https://yle.fi/uutiset/3-12660030?origin=rss
Viimeisessä sanassa vieraili myös europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.).
Vihreät lähtivät Niinistön puheenjohtajakaudella hallituksesta syyskuussa 2014, kun hallitus oli näyttänyt vihreää valoa venäläisen ydinvoimalan rakentamiseksi. Tuolloin Venäjä oli jo vallannut Krimin niemimaan Ukrainalta.
Niinistön mukaan Suomen hallituksessa oli suomettumisen henkeä. Niinistö sai Financial Times -lehdessä julkaistusta kommentistaan tuntuvan ripityksen Suomen johtavilta poliitikoilta.
Myös media saa Niinistöltä kritiikkiä osakseen. Jos näytti siltä, että isot pojat – pääministeri, elinkeinoministeri, ulkoministeri – sanoivat, että nyt pitää hyssytellä, että tässähän on kyse vain energiasta, niin sitten hyssyteltiin.
– Mediassa oli vallalla vallan kädestä syömisen kulttuuri.
Niinistön mukaan media tyytyi niihin vastauksiin, että energia on vain energiaa ja Venäjä on tavallinen kauppakumppani. Tutkivalle journalismille olisi ollut paljon tilaa.
– Tyydyttiin siihen, että suuret puolueet olivat suunnilleen samaa mieltä, ja pienehkö vihreä puolue vastustaa ydinvoimaa muutenkin. Oli minulle henkilökohtaisesti hieman loukkaavaa, että mediassakaan ei kuunneltu mitä minä sanoin, vaan oletettiin, että se [Ville Niinistö] kun vastustaa ydinvoimaa, niin nuo muut ovat keksittyjä perusteita.
Katso koko Viimeinen sana -ohjelma täältä.
Lue myös ja katso video:

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.