Tiesittekö, että Jeesuksella oli elämässään aika hankalaa? Varman perimätiedon mukaan hän ei voinut käydä pesulla, koska hän ei uponnut veden alle mitenkään. Vaikka hän yritti ja yritti pulahtaa veteen, hän vain liukui mahallaan veden pintaa pitkin kuin ammeankka. Eihän sellaisessa tilanteessa pysty peseytymään mitenkään. Mahtoi äijä haista ties miltä hieltä ja ankarasti. Edes Johannes ei pystynyt häntä kastamaan, koska äijä ei uponnut millään.
Jeesuksella oli myös juomisongelma. Aina kun hän otti vesilasin käteensä juodakseen vettä, mukin sisältö muuttuikin viiniksi. Hän joutui siis olemaan kännissä kaiket päivät, koska onhan ihmisen juotava sentään jotakin. Mahtoi ottaa pattiin. Että hankalaa on kyllä elämä ollut ennen vanhaan hyvään Jeesuksen aikaan.
Vaikeaa oli Jeesuksella
20
150
Vastaukset
- Anonyymi
Ei se Jeesus mitään vettä olisi halunnutkaan juoda.
Toi on muuten aivan totta. Juuri siksi ehtoollisellakin juodaan Jeesuksen verenä viintä, koska juuri sehän on täytynyt virrata tuon julkkiksen suonistossa.
- Anonyymi
johannes keksi ongelmaan ratkaisun , hän kusi jeesuksen päälle ?
Aivan! Olipas kekseliäs kaveri tuo Johannes!
Ja kusihan muuttui viiniksi sitä mukaa, kun se osui Jeesuksen pintaan.
- Anonyymi
Veli todistaa väkevästi!!!
Jeesuksen ympärillä leijui vahva PH:n läsnäolo,saaden ihmiset hämmästymään,ja sanomaan,tuo henki on vahvin,todiste ihmeestä!!
Naiset pesivät hänen jalkojaan,vaan PH:n ehtymätön Lähde oli ylempänä!!
Jeesus katsoi opetuslapsiaan ja lausui:Happamattoman leivän juhla teillä on Pääsiäisen aikaan,mutta väkevä PH:n ohjaus on oleva kanssanne vuoden jokaisena päivänä!! - Anonyymi
Jeesus oli SDP:n silloinen maskotti? Pitkä tukka ja Rentkäs mekkokin.
- Anonyymi
> Eihän sellaisessa tilanteessa pysty peseytymään mitenkään
Onneksi silloin ei likakaan tartu. :D
Ateistien selitelmät on kyllä nykyään todella heikkoja. Vaikea ymmärtää miten kukaan edes kehtaa olla ateisti.Ilmankos uskovaisten ei tarvitse käydä pesulla.
Ainoa paska heillä löytyy pään sisäisesti päästä (jonkin verran housuistakin).
- Anonyymi
Vuonna jeesus ei käyty pesulla, koska peseytymistä ei ollut vielä silloin keksitty. Sen keksi vuonna 1682 Samuel Sauna. Vasta silloin, koska vasta silloin tarvittiin vasta.
- Anonyymi
Joo, sama ongelma jeesuksella oli kuollessaankin. Pulpahti aina kuolleista nousemaan ylös. Kun kuoleminen ei onnistunut, heppu kiertelee edelleen Helsingin katuja kerjäten rahaa. Hepun tunnistaa siitä, ettei hän käytä sateenvarjoa tai sadetakkia, koska pisarat väistää.
- Anonyymi
Jeesus on siis tullut uudelleen ja tällä kertaa Helsinkiin! Halleluja! Toivottavasti raha ei väistä, vaikka vesi väistää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on siis tullut uudelleen ja tällä kertaa Helsinkiin! Halleluja! Toivottavasti raha ei väistä, vaikka vesi väistää.
Hallelujaa, juu!
Hieno heppu tuo jeesus. Aina hyviä tarinoita, mitä kertoo uteliaille. Tarjosin kerran tuopin olutta, mutta heppu ei ottanut vastaan. Sopersi jotakin viinistä ja kaloista(?). No, en ryhtynyt vänkäämään hänen kanssaan, mutta annoin kympin ruokaan. Heppu lupasi maksaa takaisin viimeistään viimeisellä tuomiolla. Reilu kaveri! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallelujaa, juu!
Hieno heppu tuo jeesus. Aina hyviä tarinoita, mitä kertoo uteliaille. Tarjosin kerran tuopin olutta, mutta heppu ei ottanut vastaan. Sopersi jotakin viinistä ja kaloista(?). No, en ryhtynyt vänkäämään hänen kanssaan, mutta annoin kympin ruokaan. Heppu lupasi maksaa takaisin viimeistään viimeisellä tuomiolla. Reilu kaveri!Jeesus on siis melkoinen topelius: satumaista turinaa riittää.
Mutta oletko varma, ettei hän huijannut sinua? Voihan sitä aina sanoa maksavansa myöhemmin, eikä sitten maksakaan. Kaikenmaailman siipiveikkoja riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on siis melkoinen topelius: satumaista turinaa riittää.
Mutta oletko varma, ettei hän huijannut sinua? Voihan sitä aina sanoa maksavansa myöhemmin, eikä sitten maksakaan. Kaikenmaailman siipiveikkoja riittää.Ei voi tietää, onko tarkoitus maksaa takaisin. Minulle kävi nimittäin kerran niinkin surullisesti, että lainasin parhaalle kaverilleni kympin eikä ole maksanut takaisin. Näistä ei koskaan tiedä!
Mutta niinhän ne jeesustelijat sanoo, että "uskossa on hyvä elää".
- Anonyymi
Puhelimeni syntyy uudelleen:
Uusi Android-puhelin kysyy virtanappia painettessa että
"Haluatko puhelimesi syntyvän uudelleen"
- Kuka Jeesus näitä suomennoksia tekee
kun valittessa Kyllä [x]
puhelin KÄYNNISTYY UUDELLEEN.
Meni pari hetkeä ajatellessa että kuinka- Anonyymi
Puhelimesi on itse Jeesuksen suunnittelema! Halleluja!
Sulla on käynyt melkoinen tuuri! Saako sillä yhteyden taivaaseen?
Voisi keskustella itse Suuren Johtajan kanssa henkilökohtaisesti :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhelimesi on itse Jeesuksen suunnittelema! Halleluja!
Sulla on käynyt melkoinen tuuri! Saako sillä yhteyden taivaaseen?
Voisi keskustella itse Suuren Johtajan kanssa henkilökohtaisesti :)Yhäkin naurattaa puhelimeni ylösnousu.
Virtanappia painamalla aloitettaan ylösnousu ja jonka päättää halutessaan
samasta painikkeesta Uudestaansyntyminen
tietysti valittava erikseen, jos sen haluaa suorittaa
Onkohan Jeesuksella samat ongelmat puhelimensa kanssa kun ei ole näkynyt?
Häntä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhäkin naurattaa puhelimeni ylösnousu.
Virtanappia painamalla aloitettaan ylösnousu ja jonka päättää halutessaan
samasta painikkeesta Uudestaansyntyminen
tietysti valittava erikseen, jos sen haluaa suorittaa
Onkohan Jeesuksella samat ongelmat puhelimensa kanssa kun ei ole näkynyt?
HäntäJeesuksella on kuulemma ongelmia itsensä kanssa. Ei meinaa päästä sängystä pystyyn millään. Siksi hän vaan makoilee kaiket päivät, eikä muista tulla tänne maan päälle taivaallisella lentovuorolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513