Miksi Länsi vihaa sekä MV-lehteä että Venäjää

MV-lehti kirjoittaa tänään useammassakin isossa uutisraportissa siitä, kuinka länsi vihaa kahta merkittävää idän suunnan tekijää ja toimijaa:

a) Länsi vihaa MV-lehteä
b) Länsi vihaa Venäjää

Päätoimittaja, ex-Janitskin, nyk. Putkonen kysyy nasevasti: "Miksi MV-Lehteä vastaan hyökätään tällä kertaa?" Päätoimittaja ei osaa keksiä syytä tähän.

Ainoa heidän syykseen luettava asia on, että he kirjoittavat Venäjän sodankäynnistä myönteiseen sävyyn. Miksi se voi olla minkäänlainen syy karsastaa mitään lehteä? He vain tekevät normaalia tiedonvälitystyötänsä. Näin kysyy päätoimittaja Putkonen.
118760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

Kylläpäs Putkonen heittää vitsin.

Uutistoiminta on jotakin aivan muuta kuin se, mitä Putkonen ja kumppanit harrastavat. Sen näkee jokainen.

Toistaiseksi vastaamatta edelleen ovat nämä kysymykset.

1. Miksi MV ei ikinä kritisoi Venäjää?

2. Keitä olivat ne "puolueettomat" tarkkailijat Venäjään liitettyjen alueiden kansanäänestyksissä?

Annatko nyt vastauksia?

Äänestä
  • Putkonen oli yhtensä tarkkailijana kansanääönestyksessä mukana. Putkosen valtuuskunta edusti paikalla Suomea, ja Putkonen oli siis Suomen tarkkailuryhmän vastuuhenkilö, Vaalit todettiin sujuneen aivan reilusti ja tasapuolisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Putkonen oli yhtensä tarkkailijana kansanääönestyksessä mukana. Putkosen valtuuskunta edusti paikalla Suomea, ja Putkonen oli siis Suomen tarkkailuryhmän vastuuhenkilö, Vaalit todettiin sujuneen aivan reilusti ja tasapuolisesti.

    Oliko? Eipä ole tuollaista väittänyt missään. Iloitsi vain äänestäneensä. Sielläkö myös puolueettomat tarkkailijat äänestävät?

    Taisit lähteä vitsilinjalle.

    Äänestä

  • Uutistoiminta on JUURI sitä mitä MV-lehti tekee. Taustoittaa jokaisen artikkelin ja teksti on loogisen helposti ymmärrettävää. Iltapäivälehtien tulisi ottaa oppia MV-lehdestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Uutistoiminta on JUURI sitä mitä MV-lehti tekee. Taustoittaa jokaisen artikkelin ja teksti on loogisen helposti ymmärrettävää. Iltapäivälehtien tulisi ottaa oppia MV-lehdestä.

    Höpinää.

    MV ei taustoita mitään. Se, että merkitsee lähteeksi esimerkiksi RT:n tai jonkin roskasivuston ei todellakaan ole mitään taustoittamista.

    Koska muuten vastaat niihin kysymyksiini?

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Höpinää.

    MV ei taustoita mitään. Se, että merkitsee lähteeksi esimerkiksi RT:n tai jonkin roskasivuston ei todellakaan ole mitään taustoittamista.

    Koska muuten vastaat niihin kysymyksiini?

    Oletko mukana toimituskunnassa kun noin hyvin tunnut tietävän metodit?

    Mistä lähtien CNN on ollut roskalähde? oletko todellakin jäässä tai joku syvempi katkeruus mv lehteä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Putkonen oli yhtensä tarkkailijana kansanääönestyksessä mukana. Putkosen valtuuskunta edusti paikalla Suomea, ja Putkonen oli siis Suomen tarkkailuryhmän vastuuhenkilö, Vaalit todettiin sujuneen aivan reilusti ja tasapuolisesti.

    Kuka putkosen sinne lähetytti , suomesta, ja millä mandaatilla ko, toimittaja siellä olisi "puolueeton "
    kun koko ajan on ollut kremlin mieleisen median vaikuttaja , suoltanut paskaa...

    Äänestä

  • Aloittajan kysymys oli huonosti muotoiltu.

    Olisi pitänyt olla näin: Miksi antiputinistit eivät tykkää ruplavetoisesta mv-lehdestä😃😄😅😊

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kuka putkosen sinne lähetytti , suomesta, ja millä mandaatilla ko, toimittaja siellä olisi "puolueeton "
    kun koko ajan on ollut kremlin mieleisen median vaikuttaja , suoltanut paskaa...

    Kukaan ei lähettänyt häntä. Hän äänesti omien sanojensa mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mistä lähtien CNN on ollut roskalähde? oletko todellakin jäässä tai joku syvempi katkeruus mv lehteä vastaan.

    MV ei kuules kovin usein lainailee CNN:ää. Jos se niin tekee, lainaus on jokin osatotuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Oletko mukana toimituskunnassa kun noin hyvin tunnut tietävän metodit?

    Osaan kai minä nyt lukea ne "jutut". Lopussa on usein se "lähde".

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Putkonen oli yhtensä tarkkailijana kansanääönestyksessä mukana. Putkosen valtuuskunta edusti paikalla Suomea, ja Putkonen oli siis Suomen tarkkailuryhmän vastuuhenkilö, Vaalit todettiin sujuneen aivan reilusti ja tasapuolisesti.

    Ei venäläinen voi edustaa Suomea! Sillä on Venäjän passi. Se on luopio.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Uutistoiminta on JUURI sitä mitä MV-lehti tekee. Taustoittaa jokaisen artikkelin ja teksti on loogisen helposti ymmärrettävää. Iltapäivälehtien tulisi ottaa oppia MV-lehdestä.

    Joo, onhan siellä Venäjällä iso porukka kirjoittamassa. Satuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Joo, onhan siellä Venäjällä iso porukka kirjoittamassa. Satuja.

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei venäläinen voi edustaa Suomea! Sillä on Venäjän passi. Se on luopio.

    Jep.

    Putkonen leveili kovasti sillä, että sai äänestää. MV:ssä on edelleen helposti löydettävissä jutut aiheesta.

    En ymmärrä, minkä tason imbesilli keksi jutun siitä, että Putkonen oli jonkin tason tarkkailija.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Uutistoiminta on JUURI sitä mitä MV-lehti tekee. Taustoittaa jokaisen artikkelin ja teksti on loogisen helposti ymmärrettävää. Iltapäivälehtien tulisi ottaa oppia MV-lehdestä.

    "Helposti ymmärrettävää". No tottahan toki sen on oltava helposti ymmärrettävää, koska vastaanottava yleisö on enemmän, kuin hieman yksinkertaista sakkia. Luetun ymmärtäminen on vähän niin ja näin. Siksi lukijoille pitää tolkuttaa samaa asiaa monta monituista kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Se "taustoittaminen" on täyttä potaskaa. Salaliittoteorioiden levittäminen on aina samaa puuhaa. MV:n hupaisa tapa on lähinnä kertoa "Tämä ei välttämättä ole ihan totta, mutta voi kyllä ollakin". Vääriä juttuja ei ikinä korjata.

    Äänestä

  • MV:n toiminta paljon ammattimaisempaa ja eri näkökulmat laajemmin huomioon ottava kuin Suomen valtamedian uutisointi. Ei ihme sillä valtamedia on muuttunut propagandatuutiksi jota johdetaan Mediapoolin kautta USA:n suurlähetystöstä.
    Mikäli MV olisi huoleton pilalehti, miksi sen kimppuun jatkuvasti hyökätään ja yritetään vaikeuttaa lehden lukemista? Hyökkäysten takana on Naton hybridikeskus.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Höpinää.

    MV ei taustoita mitään. Se, että merkitsee lähteeksi esimerkiksi RT:n tai jonkin roskasivuston ei todellakaan ole mitään taustoittamista.

    Koska muuten vastaat niihin kysymyksiini?

    Omituinen heitto. MV on nimenomaa kuuluisa siitä että jutut ovat totta. Lehdellä ei ole varaa valehteluun (jota valtamedia harrastaa jatkuvasti). Kysymys onkin siitä että lehden johtopäätökset kolumneissa jne. Eivät miellytä Lännen sotaherroja! Mielipiteisiin voi edetä loogisen päättelyketjun kautta, mikä esim. On järkevää Suomen kannalta, mikä ei.
    Valtamedia taas on täysin hylännyt tämän lähestymistavan. Koska päämäärä (täydellinen alistuminen USA:n käytettäväksi) ei ole perusteltavissa loogisesti ja moraalisesti, valtamedia nostaa ykkösprioriteetiksi tunteen. Tämä tunne-elämän korostaminen on hyvin feminiininen tapa hahmottaa Maailmaa. Järkevää se ei ole.
    MV lehti on tolkun lehti kun sitä vertaa iltapäivälehtiin tai Hesariin.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Jep.

    Putkonen leveili kovasti sillä, että sai äänestää. MV:ssä on edelleen helposti löydettävissä jutut aiheesta.

    En ymmärrä, minkä tason imbesilli keksi jutun siitä, että Putkonen oli jonkin tason tarkkailija.

    Kyllähän joku uskoo että Naton hybridikeskus antaa puolueetonta tietoa.

    Äänestä

MV:n väellä alkavat olla pasmat sekaisin, kun Venäjä vain ei oikein saa aikaan muuta kuin iskuja siviileihin. Siitähän voittajan tunnistaa?

Äänestä
  • Siviilien nitistäminen on yksi sotataktiikan osa. Juuri heikoimpien ja puolustuskyvyttömien lanaaminen. Sillä osoitetaan röyhkeys jolla luoda vastustajaan pelko ja ymmärrys että sota on todellakin sotaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siviilien nitistäminen on yksi sotataktiikan osa. Juuri heikoimpien ja puolustuskyvyttömien lanaaminen. Sillä osoitetaan röyhkeys jolla luoda vastustajaan pelko ja ymmärrys että sota on todellakin sotaa.

    Miksi Venäjä sitten itse vinkuu terrori-iskuista?

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Miksi Venäjä sitten itse vinkuu terrori-iskuista?

    Niinhän koulukiusaajatkin tekevät. Rääkkäävät innolla itseään heikompaa, mutta vinkuvat heti, jos se rääkätty huitaiseekin nenuun.

    Äänestä

  • Ai niin joo. Miltä se tuntuu olla tuollainen propagandapelle? Siis oikeasti?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siviilien nitistäminen on yksi sotataktiikan osa. Juuri heikoimpien ja puolustuskyvyttömien lanaaminen. Sillä osoitetaan röyhkeys jolla luoda vastustajaan pelko ja ymmärrys että sota on todellakin sotaa.

    Vastauksena ketjun avaukseen, niin asia on tietenkin hyvin yksinkertainen. Kukaan täysjärkinen ei usko venäläistä sotapropagandaa, eikä MV muuta julkaise.

    Tästä(kin) ketjusta näkee kyllä millaisia ovat ne ihmiset jotka kannattavan MV:n aatteita - toivovat Suomeenkin sotaa ja isänmaallisten suomalaisten eliminointia eli tappamista.

    Halveksittavinta, vastenmielisintä ja alhaisinta roskasakkia mitä maailmasta löytyy ovat kaikki putinistit ja muut MV-дерьмо lukijat.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    MV:tä fanittavalla suomalaisella ei kyllä hyvin mene. Se on totta.

    Äänestä

  • Venäjä on viimeiseen saakka varonut pommittamasta siviilikohteita. Tarkoitan kohteita joissa olisi kuollut paljon siviilejä.
    Tietysti sodassa aina kuolee myös sivullisia, etenkin kun ukrainalaiset piilottelevat tahallaan päiväkotien ja sairaaloiden nurkilla, kuten Amnesty International raportoi.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Miksi Venäjä sitten itse vinkuu terrori-iskuista?

    Koska Venäjä ei ole tehnyt tahallaan terrori-iskuja ukrainalaisia kohtaan. He ovat vapauttamassa veljeskansa Ukrainaan Kiovan natsihallinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vastauksena ketjun avaukseen, niin asia on tietenkin hyvin yksinkertainen. Kukaan täysjärkinen ei usko venäläistä sotapropagandaa, eikä MV muuta julkaise.

    Tästä(kin) ketjusta näkee kyllä millaisia ovat ne ihmiset jotka kannattavan MV:n aatteita - toivovat Suomeenkin sotaa ja isänmaallisten suomalaisten eliminointia eli tappamista.

    Halveksittavinta, vastenmielisintä ja alhaisinta roskasakkia mitä maailmasta löytyy ovat kaikki putinistit ja muut MV-дерьмо lukijat.

    'Tästä(kin) ketjusta näkee kyllä millaisia ovat ne ihmiset jotka kannattavan MV:n aatteita - toivovat Suomeenkin sotaa ja isänmaallisten suomalaisten eliminointia eli tappamista.'

    Vittu mikä NATO-aasi!
    Asia käännetty ympäri 180 astetta. Suomi on viety hengenvaaralliseen tilanteeseen näiden epäisänmaallisten Nato-trollien johdosta. Suomi olisi turvassa, mikäli olisimne puolueeton ja sitoutumaton maa Venäjän ja Lännen välissä. Kun Venäjä itsenäistyi 1991, se ei ole mitenkään uhannut Suomea, ei mitenkään. Nyt maamme on viety Naton ja Venäjän mahdollisen sodan etulinjaan! Miksi? Ainoa syy on se että Suomen johto on korruptoitu. Mitään muuta syytä ei ole.
    Jos suomalaisia kuolee sodassa Venäjää vastaan, ainot syylliset ovat Suomen johtajat jotka antautuivat USA:n vasalleiksi.

    Äänestä

Nato tulee suomeen alistamaan ja nöyryyttämään.

Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Niinkö? Ja sinä olet siitä onnellinen? Toivot ja odotat Venäjän hyökkäävän Suomeen?

    Niin kauan kuin kaltaisiasi länkyttäjiä tässä maassa vapaana on, tämän maan pitäisi joutua sotaan. Silloin sinä juokset paskat housuissa metsään, samoin tekevät muut kaltaisesi. Tapahtuu luonnollista puhdistusta. Sen jälkeen alkaa Suomen uusi nousu.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Saatko muuten vastattua näihin?

    1. Miksi MV ei ikinä kritisoi Venäjää?

    2. Keitä olivat ne "puolueettomat" tarkkailijat Venäjään liitettyjen alueiden kansanäänestyksissä?

    Nimeä "puolueettomat" tutkijat, jotka väittävät sotarikoksia tapahtuneen. Nimet kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suomen pääministeri tätä ainakin toivoo. Tälläiset lausunnot eivät ole mitään muuta kuin bensaa liekkeihin

    https://mvlehti.net/2022/09/13/sanna-marin-eu-parlamentissa-pakotteiden-pitaa-iskea-tavallisten-venalaisten-jokapaivaiseen-elamaan/

    Joo Sanna oli mv lehti henkisempi ja maailma paremmin kun ymmärrettäisiin putinia,
    ei todellakaan !

    Länsi ja kaikki kun on vuosikymmeniä liennytetty ja oltu ryssien kanssa kuin varpaillaan kaikkea on kysytty neuvostoliitosta , oltu ja nuoltu niin YYA ja muuta pehmeää.
    Mitä on saatu.?

    Kun sieltä johdettu harhaan,
    Lenin vahingossa päästi autonomisen suomen itsenäistymään ja perestroikkaan uskoi 1980 luvun loppussa eurooppa ja kylmä sota vaimeni pyrittiin venäjälläkin demokratiaan mutta ei e!
    Vaan venäjä palasi itsevaltiaan diktaattorin valtaan , uskovaisen nationalistin ja
    kansa ei välitä kun ei ole tähän päivään mennessä välittänyt
    saati yksipuoluen järjestelmässään äänestänyt.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Saatko muuten vastattua näihin?

    1. Miksi MV ei ikinä kritisoi Venäjää?

    2. Keitä olivat ne "puolueettomat" tarkkailijat Venäjään liitettyjen alueiden kansanäänestyksissä?

    Suotta täällä haukutaan MV lehteä ja venäjää. Vaalit itä- Ukrainassa olivat täysin rehellisesti toimitetut. Siellä oli puolueettomat tarkkailijat Kiinasta, pohjois - Koreasta ja Syyriasta . Tsetseeni Kadyrov toimi ylimpänä tarkkailijana vaalialueilla. Turha on siis syyttelyt täällä.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Niinkö? Ja sinä olet siitä onnellinen? Toivot ja odotat Venäjän hyökkäävän Suomeen?

    No hän on venäläinen, tietysti hän toivoo Venäjän toimivan mahdollusimman väkivaltaisesti naapureitaan kohtaan. Venäläiset ovat väkivaltainen kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suotta täällä haukutaan MV lehteä ja venäjää. Vaalit itä- Ukrainassa olivat täysin rehellisesti toimitetut. Siellä oli puolueettomat tarkkailijat Kiinasta, pohjois - Koreasta ja Syyriasta . Tsetseeni Kadyrov toimi ylimpänä tarkkailijana vaalialueilla. Turha on siis syyttelyt täällä.

    Ei ollut. Vaalit olivat vitsi. Rajojakaan ei tiedetty, ei ollut äänestysoikeutettujen luetteloita. Miten olisikaan, sotatoimialueella? Miten saatiin selville, jossa tilapäisesti turvaan ulkomaille muuttaneet ovat saaneet tiedon äänestyksestä? He ovat kuitenkin alueen asukkaita! Pyssyjen kanssa kotoa käytiin suullisesti kysymässä ja itse täytettiin kupongit.

    Vaalit?????

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinun Natosi ei paljon paikkoja ehdi lämmittää kun venäjä rysäyttää yksi yö suomeen testaamaan uusimpia kiksejään mitä ei olla vielä nähty

    https://www.sss.fi/2022/03/venaja-kykenee-mittaviin-tuhoihin-termobaarisilla-pommeilla-taistelukarjilla-voi-pamauttaa-vaikkapa-helsingin-areenan-kokoisen-kohteen/

    Suomen omat JASSM risteilyohjukset yltävät hyvinkin Pietariin asti. Eiköhän potut maksettaisi pottuina, ennen kuin ryssä ehtisi harasoota sanomaan.

    Venäjän rysäyttämiset on nähty. Umpipaska armeija, joka pommittaa turvattomia siviilikohtesta, kun sodassa tulee ukrainalaisilta nekkuun. Moraalisesti ala-arvoisinta toimintaa, mitä minä olen miltään armeijalta nähnyt. Ja minä olen sentään ammattiupseeri.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nimeä "puolueettomat" tutkijat, jotka väittävät sotarikoksia tapahtuneen. Nimet kiitos.

    Lukemattomat läntiset median edustajat ja sen lisäksi YK:n ja muiden instanssien viralliset tutkijat.
    Nytkin 80 ohjusta siviilikohteisiin. Selvät sotarikoksen tuntomerkit. Paskahousut eivät muuhun pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinun Natosi ei paljon paikkoja ehdi lämmittää kun venäjä rysäyttää yksi yö suomeen testaamaan uusimpia kiksejään mitä ei olla vielä nähty

    https://www.sss.fi/2022/03/venaja-kykenee-mittaviin-tuhoihin-termobaarisilla-pommeilla-taistelukarjilla-voi-pamauttaa-vaikkapa-helsingin-areenan-kokoisen-kohteen/

    Te Pietarin tiltut kovasti esitätte olevanne isänmaallisia ja Suomen puolella mutta samaan hengenvetoon toivotte venäjän pommi-iskuja Suomeen. Menkäähän lääkäriin ja pyytäkää päivittämään mielialalääkityksenne ajan tasalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No hän on venäläinen, tietysti hän toivoo Venäjän toimivan mahdollusimman väkivaltaisesti naapureitaan kohtaan. Venäläiset ovat väkivaltainen kansa.

    Ilmeisesti näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suotta täällä haukutaan MV lehteä ja venäjää. Vaalit itä- Ukrainassa olivat täysin rehellisesti toimitetut. Siellä oli puolueettomat tarkkailijat Kiinasta, pohjois - Koreasta ja Syyriasta . Tsetseeni Kadyrov toimi ylimpänä tarkkailijana vaalialueilla. Turha on siis syyttelyt täällä.

    Ymmärrän.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nimeä "puolueettomat" tutkijat, jotka väittävät sotarikoksia tapahtuneen. Nimet kiitos.

    Luepa uudelleen ne kysymykseni. Älä vaihda aihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin kauan kuin kaltaisiasi länkyttäjiä tässä maassa vapaana on, tämän maan pitäisi joutua sotaan. Silloin sinä juokset paskat housuissa metsään, samoin tekevät muut kaltaisesi. Tapahtuu luonnollista puhdistusta. Sen jälkeen alkaa Suomen uusi nousu.

    Sinun kaltaisesiko sen nousun toteuttavat?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin kauan kuin kaltaisiasi länkyttäjiä tässä maassa vapaana on, tämän maan pitäisi joutua sotaan. Silloin sinä juokset paskat housuissa metsään, samoin tekevät muut kaltaisesi. Tapahtuu luonnollista puhdistusta. Sen jälkeen alkaa Suomen uusi nousu.

    hah sitä et sinä ryssä pojuli ole näkemässä

    Äänestä

Puhutaan nyt kunnolla MV:stä, kun aiheeseen päästiin.

Äänestä

Kriisiaikana, kuten nyt, ei saa olla eri mieltä yleisen ns mielipiteen kanssa. Normaali demokraattinen keskustelu on kielletty.
Pitää vain ottaa vastaan median valmiiksi syötetty ja pureskeltu tieto.
Siksi mv on vaarallinen ja sitä vastaan pitää hyökätä

Äänestä
  • MV on roskaa ja tragedia piilee siinä, että jotkut uskovat siihen.

    Äänestä

  • Se ollut väärää tietoa ja kauan ei tämäkään tilanne sitä muuta.
    Meni luottamus jos sitä voikaan olla mv lehteen jo aikaa aikaan sitten kun ratsastusasuiset työttömät eläkeläiset ja yksi rahtihameinen tappoivat kylmästi muun harmin ja haitan lisäksi yksinäisen asiallisen työtä tekevän miehen ja silloin mv lejhti oli ensimmäisten joukossa kiistämässä ettei veritekoa ole tehneet samaa heimoa kuin putkonen mutta totuus oli toine kuin mv lehti "tiesi"

    Äänestä

MV-lehteä lukevat lähinnä elämänkoululaiset. Vaikea uskoa että ketään tervettä ihmistä kiinnostaa ryssäin näkökulmat.

Äänestä
  • Sinulla taitaa olla paljon muutakin vapautusta kohdallasi kuin pelkkä VMTL? C-paperit?

    Äänestä

Anonyymi
10.10.2022 16:27
"MV-lehti kirjoittaa tänään useammassakin isossa uutisraportissa siitä, kuinka länsi vihaa kahta merkittävää idän suunnan tekijää ja toimijaa:
a) Länsi vihaa MV-lehteä
b) Länsi vihaa Venäjää"

Ja toisinpäin:
a) mv lehti vihaa länttä
b) venäjä vihaa länttä

Eikö tämä siis tarkoita ns
Tasapainoa?!
Tietääkö Tiltu kuka sen Kansanmurhan aloitti?

Äänestä
  • Kansanmurhan itäukrainassa aloitti ukraina, ,kiistaton tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kansanmurhan itäukrainassa aloitti ukraina, ,kiistaton tosiasia.

    Eipä ole. Näytti siltä, että Venäjä miehitti ensin Krimin ja sitten pari maakuntaa.'Pienet vihreät miehet' ilman tunnuksia. Donetskiin turistivaatteissa poikia, perässä tykit ja muut aseet. Sama Luhanskiin. Sitten alkoikin 'separatistien' outo sota.

    Äänestä

  • Murhan sanominen murhaksi ei ole millään mittapuulla rasismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Murhan sanominen murhaksi ei ole millään mittapuulla rasismia.

    Velehtelet. Itä-Ukrainassa on sodittu Venäjän tukemia separatisteja vastaan ja tulitettu sotilaskohteita. Venäjä ampui reittikoneen alas ja se kyllä täytti joukkomurhan merkit,.

    Äänestä

  • Kyllä, oikea vastaus. Juuri venäläinen rasisti sen aloitti.

    Äänestä

Sä tosissasi kysyt miksi täällä vihataan Venäjän propagandajulkaisuja?

Äänestä
  • Taas oikeassa! Esim. rasistinen MV-lehti julkaisee venäläistä propagandaa.

    Äänestä

MV- LEHTI ON PAKOLLA LOPETETTAVA

Äänestä
  • Mv-lehti ei lopeta. Janus Putkonen ei kuulu häviäjiin. Mv-lehdellä on sitä paitsi niin vahva tukija piiri että lopettaminen ei tule kuulonkaan. Siitä mihin Ilja jätti Janus jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mv-lehti ei lopeta. Janus Putkonen ei kuulu häviäjiin. Mv-lehdellä on sitä paitsi niin vahva tukija piiri että lopettaminen ei tule kuulonkaan. Siitä mihin Ilja jätti Janus jatkaa.

    Putkonen on jo hävinnyt. Vain laarinpohjimmaiset maksetut vajakit tukevat MV lehteä.

    Äänestä

  • Jo kolmas oikea vastaus! Sinullahan kulkee todella lujaa. Rasistinen julkaisu ei kuulu hyvän journalismin piiriin.

    Äänestä

Kun Putin kaatuu Venäjällä niin samalla viikolla loppuu myös rahoitus Putkosen MV-lehden tyyppisille, merkityksettömille ulkomaisille nettijulkaisuille.

Äänestä

MV-lehti valehtelee, sotarikollinen Putin valehtelee. Vain kouluttamaton kansanosa uskoo näihin valheisiin.

Äänestä

MV- "lehteä" ja Venäjää yhdistää kaksi asiaa. Ne molemmat valehtelee ja yksinkertaiset ihmiset uskovat molempien valheet.

Äänestä
  • Suomea ja Suomen iltapäivälehdistöä yhdistää kaksi asiaa. Molemmat valehtelevat ja yksinkertaiset ihmiset uskovat molempien valheet.

    Äänestä

  • Ja Venäjä rahoittaa toimintaa. Maanpettureita1

    Äänestä

  • Kertoo myös surullista tarinaa näiden mainitsemiesi yksinkertaisten sivistyksen tasosta.

    Äänestä

Sitten kun mv lehti on normaalia tiedonvälitystä antaa olla,,,idiootit uskoo niihin valheisiin joita sieltä suunnalta jo kauan lasketeltu,
isänmaanpetturit putkonen ja bäckmän

Äänestä
  • Jos mv lehti saisi valtiolta veronmaksajien kustannuksella avustusta se heittäytyisi laakereilleen jättäisi realistisen journalismin ja aloittaisi tyhjän toimittamisen paskan suoltamisen muodossa kuten Yle. Siksi että tärkeää että mv nauttii Kremlin vaikutteita ja ulkomaisia avustuksia. Näin sana saa olla suorempi ja purevampi mitä se tutkivassa journalismissa täytyykin olla.

    Äänestä

  • Ryssä on juurikin senvuoksi Ryssä,koska he ei puhu juuri koskaan totta, vääristelee asioita, on muutenkin epärehellinen sekä ei pidä sovittuja sopimuksia.

    Äänestä

Terroristeja, murhaajia ja niiden kannattajia tulee kaikkien älyissään olevien vihata.

Äänestä
  • Alkuaikoina MV:llä oli välillä ihan mainioita juttuja virkamiesten maantapa-suhmuroinneista, haittamaahanmuuton lieveilmiöistä yms. joista isot "valtamediat" eivät juurikaan rohjenneet kirjoittaa. Jossain vaiheessa huomasin että venäjä oli sokea piste MV:lle, ei ainuttakaan kriittistä juttua venäjän sikailuista niin jätin käymättä sivustolla.

    Samanlainen putler-myönteinen sivusto oli aikoinaan verkkomediapisteorg, sielläkin oli sisäänheittotuotteena hieman samanlaiset jutut kuin MV:llä mutta aika äkkiä senkin sivuston todellinen luonne paljastui.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Alkuaikoina MV:llä oli välillä ihan mainioita juttuja virkamiesten maantapa-suhmuroinneista, haittamaahanmuuton lieveilmiöistä yms. joista isot "valtamediat" eivät juurikaan rohjenneet kirjoittaa. Jossain vaiheessa huomasin että venäjä oli sokea piste MV:lle, ei ainuttakaan kriittistä juttua venäjän sikailuista niin jätin käymättä sivustolla.

    Samanlainen putler-myönteinen sivusto oli aikoinaan verkkomediapisteorg, sielläkin oli sisäänheittotuotteena hieman samanlaiset jutut kuin MV:llä mutta aika äkkiä senkin sivuston todellinen luonne paljastui.

    pelkkä paskaa se on aina kirjottannu, vajaamalle kansanosalle tarkoitettua huuhaa roskaa

    Äänestä

>>Mv-lehti ei lopeta. Janus Putkonen ei kuulu häviäjiin. Mv-lehdellä on sitä paitsi niin vahva tukija piiri että lopettaminen ei tule kuulonkaan. >>

– Mutta kun lehdellä pitäisi olla niitä maksavia tilaajiakin. Jos joku satunnaisesti lähettä 20€ tukirahaa, niin ei sellainen raha minnekään lehden tekemiseen riitä. Kun sulkeutuu raha Venäjältä, niin sulkeutuu myös MV-lehti, ja Putkosen suuvärkki.

>>Siitä mihin Ilja jätti Janus jatkaa.>>

Ei voi verrata. Janitskin olia aito kansallissuomalainen. Ei hän ollut Venäjän persetaskussa, niin kuin Putkonen on ihan mielellänsä.

Äänestä

Putkonen yritti ratsastaa Janitskinin hankkimalla maineella. Se yritys kaatui jo allkumetreillä siksi, että vain kaikkein vähämielisimmät, kutsuttakoon heitä vaikkapa Anoiksi, eivät huomanneet muutosta sivuston sisällössä.

Muille räikeän Venäjä-propagandan ilmaantuminen sivustolle oli merkki lopettaa sen seuraaminen. Sinänsä huvittavaa oli se, että jopa mvlehti - sivusto saattoi menettää maineensa. Kun siis monen vihervasemmistolaisen mielestä aillä ei ollut mitään mainetta jonka olisi voinut menettää.

Äänestä

MV lehti ei ole edes Suomessa sellainen vaikuttaja, että monikaan vihaisi sitä, saati lännessä. On sillä Putkosella varsin suuret luulot itsestään ja MV lehdestä. Kyseistä avviisia pidetään propagandistisena vitsinä. Painoarvo on hyvin vähäinen tai lähes olematon jopa Suomessa.

Äänestä

Miksi Venäjää ei vihattaisi? MV-lehti on niin mitätön, että sille lähinnä nauretaan.

Äänestä

Tähän kommentoisin:

"MV-lehti kirjoittaa tänään useammassakin isossa uutisraportissa siitä, kuinka länsi vihaa kahta merkittävää idän suunnan tekijää ja toimijaa: a) Länsi vihaa MV-lehteä"

Mistä lähtien MV-lehti on ollut merkittävä tekijä tai toimija mihinkään suuntaan?

MV-lehden olemassaolosta ei ole kiinnostunut kuin jokunen suomalainen.

Pahkasika-lehdelläkin oli enemmän poliittista painoarvoa.

Olen joskus vilkuillut MV lehden sivuja, mutta kiinnostus katosi, kun havaitsin, miten kritiikittömästi lehti suhtautuu Venäjään.

Äänestä
  • Janitskinin aikaan mv-lehti toi esille sitä, että YLE ja muut suomalaiset tiedotusvälineet jättivät oleellisia asioita kertomatta humanitäärisen maahanmuuton ongelmista. Se tieto satoi aikanaan persujen laariin varsin voimakkaasti joka nyt nähdään heidän kannatuslukemistaan. Tiedotusvälineet joutuivat jonkin verran korjaamaan linjaansa asiassa, mutta mvlehden senaikainen suosio on kyllä varsin tarkkaan YLE:n värittyneen uutisoinnin ansiota.

    Kun Janitsin sairastui ja kuoli niin lehti siirtyi uusiin käsiin muuttuen pian kritiikittömästi Venäjää ihailevaksi propagandasivustoksi. Tämän jälkeen sivusto on ollut mielenkiinnoton.

    Äänestä

MV lehteä lukevat sellaiset henkilöt ketkä osaavat just ja just lukea .

Äänestä
  • Eivät julkaise sitä paperiversiona, koska pelkäävät kritisoijien "pyyhkivän sillä perseensä" lauseen varsinaisessa merkityksessä?

    Äänestä

MV on kieletävä julkaisu kokonaan suomessa, venäjä maksaa sen julkaisusta

SE ON TÄYTTÄ ROPAKANTAA

Äänestä
  • mvlehti - sivuston palvelin sijaitsee fyysisesti Venäjän valtion alueella.

    Suomessa Suomen valtion vastaisen propagandan julkaisu on sallittua.

    Venäjällä edes Venäjän valtion sotatoimien moittiminen tai julkituonti ei ole sallittua.

    Näetkö eron?

    Radio Moskovan propagandalähetyksiä Suomeen ei Suomi edes sodan aikana häirinnyt. Kun siis kaikki tiesivät että se on propagandaa ja Moskovan Tiltusta oli iloa koomikkona.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    mvlehti - sivuston palvelin sijaitsee fyysisesti Venäjän valtion alueella.

    Suomessa Suomen valtion vastaisen propagandan julkaisu on sallittua.

    Venäjällä edes Venäjän valtion sotatoimien moittiminen tai julkituonti ei ole sallittua.

    Näetkö eron?

    Radio Moskovan propagandalähetyksiä Suomeen ei Suomi edes sodan aikana häirinnyt. Kun siis kaikki tiesivät että se on propagandaa ja Moskovan Tiltusta oli iloa koomikkona.

    Sama juttu nämä trollit! Parasta pellehuumoria koko verkossa. Ei kai nämä ole tosissaan tänne kirjoittaessaan?!
    Ennen tuli katseltua usein fart prank- videoita youtubesta.
    Nykyisin ajaa nämä "päästöt" Venäjän trolleilta saman asian. :D :D

    Äänestä

NATON SYYTÄ KOKO SOTA . Ukrainalaiset aloitti Suomi antaa verirahaa. Ukrainalaisten tautta putte tulee

Äänestä
  • Nyt Viljo tulee , Ancelika älä karkaa !

    Äänestä

Länsi ei vihaa MV-lehteä, siitä tuskin missään edes tiedetään. Jos tavis lukee, nauraa. Itse en edes avaa enää, kun sain sen viruksen tietokoneelleni. Jonkun sivun ***-ru, joka pongahti esiin aina kun aukaisin koneen!

Äänestä

Venäjääkään ei kukaan vihaa paitsi siltä osin kun terrorisoi naapurivaltiotaan. Muutois saisivat elää paratiisissa ihan keskenään. Kunhan ottaisivat joukkonsa pois tappamassa viattomia ukrainalaisia!

Äänestä

Saako MV: n faneilta vieläkään vastauksia:

1. Miksi MV ei ikinä kritisoi Venäjää?

2. Keitä olivat ne "puolueettomat" tarkkailijat Venäjään liitettyjen alueiden kansanäänestyksissä?

Äänestä
  • Ja vastauksia vain ei ikinä tule.

    Äänestä

Venäjä saattaa äärimmäisiä keinoja käyttäen voittaa sodan ja pystyttää ukrainaan mieleisensä hallinnon ja liittää alueen venäjään. Entä sen.jälkeen ? Venäläisillä ei olisi muuta keinoa kansan ja ukrainalaisten hallintaan ja järjestyksen pitämiseen kuin pystyttää sinne myös äärimmäisen kova ja armoton turvallisuuskoneisto. Sellaista jälkeä on syntynyt nykyisen sodan alusta lähtien , että muuten eivät pystyisi kansaa kurissa pitämään.
Onhan heillä siitä kokemusta kommunismin ajoilta itä- blokissa , mutta silti... maksaako vaivan.

Äänestä

Että tällaiseen nyt sitten aikaa ja vaivaa... mv on kusessa ja Putkonen ja Widell pohtivat mikä uusi tulokulma auttaisi pitämään edes ne 6 premium-tilaajaa maksajina.

Miksi muuten MV-lehteä ei saisi vihata? Vaikka toki energiaa siihen ei kannata uhrata. Toisin on Putkosella ja Widellillä, heillä otsasuonet pullistelevat ja hiki valuu keksiessä toinen toistaan latteampia solvauksia lännen ja Suomen suuntaan. Toki jo neuvostoajan tapa kääntää tapahtumat ylösalaisin "toimii" aina. Eli eikun ihmettelemään miksi mv-kehteä vihataan, kun kyseisestä lehdestä ei nimenomaan muuta löydykään kuin vihaa lännen suuntaan. Tämän Putkonen ilmaisee tietenkin käännetyin ilmaisuin "Suomen puolesta, mutta ei ketään vastaan", että osaamme siis varoa...

Paradoksi on tämä venäjän arvoyhteisön kehuminen ja samalla venäläinen kristillisen "korkea" moraali ilmenee alatyylisenä v'ttuiluna. Laatuhuoramedia = läntinen vapaa tiedonvälitys, pillu-/sukkahousuhallitus = Suomen hallitus, Iltapaska = iltapäivälehti, näitä riittää, erityisesti naisvihaa. Ja Putkonen muistuttaa, että läntinen media valehtelee aina.

No, onhan tuo venäjä ja mv-lehti mainio itsepetoksen alttari kaikkea 'läntistä sairasta ja poikkeavaa' vihaavalle. Kerrankin kavereita,.

Ne mv:n lähteet "lännessä" ovat omia esityksiään julkaisevia jutustelijoita, joilla on aikaa kääntää todellisuus sopivaan suuntaan ja nähdä jopa tulevaisuuteen se venäjän suuri voitto ja menestys. Ei ihan vielä tänään, mutta kohta se Ukraina romahtaa. Ja sama uusiksi kuukauden päästä, päivästä toiseen.

Putkonen oli todella innoissaan 24.2.2022, huonosti sai peiteltyä ilmeisen ennakkotiedon hyökkäyksestä aiheuttaman riemun. Vertasi Kannakseen kesällä 1944. Ja jampalla on Mannerheimin kuva seinällä...

Mutta kukin voi toki ihan itse arvioida, miten sama henkilö voi äänestää vaaleissa, olla vallanpitäjiä varauksetta tukeva toimittaja sekä puolueeton vaalitarkkailija, joka ei näe mitään ongelmaa siinä, että "valtiolla" ei ole edes omia alueitaan hallussa ja se silti on liittymässä jo toiseen valtioon tilauksen perusteella. Onnistuuko?

Nyt sitten mv:n pitäisi kehua venäjää Kiovaan ja muihin siviilikohteisiin tehdyistä iskuista? No, nehän ovat läntisen laatuhuoramedian valheita, venäjä rakentaa ei riko, eikä pommita siviilejä. Eikä valehteleminen kuulu venäläiseen kansanluonteeseen... 🤣

Äänestä
  • Juuri näin. Totta turiset.

    Äänestä

MV lehti puhuu totta.

Äänestä
  • Eivätkä venäläiset valehtele, niin se vain on....

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eivätkä venäläiset valehtele, niin se vain on....

    Venäläiset valehtelevat kuin pullopersesiat!

    Äänestä

Länsi ei vihaa Venäjää. Länsi ei nyt vaan ole samaa mieltä diktaattorin eikä hänen valloitussotaansa Ukrainaa kohtaan. Venäjän sodanlietsoja Putin tunkeutui Ukrainaan väkisin oma-aloitteisesti. Se tästä viellä puuttuisi että länsimaat hyväksyisivät hiljaa tuollaiset valloituspyrkimykset, yrityksenään liittää väkisin Ukraina takaisin Venäjään. Siitähän tässä on kyse.

Äänestä

Putkonen kävi Murmanskissa "edustamassa Suomea" jossain ryssien Arktisen alueen foorumissa, kuten edusti myös "riippumattomana vaalitarkkailijana" näissä "kansanäänestyksissä". On se hyvä, että venäjällä on aina saatavilla "Suomen edustaja". Vai oliko se Fennomaa, tämä O.W.Kuusisen ns. Terijoen hallituksen henkistä perintöä vaaliva verkkotasavalta, joka hoitaa Suomen kansan asioita venäjän suuntaan Naton tekemän vallankaappauksen jälkeen, jep jep...

Äänestä

Niille, jotka eivät tiedä mikä mv-lehti on, on pari kommenttia paikallaan.

Kyse ei ole "lehdestä" eli siis journalistisesta tuotteesta. Kyse on harhaisten venäjämielisten salaliittoteoreetikoiden, kiihkonationalistien, koronadenialistien jne. sairaasta oksennuksesta ja ilmeisesti hommaa koordinoi venäjän miehitysalueella oleskeleva Suomen kansalainen.

Tätä harhaista sivustoa ei siis trule sekouttaa oikeaan tiedonvälitykseen.

Äänestä

Tutustuin UMV Lehden uutisointiin ja kyllä minulle tuli sellainen olo että suomi se on ketä vihataan.
Varmaa kuolemaa luvataan ydintuhossa naton ydinsota tantereella, se on toimittajan mukaan väistämätön asia.
Tässä menne minullakin suunnitelmat ihan uusiksi, piti alkaa korjaamaan mökinrötisköä mutta miksi nähdä vaivaa ?
Jos ei tuhoudu pommituksissa niin joku sergei sen ottaa datshakseen, juokoon stolishnojansa vuotavan katon alla, vaikka tuskin se haittaa, vesi tulee kun katto vuotaa ja menee kun kuistilta kusee, on kaikki mukavuudet , a vot harashoo.
Ulkohuusikin alunenkin piti tyhjätä , anti olla sekin, paskatorni yltää kohta palleihin,
ottaa sitten mukavasti vastaan ettei luisu reijästä.
Se on kuitenkin myös varmaa että minut ja naapurin kääkät marssitetaan liiverin taakse hanhenmarssia ja ammutaan sinne, ukrainassahan on tuota lajia oikein dronesta kuvattu.
Mutta en minä ketään vihaa, varsinkaan naapuria, luon vaan katseen taivoon kas idästä aurinko nousee ja sienipilviä saa ..

Äänestä
  • Ei ole alkuperäisestä Janitskinin luomasta MV-lehdestä mitään jäljellä.

    Pitää olla aivan täysin Moskovan tötsyissä ja höyryissä oleva ihminen, joka köytää jotakin kiinnostavaa luettavaa tuolta enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei ole alkuperäisestä Janitskinin luomasta MV-lehdestä mitään jäljellä.

    Pitää olla aivan täysin Moskovan tötsyissä ja höyryissä oleva ihminen, joka köytää jotakin kiinnostavaa luettavaa tuolta enää.

    Sama, kumma jos joku innostuu tuosta kauhugalleriasta jossa ei ole mitään positiivista.
    Suomalaiset kun on pettäneet kaiken ja nyt tulee sitten se kostoisku, sellainen ettei jää kiveä kiven päälle.
    Kaikki kuolee ja kulttuuri tuhotaan, jos haluat pelastua liity johonkin mielikuvitusmaahan
    jota ei ole olemassakaan, patriootit, voi käpy!
    Katselisin mielummin vaikka eteläisen espanjan suuntaan jos sellainen paikka tulisi että lähteä pitää, siellä on suomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei ole alkuperäisestä Janitskinin luomasta MV-lehdestä mitään jäljellä.

    Pitää olla aivan täysin Moskovan tötsyissä ja höyryissä oleva ihminen, joka köytää jotakin kiinnostavaa luettavaa tuolta enää.

    Janitskinin MV oksenteli joka puolelle, Putkosen MV oksentaa vain Suomen päälle. Mitään muuta eroa noissa ei ole.

    Äänestä

Mikä iskee helsingin infraan ? Vesihuolto kriisissä.

Äänestä
  • Mitä nyt tuollaisia kyselet, asiahan on selvä, Putinin aikaansaannoksia. Kysy vaikka Ukrainan tietotoimistosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mitä nyt tuollaisia kyselet, asiahan on selvä, Putinin aikaansaannoksia. Kysy vaikka Ukrainan tietotoimistosta.

    Sähköt seuraavaksi ?

    Äänestä

Tänään valot jo väläji!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

MV-lehti kirjoittaa tänään useammassakin isossa uutisraportissa siitä, kuinka länsi vihaa kahta merkittävää idän suunnan tekijää ja toimijaa:

a) Länsi vihaa MV-lehteä
b) Länsi vihaa Venäjää

Päätoimittaja, ex-Janitskin, nyk. Putkonen kysyy nasevasti: "Miksi MV-Lehteä vastaan hyökätään tällä kertaa?" Päätoimittaja ei osaa keksiä syytä tähän.

Ainoa heidän syykseen luettava asia on, että he kirjoittavat Venäjän sodankäynnistä myönteiseen sävyyn. Miksi se voi olla minkäänlainen syy karsastaa mitään lehteä? He vain tekevät normaalia tiedonvälitystyötänsä. Näin kysyy päätoimittaja Putkonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu