Hieman ihmettelin Janne Mäkitalon juttuja tuossa artikkelissa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/157bca51-5b4d-4398-924b-efd24b7fc13e
Onko suomalaisessa sotilasdoktriinissa jokin muuttunut? Itse nimittäin suoritin asevelvollisuuden 1980-luvun puoliväki jälkeen. Silloin aivan peruskoulutukseen kuului sissikoulutus, jonka siis P-kaudella suorittivat kaikki, keittiömiehistä alkaen, samoin kuin muunkin perustaistelukoulutuksen, johon kuului esim hätämurrosten tekeminen ja vastahyökkäys maastossa. Siis kaikki se, mihin ihan kuka tahansa missä tehtävässä tahansa toimiva sotilas voi joutua osallistumaan jos vihollinen pääsee yllättämään.
Sissiharjoituksemme perustuivat maastokätköihin ja liikkeeseen mitä moninaisimmilla tavoilla, pääosin suksin, mutta rankin tapa oli valittu vain harjoitustarkoituksessa, tosi tilaanteessa aivan kaikkia mahdollisia liikkutmistapoja olisi hyödynnetty.
Siksi ihmettelen kun Mäkitalo sanoo:"Ukrainassa nähtyjä perinteisen sissisodankäynnin keinoja, kuten nopeita ketteriä iskuja ja maastokätköjä voisi Mäkitalon mukaan hyödyntää laajemmin suomalaisessa sotataktiikassa"
Onko niin siis lakattu tekemästä? Alueellinen puolustus käsitti tuolloin sen, että vihollisen haltuun jäävillä alueilla paikallisjoukot siirtyvät heti sissitoimintaan hidastaakseen ja kuluttaakseen vihollista, auttaen viivyttäen perääntyviä voimia, joiden tehtävät oli suojata liikekannallepano ja yhdessä liikekannallepantujen yleisjoukkojen kanssa Pysäyttä vihollinen ja yleensä pyrkiä sen jälkeen keskitetyllä vastahyökkäyksellä tuhoamaan vihollinen viimeiseen mieheen, jossa siinäkin selustassa olevat joukot tukevat sissitoiminnalla, samalla kun varsinaisen kovemman tason sissikoulutuksen saaneet sissijoukot iskevät vielä tuhoavammin vihollisen yhteyksiölle?
Sen mukaan, mitä silloin opin Suomen armeijassa, sissisota oli erottomaton osa puolustustamme ja jo sillä peruskoulutuksella, jonka me saimme, pitäisi pystyä tehokkaampaankin sissisotaa kuin Ukrainassa on nähty. Meikäläinen maasto kun erityisesti suosii sissitoimitaa.
Ihan peruskoulutuksena harjoittelimme miinoittamista vihollisen selustassa ja tuliylläkköjä, jotka senaikaislla välineilläkin olisivat helposti tuhonneet varomattomasti edenneen hyvinkin pitkän viholliskolonnan täysin ja aiheuttaneet vihollisen erittäin veriset tappiot, vaikka vastassa olisi ollut taistelujoukkokuljetus.
Onko siis doktriini ja koulutus muuttuneet?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/157bca51-5b4d-4398-924b-efd24b7fc13e
Onko suomalaisessa sotilasdoktriinissa jokin muuttunut? Itse nimittäin suoritin asevelvollisuuden 1980-luvun puoliväki jälkeen. Silloin aivan peruskoulutukseen kuului sissikoulutus, jonka siis P-kaudella suorittivat kaikki, keittiömiehistä alkaen, samoin kuin muunkin perustaistelukoulutuksen, johon kuului esim hätämurrosten tekeminen ja vastahyökkäys maastossa. Siis kaikki se, mihin ihan kuka tahansa missä tehtävässä tahansa toimiva sotilas voi joutua osallistumaan jos vihollinen pääsee yllättämään.
Sissiharjoituksemme perustuivat maastokätköihin ja liikkeeseen mitä moninaisimmilla tavoilla, pääosin suksin, mutta rankin tapa oli valittu vain harjoitustarkoituksessa, tosi tilaanteessa aivan kaikkia mahdollisia liikkutmistapoja olisi hyödynnetty.
Siksi ihmettelen kun Mäkitalo sanoo:"Ukrainassa nähtyjä perinteisen sissisodankäynnin keinoja, kuten nopeita ketteriä iskuja ja maastokätköjä voisi Mäkitalon mukaan hyödyntää laajemmin suomalaisessa sotataktiikassa"
Onko niin siis lakattu tekemästä? Alueellinen puolustus käsitti tuolloin sen, että vihollisen haltuun jäävillä alueilla paikallisjoukot siirtyvät heti sissitoimintaan hidastaakseen ja kuluttaakseen vihollista, auttaen viivyttäen perääntyviä voimia, joiden tehtävät oli suojata liikekannallepano ja yhdessä liikekannallepantujen yleisjoukkojen kanssa Pysäyttä vihollinen ja yleensä pyrkiä sen jälkeen keskitetyllä vastahyökkäyksellä tuhoamaan vihollinen viimeiseen mieheen, jossa siinäkin selustassa olevat joukot tukevat sissitoiminnalla, samalla kun varsinaisen kovemman tason sissikoulutuksen saaneet sissijoukot iskevät vielä tuhoavammin vihollisen yhteyksiölle?
Sen mukaan, mitä silloin opin Suomen armeijassa, sissisota oli erottomaton osa puolustustamme ja jo sillä peruskoulutuksella, jonka me saimme, pitäisi pystyä tehokkaampaankin sissisotaa kuin Ukrainassa on nähty. Meikäläinen maasto kun erityisesti suosii sissitoimitaa.
Ihan peruskoulutuksena harjoittelimme miinoittamista vihollisen selustassa ja tuliylläkköjä, jotka senaikaislla välineilläkin olisivat helposti tuhonneet varomattomasti edenneen hyvinkin pitkän viholliskolonnan täysin ja aiheuttaneet vihollisen erittäin veriset tappiot, vaikka vastassa olisi ollut taistelujoukkokuljetus.
Onko siis doktriini ja koulutus muuttuneet?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Edelleen Mäkitalo toteaa:
"Pitkät kolonnamaiset hyökkäykset on muutos siihen, mitä olen ainakin itse ajatellu"
"Venäjän hyökkäyksien venyminen Ukrainassa jopa satojen kilometrien mittaisiksi on sotilasprofessorin mukaan ollut jotain mitä suomalaisessa operaatiotaidossa ja taktiikassa ei ole aiemmin oletettu."
Outo toteamus tuokin. Juuri noinhan venäläiset etenivät Afganistaniinkin, siellä se onnistui, koska vastarintaa ei aluksi ollut. Aivan samaa nähtiin jo talvisodassa. Suomalaisten saavuttamista voitoista komeimmat (Raateen tie, Laatokan Karjalan motit) perustuivat juuri siihen, että maantiehin sitoutuneet neuvostojoukot etenivät kolonnina, joita vastaan hyökättiin sivustasta. Vihollinen ei vain päässyt silloin etenemään satoja kilometreja siksi, että se pyrittiin pysäyttämään ja siinä onnistuttiin. Vihollista ei päästetty etenemään aroille yhteyksillemme, kuten Karjalan radalle, vaan reservejä suunnattiin ensin vihollisen pysäyttämiseksi ja sen jälkeen vihollisen tuhoamiseksi niin, että myös aiemmin suunnatut reservit saatiin irrotettua uusiin taisteluihin.
Kovin syvälle eteneviä hyökkäyskärkiä ei tietääkseni sallitaisi nykyäänkään. Kuten Pekka Toveri totesi jossain monista esiintymisistään aivan Ukrainan sodan alussa, meikäläiset pyrkivät aina suluttamalla hidastamaan ja lopulta pysäyttämään vihollisen liikkeen niin, ettei se pääse etenemään meidän vastarintamme jatkamisen kannalta tärkeille alueille. Nyklyisin se on vielä tehokkaampaa kuin silloin 1980-luvulla, nykyisin sulutus voidaan suoritaa myös kaukovaikutteisin asein vihollisen selustaan sellaisillekin alueille, jotka vihollinen on varmistanut sissitoimintaa vastaan. Jos siis armeijamme taistelisi yhtään niin kuin se on koulutettu, satojen kilometrien panssarikiiloja ei täällä nähtäisi, mutta kyllä ne kiilat jonkin verrran syvyyteen päästettäisiin nimeen siksi, että sen jälkeen niiden pitkiksi venyneisiin sivustoihin voitaisiin iskeä, ja kuten talvisodassa. tuhota ne täysin. Nykyiset jalkaväkiprikaatimme pystyvät iskemään jopa umpimetsän läpi moottoroidusti ja raskaan tulen sekä ilmavoimien tuki voidaan ohjata sekunnin tarkkuudella niiden avuksi. Jos homma toimii yhtään kuten se on suunniteltu, on jälki vihollisen riveissä todella synkkää.
" Tähän lisänä on kuulunut myös se, että vaikka Venäjän hyökkäyksen kärki on mennyt jo ohi, ukrainalaiset jatkavat taistelua vihollisen sivustaa vastaan"
Kuten aloituksessa kuvasin, juuri näin meidät ainakin koulutettiin taistelemaan silloin 1980-luvun puolivälin tienoilla. Sehän oli aikaa, jolloin itärajamme takana oli aivan normaalistikin paljon enemmän joukkoja kun nykyisellään on ollut ainakaan 10 vuoteen. Siellä oli rauhanaikanakin panssarijoukkoja, joilla olisi ainakin teoraiassa ollut meklkoinen hyökkäysvoima ilman joukkojen keskittämistäkin, mutta tosin myös vastarinta olisi alkanut heti rajalta rajamiesten siirtyessä sissitoimintaan ja murrostaessa teitä vaikeasti edettäviksi. Suomalaisessa maastossa ja ilmasto- ja valaistusoloissa pienikin joukko on hankala vastus panssarijoukoille, jos se on koulutettu toimimaan tehokkkaasti ja olosuhteitamme hyödyntäen.
Ovako nuo periaatteet siis muuttuneet puolustuksessamme sitten 1980-luvun?
Mitä tulee kaukovaikutteisiin aseisiin, siinä Mäkitalo on oikeassa. Niiltä suojautuminen on haastavaa ja siihen on panostettava, niin siviilipuolella kuin sotilaallisellakin. Viranomaisfasiliteetit olisi hyvä saada maan alle todella nopeasti.
Toisaalta omassa doktriinissamme tulisi hyödyntää kaukovaikutteista tulta entistä enemmän. Se on kyllä kallista, koska sen on oltavat myös liikkuvaa, ettei vihollinen pysty tuhoamaan sitä ja että sitä voidaan keskittää tehokkaita määriä vähemmälläkin kalustolla. Kaukovaikutteisella tulella voidaan tukea ja osin korvata sissitoimintaa. Tuollaiset HIMARS-iskut vihollisen esikuntiin ja varikoihin, jopa vihollisen reservien majoitusalueille, sissien ohjatessa tulta, tekevät todella namia hyökkääjälle, varsinkin jos toiminta ulotetaan sen omalle alueelle saakka, jossa suurimmat varastot ja esikunnat ovat.
Droneja varmasti pitäisi hyödyntää enemmän, ja samalla valmistautua tehokkaasti torjumaan vihollisen lennokkeja.
Yksi aivan olennainen asia on vihollisen sateliittitiedustelu. Venäläiset eivät näytä hyötyneen sateliiteistaan Ukrainassa ja on pidettävä huoli, etteivät tule hyötymään muuallakaan. Vielä tärkeämpää on huomata tämäkin vaara Kiinan taholta. Se ei ehkä kosketa meitä, mutta jos odotamme meitä autettavan vihollsien uhatessa, on meidän myös syytä muistaa taiwanilaisia. Kiina on heille samanlainen tai oikeastaan pahempi uhka kuin Venäjä on meille.
Varsinkin venäläisiä vastaan taistellessa tulee käyttää hajanaisia ryhmityksiä, jotka voidaan tarvittaessa hyvin nopeasti keskittää tulivoimaisiin iskuihn vihollisen saartamiseksi ja tuhoamiseksi, ja sen jälkeen taas hajottaa ja piilottaa hyvin nopeasti.
Käsittääkseni tämäkin on kuulunut puolustusdoktriiniimme ainakin aikaisemmin, ihan pelkästään taktisten ydinaseiden uhan takia.
Hajainen, pääosin tulivoimaisiin taistelupartioihin muuallakin kuin vihollisen selustassa perustuva taistelutapa on suositeltava venäläisiä vastaan siksi, että heillä on edelleen erittäin tulivoimainen tykistö, jolla ainakin taistelun alussa on myös ammuksia. Tiheät ryhmitykset kärsivät venäläisten raskaassa tulessa suuria tappioita, kuten ukrainalaiset Itä-Ukrainassa, vaikka heidän asemansa olivat lujasti linnoitettuja.
Vihollisen raskaat aseet tulee pyrkivä vaimentamaan iskemällä ammusvarastoihin, yhteyksiin ja itse aseisiin omalla tulivoimalla. Kaukovaikutteinen tulivoima säästää omaa verta myös sissitoiminnan osittaisena korvikkeena ja tehostaa sissitoiminnan vaikutusta ehkä moninkertaiseksikin käytettynä sen tukena.
Dronet ovat erinoamisia välineitä tiedusteluun ja tulen ohjaamiseen. Ukrainan sodan alussa ne olivat tehokkaita myös tuhoamaan vihollisen kalustoa, miten hyvin venäläiset lienevät oppineet niitä torjumaan?