baarissa Prahassa

2000-luvun puolessa välissä Prahalaisessa baarissa istuin kerran. Se oli yksi niistä sadoista aidoista Svejkin baareista siellä.

Poltin sikaria ja kumosin tuoppia. Pöytään istahti varsin näyttävän näköinen nainen. Olin hieman skeptinen kuka hän oli naisiaan?? sitten se tapahtui.

Tutustuessamme kerroin nimeni per erik vokki.

Ja sitten hän sanoi oman nimensä.. KRISTINA SLUTKA. Arvatkaa menikö olut väärään kurkkuun ja ilta päättyi nopeasti.
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

justiinsa joo. Kyl ihan tossun kärkeen nappasee tollanen Pervokin baarikierros. Prahan yössä tapahtuu. Olutta ja kauniita naisia. Taskun pohjan korunat täytyy laittaa kiertämään . Ei niistä muutoin ole mitään iloa. Viikko huhkittu pajalla. Korunat heti vaan tiskiin. Juhlitaan. Et tainnut sillä kertaa ehtaa saada vaikka hakemalla hait. Aina ei onnista. Ens kerralla sitten. Parempi tuuri. Urquellia meni kait useampi tuoppi putkeen. Svejkin lohtujuomaa.
Tämä on hyvä biis: Onneksi on taas perjantai. Huomenna on lauantai eli pikkukeskiviikko. Menee ihan päivät sekaisin, Mut ihan sama se. https://www.youtube.com/watch?v=3jFcOB8is4M

Äänestä
  • Aloittaja

    juu juu juurikin niin kävi. ei oo varaa tommoseen. en mä stadissa baareissa enää pyörikään.ekan kerran kävin kuukausiin junalla pasilassa. triplassa ja triplasti eksyin. on se laitos..tripla meinaan. ei tiedä tasoa.

    tänään juodaan vähän väkevämpii. olut tympii. viinakaupan lasku 32 eukkuu huhh huhh.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jeejees kirjoitti:

    tänään viinakaupan lasku 29 eukkuu..onkoko järkee vai ei? tosin sherryy ja brändyy jäi vähän vieraille ja jos maalla asuttaisiin niin tontuillekin..ei sille naapurin alkoholisoituneelle helmerille vaan tontuille..tontuille..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jeejees kirjoitti:

2000-luvun puolessa välissä Prahalaisessa baarissa istuin kerran. Se oli yksi niistä sadoista aidoista Svejkin baareista siellä.

Poltin sikaria ja kumosin tuoppia. Pöytään istahti varsin näyttävän näköinen nainen. Olin hieman skeptinen kuka hän oli naisiaan?? sitten se tapahtui.

Tutustuessamme kerroin nimeni per erik vokki.

Ja sitten hän sanoi oman nimensä.. KRISTINA SLUTKA. Arvatkaa menikö olut väärään kurkkuun ja ilta päättyi nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu