Norjan kärkiampumahiihtäjät välttelevät julkisuutta.

Väitetään olevan terveyshuolia yms.
Mikä on todellinen syy piileskelyyn?
Ei kai vaan olla piilossa rankkojen dopingkuurien takia, ensi talvena aiotaan olla muita selvästi parempia?
https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/b12cf553-75fc-476b-bc82-534298385039
Tätä piileskelyä on havaittu aiempinakin vuosina nimenomaan kovimman kärjen osalta.
Norja on miehittänyt Wadan, joten siellä tiedetään tarkkaan milloin testaajat liikkuvat ja missä.
Outoa on myös, että Norjassa alle 18 vuotiaita ei saa testata lainkaan.
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

FIS ja WADA ovat Norjalaisten komennossa, siksi Norjassa ei mitään valvontaa dopingista ole.

Äänestä

Koronapiikit koettelee.

Äänestä

Me istutaan täällä pimeässä. Palellaan. Villasukat ei riitä. Tuplatäkkiin kääriintyneinä.

Sitten jotkut urheilee. Elää ja elvistelee muiden rahoilla. Suurimman osaa selittelee epäonnistumista.

Pitäisi päästä kansallissankariksi 3-kymppisenä. Eläkkeelle. Vähintään joku 10 000 €/kk palkkio virka.

Äänestä
  • Mitä tehtäs, että huomattas?

    Mitä vaan.

    Ja kun huomataan, valitetaan lisää, jotta huomattas lisää.

    Äänestä

  • Sinustako ei ollut urheilijaksi ja nyt olet katkera?

    Äänestä

Norja on yhtä paha dopingmaa urheilussa kuin Venäjä.

Äänestä

Sitä olen miettinyt, että saisiko dopingilla harjoitustason niin korkealle, että kun ei enää veressä näy kuntotasot pysyvät kuitenkin niin korkealla että se kantaisi kauden jos toistakin. Sitten pitäisi kauden ” harjoittelu” tauon ja palaisi huipulle entistä parempana.

Äänestä
  • Dopingin avulla pystyy harjoittelemaan huomattavasti kovemmin kuin ilman, koska väsy ei tule.
    Näin ollen dopingilla hankkii voimakkaammat lihakset.
    Dopingin poistuttua elimistöstä, lihakset kuitenkin jäävät eli vahvemmat lihakset ovat käytössä edelleen.
    Se on se etu jonka kielletyistä aineista saa.

    Johaugia kun on seurannut, ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, kun tämä jättää kilpakumppaneita minuutilla ja maaliin tullessaan on kuin olisi ollut vain suksia testaamassa.

    Äänestä

Piikkihaitat jyllää, olisiko esim, sydänlihastulehdus näppäimillä ….

Äänestä
  • Pillereitä syömällä piikkihaittoja, onko sulla joku pakkomielle piikeistä....?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pillereitä syömällä piikkihaittoja, onko sulla joku pakkomielle piikeistä....?

    Eikös miltei kaikki urheilijat ole piikitettyjä? Aika usea urheilija on saanut oireita jota ei pillereistä tule …..

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikös miltei kaikki urheilijat ole piikitettyjä? Aika usea urheilija on saanut oireita jota ei pillereistä tule …..

    Kun et mitään urheilulääketieteestä tiedä, miksi päästät omia perättömiä päätelmiäsi julkisuuteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Väitetään olevan terveyshuolia yms.
Mikä on todellinen syy piileskelyyn?
Ei kai vaan olla piilossa rankkojen dopingkuurien takia, ensi talvena aiotaan olla muita selvästi parempia?
https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/b12cf553-75fc-476b-bc82-534298385039
Tätä piileskelyä on havaittu aiempinakin vuosina nimenomaan kovimman kärjen osalta.
Norja on miehittänyt Wadan, joten siellä tiedetään tarkkaan milloin testaajat liikkuvat ja missä.
Outoa on myös, että Norjassa alle 18 vuotiaita ei saa testata lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu