHLON-asenteen.” 😂😂😂 Ei saakeli mitä komiikkaa, eikö tuo ihminen oikeasti käsitä, miten naurettavaa hänen on esiintyä asiantuntijaroolissa. Joku reppana sitten ottaa ihan tosissaan.
Oikeasti, jos ihmiset tarvitsette apua ja neuvoja ruokavalio-ja liikunta-asioissa, niin katsokaa, että se, jolle maksatte on koulutettu ammattilainen.
Naurattais, jos ei olisi vakava asia.
5,6km juostu
Sijoitus omassa ikäryhmässä 7. (kärkeä perässä 18min)
Sijoitus naisissa 35. (kärkeä perässä 45min)
11.4km juostu
Sijoitus omassa ikäryhmässä 7. (kärkeä perässä 23min)
Sijoitus naisissa 35. (kärkeä perässä 54min)
Edellä on kaksi suomalaista joiden sijoitukset kokonaiskilpailussa 11.4km juoksun kohdalla ovat 13. (30-34v) ja 31. (45-49v)
No onpa kovaa porukkaa, hienoa!
Hienoa !!!!!
Krista Kuusijärvi sijoittui naisten kokonaiskilpailussa sijalle 10.
Omassa sarjassaan 30-39v sijoitus oli 2. Hän siis saavutti hopeaa
Kokonaisaika 05.03.21
Ikäryhmä on siis 30-34v
Todella HIENO SUORITUS !
Wau! Hyvä Krista!
Martinan seuranta
5,6km juostu
Sijoitus omassa ikäryhmässä 7. (kärkeä perässä 18min)
Sijoitus naisissa 35. (kärkeä perässä 45min)
11.4km juostu
Sijoitus omassa ikäryhmässä 7. (kärkeä perässä 23min)
Sijoitus naisissa 35. (kärkeä perässä 54min)
16.2km juostu
Sijoitus omassa ikäryhmässä 7. (kärkeä perässä 27min)
Sijoitus naisissa 33. (kärkeä perässä 1h)
No eipä taas ole kovin hääppöistä. Hirveä on uho ja mukamas treenaaminen ammattimaista ollut jo pitkään, mutta silti tuntuu että ei tuo 5,5h aika tuosta hirveästi liiku suuntaan tai toiseen. Luulisi että joskus sitä kehitystä tapahtuisi jos tehdään harjoittelussa oikeita asioita ja elintavat tukevat tätä. Jossain mättää
Tärkeintä että pääsee maaliin silloin on tässä raskaassa lajissa aina voittaja.💪.
Martina esittää treenaavansa paljon.
Kyllähän tollasen puolimatkan jokainen aktiivisesti liikuntaa harrastava pääsee maaliin. Se ei kuitenkaan tee kenestäkään urheilijaa
Selityksen makua jälleen kerran. Puolimatkaan ei toi kestoselitys päde.
Höpö höpö, jos Martina treenaa kuin huippu-urheilija ja on omat valmentajat, korkeanpaikanleiriä ym,..... joo tärkeintä on että pääsee maaliin ilman, että on kuset housussa....heh heh.
Tässä näkee selvästi tämän somen valheellisuuden. Omassa instassaan Martina on panostanut 24/7 tähän kisaan ja tulos näillä näkymin huono. Useimmilla muilla on ansiotyö hoidettavanaa ja eivät voi paneutua harrastukseen täysillä.
En usko yhtään, että Martina harjoittelee niin paljon kuin antaa ymmärtää.....HUAH
Tässä taas " joo tärkeintä on että pääsee maaliin ilman, että on kuset housussa....heh heh."
Todella asiatonta, aivan kuin teinit. Luonnollinen asia, pitäisi aikuisen tietää...Mut kun ei...
Miten hänen aikansa riittäisi 24/7 treenaamiseen, ei mitenkään...
Huippu-urheilija?????
Mitä 24/7 ???? Keksi nyt edes uskottavampia juttuja.
Ei ole ammatiurheilija, eikä saa palkkaa. Itse on sanonut että on harrastus. Miten tämä nyt näin on kääntynyt. Martina tekee töitä ja on lapset.
Kirjoitat " joo tärkeintä on että pääsee maaliin ilman, että on kuset housussa....heh heh."
Tuoko on se mitä pystyt palstalla antamaan. Aikuiset terveet ihmiset kyllä tietää, että on luonnollinen asia. Teinit on asia erikseen.
Höpö höpö. Ei pääse ihan tuostavaan. HUAH
Puolimatkan kyllä pääsee. IS toimittaja meni triathlonia koskevaa lehtijuttua varten vain kokeilemaan puolimatkaa ja aika oli 6 tunnin kieppeillä, vaikka ei todellakaan ole mikään ammattiurheilija.
Triathlonin lajiesittelyssäkin lukee, että puolimatka on sopiva ihan peruskuntoilijalle ja siitä pystyy tavallinenkin liikkuja suoriutumaan vähällä treenillä. Täysmatka on sitten aivan eri juttu, mutta senhän Martina on tainnut tempaista läpi kokonaan vain yhden kerran ja lopputulos oli sairaalaan tiputukseen joutuminen, kuusikymppisille häviäminen ja sanat "never again".
Katri Tanni sijoittui naisten kokonaiskilpailussa sijalle 31.
Omassa sarjassaan 45-99v sijoitus oli 3. Hän siis saavutti pronssia
Kokonaisaika 05.27.59
Katri Tanni pelannut aktiivisesti lentopalloa 15 vuotta (seuraa en muista).
Triathlonia harrastanut n. 10 v, voi olla että enemmänkin. Harjoittelee triathlon
ammattilaisten kanssa yli 20 t viikossa.
Eli Martina on tavallinen kuntoilija verrattuna noihin toisiin suomalaisiin naisiin 😂😂
On se kova pala, kun Martina putoaa huippu-urheilijasta tavalliseksi kuntoilijaksi.
Totuus tulee ilmi tässäkin asiassa.
Mikä ihmeen huippu- urheilija? Ei ne Suomalaiset voita mm ja Olympia mitalleja vaikka treenavat miten. Kuka näitä juttuja keksii?
Martinan aika 5.32 oman ikäluokkansa 8. Oman ikäluokkansa voittajalle hävisi yli puoli tuntia ja naisten sarjan voittajalle yli tunnin. Että semmonen huippu-urheilija
Nyt joku TAAS liioittelee, huippu-urheilija? AI JAA... äkkiä noi jutut muuttuu, mielikuvitus alkoi jollakin lentää...
Itse sanonut, että treenaa kuin huippu-urheilija.
Juontaja sanoi sen eikä Martina. Oli maikkarin aamu TV:ssä. Siitä tämä on varmaan lähtenyt.
Martina Aitolehden tulos Barcelonasta:
Matkaan käytetty aika 05.32.17
Sijoitus 8. omassa ikäryhmässä 40-44v (kärkeä perässä 32min43s)
Sijoitus 36. naisten sarjassa (kärkeä perässä 1h38min31s)
Sijoitus ikäryhmässään 7. Ja naisten sarjassa 34.
Ikäluokkansa 8
Hyvä Martina!
En pystyisi moiseen.
Kova työ palkittiin kauden päätös kisassa sillä että aika jäi jälleen 5.5h huonommalle puolelle. Menee vähän kyllä työ hukkaan, tai sitten kaikki väitetty työmäärä on vaan feikkiä. Veikkaisin jälkimmäistä. Some ja muut kamerat valehtelee melko pahasti.
Samaa mieltä. Vähemmän hehkutusta ja enemmän tekoja !!!
Sinun silmät valehtelee. Martina myy valmennuksia ja harrastaa tratlonia
Mikä laji tää tratlonia on?
Jaahas siis siellä oli pari kovempaakin suomalaista. Toinen 30-34v ikäluokkaan kuulunut pärjäsi naisten kokonaiskilpailussa niin, että ylsi top10 joukkoon, ollen 30min nopeampi kuin Martina. Myös toinen ja Martinaa vanhempi suomalaisosallistuja sarjassa 45-49v päihitti hänet, ollen 5min nopeampi kuin Martina.
Eli kaksi muuta suomalaisnaista , toinen ylsi hopealle ja toinen sai pronssia. HIENOA
Saahan sitä aikansa kuluksi triathlonia harrastaa, mutta ei Martinasta ole kärkisijoille koskaan.
Ottakaapa selvää miten nuo toiset harjoittelee ja mikä on tausta.
Eivät nämä Martina-haterit osaa etsiä tietoa, saati tulkita sitä. HUAH :))))))))))))))))))))
Martinahan on kertomansa mukaan urheillut aktiivisesti koko ikänsä, on jopa työskennellyt apuvalmentajana ravitallilla ja hänellä on liikunta-alan koulutus sekä alan kanditutkinto parhaillaan työn alla, on myös kaksi valmentajaa, on lehtijuttujen mukaan treenannut "kuin huippu-urheilija" jo vuosia. Aloittanut kisaamisen jo 8 vuotta sitten ja osallistunut useisiin kymmeniin kisoihin. Enemmän kokemusta ja resursseja Martinalla varmasti on kuin monella muulla kisoihin osallistuvalla.
Ravitallin omistaja kertoi Marttiinan olleen tavallinen TALLITYTTÖ.
Sen takia sai ratsastella jonkin verran, kun ei osannut kunnolla ratsastaa niin tipahti
hevosen satulasta...
Luulin että nyt olis tullu joku huippusuoritus kun kauden viimeinen kisa ja huippu olosuhteet. Valmistautuminen on tehty viimeisen päälle yms. Mutta ei, samalla harrastelijan tasolla on ja pysyy. VOI VOI sentään
Paljon onnea suomalaisnaisille, ketkä saivat mitalin, hieno suoritus🌹🌹
Tuskin ne sun onnittelujas täältä lukee...
Taitaa ottaa pahasti pattiin, kun feikkilehti ei saanut mitalia😂
En tajua näitä kommentteja ”raskas laji pääasia että pääsee maaliin” siihenkö jän tähtää valmentajan kanssa? Pelkkään maaliin pääsyyn? Siinä tapauksessa VAU onnittelut! Tavoite saavutettu.
Nyt kun kisa toisensa jälkeen sijoitus jää huonoksi ja harrastelijat pyyhkii ohi, niin olisiko aika tehdä jotain muuta? Voihan triathlonia harrastella, mut ei siitä sisällöksi riitä. Treenailis hiljaa itekseen ja jättäis ton shown pois. Sit jos joskus saakin hyvän tuloksen, se olis positiivinen yllätys kaikille.
Nyt asioita tehdään hassussa järjestyksessä. Treeniä ja kuntoa hehkutetaan ja annetaan odottaa kisoissa menestystä. Sitä ei tule. Aiheuttaa vaan negatiivisia tunteita nälvimistä keskustelupalstoilla.
No nämä nälvijät kyllä aina jostain syyn löytää. Vaikka pikkuvarpaasta....vaivaisenluusta...käsistä,,,jaloista...seisomisesta ym...
Pitäisi varmaan kehua Martinan vaivaisenluuta , tyyliin..... voi juku sull on ihana vaivaisenluu ja jotenkin sä seisotkin niin mielettömän mageen lysyssä ja kädetkin ovat ihan järjettömän pitkät ja tatskoja täynnä , oot ihaaaanaaa.....
Voi luoja, että täällä taas on katkerat mammat vauhdissa? Hyvinhän tuo kisa meni ja trendi on nousujohteinen. Kisa kisalta tulee paremmassa kunnossa maaliin eli puristettavaa löytyy lisää. Ihme ilkeilyä, kun yksikään tästä sakista ei saa vastaavaa tehtyä. Pahanilmanlinnut, menkää pois!
Ota vaikka välillä ne Martina lasit pois päästä ja katso asiaa faktojen kautta. Ei ole mitään nousua tapahtunut hänen harrastuksessaan. Frankfurt oli täysimatka ja lähti tiputuksessa. Tallinnan kisa oli sama kuin nyt ja näissä aika oli samaa luokkaa. Nyt oli vielä vain paremmin valmistauduttu ja oli odotettavissa harppaus parempaan. Mutta kun ei niin ei! FAKTA!
Moi Anne!
Hyvä kommentti, samaa mieltä!
Miksi ei saisi harrastaa kun kerran tykkää. Luuletko että tuo täysimatla oli helppo kenellekään. Yleensä jos pääsee maaliin niin on minusta voittaja. Koulumatka on myös hieno saavutus. Kyllä tuolla monta keskeytystä tulee.
Voi Anne, nyt on vaikeaa.....hm
Täällä vaikuttaa varsinkin yksi ortografian harrastelija, joka jaksaa parjata Martinaa. HUAH
:DDDDDDDDDD
Noniin eli samaa yli 5.30h aikaa takoo edelleen eikä kehitystä tapahdu. Luulisi että hänen hehkuttamalla tekemiselle tulisi kehtystä, mutta tämä juna näyttää pysyvän paikoillaan. Iso pettymys jälleen! No onneksi siellä oli sentään suomalaisedustusta joka pärjäsikin
Kenelle pettumys, sinulle vai. Ei Martina mistään pettymyksestä ole puhunut, oli tyytyväinen kisaansa. Miksi pitää aina omasta päästä keksiä kaikennäköistä valhetta. Jos sulle on pettymys, niin siinäs petyit.
Oletko koskaan kuulut Martinan muuta kuin kehuvan itseään ja saavutuksiaan, pientä häikkää voi olla, kun ei oikein löytänyt uintimatkalla poijua ja tuulikin oli vääränlainen.....
Ilman että olisi pyöräosuudella onnistunut noinkaan hyvin, niin olisi ollut vielä heikompi sijoitus. Pyöräily tosin on ainut laji jossa välineillä on suurempi merkitys ja siihen Martina on panostanut uuden pyörän osalta. Toki pyöräosuus on hänen vahvuutensa ollut aiemminkin. Mutta varmasti myös pyörä on monia muita kilpailijoita parempi ja se antaa etulyöntiä. Uinnissa ja juoksussa kun ei paljon välineet auta vaan siinä pitää itse tehdä. Uintihan oli jopa todella hidasta kun keskivauhti oli yli 2.20min/100m. Ja juoksussakin keskinopeus oli jotain 5.45min/km
Mistä sinä tiedät minkälaiset pyörät muilla oli ?🤣
Siis monilla ei noin hyvää pyörää ole kun Martinalla. Sen tiedän.
Mistä sinä sen tiedät ?
No kyllähän sen näkee jos esimerkiksi osaa somessa seurata muitakin kilpailijoita kun Martinaa. Sulle tosin mikään muu ei ilmeisesti ole mitään. Martina on paras urheilija, paras äiti, paras kirjailija jne :DD
Onhan nuo radat erilaisia eri maissa, ei aikakaan voi olla sama.
Martina kommentoi että uinti on hänen heikoin lenkki. Joku kysyy englanksi tuota uimista.
Käynyt tarkistamassa monta sataa pyörää😂😂😂😂
Niin monta sataa ja tuhansia...
Olipa pettymys tämä suoritus ja aika
Kelle? Martina on tyytyväinen.
Meille faneille oli pettymys.
Ei MEILLE faneille vaan ollut pettymys, oli hieno suoritus.
Vaikka Martina voittaisi kultaa jostain, se olisi Martinan vainoojan mielestä väärin voitettu. HUAH :))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Eli tää kisa oli taas täysi floppi näköjään. Vai onko Martinan tarkoitus esittää urheilijaa mutta käytännössä vain osallistua kisoihin että pääsee reissuihin ja tulee maaliin. Kehitystä ei ainakaan tapahdu.
Ei minusta ollut floppi jos Martinan sarjassa on ollut 40 kilpailijaa ja Martina oli kahdeksas.
Joo paikallaan näyttää junnaavan. Luulin kans et nyt tulis edes vähän parempi tulos. Sijoituksilla ei sinänsä ole mitään merkitystä kun ei tiedä tarkalleen muita osallistujia
On heikko aika!
Minustakin, hieno suoritus !
Miksi kiinnität huomiota vain aikaan? Kai radallakin joku merkitys on, joka maassahan radat ovat erilaisia. Miten voisi olla sama aika ?
Pidä jo tuo turpasi kiinni!
Nyt tää hermostu, voi MIES parkaa...
tuijottaa vain aikaa, ja reitti ihan eri joka kisas..... sit vielä ottaa herneen nenään.
Siis hän olikin tuollainen mies. Kyllä nyt mieli muuttui hänestäkin.
Kyllä on floppi ammattiurheilijaa esittävälle, ja aiheesta eri medioille haastatteluja antavalle.
Suako harmittaa se kun media haastattelee, vai mitä ihmettä...
Eiköhän itse tyrkytä itseään ihan kaikkialle mihin suinkin vain huolitaan.
Siis Martinan aika 5.30h.....WTF?? Toihan on heikko aika!
Mihin itse pääsisit,hyvä sitä täällä on kirjoitella,
Onko sinulla parempi aika ? 🤣
On parempi aika. Ennätykseni on 4.59.28. Olen mies. En pitänyt itseäni urheilijana kun tuon tein. Martinan aika on kerrassaan heikko siihen nähden että kertoo elävänsä kuten urheilija. Todella heikko.
Höpöhöpö jos tuo olisi totta et arvostelisi täällä enkä usko että edes olet mies.
En kyllä usko. Älä naurata 😆
Nyt kyllä naurattaa.....kuinka joku MIES siis mies eksynyt palstalle.....
Joo joo kyl mäkin ennätyksen tein....
Miksi noilla kirjoittajilla pitäisi olla parempi aika tai yleensä harrastaa mitään noin tyhjänpäiväistä, eivät he hehkuta kuntoaan ja hyvyyttään netissä, kuten tämä turhake tekee?
Naurettavia nämä heitot, että mihin itse pääsisit. Voi olla että jos olisin 8 vuotta lajia harrastanut, niin jättäisin lööppijulkkiksen kauas taakse.
Sinuna uskoisin!!
Sekava kirjoitus.....
Ehkä ne heitot tulee siitä, kun niin mahdottomasti koitat ylistää itseäsi ja alentaa Martinaa.
Niin varmaan joo. Älä valehtele. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Hieno suoritus Martinalta.
Saavutus oli keskinkertainen ja tuolla ei nyt ole mitään merkistystä kuin siihen, että haluaa imagonsa olevan urheilija eikä salapano ja lööppijulkisuuden henkilö.
On sulla mielikuvitusta/luuloja kirjoitat " haluaa imagonsa olevan urheilija eikä salapano ja lööppijulkisuuden henkilö" . Todellisuudessa sä et todellakaan tiedä hänen halujaan. Ihan naurettavaa arvailua...
No tuollaiset on näytöt, tiedätkö sitten jostain syystä enemmän? 🤡
Martina! Rupees tekemään hommia jotta saavutat tuloksia. Pulinat ja toi teatteri pienemmälle ja ala tekemään ensin töitä kehittyäksesi ja sitten kun saavutat jotain niin voit hehkuttaa. Tuolla kisassa oli mm. yksi suomalainen joka oli Martinaa yli 30min nopeampi ja sijoittui naisissa kymmenenneksi. Se on paljon aikaa se. Martinalla sen sijaan sijoitus 36. ja ajallisesti samaa puuroa kun ennenkin
Tuossa kisassa oli myös paljon Martinaa huonompiakin.
Kyllä. Oli paljon muitakin harrastelijoita. Ja varmasti ihan aloittelijoita. Osa varmasti myös keskeytti. Sitä suuremmalla syyllä sijoituksetkin olivat huonoja. Mutta lähinnä tuo aika on se joka merkitsee ja se on HEIKKO siihen nähden kuinka hän esittää urheilevansa!
Nimenomaan pajon paljon huonompiakin
Oli pajon pajon huonompiakin. :D Johan on taas kommentti. Ei kai Aitolehti sinne mennyt kisaamaan viimeisistä sijoista? Ymmärtäisi nyt jo lopettaa tuon sairaalloisen treenaamisen kisoihin, kun ei pärjää kumminkaan. Martinan eräpäivä meni jo umpeen. Varmaan taas tämän jälkeen lupaa keskittyä lapsiin ja sinkkuelämään. :D
Saahan hän treenata, jos haluaa (jokainen saa). Eihän tuo sinulta ole pois, en ihan ymmärrä kommenttiasi. Miksi näet noin paljon vaivaa hänestä?
no ainakin pajon.....
Siis Martinaa huonompia, jotka ovat harrastaneet lajia 8 vuotta, älä nyt viitsi......
Olipahan paska suoritus suoraan sanottuna. Ihan samaa aikaa kun Tallinnassa. Ei mitään kehitystä. Uinti oli jopa selvästi heikompaa. Pyöräilyssä taisi mennä vähän kovempaa mutta siihen varmasti olosuhteet ja uusi pyörä vaikutti positiivisesti. Juoksussa keskiarvi kilometrivauhti oli niinkin hidasta kun 5.50min/km. Urheilijalle toi on hölköttelyä
Hyvä se on sohvalta huudella.🤣
En taida itseäni urheilijaksi hehkuttaakaan valheellisesti
Siinä on vaan pieni ero, kun en itseäni kutsu urheilijaksi enkä hehkuta osaamistani, sekä harrastanut triathlonia jo 8 vuotta että kuinka keho on niin valmis olen todella motivoitunut.....daapa daadaa.....
Treenaa kokopäivätoimisesti ja on parikin valmentajaa ja uusi huippupyörä, mutta tulos vaan laahaa !
Ei treenaa kokopäiväisesti, miten muka ehtisi.....
Ei hänellä ainakaan ole aivotoimintaa vaativaa työtä , jossa kirjoitus- ja lukutaitokin pitää hallita vai....
Ja taas tämä kirjoitustaito/lukutaito .
Nyt on kysymys kilpailusta, ei luku.ja kirjoitustaidosta.. Hoh hoijaa....
On aika välttämätön taito monessakin ammatissa ja ehdoton vaatimus on lukutaito , ei sillä tavaamisella kyllä työelämässä pärjää.
Sitähän teidän Martinan apinoiden on vaikea edes ymmärtää.
Näyttäähän tuo ehtivän kun ainoa työ on itsensä esittely. Lapsista huolehtii muut.
Siinä taas joku katkera kommentoija, keksii päästää juttuja. Mikä ainoa työ??? Kirjoitat "Lapsista huolehtii muut". Ilmeisesti olet lukenut enemmänkin palstan juttuja, kaikkea ei kannata uskoa. Kannattaa pysyä totuudessa ja ilmeisesti et myöskään tunne Martinaa.
Et näköjään tiedä hänen työkuvioistaan mitään ja lastenhoidosta.
Suuret puheet, pienet teot Martinalla
Miten se sinulla ?
Onko sulle mahdotonta ymmärtää, että tässä ketjussa on kyse Martina Aitolehdestä?
Tottakai kiinnostaa miten se sulla on kun olet kova arvostelemaan .
Kyllä 5 ja puolen tunnin urheilu on kova suoritus.
Näillä vastaheitoilla ei ole mitään merkitystä.
Ei tuu mm-kisoissa sijoittumaan 10 parhaan (ikäluokkansa) joukkoon. Naisissa on varmasti 50 huonommalla puolella. Ihmisen työ on treenaaminen eikä työt siis haittaa treenejä. Silti ei pärjää. On se surkeeta
Tekee yrityksellään satojen tuhansien liikevaihdon tekemättä mitään ? Sinähän varsinainen tietäjä olet. Martina on myös äiti ja ollut mukana monessa projektissa tänäkin vuonna. Mieti ennen kuin lauot totaalisia typeryyksiä.
Hyvin moni muukin on äiti ja käy sen lisäksi töissä ja hoitaa kotinsa.
Älä nosta salarakasta millekään jalustalle, eihän se ole juuri koskaan lastensa kanssa.
Lentokoneella suhaa ympäri maailman miesten perässä ja urheilemassa.
Martina tekee koko ajan töitä. Luuletko että taivaasta tippuu rahaa.
Rättejä mainostaa ja muuta härpäkettä, valmennukset tuskin myy, vaikka mainoksissa käyttää hyväksi triathlonistin uraansa. Ikuinen lööppijulkisuuden ura taitaa olla se, joka rahallisesti on kannattavaa.
Jeps ja perikato odottaa nurkan takana. Tätä on nyt povattu todella monta vuotta, mutta uotellaan uskollisesti 😊😊
Hänen työnsä ei ole kokopäiväinen treenaaminen, mistä olet tuollaista saanut päähäsi,
Miksi ylipäätänsä otat noin suureksi asiaksesi arvailla hänen sijoituksiaan ja treenaamisiaan.
Yritätkö kohottaa vain omaa arvoasi, yleensö MIEHET eivät tällaiseen ryhdy.
Siis voitko olla noin lapsellinen, kuuluuko hänen elämänsä jotenkin sinulle?
Minusta ei kuulu. Jos vain kekittyisit siihen omaan elämääsi,
Kuinka joku voi nähdä vaivaa hänelle kuulumattomista asioista!!!
Loppujen lopuksi sä et tiedä yhtään mitään, hänen töistään. Koita nyt vaan kestää!!
Kaikki on tullut ilmi instasta, lehdissä, tv:ssä rouvan itsensä kertomana. Jo yli 20 vuoden ajan ko. nainen on keikkunut julkisuudessa erinäisten tempaustensa ja sanomisistensa johdosta. Jos ei olisi julkkis ja varsinkin tyrkky, emme tietäisi hänestä mitään. Kannattaisi pitää edes jotkut asiat itsellään, jos ei halua niitä julkisuudessa käsiteltävän.
Martinan ”työtä” on ollut myydä asiansa roskalehdille ja esiintyä tosi TV roskaohjelmissa ja pönöttää somessa.
Tuskin edes oikeasti kovaa treenaa, kun tuloksia ei vaan synny. Jotain täytyy tehdä väärin, kerta kohta melkein vuosikymmenen treenannut, ollut valmentajaa, treenimatkoja, korkeanpaikanleiriä jne. mutta jää keski-ikäisten naistenkin kärjestä ihan reippaasti.
Tuskin tuo, että mainostaa rättejä ja muita härpäkkeitä ihan metsään meni. Myy kopioituja valmennuksiaan ja antaa tyhjänpäiväisiä haastatteluja. Hyvin on hepposta duunia.
Sinulle tuntuu kuuluvan salapanon elämä kun noin rageilet tässä ketjussa, miksi?
Niinpä, jo monet vuodet toitotettu tuota samaa
Harmittaako ??? Kenenkään ei kannattaisi seurata häntä, jos se tuottaa noin kovaa mielipahaa. Koita nyt säkin lopettaa seuraaminen ja keskittyä vain ja ainoastaan omaan elämään. Turhaan tuotat itsellesi tuskaa vieraasta ihmisestä.
Entä sitten, jokainen saa elantonsa tienata mistä vain. Onhan paljon ihmisiä, jotka pelkästään ansionsa tienaavat somessa. Älä sä ota turhaa murhetta siitä
Eikä tuo mitään rikollista toimintaa ole, että mieti vähän...
Saahan häntä seurata., tuskin olen tilivelvollinen sinulle. Mutta tuo sinun "salapanosi" kyllä kertoo sinusta paljon.
No mutta , kaikki tietävät mikä on Aitolehden työ; urheilija, kirjailija, valmentaja, ravintoasiantuntija, opiskelija ( englanniksi ) mainostaa rättejä ja muita härpäkkeitä, antaa haastatteluja eri medioihin ( pyydettäessä ), juontaja, laulaja, tanssija, kahden lapsen äiti etc....
Niinpä, kaikki työt eivät ehkä kestä päivänvaloa, paljon käy ulkomailla "treenaamassa"...
Ai juttu meni tällaiseksi, ala-arvoista kommenttia pukkaa. Oletko se Sofian vanha täti 70 v., jutut on sitä luokkaa. Miten se Sofian Lontoo....
Tuleekohan Martinalta jouluksi uusi Salapano-levy? 🎵
No ei tule lähimainkaan sijoittumaan noille sijoille mikäli niissä kisoissa on kaikki parhaat mukana. Jo pelkästään suomalaisista hänen ohitseen menee kymmeniä
Hyvä Martina !
Ihan perus tulos harrastelijalle. Ei voi kyllä millään tasolla kutsua itseään urheilijaksi. Se ei pelkästään riitä, että haluaisi olla urheilija. Tulokset puhukoot puolestaan ja tämä tulos on Martinan potentiaalin ja lahjakkuuden mukainen. Ei kovin kaksinen.
Hyvä se on sohvalta huudella.😅
Niin on. Todella hyvä. Ja vielä puhua/"huudella totuuksia :)
Totta, sohvalta voi huudella totuuksia.
Voithan välillä mennä vaikka pienelle lenkille ulkoilmaan.
Toiset huutelee totuuksia, Martina taas valehtelee elämäkerta kirjassaan dramaattisesta onnettomuudesta, missä hevonen kuoli.
Aikamoinen heppa kun nousi kuolleista ja juoksi takaisin tallille.
Martina rakentaa uutta imagoa itselleen eli urheilija. Onhan se ökympi kuin pelkkä salapano ja lööppijulkkis. Mieletön urakehitys.....WAU
Mitä hemmetin totuuksia. Ei tällä palstalla paljon totuuksia näy, valheita/satuiluita/keksittyjä mielikuvitus tarinoita.
Ulkoillessa ajatuskin vähän kirkastuu.
Nämä kaksi muuta suomalaista olivat kyllä erinomaisia, loistavat suoritukset!
No joo siis varsinkin tämä toinen joka oli Martinaa puoli tuntia nopeampi. Siis puoli tuntia. Siinä alkaa olemaan jo urheilijan tulostasoa.
Siis Katri Tanni vai? Lentopallo tausta 15 vuotta ja yli 10 vuotta harrastanut ammattilaisten kanssa, 20 t viikossa.
Siis harjoitellut
No mutta, eikös Martinallakin ole tausta urheilijana? Kisannut pikajuoksussa, pelannut koripalloa ToPo:ssa, työskennellyt apuvalmentajana ravitallilla, eli ammattimaisesta hevosurheilustakin löytyy taustaa ja melkein 10v triathlon kisaamista sekä jotain 50 käytyä kisaa takana? Näin muistelisin lukeneeni.
Martinan ja fanien jutut muuttuu aina lennossa. Ensin uhotaan, miten on läpi elämän treenannut ja ollut urheilija, tehdään lehtijuttuja ”huippu-urheilijan” lailla treenaavasta kovakuntoisesta urheilija Martinasta, joka on jo 9v kisannut, kuten joku iltapäivälehti viime kesänä kirjoitti. Mutta sitten kun kisoissa ei tulekaan mitään mainittavaa menestystä, onkin Martina vain harrastelija, joka on vain pari vuotta vähän treenaillut, eli ei voikaan odottaa mitään kovaa suoriutumista ja on epäreilua, että verrataan voittajiin.
On se kauheaa mesomista, kun Martina Aitolehti on triathlon harrastajakisassa.
Saapa hän paljon tunteita aikaiseksi ! Voi voi ...
Sohvaperunat täällä arvostelee.🤭
Monelta menee yöunet ja jatkuu huomenna.
Jos Martina ei itse hehkuttaisi tätä triathlon harrastusta joka mediassa, niin kukaan ei tietäisi siitä yhtään mitään. Tulokset voisivat puhua puolestaan, mutta kun niitä ei vaan ole.....hm
Martinan fanilta taitaa ne yöunet mennä. Pitää vahtia palstaa: D
Treenaa kuin ammattilainen mutta ei pärjää sittenkään. Kannattaisiko keskittyä johonkin muuhun harrastukseen..?
Saattaa ola että yölläkin jatkuu arvostelut...
Aamuyöstä ainakin kun mummot heräävät.😆
Suosittelen Martinalle " mutapainia " siinä voisi syntyä tulosta.
varsinkin....ola.....
Nykyajan mummot eivät aamuyöstä heräile.
Kyllä ne on stalkkerit ketkä täällä vahtii 24/7. Me sentään käydään töissä.
Jokainen myös Martina saa harrastaa mitä tykkää, ei siihen sun/teidän lupaa vaadita.
Martina olisi varmaan hirveän surullinen, jos hänen osallistumistaan noihin kisoihin ei kukaan noteeraisi. Tosin siinä menee eukko metsään, kun odottaa aina pelkkiä kehuja ja ylistystä. Elämä on!
Tuskin hän teidän kehujanne kaipaa. Niin elämä on!
Te?
Hänen oman laskentatavan mukaan koko kisan seitsemäs.
Martinan pikku sotureiden laskentatavan mukaan Martina oli ylivoimainen voittaja kaikissa sarjoissa ja ikäluokissa - sekä naisten että miesten... :D
Höpöhöpö
Viron kisan jälkeen Martina kertoi olleensa neljäs vaikka tuli kolmantena maaliin. Unohti jostain syystä sanoa, että omassa ikäluokassaan. Nyt varmasti sanoo, että tuli seitsemänneksi ja kuinka suuri ihme se on erittäin vaativan leikkauksen jälkeen. Seuraavat kymmenen vuotta toi oikeasti rutiinileikkaus nostetaan Martinan toimesta toistuvasti esiin.
Kuuleppas pikkupissis, soturit on Sofian juttu, ei Martinan, hän on aikuinen. Ps. vai oletko mies 35 v🤣🤣?
Hänhän kertoi jo stoorissaan olleensa seitsemäs :D Ei tosin kertonut että omassa pienessä ikäryhmässään ja jäi siinä voittajalle yli puoli tuntia. Ja oli naisten kokonaiskisassa 36. ja jäi voittajalle melkein 2 tuntia :DDD
Ai, noi pikkusoturit oli kyllä Sofian. Niin ilmeisesti sun laskuopin mukaan oli voittaja, vai mitä kerrot,
Niin kuka tahansa ymmärtää, että tuolla kilpaillaan sarjoissa? Ei mulle ainakaan ole epäselvää ja en ole ajatellut, että koko kisan. Kaikkihan tuon ymmärtää hyvin? Mitä jankutat?
Ai kertoi? On se härski
Kummasti Martinalta jää aina oleellinen asia kertomatta.....huutis
Näinhän se on että kun tulos on huono niin säädetään vähän laskentatapaa... 😀
Tutttua Martinan tarinointia. Ehtiiköhän muuten pitää puistojumpat ennen lumien tuloa... 🤔
No on se sit kauhia....jää kertomatta...
Onpa täällä ivallista porukkaa, vähän sairasta touhua.
"Tutttua", olipa pitkä tuttua
Ehkä tämä PuistoTour a'la Martina siirtyy talvikeleihin, niin silloin voi järjestää Kaivarin pulkkamäessä kisat , jossa itse päätähti on mukana ja kaikille osallistujille jaetaan muovinen mitali ....LOL
Hienoa tuo pulkkamäkikisa! 👍
Miksi Martina kirjoittaa faneilleen englanniksi? Ei varmasti edes itse ymmärrä mitä tekstissä sanotaan ja kenen tekstiä on lainannut/kopioinut. Yleensä lainausten yhteydessä mainitaan lähde!
Martinan kannattaisi pysytellä ihan vaan suomen kielessä, kun sekään ei häneltä hirveän hyvin suju, englannista puhumattakaan.
Se on tuonkin tekstin kirjailijana kirjoittanut, jos joku toimittaja kysyy
Tuostakin sä näät vaivaa,,, voi voi...
Mitä vaivaa? Tietysti jos lyhyen tekstin kirjoittaminen on sulle vaivalloista, niin luulet niin olevan muillakin. Ei ole.
Tuokin englanninkielinen teksti oli kopioitu, tuskin edes itse ymmärtää mitä siinä oikein halutaan sanoa. Siis peruskoulun käynyt ( ehkä ) ei hallitse kunnolla englantia, se on nyt sanomattakin selvä asia.
Taas tämä peruskoulu tyyppi. Seuraavaksi kirjoitusvirheitä.
Kovasti säkin luulet tietäväsi, nimenomaan luulet...
Koita nyt jo vaihtaa tuota virttäsi.....
Martinahan se peruskoulu tyyppi on, mutta valitettavasti sieltä heikommasta päästä.
Kuinka kauan toi kupla menee seuraajille läpi. Martina puhuu ja puhuu, kertoo itsellään olevan tiettyjä ominaisuuksia, kertoo tekevänsä sitä sun tätä ja kaikki näyttää olevan pelkkää puhetta
Yritä nyt vaan kestää.
Osuiko pahastikin?
Minun mielipide, että yksi kupla, melkein paise on mun silmissä puhjennut, eli lopetin seuraamisen, mutta se ei ollut Martina. Eli en voi yhtyä mielipiteeseesi.
Olen ihan täysi-ikäinen, täysijärkinen ja elantoni itse tienaava henkilö.
Se on pelkkää puhetta. Joukossamme on vain todella hölmöjä yksilöitä joille se menee vielä läpi
Ei osunut
Yhdyn kommenttiin 20.15. Ja pieneksi vinkiksi sinulle; joukossamme on todella paljon huomattavasti fiksumpia, omilla aivoilla ajattelevia "yksilöitä" kuin sinä pikkuinen Sohvelin soturi.
Ja sinähän et heihin kuulu. Miksi yksilö on lainausmerkeissä, mitä tekemistä Sofialla on sen kanssa, että Martina vaan on liian hidas pärjätäkseen triathlonissa?
Omilla aivoilla ajatteleviin kyllä kuulun. Minusta yksilö oli niin huvittava kommentissa, johon vastasin 21.24. Se on niin naivia, kun yritetään muokata/vaikuttaa toisten mielipiteeseen.
Minulle on aivan sama, miten Martina pärjäsi triathlonissa, mutta nämä lapselliset jankutukset on vähän väsyttäviä.
No vastaa näillä huippuaivoillasi esitettyyn kysymykseen. Vai onko älykkyytesi samaa huipputasoa kuin Martinan urheilu?
Miksi sinäkään täällä olet, jos et vaikuttaaksesi muiden mielipiteisiin mm. herjaamalla kanssasi eri mieltä olevia ”Sohvelin sotureiksi”? Niin, sinä menet sieltä missä aita on matalin, eli et osaa argumentoida, vaan käyt henkilöön nimittelemällä muita. Jo se kertoo paljon tästä ”älykkyydestä” ja ajattelukyvystä, jolla täällä yrität keulia. 🤡
Niin, ymmärrän sinua, teiniangstaajan elämä ei ole helppoa. Sanon kokemuksesta, kunhan ikä ja elämänkokemus lisääntyy, elämäntuska helpottaa.
Mutta nyt kirjat reppuun, huomenna on sinulla koulupäivä.
Ps. Pelle-emoji on todella virkistävä 👍
Eli et osaa vastata. Taas toistuu sama, eli käyt henkilöön asiasta keskustelun sijaan.
Voit haukkua minut ja kaikki meidät muut täällä ”teineiksi”, ”tätyliineiksi” ihan miksi haluat, mutta sekään ei valitettavasti muuta sitä tosiasiaa, että Martina on hidas triathlonissa. Eikä sekään liity Sofiaan, tai ole Sofian syytä millään tavalla. Räksytä vaan lisää. Sofialla on kiiltää mitalikaapissa SM ja MM kultamitalit. Martinan mitalit on niitä, jotka jaetaan kaikille osallistujille.
Veikkaan, että meitä Martinan seuraajia on kaikenlaisia eli fiksuja ja vähemmän fiksuja. Sofian seuraajat ovat niitä vähemmän fiksuja. Se nyt on totuus.
😂😂😂
No Sofian seuraajista kyllä näkee paljon. Kovinkaan vaikuttavia ihmisiä siellä ei ole. Selvästi tyhmempää porukkaa.
Uskotko itse tohon höpinääsi? Martinan puolesta täällä vänkyröit ja juttusi ovat typeriä. Yritetään vaikuttaa mielipiteeseen. Eikös tää palstataistelu ole juuri sitä ja sitä teet itsekin
Tämä 💯. Martinan seuraajat, fanit, puolustelijat mitä nyt ovatkaan eivät todellakaan vakuuta älyllään, tai jutuillaan.
Martina on pelkkä puhallus.
Martinalle suosittelisin sitä samaa, että kirjat reppuun ja koulun penkille. Sen verran on jäänyt aukkoja opiskeluun, että nyt olisi hyvä hetki yrittää uudelleen, jospa vaikka oppisi kirjoittamaan ja lukemaan sujuvasti. Tulisi edes jotain edistymistä, kun triathlon näyttää junnaavan samaa rataa.
Sofia mainittu! Sofia on my mind and in my dreams! <3
Joko pitänyt puistokiertueen?
Niinkö meinaat......saako nauraa..
Katos, osui ja upposi, oli siis Sofian soturi...ja vielä MIES.....
Kukahan täällä on jankuttanut/arvostellut koko palstan verran, lapsellista touhua 35 vuotiaalta mieheltä, saisit laittaa hameen päällesi. Miehet siis MIEHET eivät yleensä tällaisella juorupalstalla aikaansa vietä.. Eikö sulla ole perhettä tai lapsia, kavereita joiden kanssa viettää aikaa.
Ja miten se sun fanisi Sofia on tuon jälkeen pärjännyt???. On Katiskat, huumeet, elämä toisten siivellä, alkoholi ym...
No meinaatko, että nämä juorupalstalla 24/7 päivystävät stalkkaajat ovat jotain älyllisiä/järkeviä ihmisiä. Eivät todellakaan, ei sitä älyä ole kaikille vaan jaettu. Lue vähän heidän juttujaa ja myöskin mieti, jutut ovat todella ala-arvoisi, Tuollaisia tarinoita mitä täällä kirjoitetaan ei terve ihminen kirjoita. Todella sairasta porukkaa.
Varo vaan ettei tuuli vedä sua kumoon...
Taas tämäå sama lukutaito/kirjoitustaito. Nuo sinun juttusi eivät ole penaalin terävimmästä päästä. Tuota samaa hoet joka palstalla, koitas vähän kehittää itseäsi.
Ei tarvitse mikään Einstein , mutta jos nelikymppisen naisen luku- ja kirjoitustaito on tuota luokkaa kuin Aitolehti on näyttöjä antanut, niin sääliksi käy.
Onhan se tänä päivänä aika harvinaista, että ihminen, joka ei osaa edes äidinkieltään väittää osaavansa englantia niin hyvin, että " pääsee " opiskelemaan kansainväliseen opinahjoon. Kyllä nyt olisi harkinnan paikka mitä sinne instaansa satuilee.
Kuulostaa niinku olisi olemassa vain kaksi someseurattavaa joista valita 😂 Eikö tässä ole kyse kuitenkin nyt Martinan epäonnistuneesta kisasta?
Martiinahan aloitti opiskelut tammikuussa buaaaaaah
Itsehän jatkat tuota jatkuvaa jankutustasi, sinähän tuota Martinan triathlonia ja sijoitusta ja aikaa täällä paasaat ja kuinka heikosti meni... Moneen kertaan samoja asioita.
Sofialla tuota ennen vielä Lontoo ja miesten viihdytys.
Kysymys on Martinan kisasta. jos jotain ymmärrät.
Ja ovat luultavasti muovia.....LOL
Sofian implantit vai, siis muovia.
Älä imartele itseäsi. Martinalla ei ole yhtään ”fiksua” seuraajaa. Fiksut näkevät hänen ja tuon shown läpi. Showta se on aina ollut ja tulee olemaan. Luonteeltaan sama ihminen on kuin on ollut, kun on käynyt toisen ihmisen kimppuun käskettyään tätä ensin poistumaan paikalta. Kylmäävää touhua. Parisuhteiden pituus ja se, miten niitä käyttää julkisuuteen, kertoo myös paljon ihmisestä: muka salaa ja suojelee, mutta todellisuudessa koko ajan pelaa julkisuudella vihjaillen ja käyttäen ihmissuhdetta julkisuusvaluuttana. Todella vastenmielistä.
Aivan turha mitään muuta väittää, naamasta näkee mikä on naisiaan. Enkä todellakaan ole mikään vainoaja ja tai vihaaja, tuo ihminen ei ole sen arvoinen millään tapaa.
”– Hän ei suostunut lähtemään, joten nappasin häntä tukasta kiinni ja painoin alaspäin.
– Kyllä mä oon varmaa kovaa repiny. Olin tilanteessa tosi vihainen, et kyllä oon siinä voimaa käyttäny, kukapa vihaisena hiljaa repisi, Aitolehti sanoi.”
Ei tällainen ihminen muutu mihinkään suuntaan. Esittää voi kyllä. Ja tällaista seuraa joku ”fiksu”. Herää nyt.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005785232.html
Martina jäi naisten kokonaiskilpailun voittajalle tässä kisassa lähes kaksi tuntia ja ollen sijoitukseltaan noin 40.
Oli siellä paljon Martinaa huonompiakin.
Ja onko se sitten joku meriitti :DD Tonne kisaan voi ostaa kuka vaan paikan osallistuakseen. Martina jäi myös parhaasta suomalaisnaisesta yli puoli tuntia. Hän ansaitsee niitä kehuja suorituksestaan
Osta sinäkin ja käy kokeilemassa.
Etkö muuta keksi? Ite oot, mee ite
Haluaisinpa nähdä tämän arvostelijan tuolla kilpailemassa. Paarit ja ambulanssi jo viiden kilsan jälkeen.
Itse harrastan ihan muuta lajia ja todellakin harrastan sitä mielen virkistykseksi vapaa-ajalla. Työssä kun joutuu ratkomaan joskus vaikeitakin asioita, toisin kuin Aitolehti.
Lapsellista kommentointia, että mene itse kokeilemaan, mutta niin tyypillistä Martinan porukoille. Eihän tuota lajia monikaan harrasta eikä siis treenaa noita lajeja. Miksi joku menisi mukaan kilpailuun, jos ei ole pystynyt/ehtinyt/halunnut treenata kaiket päivät, kuten Martina. Suurimmalla osalla on päivätyö ja ihan eri harrastukset. Miksi kaikkien pitäisi nyt harrastaa triathlonia, kun kerran Martinakin? Mene sinä itse ajamaan rallia Rovanperän kanssa samoihin kisoihin... :D
He tuskin kiertävät eri medioissa hehkuttamassa että treenaavat kuin ammattiurheilijat.
Jokainen saa mennä kisaan jos haluaa, jopa sinä. Mitä ihmettä sä jankaat, koita jo päästä eteenpäin... Todella lapsellista aikuiselta MIEHELTÄ.
Mistä tiedät, ei kannata arvailla.
Juuri tuo hehkutus eri medioissa on todella naurettavaa , kun suoritukset todellisuudessa eivät ole mitenkään huipputasoa.
Mutta Martina yrittää nyt itselleen urheilijan imagoa keinolla millä hyvänsä.
Olipa Martinalta taas todella huono suoritus! Eikö 10 vuotta lajia treenannut pitäisi suoriutua tuosta puolimatkan kilpailusta pikkasen nopeammin kuin 5.30h. Se on kyllä hidasvauhti
Hävisi naisten sarjan voittajalle melkein 2 tuntia ja oman sarjansa voittajalle yli puoli tuntia. Selitys on vuosi sitten tehty jalkaleikkaus
Käy kokeilemassa pääsetkö lujempaa.
Ei mun tarvii kun mä en hehkuta itseäni ja kerro olevani jotain mitä en ole. En valehtele. On olemassa totuutta ja sitten muunneltua totuutta
Onhan se toki paljon helpompaa täällä arvostella kuin tehdä itse.
Seli seli. Mistä sä tiedät mitä ihmiset tekee? Eihän noi Martinan voittaneet suomalaisnaisetkaan pidä itsestään meteliä
Veikkaisin , että melkein kuka tahansa terve ihminen pystyisi vastaavaan suoritukseen jos olisi treenannut sitä 8 vuotta.
No kun reisi repesi ja auto ajoi päälle ja kurkkukin tuntui ehkä vähän kipeältä.
Mihin kisoihin Martina menee seuraavaksi munaamaan itsensä vai eivätkö nuo tulokset enää oikeuta mihinkään kisoihin, vaikka itse maksaa osallistumisensa ym.?
Siis kirjoitteletko sä itsellesi näitä kommentteja, purat omaa pahaa mieltä. Mutta kun Martina... vain mielessäin...Martina
Kovin täällä ainakin leuhkasti kirjoittelet. Et sentäs vielä ole sivistyssanoja alkanut käyttämään...
Munaamaan, onpa typerä kirjoitus. Mitä se kenellekään kuuluu mitä harrastaa ja missä kisoissa käy ja miten pärjää. Tuohan on hänen oma asiansa, ei pitäisi kenenkään nipottaa.
Sulkekaa TV:n, lehtenne ja lopettakaa instassa hänen seuraamisensa, ettei tarvitse täällä parkua.
Ehkä Aitolehden matka käy seuraavaksi sinne Honoluluun, jonne ei vielä ole päässyt, vaikka suuresti sitä hehkutti aikoinaan.
Ajattelin samaa että missä ja milloin seuraavat kisat? 😀
Voi sitä itsensä hehkutuksen määrää Martinalta, kiitollinen , kiitollinen ja vielä kerran kiitollinen varsinkin, kun on mahdollisuus harrastaa tätä lajia. Onnellinen ja siunattu vaan enää puuttuu. Eiköhän jokaisella, joka haluaa ole tuota lajia mahdollisuus harrastaa vai viittaako Aitolehti kenties siihen, että ainoastaan ne joilta löytyy " liituu " voivat lajia harrastaa.......LOL
Hän on kyllä itsensä kehumisen maailmamestari, siitä voisi hänelle mitallin jo antaa.
Onneksi on sivityssanat hallussa, toisin kuin Aitolehdellä......LOL
Ei ne sivistyssanat tee ihmisestä yhtään enemmän sivistynyttä.
Mutta se , että ei osaa kirjoittaa kuin erittäin heikosti ja puhuminen samaa luokkaa ehkä lukutaitokin on vielä tavaamisen asteella, antaa kyllä ihmisestä aika säälittävän ja ontuvan kuvan.
Sua täällä saa sääliä, kun et pysy peräs. Saali on kyllä sairautta.
Nyt hän kertoo postauksessaan olleensa kilpailun seitsemäs ja pyöräosuudella toinen. Ei silti kerro sitä, että nämä sijoitukset oli ainoastaan omassa ikäryhmässään eli 40-44 vuotiaissa. Ei myöskään kerro mones oli uinnissa ja mones juoksussa, eikä muutenkaan niiden aikoja. Ei myöskään kokonaisaikaa. Eli taas kiillottaa omaa tulostaan puhumalla vain suotuisasti jättäen kaikki faktat jotka eivät näytä hyvältä ulospäin.
Mä voin kertoa faktat.
Uinti (vauhti 2.26min/100m)
Omassa ikäryhmässä 16.
Naisten sarjassa 124.
Pyörä (vauhti 35.17km/h)
Omassa ikäryhmässä 2.
Naisten sarjassa 16.
Juoksu (vauhti 5.44min/km)
Omassa ikäryhmässä 11.
Naisten sarjassa 49.
Kokonaisaika 5h32min17s (ei hyvä aika)
Jäi oman ikäryhmänsä parhaasta 30min
Jäin naisten sarjan parhaasta 1h38min
Tuollahan ei taaskaan ollut läheskään kaikki parhaat mukana. Tollasella suorituksella ei olla edes top100 omassa ikäryhmässä jos kaikki parhaat olisivat mukana.
Jos sinä et ymmärrä mitä tarkoittaa niin sillehän ei voi mitään.🙄
🥱🥱🥱
Martina on mestari kertomaan asiat itselleen edullisesti. Harva suomalainen kehtaisi olla noin härski
Kertoihan Martina stoorissa että uinti oli aika hidas ja pyörä kulki hyvin ja että ei juoksussa saanut puristettua tavoiteaikaansa joka oli 5.15.
Ei tainnut sanoa että oli ikäluokkansa 7 . Antoi ymmärtää jotain muuta
Uinti aika hidas. No kuinka hidas ja monesko oli sijoituksissa. Ei kertonut näistä mitään. Tai juoksusta ei kertonut mones oli ja mikä oli sitten se toteutunut vauhti
En seuraa triathlonia, mutta kyllä kilpailuissa, joissa on eri ikäryhmiä, tulokset tulee niitten mukaan. Sehän on päivänselvä asia, jonka jokainen tietää.
Sitä Martina on ollut aina eli käytökseltään täysi moukka.
Uinti oli hidas???? Se oli juurikin niin hidas(ta) kuin mihin ko. uiskentelijan rahkeet riittivät. Eivät riittäneet siis kuin hitaaseen uintiin.
Paikallaan polkee Martina muori.
Tekopositiivisuus auttaa yli tästäkin flopista.
Itselleen ja muille voi aina selitellä asiat parhain päin.
Kausi (hih) on paketissa ja tulokset puhuu puolestaan.
Korkeanpaikan leiristä, kokopäivä treenauksesta, ja henk.koht valmentajista huolimatta tulos on taas vaisu.
Jokohan nainen taipuu tosiasioiden edessä ja myöntää itsellen olevansa vain harrastelija huippuurheilijan sijaan.
Seuraajat ovat jo asian tienneet jo ajat sitten
Mistä tiedät, oliko parhaat mukana.? Täytyykö tässä itse alkaa ottaa asiasta selvä, johan olet tuon kirjoittanut monta kertaa ja taas.
Lopeta nyt moukka, jo tuo moukkamainen käytöksesi ja pysy asiassa.
Totta, Martinalla on vain nämä omat kootut selitykset !
Kyllähän tuossa tulee kokonaiskilpailun tuloksetkin joista Martina hissukseen. Antaa ymmärtää että sijoituksensa on kokonaiskilpailusta.
Miksi jankkaat jotain kokopäivän treenaamista. Jos sua niin kovasti kiinnostaa tuo Martinan kisa ja sijoitus ja treenaus, voithan kysyä hänen valmentajiltaan mikä klikkaa.
Onneksi en sentään ankkahuuli....LOL
Ei mitään kysyttävää.
Tulos puhuu taas puolestaan.
Martina on harrastelijanakin pelkkää keskitasoa.
Naisena en kyllä nolosti hehkuttelis.
FLOPPI
Kaukana on muuten noi martinan postauksien tykkäysmäärät, jos vertaa vaikka aikoihin Hannun kanssa. Yksikin kuva silloin veti 22k tykkäystä. Nyt hän saa sen 1000-2000 näistä hehkutuksistaan. Ei oikeen toimi. No seuraavaksi sitten Hannu takaisin niin saa uutta haippia. Ellei nyt tänä iltana espanjasta löydy taas uusi rakas :D
Useimmissa on muutama sata. Tuhat tai yli on todella harvassa
Suurin osa tajuaa että toi Martinan toiminta on feikkiä ja huomion hakua. Se ei vaan toimi. Nyt otettiin jo itkukortti käyttöön :D Siis itku siitä että osallistuu harrastelijoiden kisaan jossa tekee harrastelijan tuloksen :)
Miten tämä Martinan kilpailuun kuuluu? Eikö aloitus koskenut kipailua??
Useissa Martinan tykkäyksissä muutama sata, vaikka seuraajia 150 000 tuhatta.
Sofialla tykkäyksiä vähintään tuhat ja tuhansia.
Hmmmm, kumpikohan on suositumpi ja aidompi.
Taitaa feikkilehti olla pian menneen talven lumia.
Suosio hiipuu, niin pitää muistella vuoden takaista dramaattista jalkaleikkausta, mistä pääsi muutaman tunnin päästä kotiin, ja kolmen päivän päästä lennettiin jo ruotsiin.
Hevonenkin kuoli, vaikka ei kuollut.
Ihminen kuka valehtelee, valehtelee toisen ja kolmannenkin kerran.
Mutta feikkilehti on feikkilehti.
Katso instan seurantatyökaluista, kummalla on feikkiseuraajia.
Kumman seuraajat, jättää aitoja kommentteja.
Kumman seuraajat jättää 45 kpl samanlaisia hymiöitä.
Mitäpä jos hankkisit vihdoin ja viimein, elämääsi muuta ajateltavaa kui Martina.
Martinan instassa pitäisi olla 150000 seuraajaa. Silti suurin osa julkaisuista saa satoja tai tuhat tykkäystä, kommentit parinkymmenen luokkaa keskimäärin. Mitä ne yli 100000 seuraajaa on, jos eivät edes tykkäystä "ehdi" laittaa? Oikeita seuraajia?
Tämä on niin totta! Sitten näillä itkuilla ja suoritusten valheellisilla hehkutuksilla saa ehkä vähän sympatiatykkäyksiä muutaman tuhannen verran ja joidenkin tuttujen sekä hölmöjen fanien kommentit. Suurin osa noista 150k seuraajasta tajuaa että on feikkiä. Ja iso osa seuraajistahan on jo pelkkää feikkiä. Mutta niistä oikeista seuraajista moni varmasti osaa etsiä myös tuloksen, joka oli tässä kisassa 5.5h, aivan kuten edellisessäkin. Se kertoo ettei tulos ole sellainen mikä pitäisi noilla väitetyillä lähtökohdilla olla. On ollut valmentajaa useampaakin jo useamman vuoden ajan, Tollanen tulos pitäis tulla ensikertalaiselle.
No näistä seuraajista, Sofia on pudonnut seuraajien määrässä pois "kymppikerhosta", johon nousi muutama viikko sitten ryminällä, kun "Bottin-suku" alkoi seurata häntä. Parissa yössä seuraajat nousivat sadoittain 🤔🤔, mutta nyt on vähentynyt.
Sofialla on maksullisia tykkäyksiä, etkö ymmärrä mitään. Ja jos joku valehtelee on tosiaankin Sofia.
Tuota Martinan suosion hiipumista on jo puita monet vuodet, ei ole arvauksenne sitten vain osunut oikeaan. Saatte vielä odottaa pitkään.
Ota lääkkeet!
No niin, joko kopsahti. Sofia taitaa muutenkin olla maksullinen....
Voi sentään tätä pahansuopaisuutta ja ilkeyttä. Jokainen joka on lajista kiinnostunut, tietää että kisataan ikäsarjoissa. Kun katsoo muita kisaajia niin ei hekään ilmoita siitä erikseen. Ihan turhaa kukkumista. Sofia nyt on kiinnostavuudeltaan täysi nolla. Sen näkee jo ettei yhteistyö hänen kanssaan yrityksiä kiinnosta, eikä ihme. Mikä yritys haluaisi pilata maineensa 😁
Miksi näitä kahta verrataan jatkuvasti? Senkö takia, että molemmilla on ollut sama miesystävä? Mitään muuta yhteistä heillä ei olekaan, ovat ihan eri ikäisiä, toisella on kaksi lasta, toisella on monenmoista julkisuutta takanaan yli 20 vuotta, toisella bikinifitnessin maailmanmestaruus.
Juurikin siksi, että molemmilla oli sama poikaystävä ja varsinkin se, että ko. mies vaihtoi naisen tähän nuorempaan, jota siksi joka raossa yritetään solvata ja herjata. Onhan se noloa, kun tulee jätetyksi, mutta eipä se heidän suhteensa ollut muuta kuin riitaa, eroa ja sopua, riitaa, eroa jne. jne.
Nuorempikin nainen on eronnut miehestä jo muutama kk sitten, mutta nämä ensimmäisen naisen pikku soturit eivät koskaan luovuta eivätkä unohda. Sitä eroa (jättämistä) on jo kostettu reilut 2,5 vuotta eikä se lopu koskaan. Sen vuoksi olisikin herttaista (tirsk*), jos tämä ensimmäinen (jätetty) nainen saisi sen miehen takaisin itselleen, kun hänestä joka yö unta näkee. Hanko, Levi, Marbella ja Dubai olisivat taas "mun".... :)
Voi sentään tätä pahansuopaisuutta ja ilkeyttä ja samalla haukutaan Sofiaa!
Naurattaa tämä jakomielinen järjenjuoksu.
🥱🥱🥱
Oliko tämä jokin muisto- vai muistutuskirjoitus? Älkää nyt hyvät nuoret. Sofian seuraajat menkö tuon Stefanoksen vuoksi paniikkiin, koska tämäkin kommentti on täysin sitä. Mikä ihmeessä teitä siinä miehessä kiehtoo, kun saa sinutkin noin reagoimaan? Aikuisempana ihmisenä voisin sanoa, että kirjoitus oli vähän liian läpinäkyvä ja vähän surullinenkin.
Harhat valloillaan taas kerran!
Ei taida tällä samalla poikaystävällä olla enää kuin tämä Hangon residenssi, jos edes sitäkään....hm
Idea onkin että harva perehtynyt lajiin niin helppo antaa ymmärtää että sijoitus olisi kokonaiskisassa 🤡
Juu heppatila olisi taas mun... 🥰
Niin juuri. Iltasanomien "toimittaja " kirjoitti Viron kisan jälkeen, että Martina sijoittui kisassa neljänneksi. Korjasi myöhemmin, että ikäluokassaan. Martina yrittää itse nostaa suoritksen arvoa. Käytännössä jos puolimatkalla häviää naisten sarjan voittajalle (over all) melkein 2 tuntia!ja oman ikäluokkansa voittajalle yli puoli tuntia, niin surkea suoritus satsaukseen nähden. Martinaa ei normaali päivätyö rasita eikä vie aikaa. Lisäksi pyörä varmasti paras koko kisoissa, ulkomaan leirit, oma valmentaja jne. Joku ei nyt täsmää. Taitaa se treenaaminen olla osittain poseerausta. Ensi kesä mm-kisoissa hyvä jos on sadan joukossa omassa ikäluokassaan. Virossa ja Barcelonassa ei ollut kuin muutama kova nimi mukana.
Jossain ketjussa jokujokujokujoku Martinan tosifani ilmoitti, että Martina on ostanut Hangon tilasta puolet. :))))))))))))))) Siksi viihtyy siellä niin paljon/usein. Seiskan nettilehdessä oli taannoin juttu, että Martina emännöi Hangon tilaa ja Stefu bilettää Tampereella. Hieno systeemi! :)
No sen yhden syyn tietää jokainen eli sama exä ollut heillä, mutta kun se mies nyt on exä, voisiko joku Martinan pikku soturi kertoa edes yhden (!) muun syyn, miksi näitä kahta naista aina verrataan toisiinsa? Miksi Martinaa ei Martina-ketjussa verrata esim. Maisa Torppaan, Johanna Tukiaiseen, Sara Sieppiin, Nanna Karalahteen, Marika Fingerroosiin, Ilona Siekkiseen, Pernilla Böckermaniin ym. "influencereihin"?
Ovathan Martinan kerholaiset tosin verranneet Martinaa jopa Sanna Mariniin ja Kim Kardashianiin, mutta siinä kohdin voi vain nauraa "hyväntahtoisesti".
Maailmanmestarilla tosiaan Lontoo ja miesten viihdytys, Katiska, huumeet ym.
On sinullakin taas juttusi, pelkäätkö tosiaan että Martina ja Stefu palaa yhteen. Siltä se alkaa vaikuttaa. Mut älä sure, näin ei tule käymään.
Oletko sinä jakomielinen ja naurettava ja vielä järjenjuoksu....No sillai...
Kauheeta onko sulla " jakomielinen järjenjuoksu." Juupa juu, sitä vähän ajattelinkin.
Martina yrittää viihdyttää mutta miehet pötkii pakoon 🏃
Kuinka komean ja rikkaan miehen Martina mahtoi kaapata Barlonan-reissusta vai ei sitäkään?
Martinalla alkaa olla parasta ennen päiväys jo mennyt, joten kiirettä täytyy pitää tai sitten yrittää vanhaa jo kerran koettua Hangon yläluokkaan kuuluvaa sankaria .....HUAH
Sua se vaan kiehtoo miehet...Eikö sulla ole muuta ajateltavaa kuin Martina ja hänen miehensä??? Voi elämän kevät.
Kyllä joku uhri sieltä on varmasti pyydyksessä. Vai miksi sokerointeja myöten piti kisareissuun lähteä?
Tuota samaa on puitu jo monet vuodet ja taas "parasta ennen päiväys". Luulenpa vaan, että muutamalla täällä kirjoittajalla on parasta ennen päiväys mennyt jo todella kauan aikaa sitten.
Allaspojilla on aikaa, mutta ei niillä rahaa ole.
Voi olla, mutta ei näillä kirjoittajilla ole onneksi enää haku päällä.....LOL
Kylläpäs on taas aikamoista tykitystä. Olen kuvitellut, että nämä nuoret ei Martinasta välitä alkuunkaan, mutta aikamoisia kommentteja heiltäkin. Martina ja Sofia elää molemmat omanlaista ja erilaista elämää ja elämänvaihetta, eivätkä ole uhka toisilleen, eli miksi ihmeessä tuo sättiminen ja väheksyminen jatkuu ?
Ei täällä nuoret kommentoi, kyllä tämä on vanhempien naisten mellastuspaikka
Eivät todellakaan nuoret täällä roiku Martinan sen enempää kuin Sofiankaan kuulumisia jauhamassa. Nuo Martinan fanit yrittävät vain aina laittaa Martinaa kritisoivat kommentit muka Sofian teinifanien piikkiin. En tiedä minkä tyydytyksen he siitä kuvitelmasta saavat. Ihan aikuiset naiset (enimmäkseen) täällä käyvät/notkuvat ja tietysti voi olla jokunen mieskin (esim. Esko E.). Teinejä ei kiinnosta kumpikaan noista naisista.
Sekin on tiedossa, miksi jokaiseen Martinaa negatiivisesti kommentoivaan viestiin vedetään Sofia mukaan, vaikka Sofia ei liity mitenkään ketjun aiheeseen.
Nyt olet hieman väärässä, kyllä on monenikäisiä, mutta kyllä nämä nuoret ovat yksi ryhmä. Eivät he ole Martinasta henkilönä kiinnostuneet jo hänen ikänsäkkään puolesta, mutta ilmeisesti hakevat Martinasta syyllistä Sofian oman elämän käänteisiin.
Kyllä todella täällä nuoret roikkuu katso nyt vaikka peiliin....
Ai ei teinejä Sofia kiinnosta, oletko oikeasti noin ajattelematon, vai hölmö, Sofiankin insta on julkinen, kuten Martinankin.
🤗🤗🤗
Eskon sanoin...tätyliinit ja palstapirkot....hm
Sofialla ei ole mitään tekemistä Martinan kanssa. Eikö se nyt jo ala pikku hiljaa uppomaan sinunkin umpiluiseen päähäsi. Voisitko olla jatkossa mainitsematta Sofian nimeä Martina-ketjuissa? Vai onko ihan mahdoton toive/pyyntö?
Ok. Voinko minä pyytää sinua olemaan kirjoittelematta tällä palstalla?
En voi, eli minä ja monet muutkin, sinä mukaanlukien kirjoittelee edelleen tällä palstalla. Öhöm..nappasi ihan totuudenmukaisessa kommentissa, oli voimakas reaktio 😶
Toki sä voit pyytää ja vaikka polvillasi rukoilla, etten kommentoisi täällä, mutta yhtä turhaa se olisi kuin Martinan huonon urheilusuorituksen lopputuloskin. :DDD
Miten se lopputulos niin huono oli, ei minusta. Onhan se parempi harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Liikuntajutut ja elämäntavat kiinnostaa enemmän, kuin kuvat viinilaseista ja dinnereistä.
Teinejä ja nuoria on kyllä paljon Sofia faneista. Muutama jopa täällä kirjoittelee.
Hyvä kirjoitus...
Niin yhtä turhaa on myös pyytää jättämään Sofian nimen mainitsematta Martinan ketjussa
Sofia taitaa sulle olla todella tärkeä.
Kunnossa? Kaasupullo on ikuinen luuseri.
Sanoo tynnyri.
Tämäkin ketju vain tuo lisää yhteistyö kumppaneita ja TV - töitä ja haastatteluja mediaan. Mitä enemmän kirjoitetaan se on aina positiivinen asia julkkis henkilöille.Rankka urheilu laji ja siihen yksistään jo osallistuminen, on aina julkisen henkilön positiivinen palaute ja varma että kysyntää tulee naisella riittämään kovasti.
Martina pysyy aina ja ainoastaan lööppijulkisuuden turhuutena.
Pyh! Mitä naurettavan lapsellista selitystä taas kerran Martinan pikku apureilta.
Rankka urheilu laji (= urheilulaji) ja siihen jo yksistään osallistuminen??? :DDD
Suosittelisin olemaan kirjoittamatta, kun ulosantisi on tuota tasoa!
Mitkä sen yhteistyöt on? Samat mitkä olleetkin ja sponsori kadonnut.
Sun mielestä suomi24 poikii yhteistyötä ja tvohjelmia? Kyllä on Martinan seuraaja kujalla.
Lööppijulkisuuden henkilöllä on hyvät ansiot tulot ollut viimme vuonnakin 214000€-.
Ei ole viime vuodelta.
Samoin sinulle, suosittelen olemaan kirjoittamatta, kun ei järkevää asiaa saa suustasi.
Mutta taitaapi käydä niinkuin joku kirjoitti . " eli minä ja monet muutkin, sinä mukaan lukien kirjoittelee edelleen tällä palstalla. "
Eipä kulkenut sitten taaskaan, voi Martinaa 🙁
Ihan hyvin kulki.
Ai kun pääsi maaliin? Ei kuule tolla satsauksella voi sanoa, että hyvin meni
Martinan sarjassa oli 40 kilpailijaa ja Martina oli seitsemäs, eli monta jäi taakse.
Hyvä Martina Aitolehti sait positiivista mainetta taaskin kun osallistut rankkaan kilpailuun. Se on tarkoitus ja sen ymmärtää kaikki joilla on terveet aivosolut tallella.💪👍.
Se on juurikin näin.
Näinpä, mutta eihän sitä nyt louskuttajat halua tietää.
Montako kertaa aiot vielä olla itsesi kanssa samaa mieltä? :O
Martina on treenannut kymmenen vuotta, oma valmentaja, resurssit, ulkomaan leirit yms. Martinan sarjassa oli uusia, juuri aloittaneita harrastajia, jotka eivät treenaa kuin huippu-urheilija. Että se siitä
Mistä sinä tiedät miten ne muut treenaa ?😂
Itkua väännät? Jokainen, joka käy töissä tietää, että treenit on työajan ulkopuolella. Vai luuletko, että kaikki triathlonistit on somesta leipänsä tienaavia?
Todella, juurikin näin
Eihän Martina täällä S24-palstalla notku... Vai?
En tiedä kenelle kirjoitat, mutta tuskin kukaan nyt sentään itkua vääntää. Esim. Katri Manni treenaa triathloni ammattilaisten kanssa 20 t viikko.
Sä kun luulet Martinan treenaavan kokopäiväisesti, ota nyt hyvä ihminen selvää, älä puhu mitä sylki suuhun tuo. Luuletko tosiaan että Martinan ainut työ on somettaminen. Älä keksi tuollaisia juttuja.
Miksi Martinaa ei huolittu Karalahden Xenjan kummiksi, kun Martina ja Nanna ovat niin hyviä kavereita?
Olet kyllä tyhmä.🙄
Ai minä luulin että aloitus koski Martinan kisaa.
Ehkä äidillisiä otteita käyttävä leijonaemo ei ole ihannekummi?
Pernilla Böckerman osti mökin! Tällainen paratiisi löytyi Haminasta.
Sara Siepilläkin on lomamökki. Missä Martinan mökki vai eikö ole rahaa ostaa?
Martinan varat ei riitä mökin ostoon, puhumattakaan perheasunnosta, jossa hän voisi lapsineen asua.
Martina on tuomittu asumaan vuokralla ja lihottamaan vuokraisännän lompsaa.
Onko Sofia jo ostanut mökin?
Nyt kysyn, että ketä kiinnostaa joku kesämökki 😁😁 En kyllä rahojani mökkiin laittaisi. Mökki on varsinainen vankila eli aina sama paikka johon mennä ja joskus pakosta. Hyi! Mieluummin pistän rahani reissaamiseen ja muuhun elämään. Näin näyttää Martinakin tekevän. No itse olen aina vihannut ajatusta jostain mökistä
Sofia on my mind and in my dreams! <3
Onko sulta kysytty jotain?
Mökkeily nyt vaan on idioottien touhua. Enemmän rahaa palaa reissaamiseen Martinan tyylillä eli ei ole mökin osto rahasta kiinni. Mökki nyt on helppo ostos. Nykyään mökkeily ei ole in.
Kuka tyhmä ostaisi mökin, tätäkin on palstalla puitu jatkuvasti ja monta kertaa. Mökkiin on sidottu, matkustaminen on paljon parempaa. Matkustaminen avartaa....
Samaa mieltä, matkustaminen avartaa.
No keneltä sitten, yksinkö haluat komentoida?
No yksinkö haluat komenmtoida!
Kunnon stalkkeri elää kuin Martina: D oletko jo kopioinut kiroilevan puhetyylin
Siepilläkin on kaksi omistusasuntoa ja mökki. Mitä on Martinalla vaikka tienistit ovat hurjat, vai ovatko sittenkään....hm
Martinalla oli piiitkään mun lande, mun Levin residenssi ja Marbellan Villa......
Komentoida, komenmtoida??? Yritäpä vielä kolmannen kerran, jos onnistuisi.
Jos nyt taas ja kerran lopetettaisiin ihmisten rahoita puhuminen. Jokainen voi laskea ne omat penninsä ihan itse.
Mitä Sieppi kuuluu Martinan kisasta kuuluvaan aloitukseen????
Ostakoon Sieppi vaikka 10 mökkiä, jokainen tehköön mitä tykkää omilla rahoillaan.
Myös Martina , samoin kuin sinäkin kuin minäkin, tehkäämme omilla rahoille mitä tykkäämme. Kukaan ei ole tilivelvollinen toisille.
No mutta kun ...mun lande....
Onko ap Martinan uusi pr-avustaja? Sen verran näyttää tännekin tuevan näitä ihmealoituksis.
Martinan seuraajia ottaa päähän perseelleen mennyt kisa. Rouva aitolehti oli niin leijonaa ja voittajaa ennen kisaa. Taas meni vanhemmat naiset ohi
Ei mennyt kisa perseelleen, Martina oli seitsemäs omassa sarjassa jossa oli neljäkymmentä osallistujaa.
Aivan todella vihkoon meni jälleen. Noin monen vuoden harjoittelulla saa ajaksi 5h32min. Se on heikko suoritus. Jäi oman ikäluokkansa kärjestä yli puoli tuntia ja naistensarjan voittajalle huimat 1h38min. Mukana oli paljon ihan ensikertalaisia jos yhtään osaat katsoa esim niitä tuloksia etkä vaan lue martinan omia kertomuksia kuinka hyvä kisa oli ja että oli seitsemäs. Toi aika on se mikä merkitsee ja 5.5h on ihan harrastelijan perustasoa
Sinähän se olet. Etkö itseäsi enää tunnista? Ahkeraan olet kyllä hommaasi jaksanut hoitaa, joten varmaan Martina tuo sinulle jotain tuliaisia palkaksi Barlonasta.
Ei en ole Esko:)
Taas tämä "pikkukirjaimila kirjoittava" tyyppi. Martinan seuraajilla ei todellakaan ota päähän Martinan kisa, hyvinhän tuo meni, sijoitus 7/40. Yritätkö vain muuten profosoida, aikasi kuluksi.
Montako kertaa ajattelit vielä kirjoittavasi tuosta ajasta. Johan niitä sun kommenttejasi on jo aika liuta. Jumittaako......
Jep jep. Kisoja on maailma väärällään ja siellä on mukana kaiken tasoisia. Kyllä ainakin itse ja kaikki tuttuni (mm. tämän lajin kaiken tasoisia harrastajia on paljon) ottavat jo ihan aluksi tavoitteita ja useimmiten kisa kisan jälkeen kehittyvät ja parantavat, paljon pienemmillä treenimäärillä ja etenkin paljon pienemmällä omakehulla. Minä lähinnä ihmettelen, että tästä ”urheilujasta” kirjoitetaan, onko tämä joku sisäpiirivitsi?
Martina on nyt ollut viikon kisamatkalla. Mites ne lapset ja koira pärjää. Ei edes kisan jälkeen ole mikään kiire kotiin. Nuoremman tyttären isä on huonossa kunnossa ja äiti huitelee harrastuksensa parissa espanjassa vailla mitään syytä viikon ajan. Toi olis menny parissa kolmessa päivässä ihan hyvin.
Kyllä lasten ja koiran hoito on järjestetty, ei sinun tarvitse siitä huolehtia.
Tietysti se on hoidettu. Äitiä ei näy kun se haluu mennä viikoks ulkomaille yhden lätkämatsin verran kestävän harrastelijakisan takia. Kyllä, lätkämatsi on pelaajille pidempi suoritus kuin pelkästään se aika kun katsoja viettää katsomossa. Voi olla esimerkiksi aamutreeni, siihen päälle jopa monen tunnin bussimatka vieraspeliin, sitten pari tuntia ennen peliä alkaa valmistautuminen, itse peli, loppuverkat, matkustus takaisin ja seuraavana aamuna taas työrukkaset käteen. Näitä tehdään kolme kertaa viikossa. Silti hoituu lapset, koirat ja vaimotkin varmasti. He vielä tekevät sitä työkseen kovien paineiden alla. Mutta martina menee viikoksi espanjaan somettamaan ja suoriutumaan ihan perus harrastajan tasolla ja tekee siitä hirveen numeron. Ja jotkut pitää sitä jotenkin kovana suorituksena. Ja se aika tosiaan oli 5.5h. Se on huono tulos!
Oletko ihan tosissasi ?🤣🤣
Mitä et ymmärtänyt? Mikä tekstissä oli valetta?
Tää on älytöntä. Isot tytöt ja rikkaus ettei äiti kyylää vieressä koko ajan. Tuollaiset huomauttelijat ovat niitä ”mulla ei ole muuta elämää kuin olla äiti -tyyppejä”. Sairasta sekin. Lapsista huolimatta ihminen voi elää ja mennä. Terveisin äiti, jolla on 180 matkapäivää vuodessa ja asun usein muualla työn takia.
Kyllähän ne vaimot pyörittää sitä arkea lätkänpelaajilla.
Eikös tämä Hangon perintöprinssi ole huonossa hapessa, pystyykö mitään hoitamaan ?
Kyllä ne lapset ja koira hoidetaan, turha täällä urputtaa.
Itsehän kaiken aikaa urputat!
Nyt muistit väärin. Sullahan on niitä matkapäiviä 405 vuodessa. :DDDDD
Opettele laskemaan.
Mutta jos julkisesti kerrot useampaan kertaan että nyt keskityn täysin lapsiin ja ikinä niin ei todellisuudessa tapahdu, niin se on juuri tätä Martinan paskapuhetta ja oman kuvansa kiillottamista. Hänen pitäisi sanoa että nyt ei riitä aikaa niin paljoa lapsille kuin toivoisi. Näin sanoo myös ne OIKEAT urheilijat. Ihan rehellisesti myöntävät julkisuudessa että tämä urheilu vie aikaa niiltä tärkeimmiltä. Martinalla kun se tärkein sattuu nyt vain olemaan hän itse. Hän on todella itsekäs ihminen! Lisäksi aivan perus harrastajan tasolla tuossa liikunnassa mitä tekee
On sulla murheet, mitä sulle kuuluu toisten elämä. Kirjoitat lapsista ja koirastakin, kaikki on hoidettu ja asiahan on asianosaisten asia, ei sinun. Vielä kirjoitat tyttären isäsatäkin, mistäs tiedän hänen vointinsa, et mistään. Äidistä joka reissaa Espanjassa, käykö kateeksi. Lähde säkin reissuun jos ligviditeettiä löytyy. Ei tarvitsisi täällä purkaa pahaa oloa. Tässä taas oikein kommentoija, nähkäämme kun mielikuvitus lentää !
Moi Esko!
Martina loi uuden ig tilin valmennuksien mainostamiseen, mutta silti jatkaakin mainostamista omassa instassa. Ei oikein ottanut vissiin tuulta purjeisiin tuo uusi tuli. 1000 seuraajaa uudella tilillä niin ei sillä kovin paljoa ole markkinoinnissa hyötyä. Ymmärrettävästi jatkaakin omalla tilillä mainostamista.
Martina on eilisen juttuja
Ei kyllä yhtään vaikuta siltä.
Lopun alkua
Ei vaikuta siltä.
Juu siitä on puhuttu todella monta vuotta ja maailmanlopun ennustelut näköjään jatkuu.....Eikö meinaa toteutua?
Parasta ennen päivä on mennyt, valitettavasti.
Tuota jauhettu jo monta vuotta ja taas. Saattepa odottaa vielä kauan...
Eilisen lööppijulkkis lähinnä eli vitsi, jonka itsekehulle tyrskittiin.
Stefu on lutunen ukko
Sekopää tuo näyttää lehtijuttujen mukaan olevan.
Tosi naurettavia noi sen mahtipontiset kisavideot. Ihan kuin olisi joku suurikin sankariteko. Martinalla on selvästi ihan oma todellisuus
Näin sen täytyy olla. Ei muuten ihminen voi olla noin paatunut ja paksukuorinen, että mikään kritiikki tai minkäänlainen arvostelu hänen toimintaansa ja valehtelujaan kohtaan ei mene hänen ihonsa läpi, vaan hän jatkaa omassa kuplassaan miten haluaa. Aika moni muu näinkin kovan kritiikin jälkeen voisi jopa poistua julkisuudesta tai edes jotenkin muuttaa tapojaan, esiintymistään, käytöstään, mutta Martinan kohdalla ei varmaan ole tullut mieleensäkään. Sama itsekehu ja teatteri jatkuu kaikesta arvostelusta huolimatta. Se jää tosin nähtäväksi kuinka kauan...
Vai ei meinaa Martina toimia haluamallasi tavalla, vaikka yritys on kova.
Elikkä kirjoitat ihan sumeilematta, että olet haukkunut, väheksynyt ja mustamaalannut ihan helkutisti, mutta ei ole Martina sulkenut instaansa ja lopettanut työtään, mistä ansaitsee leipänsä.
Tuolle taudillesi on ihan virallinen diagnoosikin, mutta ehkä tiedät sen sanomattakin.
Onko tullut mieleen, että on tyyppejä, jotka tykkää niitä katsoa?
Martinan todellisuudella ei ole mitään tekemistä tapahtuneiden tosiasioiden kanssa. Aitolehdellä kaikki on niin huikeeta ja mieletöntä, vaikka sitten hoipuisi kuset housussa maaliin, niin tottakai sekin oli sankariteko sieltä huikeemmasta päästä....Ou yeah
Tuolla ei vaan ole mitään merkitystä mihinkään, joku harrastaa triathlonia, joku jotain muuta, mutta tuo " huikea kauden päätös " on jo Martinankin mittapuulla täysin yliampuvaa settiä.
Ihmettelen ihan samaa. Viime kesänä uhosi Instassaan fyysisestä huippukuntoisuudesta ja Mtv haastattelussa kertoi urheilevansa lähes ammattilaisen tasolla. Ihan omasta suustaan ja oletettavasti omalta näppikseltään tuli nämä.
Samana kesänä, kun Martina suoriutui triathlonin täysmatkasta lähes 14 tuntiin, ”kuset” housussa ja tiputukseen joutuen. Semmoinen perushyvä harrastajan aika täysmatkalla on 12 tuntia. Martina ei edes siihen päässyt ja hävisi jopa kuusikymppisille harrastelijoille. Paras suomalainen teki Frankfurtissa ajan 9h. Siinä on 5 tuntia eroa!
Ja ennen kisaa Martina kertoi Instassaan suorittaneensa täysmatkan aiemmin Irlannissa ja olleensa 6. Lehdissä kirjoitettiin, että aika oli 12 tuntia. Mutta kaikista jutuista unohtui se, ettei Irlannissa uitu ollenkaan, eli se oli pikemminkin duathlon. Martinan aika pelkkä pyörä juoksu 12h, eli jopa Frankfurtin surkea aika oli tuota parempi. Ja tuolla suoriutumisella kertoi mm. kesällä 2020 Havajin Konan triathlon MM-kisat tavoitteekseen.
Martinalla on vain hyvä itsetunto joka juontaa oman vahvuutensa tiedostamisesta. Ei vahvan ihmisen tarvitse reppanoiden eli ns. heikomman aineksen huuteluista välittää.
Martina upea esimerkki nuorille. Omalla tekemisellä ja itsensä haastamisella saa vahvuutta jonka avulla selviää tilanteesta kun tilanteesta. Respect Martinalle.
Karavaani kulkee koirat haukkuu.
Hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä.
Kouluttamaton instajulkkis pöhöttyneen itsetunnon kanssa hyvä esimerkki nuorisolle? Kyllä opiskelu kannattaa eikä salarakkaana julkisuuteen tulo. Martinalla on mielestäni huono itsetunto, lukuisat ulkonäön muokkaukset paljastaa totuuden. Se että hokee olevansa jotain pitäisi näkyä myös käytännössä
On minusta ihan ok. esimerkki, kyllä jälkikasvun päästäisin Martinan ajatuksia kuuntelemaan, mutte en Sofian.
Hieno kirjoitus, kiitos!
Siis 8:56 Hieno kirjoitus, kiitos!
Sulla se pöhöttynyt itsetunto on. Vanha akka jaksaa houria.... Mitenkä ne Sofian ulkonäön muokkaukset ja per....implaatit.
Martinan itsetunto on todella heikko ja juontaa jo lapsuuden köyhistä oloista. Opiskelu ei vaan yksinkertaiselta tytöltä sujunut ja se näkyy ja kuuluu kaikessa Martinan ulostuloissa, puhe takkuaa ja on epäselvää, kirjoittamisen taso heikkoa, lukeminen on vaikeaa ( onko jäänyt peräti tavaamisen tasolle ) ? Kaikki Martinan meriitit perustuvat lööppijulkisuuteen ja sitä kautta hankittuun ryvettyneeseen julkisuuskuvaan.
En tuota esimerkkiä suosittelisi varsinkaan nuorille, mutta onneksi monet nuoret ymmärtävät opiskelun merkityksen, eivätkä välitä vääristyneestä julkisuudesta ja somesta.
Sulla on siis naisista kaksi esimerkkiä jälkikasvulle? Molemmat instajulkkiksia. Eikä yleensä ole hyvä kasvatusmalli "päästää lapsiaan kuulemaan joidenkin ajatuksia ". Mikä sensuuri olet? Fiksu lapsi ymmärtää kyllä kuunnella omien arvojensa mukaan. Et taida luottaa lapsiisi.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005785232.html
Siitä sitä esimerkkiä sitten
Onhan se pakko tehdä viikon reissu viiden tunnin kisan takia ja palkata kuvaaja ja oma nuohooja (kutsuu varmasti häntäkin parhaaksi kaveriksi) mukaan, että saa syötettyä mahdollisimman paljon filtteröityä matskua kaikille aivopestyille faneille, jotka uskovat tyhmänä kaiken kirkkain silmin. Suurinosa ihmisistä onneksi näkee tämän feikin taakse ja tietää totuuden. Huono esikuva huonolla itsetunnolla. Toki yrittää hyvin näytellä hyvää itsetuntoa, mutta ei tossa ole mitään aitoa muuta kuin että on wannabe urheilija, jonka taso on täysin harrastelijan tasolla.
Kylläpä se nyt korpee 🤭
Onpa kiva lukee tämmösiä totuudenmukaisia tekstejä eikä mitään sumussa elävien ja aivopestyjen "niin ihanaa" viestejä. Kannattais heidänkin avata välillä silmät todellisuudelle. Martinan suoritus oli kerrassaan pasha kaikkeen tohon sen OMAAN hehkutukseen nähden
Et sitten parempaa keksi, voi raukkaa. Tuosta kuvastuu taas oikein katkeruus ja kateus.
Martinalla on todella hyvä itsetunto ja antaa myös tällaisten kirjoitusten/stalkkareiden jäädä omaan arvoonsa... Elämä näyttää olevan jollakin niin tylsää!
Martina sanoo, että sillä on hyvä itsetunto. Käytös kertoo totuuden eli helvetin huono itsetunto ja todella epävarma. Roolissa on kova työ
Jos näin olisi niin olisi poistunut julkisuudesta ajat sitten.
Ei se voi, koska ei osaa mitään muuta ja on julkisuusriippuvainen. Mitä Martina tekisi ilman julkisuutta? Eihän se osaa mitään eikä ole koulutusta mihinkään.
Niinpä. Siinä ei sitten auta kuin vetää naama pistoksilla kiiltäväksi ja huuli turpeaksi ja jatkaa julkista urheilijalarppausta ja onnellisen, aivan huikean menestyneen, rakastuneen ja kiitollisen naisen kadehdittua julkkiselämää.
Ylähuuli on jo aika hyvää matkaa edellä menossa kohti uusia pettymyksiä.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Palasi-Stefan-Thermanin-tiluksille-Martina-Aitolehden-yllatyskuviot-hammastyttavat-minne
Tanska tuntuu ihan kodilta :DDD
🥱🥱🥱
Joo, Tanska on ihana kaupunki....
Haukotuttaahan se kytätä palstaa. Koita vaikka vähän liikkua itsekin :D
Täällä on vaan niin tylsät jutut, samoja toistetaan päivästä toiseen.🥱
Pysy poissa vai oletko masokisti?
En pysy poissa.
Antaako Kurhinen Stefu vai Aittokallio kyytiä Martinalle?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17554175/xx-vip-taksit-tmi-antaa-kyytia
Martina jatkaa instassaan valkopesua. Miksi pitää julkaista kuva jossa on meikit päällä ja koittaa selittää tekstissä että kuva on otettu heti kisan jälkeen. Ja kuinka on ollut niin fresh olo :D Näin ei todellakaan ole. Kaverini oli nähnyt Martinan tuolla kisan jälkeen ottamassa alkoholia. Kaverini oli siis Espanjalaisen miehensä takia paikalla kannustamassa. Hänen miehensä siis osallistui kilpailuun myös.
Ihan hirveen näkönen alkaa olee toi sen leikelty naama :DDD
Oluen otti.
Ihan hyvännäköinen on.
Eihän Mara käytä alkoholia buaaaaaaah
Joo ei se malta olla postailematta. Ei vasta ollut kun joku 15 postaus BARLONASTA :DD On se säälittävä reppana kun perustaa elämänsä instagramiin. On ihan tyhjää koko ihminen muulta osin ja instakaan ei enää suosi häntä. Sieppi laitta kuvan lattiasta niin saa yli 5k tykkäystä tunnissa. Martina ei saa edes näillä valheellisilla urheilupostauksillaan kun pari tuhatta ja se on ihan maksimit. Tavan tallaajatkin saa enemmän
Älä mene sinne instaan jos se sua noin ahdistaa.
Ahdistaa? Sua ehkä ahdistaa. Koominen hahmo toi Martina.
Sehän peittelee nykyään noiden valmennusten ja alennusten postailut näiden juttujen sisään. Eli kirjoittaa ensin barlonaan liittyen turhanpäiväistä jargonia, sitten kiitokset joita ei oikeasti edes tarkoita ja sitten mainokset perään :DD On se nilkki. Kaikki keinot on käytössä. Ainiin senhän piti jatkossa mainostaa valmennuksia siellä siihen erikseen tehdyllä tilillä. Kuinkas sitten kävikään :DD
Mistä sinä tiedät että ei tarkoita kiitoksia ? Mitä sinun elämä olisi ilman Martinaa, oletko miettinyt sitä ?
Ketjua lukiessa tulee väistämättä mieleen missä porukoilla asiat alkaneet mennä pieleen ja mikä laukaissut pohjattoman katkeruuden.
Itsellä asiat kunnossa, enkä ole isonkaan menetyksen vuoksi antanut katkeruudella sijaa .
Onneksi on vahvoja ihmisiä kuten Martina, jotka jättävät pahansuopaiset kommentit täysin omaan arvoonsa ymmärtäen niiden kirjoittajien taustoja keskittyen vain itselle tärkeiden asioiden toteuttamiseen ja niistä nauttimiseen.
Maailma olisi paljon parempi paikka mikäli täällä olisi enem,än Marttiinan kaltaisia oman elämänhallintansa menettäneiden ja katkeruudessa rypevien sijaan.
Hyvä kirjoitus.👍
Erittäin hyvä.
Ai itsekeskeisiä, omahyväisiä, hallitsemattomia raivokohtauksia saavia? Henkilöitä, jotka tuskin nostaa ojan pohjalle kaatununeen jollei ole kamera paikalla. Vahvan ihmisen ei tarvitse puhua paskaa. Vai mitä on Martinan kandiopinnot, puistotour, erittäin vaativa leikkaus jne? Tekeekö vahva ihminen tuollaista vai heikko, jonka pitää pönkittää itsetuntoaan? Järkyttävä ajatus, että maailmassa olisi enemmän Martinan kaltaisia. Rehellisyys, vastuu omista sanoista on tärkeitä asioita.
Nyt on niin naulan kantaan. Maailma nimenomaan tarvitsee enemmän ihmisiä, joilla teot puhuu lujempaa kuin sanat eikä toisinpäin.
Minulle taas tulee mieleen, mikä tällä ihmisellä on mennyt pieleen:
https://www.is.fi/viihde/art-2000005785232.html
”– Lyönti on voinut tulla vahingossa rimpuiluni yhteydessä, joten en ole sitä huomannut. Onhan mulla voimaa ihan helvetisti, en mä sitä kiistä, mutta en muista lyöneeni. Heittelin enemmän niitä järjestysmiehiä, ku ketään muita, Aitolehti sanoi.”
Jopa tuollaisessa tilanteessa pitää hyvänä ideana korostaa, kuinka ”mulla on voimaa ihan helvetisti”. Ja kyllä, karun näköinen ihminen ja kamala katse.
Minä arvostan enemmän työtä tekeviä ihmisiä.
Martina tekee töitä.
Somejulkkis? Menisi oikeisiin töihin avartamaan suppeaa maailmankatsomustaan: minä minä minä
Martinan työ on tyrkyttämistä, mutta mikäpäs siinä 🤡
Niin se on sitä sometyötä jossa tienaa hyvin.
Huvittavaa, miten tykittää itsestään kuvia tuulettamassa mitalin kanssa ja mitali kaulassa ja kirjoittelee huikeasta kisakaudesta ja kiittää valmentajiaan, ikäänkuin olisi oikeasti jotain voittanut. Sopivasti unohtui myös kisasijoituksen perästä sana sarjassa nelikymppiset naiset.
Mitalinauhassa lukee "Finisher". Tuon mitalin saa jokainen, joka vaan pääsee maaliin. Mullakin on tuommoisia mitaleita ja tiedän muitakin, joilla on, saattaa olla jopa enemmän kuin Martinalla.
00.14 kyllä nyt täytyy sanoa että ainoa huvittava olet sinä.🤭
Martina esiintyy Finisher -mitali kaulassa kuin arvokisassa kultamitalisti. Kaikkea se itsetunnon pönkitys teettää ihmisellä.
Olet vaan kateellinen.🤣
Joo katsoin samaa. Ihan kuin olisi joku voittaja. Ton saa kaikki maaliin tuleet siellä oli myös 80 vuotiaita jotka selvittivät tämän harrastelijakisan
Ei myöskään kerro missä ajassa on tullut maaliin. Ei siis yhdenkään tämän kauden kisan kohdalla. Sehän on kuitenkin se mikä tuossa lajissa merkitsee. Frankfurt kuset housussa tiputukseen todella huonolla ajalla. Tallinnan ja Barcelonan puolimatkan kisa maaliin kummatkin yli 5.30h ajassa mikä on hidasta vauhtia. Tai siis ihan perus harrastelijan vauhtia. Yhdessä Martinan postauksessa joku kommenteissa vielä kysyy mikä oli aika. Ei varmasti ole vastaamassa, koska tietää sen olleen huono. Siksi ei myöskään sitä itse tuo esiin. Jos olisi hyvä aika niin kertoisi siitä tottakai!
Joopa joo 🙄
Sittenhän sinullakin olisi mahdollisuus, kokeile nyt ensin pääsetkö sohvalta ylös.🤣
🥱🥱🥱
En ole. Kaikkeahan ei voi pistää kateuden piikkiin. Kuka kadehtii epäonnistujaa?
Kylläpä sinua nyt väsyttää. Moneen ketjuun olet käynyt näitä haukotteluja kommentoimassa ilman mitään pointtia. Yleensä keskustelupalstalla keskustellaan, mutta jos koko yön on valvonut palstoja vahtiessa, ettei kukaan vaan pääse sanomaan mitään muuta Martinasta kuin kehuja, niin kyllähän se varmasti väsyttää. 😂
Näin on. Ne seuraajat, jotka ei ole yhtään lajiin ja näihin harrastajakisoihin perehtyneet varmaan kuvittelee, että nyt tuli isokin voitto. Vaikka todellisuudessa perusharrastajan aika.
Tylsää 🥱
Onneksi täällä ei ole pakko olla, jos on tylsää.
” kateus vie kalatkin vedestä”
"Tosiasiat ei pala tulessakaan "
On siellä mahtaneet kilpasiskot ja -veljet naureskella tolle poseerausurheilijalle. Joku paikassa kamera esiin, jopa triathlonin lähdössä, jossa kyynelehtivä Martina. Onko sillä vaihdevuodet kun mielialat heittelee älyttömästi. Kuka itkee lähtöviivalla?
Martina oli siellä siis viikon ja toi oman tiimin kuvaamaan ja videoimaan itseään? 🤣 Kyseessä puolimatkan harrastajakisa, josta suoriutui kuin kuka tahansa keskinkertainen harrastelija.
onko nähty myös Kuopiolaisen miehen seurassa @tonipal instassa