Korona lisääntyy vauhdilla!

Aika alkaa jo sulkea uudenmaan lääni kokonaan tammikuun 15 päivään asti.
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Totta, terveydenhuoltokin jo pahasti ruuhkautunut koronan vuoksi.

Äänestä

Turpavaippoja tilattava kiireesti monta lentokoneellista.

Äänestä

ON tunne että nyt aivo pestään kansaa jostain syystä ja rajoituksia suunnitellaan vaikka missään ei näe että olisi mitään epidemiaa alkamassa.näinhän se alkoi ennen korona rokotyksienkin ,pikku hiljaa asiaa syötettiin kansalle kuten media nytkin hissukseen syöttää tietoa uusista vakavista tulevista pandemioista,SYYS FLUNSSAA on kuten ennenkin ! ONKO jotain MUUTA tekeillä ?pitäisikö meidän taviksien tietää jotain ? minkälainen hallitus meillä on ?

Äänestä

On pohdinnan paikka ,että missä mennään ?

Äänestä
  • Tänään päivitty Suomen koronatilastot puolen päivän jälkeen nähdään tilanne.

    Äänestä

Heti alko taas koronaa löytyä kun Pfizer tunnusti tiistaina EU kuulemisessa, ettei rokotteita oltu testattu 🤣🤣🤣🤣🤣

Ootteko lukenu tosta suomen lehdistä 🤭

Ette oo! Totuutta ei haluta kertoa teille lampaille.

Äänestä

Tappaja mutaatio ehtinyt jo keskieurooppaan, kohta meillä

Äänestä

Ja koronahysteria vaan kasvaa? Mutta kyllä ne jotka ovat piikkejä ottaneet niin sairastuvat niistä johtuvista haittavaikutuksista.

Äänestä

Koronan vuoksi sairaalahoidossa on 993 joista teholla jo 21 koronaan kuolleita
on jo 6149 .

Äänestä

Joopa joo ja terkkarit ja sairaalat täyttyvät moneen kertaan rokotetuista, jotka ovat heikossa hapessa ja luonnollinen immuniteetti on oleellisesti heikentynyt.
Monisairaiden ylikuolleisuus lisääntyy.

https://youtu.be/2jTgDj7uiX8?t=543

Äänestä

Niin todella korona leviää taas vauhdilla. Ja nyt entistä enemmän, koska ihmiset ovat ottaneet sen asenteen, että se on flunssa. Niinpä sitä ei testata, eristäydytä eikä sairasteta kotona jollei ole kuumetta. Liikutaan ihmisten parissa niin kuin ei mitään!!
Olemme kohta taas rajoitusten piirissä tämän holtittomuuden takia. Jodia kyllä syöksytään hamstraamaan vaikka sen käytölle ei ole mitään tarvetta!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aika alkaa jo sulkea uudenmaan lääni kokonaan tammikuun 15 päivään asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu