Kuoleeko kaikki koronapiikitetyt lähivuosina vai mikä tarkoitus piikillä on?

Anonyymi-ap

Kuolemat lisääntyy aina piikitysten jälkeen, senhän näkee tilastoista, mutta onko piikillä tarkoitus tappaa lähinnä vanhukset ja valmiiksi sairaat ja tehdä muista lääketieteen orjia sairastuttamalla heidät? Vai onko tarkoitus tappaa kaikki piikitetyt vähitellen? Omasta tuttavapiiristä on muutaman viime viikon aikana kuollut 4 ihmistä: 82 v ikäisekseen hyväkuntoinen, 52 v, 56 v ja 40 v, nämä kolme terveitä, tupakattomia, normaalipainoisia. Kaikille äkillinen sairaskohtaus.

Lisäksi yhdellä tuttavalla todettiin laajalle levinnyt syöpä, yhdellä veritulppa molemmissa jaloissa ja yhdellä jo toinen vyöruusu vuoden sisällä, useammalla ollut yksi. Kaikki alle 60 v. Monella on piikitysten jälkeen tullut outoja vaivoja: jatkuvia virtsatietulehduksia, naisille kuukautishäiriöitä ja vaihdevuodet ohittaneille vuotoja, on verenpaineen nousua, huimausta, nenäverenvuotoja, lihaskipuja, ihottumia, jatkuvaa yskää, flunssaa, keuhkotuntemuksia. Tätä kaikkea nuorillakin ihmisillä. Vanhusten kunto romahtanut nopeasti piikkien myötä. Ei minun tuttavapiirissä ole aiemmin näin sairastettu, yhdellä tiedän olleen vyöruusun aiemmin, noin esimerkkinä.

Jos nämä vaivat ja kuolemat olisi jakaantuneet pidemmälle ajalle, tuntuisi tilanne normaalilta, mutta reilussa vuodessa kaikki tuntuu kyllä todella paljolta. Eikä tuossa ollut tietenkään kaikki, naapurista on kuollut kaksi kasikymppistä heti kakkospiikin jälkeen, yhdelle naapurille ykkösestä aivoinfarkti, meni mm. puhekyky, toiselta meni kävelykyky myös ykkösestä, mutta nämä jo valmiiksi huonompikuntoisia, joten ei niin outoa. Samoin vuoden sisällä kuolleet 5 tuttua, yli 85-v, paljolta toki sekin tuntuu.
Ainoa yhdistävä tekijä kaikilla piikitys.

Tätäpä mietin. Suomea ja koko Eurooppaa ajetaan alas. Vähennetäänkö samalla siis väkeä? Tahallistahan kaikki muukin on: hintojen nousu, energiapula, tuleva ruokapula. Miksi ei väestön vähennyskin?

75

1012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoja huomioita tehnyt.
      Pitäisi tehdä puolueettomat tutkimukset, mutta taitaa toistaiseksi olla liian arka asia.
      Nyt kuitenkin tuon rokottamisen osalta ei sellaista kiihkoa ole havaittavissa Thl:n ja Stm:n taholta.

    • Anonyymi

      Näin on.hommaa puolustetaan voidellun median kautta.puoluettomia on mahdoton löytää eli tästä tsunamista tehdään vaan semmoisia tutkimuksia jotka kestää päivän valon ja sataa niiden muutamien laariin .Miksi kaikki pitää tuhota.kenen elämänlaatu sillä paranee.

    • Anonyymi

      Saman pistänyt merkille.
      Ihmettelen toisaalta, kun katselen näitä NWO'n "voimahahmoja" Esim. Bill Gates, Joe Biden, Pfizer-pomo Albert Bourla, Fauchi, Soros ym. vanhoja setiä kaikki.
      Miksi he tuhlaisivat energiansa ja maineensa luodakseen "uuden unelmiensa maailman" jossa he eivät itse enää ehdi elää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska he janoavat jäädä historiankirjoihin opettaen uutta sukupolvea kuten Jacinda Andern, Emanuel Macron, Annika Saarikko, Sanna Marin, Vladimir Putin (kyllä, hänkin on käynyt WEFin koulun), Justin Trudeau, muutamia mainitakseni. Varmaankin nämä vanhat gubbet (aivot) syväjäädytetään jossain cryolaitoksessa ja kuvittelevat tulevansa takaisin, no mene ja tiedä, on tämä niin mennyt hulluksi koko meininki.

        Kaikki tätä hulluutta ajavat syntyvät seuraavassa elämässä Intiaan viemärirotiksi ja kastisysteemi pitää heidät siinä ikuisesti.


      • Anonyymi

        Koska he janoavat jäädä historiankirjoihin opettaen uutta sukupolvea kuten Jacinda Andern, Emanuel Macron, Annika Saarikko, Sanna Marin, Vladimir Putin (kyllä, hänkin on käynyt WEFin koulun), Justin Trudeau, muutamia mainitakseni. Varmaankin nämä vanhat gubbet (aivot) syväjäädytetään jossain cryolaitoksessa ja kuvittelevat tulevansa takaisin, no mene ja tiedä, on tämä niin mennyt hulluksi koko meininki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska he janoavat jäädä historiankirjoihin opettaen uutta sukupolvea kuten Jacinda Andern, Emanuel Macron, Annika Saarikko, Sanna Marin, Vladimir Putin (kyllä, hänkin on käynyt WEFin koulun), Justin Trudeau, muutamia mainitakseni. Varmaankin nämä vanhat gubbet (aivot) syväjäädytetään jossain cryolaitoksessa ja kuvittelevat tulevansa takaisin, no mene ja tiedä, on tämä niin mennyt hulluksi koko meininki.

        Itse en ottanut piikkiä pelkästään sen takia, että vaisto varoitti.
        Mitä hyötyä tuolle NWO:lle on siitä, että kaikki "sopeutuvaiset" ja "kiltit ihmiset" ottaa rokotteen mutta omapäiset ja sopeutumattomat eivät?
        Vai eivätkö he "suuressa viisaudessaan" laskeneet sitä, että maailmassa on paljon meitä "pässinpää-änkyröitä", jotka luottavat omiin vaistoihinsa vaikka kuinka painostettais.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ottanut piikkiä pelkästään sen takia, että vaisto varoitti.
        Mitä hyötyä tuolle NWO:lle on siitä, että kaikki "sopeutuvaiset" ja "kiltit ihmiset" ottaa rokotteen mutta omapäiset ja sopeutumattomat eivät?
        Vai eivätkö he "suuressa viisaudessaan" laskeneet sitä, että maailmassa on paljon meitä "pässinpää-änkyröitä", jotka luottavat omiin vaistoihinsa vaikka kuinka painostettais.

        Tämä on erittäin hyvä kysymys, jota itsekin olen miettinyt. Ehkä kyseessä on sittenkin illuminatin salajuoni, jolla he yrittävät poistaa maailmasta ne, jotka eivät ajattele, vaan menevät massan mukana. Valitettavasti tämä viestini ei ehkä aukene kaikille, koska illuminatista on niin monenlaisia käsityksiä, eikä kukaan varmasti tiedä, mikä niistä käsityksistä on oikea. Yksi heidän tunnusmerkkinsä on kuitenkin kaksilla rattailla ajelu, joten siinä mielessä he saattaisivat keksiä tämmöisen juonen, syöttää sen käänteisenä pahalle eliitille ja tuhota nuo nykyiset valtaklikit sekä heidän aivottomat kannattajansa. Loput vahingot on collateral damagea. JOS illuminati on yhä olemassa. En tietysti tiedä, onko. Enkä tiedä mitä he ajavat, jos ovat. Mutta jos järjestö on vieläkin voimissaan, niin aika varmasti liittyvät tähän jollain tavalla ja se tapa saattaa olla jotain ihan muuta kuin mitä suurin osa "follareista" kuvittelee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ottanut piikkiä pelkästään sen takia, että vaisto varoitti.
        Mitä hyötyä tuolle NWO:lle on siitä, että kaikki "sopeutuvaiset" ja "kiltit ihmiset" ottaa rokotteen mutta omapäiset ja sopeutumattomat eivät?
        Vai eivätkö he "suuressa viisaudessaan" laskeneet sitä, että maailmassa on paljon meitä "pässinpää-änkyröitä", jotka luottavat omiin vaistoihinsa vaikka kuinka painostettais.

        just näin, vahvimmat oman tien kulkijat jää jäljelle taistelemaan eliittiä vastaan. todennäköisesti heillä on jokin suunnitelma lopulta myös meidän varalle.


    • Anonyymi

      Kyllähän se niin on että vanhoja ihmisiä on kuollut paljon ,mutta turha keksiä että piikin vuoksi.minulta myös monta tuttava kuoli koronaan en tiedä oliko piikitetty vai ilman
      Mutta turha kuvitella että virtsateiden tulehdus muka tulisi rokotuksista , siinä ei ole mitään sellaista joka aiheuttaa tulehduksen.
      Aivoveren vuodet ovat lisääntynet nuorten parissa viimeiset 10 vuotta ja melkein kaikki vaivat mitä esittelyt ovat payykkisten sairaustn oireita .
      Ihmiset plkäsivät kqmqlaai koronaa ja se aiheutti heille stressiä enemmän kun kroppa kestää , siksi monet oireilut . Sitten on toki allergisia ihmisiä joille rokotusta ei suositella
      Joten mene THL sivuille ja lue sieltä kaikki rokotteista heillä nyt on se suurempi tietämys näistä asioista se kun yhdellä taviksella jolla ei ole asiaan kuuluvaa koulutusta
      Siksi ei pitäisi uskoa kaiken mitä jotkut tavikset suoltaa netissä .
      THL on yhteistyössä niin monen man kanssa näistä asioista että sieltä saat tarvittavat tiedot .

      • Anonyymi

        niin, ei pitäisi uskoa. Mutta kun rahoitus tulee Big Pharmalta, Gatesilta, Rotchildeilta, Sorokselta ym. on syytä olla varuillaan. Tämähän kertoo kaiken siitä kenen lauluja laulellaan. Sama pätee mediaan. Etkö ole viitsinyt tehdä yhtään taustatyötä? Tiedätkö missä kaikissa tuotemerkeissä mm. em. yrityksetkonsernit ovat suurimpia osakkeenomistajia? Tiesithän toki että suurimmalla osakkeenomistajalla on päätösvalta mitä tehdään ja mitä puhutaan? Tiesithän myös mitkä suomalaiset mediat saavat em. tahoilta rahoituksensa? Jos ei puhu mitä määrätään, rahoitus loppuu.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        THL ja muka sen asiantuntijat eivät tiedä mitään! Etkö ole seurannut heidän kommenttejaan mediassa koronan alettua? He ovat mannekiineja joko halustaan tai sitten ovat erityisen yksinkertaisia. Tuollaisia en haluaisi itseäni hoitamaan.


    • Anonyymi

      Varsinkin eläkelaitokset pitävät tätä suuntausta erinomaisena.

    • Anonyymi

      Ikävä kuulla, kun ihmiset eivät osanneet varoa rokotteita, vaikka tiedettiinkin, että niitä ei oltu testattu kunnolla. Lievemmistä rokotteiden haitoista voi yrittää päästä eroon, mm homeopatia auttaa siinä, voi guuglata ohjeita itsekin, muitakin luontaishoitoja loytyy mm ayervediset kuulema auttavat sanoo Ossi, roh.to sivulta voi varailla aikoja.

      Itse annoin sisarelleni jolla oli jatkuvia virtsarakon tulehduksia homeopaattisia lääkkeitä, jolloin vaivat lopahti. Myos selkävaivaisia olen autellut ja niitä joilla on todettu koronatauti, joka sekin on mennyt nopeasti ohi. Arsenicum 30 tai 200 on eka jota kannattaa kokeilla siihen.

      Ayerveda ja homeopatia on tosi hyvä yhdistelmä myos, isommissakin ongelmissa. Opiskelin homeopatiaa Intiassa jossa ihmiset menee mieluummin homeopaatille kuin tavalliselle lääkärille.

      • Anonyymi

        Joidenkin teorioiden mukaan tauti saattaa liittyä käärmeisiin ja erityisesti rokotehaitat muistuttaisivat käärmeen puremamyrkytyksiä. Siitä syystä kannattaisi ehkä ottaa harkintaan sekä koronan että piikkihaittojen hoidossa homeopaattiset käärmeenmyrkyt, mikäli oireet vastaavat aineen kuvausta.


    • Anonyymi

      Mrna on täys susi injektio .
      Kylällä joka toinen injektio oireinen osa perusterveistä kuoli
      mitäköhän lähi vuodet tuo tullessaan

      älkää vaan ottako yhtään kokeellista mrna rokotetta enää!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Kuten tunnettua 47,5 prosenttia rokotetuista kuoli. Siitä johtuu hoitajapula!


    • Anonyymi

      KORONA SEKÄ KOKEELLINEN MRNA PIIKITYS:

      Bill Gates vuonna 2011 – ”Väestönvähennys pakkorokotuksilla

      The Sovereign Independent -lehti on säästynyt paperiversiona vuodelta 2011. Sen kannessa on nyt ajankohtainen otsikko: "Väestönvähennys pakkorokotuksilla: Ratkaisu hiilipäästöjen nollaamiseen". Kuvassa komeilee lausunnon antanut miljardööri Bill Gates.

      Bill Gatesin Mukaan Tarvitaan Yksi Maailmanhallitus!!

      Eliitin mukaan maapalolla on 90 % liikaa ihmisiä, joista tulisi päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Mutta tätä he kutsuvat ilmastonmuutokseksi.
      Microsoftin ex-pääjohtaja ja miljardööri Bill Gates antoi äsken haastattelun saksalaiselle Suddeutche Zeitung-lehdelle.

      gates1

      Gatesin mukaan maailmaan tarvitaan yksi maailmanhallitus, jotta voitaisiin vastata mm. ilmastonmuutoksen haasteisiin. Planeettaa kohtaavia uhkia vastaan tulisi pystyä Gatesin mukaan nyt taistelemaan.

      Mutta tuo mitä Gates tarkoittaa planeettaa kohtaavilla uhilla, niin hän ei puhu siinä maailman väestöön kohdistetuista uhista, vaan eliittiin kohdistuvista uhista ja ilmastonmuutoksen kohdalla tähän on olemassa eliitin ajama depopulaatio-ohjelma, joka tunnetaan paremin YK:n agenda 21 nimellä.

      Ilmastonmuutos on eliitin omalla kiellellä mm. maailman ylikansoittumista ja tämä on heille yksi uhka, koska heidän mielestä tällä planeetalla on yli 90 % liikaa ihmisiä, joista tulisi päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Mutta tätä he kutsuvat ilmastonmuutokseksi ja ovat saaneet nämä monien miljardöörien ylläpitämät monikansalliset yhtiöt ajamaan tätä taistelua ilmastonmuutosta vastaan.

      bill-gates-evil2

      Bill Gates on viime-aikoina keskittynyt esittelemään uutta eliitin ajamaa rahajärjestelmää, jossa käteisen rahan käyttö lakkautettaisiin kokonaan.

      Tämähän loisi sitten pankkiirien rikollisille valtavan edun tulevassa isoveli-valvoo yhteiskunnassa. Kun jo nyt näiden pankkiiri rikollisten tiet johtavat Sveitsiin, jonka takana seisoo kaikkien lakien yläpuolella oleva BIS-pankki.

      728x90(1)

      betacoin-bet-cryptocurrency-review-rating

      Kryptovaluutta voisi olla yksi keino suojautua tältä pankkiiri-eliitin suunnittelemalta tyrannialta, koska kryptovaluuttaa ei pääse yksityiset keskuspankit säätelemään ja manipuloimaan.
      Lähde:http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi

      http://www.infowars.com/bill-gates-calls-for-global-government/

      • Anonyymi

        Huomenna asiaan saadaan korjaus kun vaalivilppi paljastuu ja Trump nousee taas presidentiksi.
        Kaikki myrkkypiikit kielletään ja Trump julistaa covid- 19 taudin olemattomaksi. Sitä ei ole. Samoin Trump ajaa liskoihmiset maailman reunalta alas. Se on mahdollista koska maa on litteä , ei pallomainen.
        Deep Staten vangitsemat lapset vapautetaan luolista ja Deep Staten jäsenet laitetaan sinne tilalle.
        Kaikki salaliitot Trump kieltää paitsi QAnon saa jatkaa toimintaa sen takia että se tietää totuuden.
        Näitäkään mainitsemiani asioita ei olisi tullut esille ja julki ilman QAnonia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenna asiaan saadaan korjaus kun vaalivilppi paljastuu ja Trump nousee taas presidentiksi.
        Kaikki myrkkypiikit kielletään ja Trump julistaa covid- 19 taudin olemattomaksi. Sitä ei ole. Samoin Trump ajaa liskoihmiset maailman reunalta alas. Se on mahdollista koska maa on litteä , ei pallomainen.
        Deep Staten vangitsemat lapset vapautetaan luolista ja Deep Staten jäsenet laitetaan sinne tilalle.
        Kaikki salaliitot Trump kieltää paitsi QAnon saa jatkaa toimintaa sen takia että se tietää totuuden.
        Näitäkään mainitsemiani asioita ei olisi tullut esille ja julki ilman QAnonia.

        Jahas, iltapaskaa luettu triplarokotettuna ja triplamaskitettuna.


    • Anonyymi

      Espanjantauti oli rokotekokeilu – Vain rokotetut kuolivat

      Miljardööri Bill Gatesin isoisä Frederick Gates oli takana tappavassa rokotekokeilussa vuonna 1918, joka nimettiin "Espanjantaudiksi". Lisäksi rokotekokeilun tuotti Rockefeller-instituutti. Siis mikä yhteensattuma? Katso Rapsodian suomentama video.

      Rapsodia kirjoittaa videon saatteeksi: ”Pandemioita tai paremminkin sanottuna eliitin junailemia plandemioita on ollut kautta aikojen. Espanjantautia on tituleerattu kaikkein pahimmaksi pandemiaksi, johon kerrotaan kuolleen yli 50 miljoonaa ihmistä.

      Mutta kuka olikaan vastuussa massarokotusohjelmasta espanjantaudin aikaan? Rockefeller-instituutti. Ja kuka oli päävastuussa oleva tutkija tuolloin? Tohtori Frederick L. Gates. Tämä lyhyt video kertoo hämmästyttävistä yhtäläisyyksistä vuosien 1918-20 espanjantaudin ja nykyisen koronavouhotuksen välillä. Sattumaako?”

      ”Rokotteiden taustalla on vaikuttanut aivan alusta saakka todella synkkä pahuuden agenda. Tietynlainen sairas ideologia, jolla pyritään pääsemään käsiksi lopulta joka ikiseen ihmiseen kontrollointi ja orjuutus mielessä. Nämä yhdet ja samat eugeniikkaan ja transhumanismiin vihkiytyneet mielisairaista psykopaateista koostuvat suvut, yhtiöt ja organisaatiot ovat vaikuttaneet kaiken aikaa kaiken tämän rokotteiden puolesta tapahtuneen kiihkoilun taustalla omine äärimmäisen kontrollin ja ahneuden agendoineen vuodesta sekä vuosisadasta toiseen.

      Viisas myöntää itselleen tilanteen vakavuuden ja alkaa käyttämään omia aivojaan asioiden itsenäiseen ja kriittiseen tutkimiseen siten, että rohkenee kyseenalaistaa aivan kaiken. Ja näin päästään aloittamaan aivan puhtaalta pöydältä sen rikki menneen oman maailmankuvan jälleenrakennustyöt, joka on väistämättä edessä päin oleva prosessi, joko ennemmin tai myöhemmin

      Sen uskotaan olleen koko maailman historian pahin pandemia, jopa keskiajan mustaa surmaa pahempi. Espanjan tautiin liittyy useita mielenkiintoisia seikkoja. Se ei ensinnäkään alkanut Espanjasta. Toiseksi, se ei ollut flunssa. Ja on vielä muutakin, mutta aloitetaan nyt näistä kahdesta.

      Jos se ei alkanut Espanjasta, niin mistä se sitten alkoi? Yhdysvalloista. Jos se ei ollut flunssavirus, mikä se sitten oli? Se oli bakteeri, joka aiheutti vakavan ja useimmissa tapauksissa tappavan keuhkokuumeen. Vuodelta 2008 peräisin olevan kansallisen terveysviraston asiakirjan mukaan bakteeriperäinen keuhkokuume oli tappanut 92,7% ihmisistä ruumiinavausten perusteella.

      Miksi kutsumme sitä sitten espanjantaudiksi? Kyse on hämäyksestä, savuverhosta totuuden peittämiseksi? Miksi? Koska totuus on niin kauhea. Suurin osa ihmisistä kuuntelee mieluummin mukavia valheita. Ensimmäiset bakteeriperäiset keuhkokuume tapaukset jäljitettiin vuonna 1918 Fort Rileyn sotilastukikohtaan Kansasissa. Pitkä tarina lyhyesti. Kokeellista bakteeriperäistä aivokalvontulehdusrokotetta kehitettiin hevosissa vuonna 1918 New Yorkissa sijainneessa Rockefeller-instituutissa.

      Rockefeller-yliopisto alkoi rokottamaan sotilaita Fort Rileyssä. Tämä ns. espanjantauti oli rokotekoe, joka meni karmealla tavalla pieleen. Tai oikeastaan näinhän me tavalliset ihmiset sanoisimme. Cabal-salaseura näkee asian toisin. He kutsuvat sitä kokeiluksi, josta saatiin kaikkien aikojen paras lopputulos.

      Miljoonat amerikkalaiset sotilaat rokotettiin tällä kokeellisella seerumilla. Kaksi miljoonaa sotilasta lähetettiin ulkomaille. He joutuivat siellä terveydellisesti haastaviin olosuhteisiin, joissa bakteerit levisivät kulovalkean tavoin. Sitten levitettiin tarinaa, että nämä sotilaat palasivat kotiin kaikenlaisten eurooppalaisten tautien kanssa. Niinpä myös Amerikan väestö rokotettiin.

      Ja sen lisäksi rokotteita levitettiin vielä ympäri Eurooppaakin. Vain rokotetut kuolivat. Terveet miehet ja naiset elämänsä parhaassa iässä kuolivat. Mutta vanhukset eivät kuolleet, kuten olisi tapahtunut, jos kyseessä olisi ollut flunssavirus. Kuka oli vastuussa tästä massarokotusohjelmasta? Rockefeller-instituutti.

      Kuka oli päävastuussa oleva tutkija? Tohtori Frederick Gates, jonka mukaan he injektoivat sotilaisiin satunnaisia annoksia kokeellista bakteeriperäistä aivokalvontulehdusrokotetta. Eloonjääneistä tuli levittäjiä, jotka levittivät bakteeria muihin. Jopa rokottamattomiin. Nyt COVID-ajassa me kutsuisimme sitä shedding-ilmiöksi, jossa rokotetut tartuttavat rokottamattomia.

      Eikö olekin hämmästyttävä yhteensattuma? Isoisä Frederick Gates silloin, lapsenlapsi Bill Gates nyt. Rockefeller silloin ja Rockefeller nyt. Sairaus kehitettiin USA:n Fort Rileyssä silloin ja sairaus kehitettiin Kiinan Wuhanissa nyt. Yhteiskuntien sulkeminen silloin ja yhteiskuntien sulkeminen nyt. Levittäjät silloin ja shedding-ilmiö nyt. Kaikki omaksi parhaaksemme ja oman turvallisuutemme vuoksi silloin, ja myös nyt. Ja nämä tapahtuvat aina noin 100 vuoden välein. Siis, sattumaako?

      • Anonyymi

        Musta surmakin oli rokotekokeilu myös neanderthalilsisten sukupuutto johtui rokotteista.


    • Anonyymi

      Uudessa mrna injektiossa :

      Nyt on neljä (4) erilaista mRNA-koodia yhdessä paketissa!
      Uusi päivitetty mRNA-boosteri sisältää siis koodikombinaation, jossa on mukana Wuhanin 2019 viruskannan sekä Omicron BA.1:n, BA.4:n ja BA.5:n piikkiproteiinia. Omat solut alkavat työntämään boosterin jälkeen neljää erilaista piikkiproteiinia. Tätä ei ole koskaan ennen tehty. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.

      Onkohan hautaus urakoitsijat valmiina voipi tulla kiirettä.

      • Anonyymi

        "Omat solut alkavat työntämään boosterin jälkeen neljää erilaista piikkiproteiinia."
        ja tyhmä kansa jonottaa piikille....ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.
        Uskotaan sinisilmäisesti mitä propaganda media syöttää...Tarvitseeko suomi todella näin tyhmiä ihmisiä.... no piikki hoitaa sen asian, harmi vaan, että joukossa on myös hyviä ystäviä.


    • Anonyymi

      Näissä rokotteissa on monia erillaisia rokote-eriä ja muutamat myös placeboa. Kaikki eivät kuole piikkeihin.

      • Anonyymi

        Tekevät kokeita seuraavalle kierrokselle, jotta löytäisivät parhaan mahdollisen koktailin.


      • Anonyymi

        Oikeasti kaikki ovat kuolleet rokotteisiin. Tämäkin "keskustelu" on Gatesin robottien loiskiehuntaa.


    • Anonyymi

      Myrkkypiikki on pahasta . Minun yhden tuttavan kummin kaiman pikkuserkulla todettiin seuraavana päivänä piikin ottamisen jälkeen leukemia. Siitä seuraavana päivänä hänellä todettiin syfilis , keuhkosyöpä , spitaali , isorokko , haimasyöpä , munuaistauti , keltakuume , keuhkoahtauma , gonorrea ja päälle päätteeksi hän vielä sokeutui viikon päästä. Vielä kuitenkin sinnittelee ja kiroaa kun tuli myrkkypiikin ottaneeksi.

    • Anonyymi

      Mietin tätä asiaa joka päivä. Omassa tuttavapiirissä kuolleet: 28v, 42v, 50v, 55v, 72 v, 73v. Monta 80-95- v, heidän kuolemiaan en ihmettele, vaikka varmasti osalla heistäkin piikit lähtöä nopeuttaneet. Mutta eipä ole koskaan kuollut reilun vuoden sisään noin monta nuorempaa, eikä kyllä ikäihmisiäkään, yleensä menee 3-4 tuttavaa (eli sukulaista, naapuria, ihmistä, jonka hyvin tunnen, ei mitään serkunkumminkaimoja).

      Lisäksi tuo sairauksien saldo on valtaisa. Miten ihmiset yhtäkkiä sairastaa näin paljon? Tuttavapiirissä monta vyöruusua, 2 syöpää (ns. toivottomia),sydänlihastulehdus, aivoinfarkti, 2 sydäninfarktia, yhdellä paiseita, vaikea ihottuma, keuhkoveritulppa, veritulppa jalassa, veritulppa kädessä, erilaisia verenvuotoja mm. ikenistä, suolesta, nenästä. Toistuvia virtsatietulehduksia, poskiontelotulehduksia, jatkuvaa flunssaa, kuukausia kestävää yskää. Kolme keskenmenoa, kahdella vauvalla synnynnäinen sydänvika. Ja paljon muuta. Tuntuu, ettei kukaan nuorikaan ole enää terve. No, me ollaan poikkeus tuohon, koko perhe terveenä, ei edes nuhaa moneen vuoteen.

    • Anonyymi

      Lievän Nuhan takia ihmiset menettävät terveytensä.

      Mrna injektiosta puhuttaessa . Ohjeet ovat ei saa puhua tai kommentoida ja ei saa ajatella itse , näin Maailman johto alistaa kansan totelemaan kuin eläimet.

      • Anonyymi

        Maailman johto ja Bill Gates yrittävät tappaa koko ihmiskunnan rokotteilla. Tarkoitus jättää vain kymmenkunta ihmistä maailmaan elämään. Nämä aloittavat uuden ihmisrodun kasvattamisen ja jalostamisen . Donald Trump on tämän uuden ihmisrodun kantaisä .
        Ai onko tässä A päätä B häntää . No ei , mutta tätä luokkaa on hulluimpien rokotevastaisten kirjoitukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman johto ja Bill Gates yrittävät tappaa koko ihmiskunnan rokotteilla. Tarkoitus jättää vain kymmenkunta ihmistä maailmaan elämään. Nämä aloittavat uuden ihmisrodun kasvattamisen ja jalostamisen . Donald Trump on tämän uuden ihmisrodun kantaisä .
        Ai onko tässä A päätä B häntää . No ei , mutta tätä luokkaa on hulluimpien rokotevastaisten kirjoitukset.

        Miten omasta mielestäsi selität rokotevastaisen? Mahdatkohan edes vastata noin typerän kommenttisi jälkeen? =)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten omasta mielestäsi selität rokotevastaisen? Mahdatkohan edes vastata noin typerän kommenttisi jälkeen? =)

        Olen lukenut nimenomaan täällä somessa rokotevastaisten kommentteja joissa väitetään että ihmisten tappaminen rokotteilla on suunnitelmallista. En muuta käsitystä voi saada joistakin anti - waxereitten kirjoituksista.
        Suunnitelmallista . Hieman panee aprikoimaan kijoittajan motiiveita kun sellaista lukee .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut nimenomaan täällä somessa rokotevastaisten kommentteja joissa väitetään että ihmisten tappaminen rokotteilla on suunnitelmallista. En muuta käsitystä voi saada joistakin anti - waxereitten kirjoituksista.
        Suunnitelmallista . Hieman panee aprikoimaan kijoittajan motiiveita kun sellaista lukee .

        Vaustauksesi kertoo ettet näytä tietävän mitä tarkoittaa rokotevastainen. Ihmetellä täytyy miksi kirjoittelet täällä kun et osaa vastata? En kysynyt mitä olet lukenut, kysyin miten määrittelet rokotevastaisen ihmisen. Helpommin sanottuna ihan sinua varten, mitä TARKOITTAA rokotevastainen? Osaatko nyt vastata?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaustauksesi kertoo ettet näytä tietävän mitä tarkoittaa rokotevastainen. Ihmetellä täytyy miksi kirjoittelet täällä kun et osaa vastata? En kysynyt mitä olet lukenut, kysyin miten määrittelet rokotevastaisen ihmisen. Helpommin sanottuna ihan sinua varten, mitä TARKOITTAA rokotevastainen? Osaatko nyt vastata?

        Vastauksesi kertoo ettet osaa lukea.
        Pahimpia houreita mitä olen somessa lukenut , perusteluita miksi joku ei ota rokotetta , on väite että rokotteessa on ainesosia ja niiden tarkoitus on tappaa tämä rokotteen ottaja , suunnitelmallisesti. No , onko sinun mielestä tällainen henkilö rokotemyönteinen ? Vai rokotevastainen.?
        Pyydä oikein kauniisti vaikkapa vanhalta opettajaltasi , jospas hän päästää sinut sinne peruskouluun kertaamaan ihan sitä , mitä on joskus sanottu sisälukutaidoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastauksesi kertoo ettet osaa lukea.
        Pahimpia houreita mitä olen somessa lukenut , perusteluita miksi joku ei ota rokotetta , on väite että rokotteessa on ainesosia ja niiden tarkoitus on tappaa tämä rokotteen ottaja , suunnitelmallisesti. No , onko sinun mielestä tällainen henkilö rokotemyönteinen ? Vai rokotevastainen.?
        Pyydä oikein kauniisti vaikkapa vanhalta opettajaltasi , jospas hän päästää sinut sinne peruskouluun kertaamaan ihan sitä , mitä on joskus sanottu sisälukutaidoksi.

        On toki muitakin syitä olla ottamatta rokotetta esim. en tiedä mitä nämä piikit sisältävät, viruksia ei ole tieteellisesti osoitettu olevan olemassa niin olemattomia vastaan ei tarvitse rokottautua, parempi katsoa kuin katua tehtyä ei saa tekemättömäksi tekemättömän saa tehdyksi, sattunut lukemaan katsomaan koronapiikin ottaneiden ihmisten ruumiinavauksia jossa patologit esittelevät kuolleiden valtimoista esiin kaivamiaan hyytymiä jollaisia eivät ole aiemmin löytäneet ja lukemattomia muita syitä.

        Jokaisella ihmisellä on suvereeni oikeus olla osallistumatta minkäänlaisiin lääkekokeiluihin jo ihmisoikeuksien sopimuksen perusteella ja tämä ihmisoikeuksien sopimus on Suomen perustuslain yläpuolella.

        Kysymykseesi rokotevastainen, -myönteinen jätän vastaamatta saat aivan itse päätellä kumpi tälläinen henkilö on.


    • Anonyymi

      Marraskuussa menen hakemaan viidennen piikin. Olen tähän saakka pysynyt erittäin hengissä ja aion pysyä vastakin.

      • Anonyymi

        Hihhulit eivät noteeraa vastakkaisia mielipiteitä vaan jatkavat omaa liturgiaansa.


      • Anonyymi

        Erittäin hengissä? Vähän taitaa kotelon verenkierto olla kuitenkin vinksallaan kirjoituksistasi päätellen.


      • Anonyymi

        Niin on moni muukin ollut terve vielä monen piikin jälkeen ja sitten vaan eräänä päivänä kuolleet äkilliseen sairaskohtaukseen. Viime viikolla viimeksi sain tiedon, että sukulaiseni, vasta nelikymppinen perheenäiti kuoli kesken työpäivän. Terve ihminen, mutta kolme kertaa injektoitu. Jos tällaista tapahtuisi kuten ennen, eli hyvin harvoin, ei se olisi mitenkään ihmeellistä, mutta kun tätä tapahtuu nykyään huomattavan usein. Neljäs tällainen omassa tuttavapiirissäni. Ja ystäväni, kaksi kertaa injektoitu, sairastaa parhaillaan pahaa suolistotulehdusta, josta ei tiedetä ollenkaan mikä sen on aiheuttanut. Kovat kivut ja koko ajan vesiripulilla, menee antibiootteja ja kortisonia ja kipulääkettä. Onneksi ei ottanut enempää injektioita, kun sai kakkosesta pari kk kestävän huimauksen ja päänsäryn.

        Haitoista saa kuulla ihan joka päivä. Surullisin uutinen tuli, kun kuulin tuttavaperheen vauvan sairastavan synnynnäistä syöpää. Äiti tuplainjektoitu raskausaikana. Lähipiiriin sattunut myös myöhäisiä keskenmenoja ja kohtukuolema, kaikki äidit vähintään kertaalleen injektoituja. On tämä kauheaa. Painjainen, joka on totta ja tapahtuu ihan juuri nyt, silmiemme edessä ja ympärillämme. Hyväuskoisia ihmisiä on huijattu pahimmalla mahdollisella tavalla. Toivottavasti tähän syypäät joutuvat vastaamaan rikoksistaan.


    • Anonyymi

      Samoja kokemuksia. Naapurin kissalta lähti karvat hännästä. Kaikki sukulaiseni ovat kuolleet vesipöhöön. Reititimeen on tullut viruksia. Wifistä kuuluu onttoa yskintää. Kulmilla liikkuu Gatesin näköinen hiippari.

    • Anonyymi

      Tuskin vielä kaikkea on tullut, flunssapiikin jälkeen, loppuvuonna alkaa todnäk sellaiset cembalot että olemme kaikki ihmeissämme :(

      • Anonyymi

        Huomenna alkaa uusi aika ja toivo viriää kun vaalivilppi paljastuu ja Trump nousee taas presidentiksi. Hän julistaa rokotteet ja rokotetehtaat laittomiksi. Samoin liskoihmiset työnnetään alas maailman reunalta. Se käy koska maa on litteä , ei pallomainen.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä, olen täysin vakuuttunut, että kaikki Sputnik-rokotteen ottaneet kuolevat vuoden sisällä kuin koirat, joko rokotteeseen tai häpeällisellä terroristiretkellään Ukrainassa.

    • Anonyymi

      Perheelläni ei yhtään kokeellista mrna rokotetta :

      korona oli kolmella paljon lievempi kuin tavallinen nuha .
      Kahdella oireeton.

      Muilla tuntemillani joilla ei rokotetta: työkavereita ,ystäviä ,sukulaisia,kaverin sukulaisia jne. kenelläkään korona ei ollut suurempaa kuin lievä flunssa.

      Pandemiana paljon lievempi kuin kausi influenssa joka tietysti katosi koronan ajaksi.
      Miettikää hetken mitä kokeellista annatte itseenne piikitettävän koronan (nuhan )takia.
      Uudessa rokotteessa on 4 eri piikkiproteiinia vanhan yhden sijaan.
      Yhdelläkin versiolla piikkiproteiinia tuli Suomen ja maailman historian suurimmat haittavaikutus tilastot ,jotka synkkenevät kokoajan lisää.

      Onneksi luotin asiantuntijoihin joita määrällisesti ( 60000) jotka yhdessä allekirjoittivat barringtonin julkilausuman tässä ote:

      Kaikkein myötätuntoisin lähestymistapa, joka tasapainottaa riskit ja hyödyt laumaimmuniteettiin saavuttaessa, on antaa niiden elää normaalisti, jotka ovat pienimmässä riskissä kuolla, jotta he voivat luoda väestöön immuniteettia virukselle luonnollisen koronavirustartunnan avulla, samalla kun suojelemme suurimmassa vaarassa olevia.
      Me kutsumme tätä Kohdennetuksi Suojeluksi.
      Niiden ihmisten, jotka eivät ole haavoittuvia, tulee antaa elää normaalia elämää välittömästi. Yksinkertaisia hygieenisiä toimenpiteitä kuten käsien pesua ja kehotusta pysyä kotona sairaana tulee tähdentää kaikkien kohdalla alentaaksemme laumaimmuniteetin kynnystä. Koulut ja yliopistot tulee avata lähiopetukselle. Kouluajan ulkopuoliset aktiviteetit kuten urheiluharrastukset tulee aloittaa uudelleen. Nuorten matalariskisten aikuisten tulee työskennellä normaalisti ilman vaatimusta etätyöskentelystä. Ravintolat ja yritykset tulee avata. Taide, musiikki, urheilu ja muut kulttuuritoimet tulee aloittaa uudelleen. Suuremmassa vaarassa olevat ihmiset voivat osallistua näihin halutessaan, samalla kun yhteiskunta nauttii siitä suojelusta jonka haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset saavat niiltä jotka ovat kasvattaneet laumaimmuniteettia.

      Sitten tuli rikkaiden lääketehtaat ja lähes kokeellisen injektionpakko joka vammautti ja tappoi lyhyelläkin aika välillä suuren määrän tavallista kansaa.

      Haluatko pelata venäläistä rulettia korona injektion kanssa.
      vai haluatko vahvistaa omaa luonnollista immuniteettia
      ja nauttia terveitä päiviä ilman vaaraa injektio haitoista..

    • Anonyymi

      Te olette barringtonin lausuminenne marginaalia. Onneksi maailmalle ja ihmisten terveydelle.

    • Anonyymi

      Tiede puhuu ja kansa uskoo lääketehtaiden tutkimuksia jotka salaisia 70 vuotta.
      tai uutisia jotka maailman super rikkaat omistaa rahan himoissaan.


      Kaveri oli keväällä sydän leikkauksessa leikkaava kirurgi kysyi
      oletko ottanut korona rokotetta kaveri sanoi en johon kirurgi vastasi erittäin hyvä.

      En tiedä ketään perustervettä rokottamatonta jolla olisi mitään vakavaa oiretta koronasta .

      • Anonyymi

        Kannattaa kuitenkin muistaa että Suomessa on yli miljoona riskiryhmään kuuluvaa


      • Anonyymi

        Ja haudasta eivät vastaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kuitenkin muistaa että Suomessa on yli miljoona riskiryhmään kuuluvaa

        Riippuu ihan siitä miten riskiryhmä määritellään ja mikä taho sen määrittelee.
        Tauti on kuitenkin sen verran uusi, että riskiryhmän määrittelyä voitaisiin verrata pullonpyöritykseen.


    • Anonyymi

      NO, PIIKILLÄHÄN OLI SE TARKOITUS, ETTÄ KAIKKI KUOLISIVAT, PUTINHAN SE OLI KEKSINYT.

    • Anonyymi

      Voisko nää rokoteuskovaiset kertoa, että mitä hyötyä näistä injektioista on ollut? Ei mitään mutuilua, vaan faktaa. Pfizerin edustaja itse sanoi eu:n komitealle, että heillä ei ole mitään sellaista tutkimustietoa, että ko. injektio estäisi koronaa tarttumasta. Ja senhän näyttää ihan viralliset tilastotkin: eniten tartuntoja, sairaalahoitoa ja kuolemia injektoiduilla. Ja siis suhteessa injektoimismääriin. Eli eipä estä vakavaakaan tautimuotoa. Eikä kuolemaa. Eli kertokaa, mikä hyöty?

      Selittäkää myös tämä järkyttävä ylikuolleisuus, mistä johtuu? Euroopassa 20%, esim Espanjassa lähes 40%! Ja entä vauvojen ylikuolleisuus Skotlanissa? Nämä injektioaineet on ihan uutta teknologiaa, eikä oikeasti kukaan tiedä, mitä ne tekee kuukausien ja vuosien kuluessa. Tiedättekö edes mitä tuo injektioaine sisältää?

      Luotan aina intuitiooni, tähän mennessä se ei ole kertaakaan pettänyt. Ei tainnut pettää nytkään, kun se kehotti pysymään kaukana näistä täysin turhista injektioista.

    • Anonyymi

      Riskiryhmään kuuluvien kannattaisi miettiä miten parantaa omaa
      luontaista immuniteettiä kausi nuhan takia (korona).

      mrna rokotus ei tuottanut muuta ,kuin surua ja terveys ongelmia eikä suojannut korona nuhan vaikutukselta.

    • Anonyymi

      THL: Korona(omikron)rokotteet eivät estä tartuntoja eikä tehostepiikityksiä suositella alle 65-vuotiaille


      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Tuija Leino sanoo, että jotta alle 65-vuotiaille alettaisiin suositella uutta tehosteannosta koronavirusta vastaan, pitäisi rokotteiden pystyä estämään tartuntoja. Omikronrokotteiden kyvystä estää tartuntoja ei ole Leinon mukaan näyttöä.

    • Anonyymi

      Kuolemat eivät ole ensisijainen tarkoitus. Katso tilannekatsaus tältä päivältä 14.10. 22
      https://www.bitchute.com/video/v9QWLZcBeAEi/
      Kohdasta n. 9 min eteenpäin. EU-parlamentissa esitettyä asiaa.
      Koulemat tarkoittavat , että keho ei kestä transhumanismin tarvitsemia rakenteita. Osa kestää hyvin, mutta mikä on enää jäljellä sellaisessa kehossa, joka käy koko muutoprosessin läpi? Sillä ei niitä meitä taviksia varten olla kehittämässä.
      Lisää tietoa löytyy videolinkin alta.

      • Anonyymi

        Bill Gates on kyllä puhunut ilmastoon liittyvässä puheessaan hiilidioksidin vähentämisen tarpeesta kaavalla, jossa yksi tekijä oli populaatio ja ainoastaan tähän populaation vähentämiseen voidaan vaikuttaa etenkin jos teemme rokotteiden kanssa hyvää työtä.

        Koronapiikit ovat kiistattomasti vaarillisimmat piikit haittavaikutuksineen koko rokotuksien olemassaolo historiassa aiheuttaen kuolemia, vammautumisia, hedelmättömyyttä, keskenmenoja, ym. erinäisiä haittoja enemmän kuin kaikki muut rokotteet yli 30 vuoden aikana.

        Tästä voisi päätellä väestön vähentämisen olevan ensisijainen tarkoitus.


    • Anonyymi

      Sa.oja kokemuksia. Tädin tyttöystävä tukehtui heti rokotuspaikalla jalkasilsaan.

    • Anonyymi

      Kun miettii pikkuisen tarkemmin noita salaliittoteorioita niin eikö tuollainen sattumanvarainen rokotuksella väestön vähentäminen ole aika pöljää.
      Jos väestöä pitää vähentää niin silloin tulee vähentää ei toivottuja yksilöitä.
      Miksi roiskitaan summissa?

      Turha selitellä että rokotteita on 2 erillaista ja valitaan kelle annetaan mitäjin.
      Aika vaikea toteuttaa nonstop rokotuspisteessä, jahas tarkistetaampa henkilötiedot, juu sulle on varattu tuo erikoispiikki, minäpä käyn hakemassa.
      Todellisuudessa oli 2 rokotetarjotinta josta sai itse valita valmistajan rokotteen ja jop näyttää minkä halusi ja se sitten pistettiin olkavarteen.

      Eli kun koko pohja putoaa pois salaliittoteorialta niin mitä tulee tilalle?

      • Anonyymi

        Rokottaminen se vasta pöljää onkin, kun ei ole tieteellisesti pätevällä tavalla pystytty todistamaan viruksien olemassa oloakaan niin olemattomia vastaan on aivan turha suojautua millään tavalla.

        Virus pitäisi pystyä eristämään suoraan potilaasta otetusta näytteestä, mutta tätä ei ole pystytty tekemään missään koskaan ja lisäksi pitäisi pystyä osoittamaan tämän viruksen aiheuttavan sairautta tarttumalla terveeseen henkilöön mitä ei ole pystytty tekemään.

        Espanjantautiakaan ei saatu tarttumaan henkilöstä toiseen, vaikka sitä yritettiin monella tavalla saada aikaiseksi niin kertaakaan ei onnistuttu tartuttamaan.

        Sairauksia on tietenkin olemassa, mutta niiden syyt ovat aivan muualla kuin ns. viruksissa, kun ihminen voi sairastua mm. vaikka uskomuksen perusteella eli ns. laseboilmiön vaikutuksesta, jota tällä koronaan liittyvällä pelottelu uutisoinilla on saatu aikaan.


        Salaliittoteorioihin vetoaminen rokotteiden puolustajien taholta on eräänlainen mantra, koska eivät pysty riittävän uskottavasti perustelemaan rokotteiden tarpeellisuutta esim. vertaisarviointiin perustuen, koska mitään vertaisarviointia ei ole tehty niin hyötyjäkään ei voi verrata mihinkään. Oletus jonkun hyödyllisyydestä on taas pelkkä oletus mihin rokotteiden hyödyt yksinomaan perustuvat.

        Rokotteiden haittavaikutukset taas pyritään salaamaan kaikenmaailman sepittelyin sattumoihin vedoten, mutta samalla toimitaan päinvastoin kun uutisoidaan rokotetta vastaan suunnatun taudin aiheuttamista kuolemista, niin tämän pitäisi kyllä saada herätyskellot soimaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottaminen se vasta pöljää onkin, kun ei ole tieteellisesti pätevällä tavalla pystytty todistamaan viruksien olemassa oloakaan niin olemattomia vastaan on aivan turha suojautua millään tavalla.

        Virus pitäisi pystyä eristämään suoraan potilaasta otetusta näytteestä, mutta tätä ei ole pystytty tekemään missään koskaan ja lisäksi pitäisi pystyä osoittamaan tämän viruksen aiheuttavan sairautta tarttumalla terveeseen henkilöön mitä ei ole pystytty tekemään.

        Espanjantautiakaan ei saatu tarttumaan henkilöstä toiseen, vaikka sitä yritettiin monella tavalla saada aikaiseksi niin kertaakaan ei onnistuttu tartuttamaan.

        Sairauksia on tietenkin olemassa, mutta niiden syyt ovat aivan muualla kuin ns. viruksissa, kun ihminen voi sairastua mm. vaikka uskomuksen perusteella eli ns. laseboilmiön vaikutuksesta, jota tällä koronaan liittyvällä pelottelu uutisoinilla on saatu aikaan.


        Salaliittoteorioihin vetoaminen rokotteiden puolustajien taholta on eräänlainen mantra, koska eivät pysty riittävän uskottavasti perustelemaan rokotteiden tarpeellisuutta esim. vertaisarviointiin perustuen, koska mitään vertaisarviointia ei ole tehty niin hyötyjäkään ei voi verrata mihinkään. Oletus jonkun hyödyllisyydestä on taas pelkkä oletus mihin rokotteiden hyödyt yksinomaan perustuvat.

        Rokotteiden haittavaikutukset taas pyritään salaamaan kaikenmaailman sepittelyin sattumoihin vedoten, mutta samalla toimitaan päinvastoin kun uutisoidaan rokotetta vastaan suunnatun taudin aiheuttamista kuolemista, niin tämän pitäisi kyllä saada herätyskellot soimaan.

        Siinäpä vasta kertomus.
        Radioaktiivista säteilyäkään ei varmaan ole olemassa kun sitä ei näe.
        Se voidaan kyllä mitata mutta sitä ei näe.

        Väite Espanjantaudista oli kyllä kaiken huippu, vai ei tartu ihmisestä toiseen?
        Kumma kun laivalastillinen ihmisiä sairastui laivamatkalla, mistäs se tartunta tuli jos ei toiselta ihmiseltä?

        Mutta kaikki järkevät huomaavat kuinka nämä salaliittoteoreetikkojen väiteet ontuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä vasta kertomus.
        Radioaktiivista säteilyäkään ei varmaan ole olemassa kun sitä ei näe.
        Se voidaan kyllä mitata mutta sitä ei näe.

        Väite Espanjantaudista oli kyllä kaiken huippu, vai ei tartu ihmisestä toiseen?
        Kumma kun laivalastillinen ihmisiä sairastui laivamatkalla, mistäs se tartunta tuli jos ei toiselta ihmiseltä?

        Mutta kaikki järkevät huomaavat kuinka nämä salaliittoteoreetikkojen väiteet ontuvat.

        Katso tutkimuksia, joissa espanjantautia sairastavan verta ruiskutetiin terveisiin ihmisiin. Katso turkimusta, joissa sairaan sylkeä siirrettiin vapaaehtoisten nenän- ja suun limakalvoille. Yksikään ei sairastunut espanjantautiin.
        Kannattaa myös tutustua siihen lääketeollisuuden vainoamaan tutkimukseen, joka kyseenalaistaa koko virusteorian. Nykyinen vallassa oleva teoria on vain yksi monista, eikä sitä ole pitävästi varmennettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso tutkimuksia, joissa espanjantautia sairastavan verta ruiskutetiin terveisiin ihmisiin. Katso turkimusta, joissa sairaan sylkeä siirrettiin vapaaehtoisten nenän- ja suun limakalvoille. Yksikään ei sairastunut espanjantautiin.
        Kannattaa myös tutustua siihen lääketeollisuuden vainoamaan tutkimukseen, joka kyseenalaistaa koko virusteorian. Nykyinen vallassa oleva teoria on vain yksi monista, eikä sitä ole pitävästi varmennettu.

        Kyse on määrästä.
        Tuo veren ja syljen tavalla rokottaminen opittiin alkuasukkailta (oliko se nyt afrikasta).
        Annetaan niin pieni määrä että elimistö kerkeää luoda vastustuskyvyn ennenkuin virus rihaantuu täysin.
        Tuo alkukantainen "rokotus" oli epävarma ja toisin kuin väität siihen kuoli osa "rokotetuista".
        Katsoin dokumentin jossa käsiteltiin espanjantautia, kannattaisi katsoa ennenkuin levittää väärää tietoa.


      • Anonyymi

        Eiköhän sen eliitin ulkopuolella olevat yksilöt ole tälle eliitille täysin merkitysettömiä, vaikka eliitti ei itse tiedostaisi asian merkitystä kuten näyttäisi olevan, sillä eliitti tarvitsee elättäjiä ravinnon, energian ym. asioiden tuottamiseen. Lisäksi eivät tunnu ymmärtävän kriisien aiheuttavava heidän palvonnan kohteensa kuten rahan menettävän merkityksen kokonaan kuten kävi Saksassa toisenmaailmansodan aikaan.

        Kannattaisi ajetteluaan monipuolistaa tarkentamisen sijaan kun ensin puhut sattumasta ja sitten heti tarkoituksellisuudesta samassa asiassa. Se on tietenkin tyypillistä, että ajatukset urautuu mm. ennakkoluulojen ja tottumusten vaikutuksesta. Asioista puhuminen ja keskustelu voivat avata uusia näkökulmia aiheeseen. Yksi vaikuttava tekijä voi olla se, että ajattelee ikään kuin itsensä kautta elikkä minä en tekisi noin koska se on pöljää, mutta sosiopaatit ja psykopaatit tekevät oli se sitten kuinka pöljää tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä vasta kertomus.
        Radioaktiivista säteilyäkään ei varmaan ole olemassa kun sitä ei näe.
        Se voidaan kyllä mitata mutta sitä ei näe.

        Väite Espanjantaudista oli kyllä kaiken huippu, vai ei tartu ihmisestä toiseen?
        Kumma kun laivalastillinen ihmisiä sairastui laivamatkalla, mistäs se tartunta tuli jos ei toiselta ihmiseltä?

        Mutta kaikki järkevät huomaavat kuinka nämä salaliittoteoreetikkojen väiteet ontuvat.

        Aikoinaan laivalastillinen merimiehiä sairastui laivalla ja uskottiin sen olevan tartunta jollekin pöpölle, mutta myöhemmin selvisi keripukin olevan syyllinen merimiesten sairastumiseen ja keripukki aiheutui c-vitamiinin puutteesta ei mistään tartunnasta.

        Nyt ei selviä mistä laivalastista oli kyse, mutta amerikkalaiset sotilaat menivät espanjaan juurikin laivalla ja olivat saaneet kokeellisen aivokalvontulehdusrokotteen kotimaassaan rileyn sotilastukikohdassa. Huomautukseksi vain, että rokotekokeilua johti Frederick Gates nykyisen rokotearkkitehdin Bill Gatesin isoisä.

        Se nyt vaan on tosiasia, että lääketeollisuus ei halua edes tutkia muita sairastumiseen liittyviä tekijöitä kuten ravinto, kemikaalit, säteilyt, lääkkeet, rokotteet ym. ympäristömyrkyt vaan haluaa pitää tätä viruksiin liittyvää uskontoa yllä.

        Virusteoria on kumottu ns. kontrollikokein, jossa virusviljelmiin ei lisätty oletettua taudinaiheuttajaa niin soluviljelmät ja hajosivat aivan samalla tavalla eikä niitä pystynyt erottamaan viljelmästä jossa oli mukana oletettu taudinaiheuttaja ja tämä on ainoa menetelmä jota on käytetty virusten toteamiseen vuodesta 1954 lähtien ja se ei todista virusten olemassa oloa vaan perustuu virheelliseen olettamukseen.

        Salaliittoihin vetoaminen ei ole perustelu millekään asialle vaan oikotie asialle jota ei kykene perustelemaan se, että järkevät huomaa jotain ei kerro mitään ei edes siitä järkevyydestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on määrästä.
        Tuo veren ja syljen tavalla rokottaminen opittiin alkuasukkailta (oliko se nyt afrikasta).
        Annetaan niin pieni määrä että elimistö kerkeää luoda vastustuskyvyn ennenkuin virus rihaantuu täysin.
        Tuo alkukantainen "rokotus" oli epävarma ja toisin kuin väität siihen kuoli osa "rokotetuista".
        Katsoin dokumentin jossa käsiteltiin espanjantautia, kannattaisi katsoa ennenkuin levittää väärää tietoa.

        Varmaankin vertaisarvioitu tutkimus joka täyttää tieteelliset laatuvaatimukset poppamiehen näkökulmasta katsottuna.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Juuri näin se varmasti on, mitä lääkäri Timonen sanoo. Monella tutulla ollut näitä verisuonitukkeumia, jopa nuorillakin. Vanhukset lakoaa hirveää tahtia, meidän melko isossa suvussa jäljellä enää 2 vanhaa ihmistä, toinen on piikittämätön yli 90-v ja yhtä terve kuin ennenkin. Toisella 4 piikkiä, kolmannen jälkeen alkoi tulla vettä keuhkoihin, siihen loppui ulkoilut, kotityöt, aktiivinen elämä, nyt oman kotinsa vankina, kotihoito käy juoksun kanssa jokusen kerran päivässä. Toisena sitten tuo ilmeisesti jo huonontunut vastustuskyky, kaikki piikitetyt jatkuvasti flunssassa, on ripulitauteja, yskää, vyöruusua. Kolmella tutulla tullut syöpä, yksi jo kalkkiviivoilla ja yksi näistä on lapsi. Äärimmäisen surullista. Ja mitä vielä vuodet tuokaan tullessaan?


    • Anonyymi

      Tuskin kaikkia tarkoituksia kerrotaan koskaan julkisuuteen. Niitä ei joko tiedetä tai haluta kertoa. Väestönvähennys on yksi suurimmista syistä. Keskenmenot, kuolemat ja hedelmättömyys, kaikki piikkien vakavia haittavaikutuksia. Ihmisten hallinta tavalla, joka ei avaudu tekniikkaa tuntemattomille, mutta on jokapäiväistä näille tiedustelupalveluille. Transhumanismi liittyy myös piikkeihin. Koneen ja tekoälyn yhdistelmä aivottomaan tottelevaisuuteen, on jokaisen armeijan päällikön unelma. Diktaattoreista puhumattakaan.

    • Anonyymi

      se on ihan sattumapeliä kuka lähtee, ja siksi ei geenipoolia olennaisesti ainakaan heikennä, oman elimistön haavoittuvuudet vaikuttaa, mutta jatkuva rokotusruljanssi toki vähentää sitä henkisesti suostuvaisinta ainesta suhteessa enemmän, mutta geenien kanssahan tässä ollaan tekemisissä joten luonnolla sitä myöten aina viimeinen sana sanottavana tehtäessä peruuttamattomuuksia, kun se alkuperäinen rokote toki viedään vain suhteellisen pieneen osaan soluistamme, mutta jos käänteistranskriptioprosessi tapahtuu kantasoluissa, niin tämä geneettisesti muunnettu solu voidaan replikoida ja vahvistaa suurempaan osaan soluja, jotka muodostavat kehon kudokset tässä siis vielä somaattisia muutoksia. Eli kyse ei ole välttämättä tapahtuvista asioista vaan mahdollisuuksista, joita kehomme miljardit solut toki luovat, seurauksia autoimmuunijärjestelmälle tietenkin, kehoja hyökkäämässä itseään vastaan tai tulevia sukupolvia joilla ko uusi geneettinen elementti jokaisessa solussaan kun muunnos siirtynyt munasoluihin, spermaan, jolloin kyseinen tauti ei enää herätä vastetta juurikaan elimistössä, että mahdollisuuksia on monia millä tapaa väestö vähenee ja kaikki voidaan panna itse taudin syyksi, ja rahoitusta tietenkin myönnetään pelkästään oikeaa ajatusmallia tukeville seurantatutkimuksille

      • Anonyymi
        UUSI

        Kun ei tiedä mitä rokotteet sisältävät, ovatko rokotteiden erät erilaisia sisällöltään niin silloin sattumalla voi olla osuutta seurausten suhteen. Nämä sattumat voi välttää olemalla ottamatta mitään sellaista mistä ei varmuudella tiedä mitään. Tietenkin sattumalla suuri merkitys koko elämän kannalta vaikka tiettyjä asioita tietyt mekanismit ohjaavatkin tässä sattumien virrassa.

        Ihmisten elimistössä ei ole mitään yksittäistä immuunitekijää jotain tiettyä tautia vastaan vaan elimistö pyrkii poistamaan kaiken sinne kuulumattoman aineksen. Elimistön poistaessa näitä haitallisia aineita kehosta ihminen oirehtii ja tätä kutsutaan sairastumiseksi, mutta kyse on paranemisprosessista jota ei kannata liiallisesti pyrkiä tukahduttamaan, koska silloin estetään näiden myrkyllisten ja haitallisten partikkelien poistumista kehosta.

        Kuka määrittää mikä on oikea ajatusmalli millekin tutkimukselle kun yleensä näissä rahoittajina toimii lääketeollisuus, jolla on oma lehmä ojassa. Tällä hetkellä kyllä vaikuttaa vahvasti siltä, että rokotehaittojen tutkiminen ei ole oikea ajatusmalli näiden rahoittajien taholta ja tärkeämpää on haittojen vähättely ja suorainen piilottelu kansalaisilta.

        Lääketiede nimenä ei mitään kerro sen tieteellisyydestä ja enemmänkin vaikuttaa bisneksellä olevan tekemistä lääketieteen suuntauksien kanssa miten saadaan suurin taloudellinen hyöty. Terveydellisillä tekijöillä ei näyttäisi olevan mitään merkitystä tässä asiassa vaan ainoastaan uskottelulla ja näitä uskotteluun perustuvia terveysväitteitä ei ole koskaan edes tutkittu luotettavalla vertaisarviointiin perustuvalla menetelmällä.

        Esimerkkinä voisi pitää tätä covid piikityskampanjaa, jossa tarkoituksena rokottaa kaikki jolloin ei olisi mitään ryhmää mihin verrata rokotteiden vaikutuksia. Lisäksi rokotetutkin luettiin tietyin ehdoin rokottamattomiksi ja tämä kyllä vie haittavaikutusten tilastoinnilta luotettavuuden.


    • Anonyymi

      Tässä tilannekatsauksessa 22.11.22 selitetään ensimmäisen kerran Suomeksi, mitä merkitsee äskettäin lanseerattu "One Health" organisaatio: https://rumble.com/v1wkgau-turkey-to-leave-nato-putin-and-xi-coordinating-germanuk-militaries-running-.html
      Kohdassa 30 min kerrotaan, mitä sen perustamisasiakirjassa kerrotaan. Siinä jätetään kertomatta, että kyseessä On WHO:n ja WEF:n eli klobalistien järjestelmä, jolla kerätään geneettistä tietoa ja edistetään täsmärokotuksien kehitystä. Koronarokotteet eivät olleetkaan heidän kannaltaan niin tehokkaita tappajia, kuin oli tarkoitettu.
      Ottakaa asioista selvää, ennen kuin astutte ansaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Onhan se ihan kamalaa, että ihmiset kuolee näihin piikkeihin. Kuoleeko kaikki, sitäpä ei vielä tiedä, aika näyttää. Ratkaisevaa jäljellejäävien kannalta on nyt se, miten nujerramme nuo murhaajat. Kun voitamme heidät, voimme alkaa luomaan uutta parempaa maailmaa. Ei kai mikään olisi muuttunut ikinä paremmaksi jos koko tämä piikitetty lössi olisi ollut täällä edelleen. He ovat niitä, jotka äänestävät aina samat hullut valtaan ja pitävät muutenkin tätä sairasta menoa yllä. Näin se ikävä kyllä on. Nyt meillä on mahdollisuus muuttaa suuntaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi kuollut ulosajossa lauantai-iltana Loimaalla

      On tainnut olla melkoinen ylinopeus kun on tuollaista jälkeä tullut. Onneksi ei kuitenkaan sivullisia menehtynyt https://viranomaisuutiset.fi/ulosajo-
      Loimaa
      203
      10529
    2. 656
      3259
    3. Haittaako se, että olen sua nuorempi?

      Mulle ikäerolla ei ole mitään väliä, mutta voiko naista se haitata, jos on vanhempi miestä?
      Ikävä
      135
      1782
    4. Kaikkea hyvää

      Emme enää tapaa.
      Ikävä
      119
      1238
    5. Hoosiannaa samban tahdissa

      Tallensin tänä aamuna klo 10 Helsingin Paavalin kirkosta (Hermannissa) tulleen Adventti-jumalanpalveluksen. Aloitus, eli kirkkoherra Kari Kanalan ja
      Luterilaisuus
      102
      1231
    6. Kysymys haavemaihin

      Hei haaveileva mukava nainen, miten meni viikonloppu?
      Ikävä
      226
      961
    7. Näin sinuakin kytätään - näyttöihin upotetut kamerat

      On tultu uuteen vaiheeseen , jota monet eivät vieläkään ymmärrä. Uusimpiin puhelimiin sekä tietokoneisiin on ilmeisesti häivytetty/piilotettu kamerat
      Maailman menoa
      218
      859
    8. Sanna Marin: Suomessa romahtaa nyt kaikki!

      - Pisatutkimus kertoo koulutuksen tason romahduksesta. - Olkiluoto 3 kertoo suomalaisen teollisuusosaamisen tason. - Vanhusten hoito retuperällä. - So
      Maailman menoa
      254
      854
    9. Haittaako mies

      Että mulla on seksuaalisia haluja sua kohtaan? Onko se sun mielestä outoa? Oot vaan niin kuuma mies. 🤤
      Ikävä
      39
      811
    10. Zelensky ei halua neuvottelupöytään.

      Lukasenkan ehdotus ei käy. Kokeilisi edes, olisihan se sitten nähty saako keskustelu mitään aikaan. Eikö nyt kannattaisi kokeilla kaikki mahdollinen s
      Maailman menoa
      372
      751
    Aihe