kohti eduskuntavaaleja mentäessä, kiitos Riikka kun pidät suomalaisten puolta, etkä hyväksy esim. metsien sosialisointia eu pöytiin, toisin kuin viherkeskusta.
Perussuomalaisten kannatus on vahvassa nousussa,
Anonyymi-ap
7770
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Suomalaiset voi halutessaan hakata metsät maan tasalle , kyllä ne äkkiä uudelleen kasvaa takaisin . EU sanoo mitä suomalaisten on tehtävä 🤣🤣🤣
Niin, suomihan on täynnä puupeltoja.
Riikka on kyllä paras ihminen, katsomaan suomalaisten etua. Toivottavasti hän olisi seuraava pääministeri ja ottaisi ohjat käsiinsä.
Olisi köyhälläkin elinmahdollisuus.
Juuri näin, nyt pitää tämä jatkuva velanotto lopettaa, eihän meillä ole esim. nyt valtionraha kirstunvartijaa, Saarikko tulee jättämään velkaa taakseen, ei mitään muuta ja silti on maaseutu vaikeuksissa, sekä kansalaiset, tähän viherhumppaan on laitettava stoppi ja siksi toivossa elämme, että Riikasta tulee seuraava pääministeri Suomeen.
Persut ei ole seuraavassa hallituksessa
Kannatukset alkaa olla taas normitasolla eli eduskuntakannatuksessa
Riikka ja ps aidosti Suomalaisten puolella, jos nyt oikeasti mietitte asioita.
Ei ole vaan ei anna tavalliselle kansalaiselle yhtään mitään
Juuri näib
Juuri näin
Näin juuri
Ääni persuille on ääni hukkaan. Riikka viimeistään on paaluttanut perussuomalaiset hallituksen ulkopuolelle. Persujen nykyinen hallitusohjelma ei kelpaa yhdellekään muulle isommalle puolueelle.
Suomalaisille kelpaa vain oman kansan kusetus!Tervetulotoivotus muslimeille,jotka ei voi sopeutua uskontonsa takia,yhteisvelka EUssa,oma valtionvelka maksettavaksi jälkipolville ja valtion yhtiöiden myynti sijoittajille!
Kyllä suuret EU maat ylistävät suomen kuuliaisuutta isännilleen!
Eli äänestää SOMA(n)LI puoluetta vai????
Purra tietää, että hallitusvastuu hajottaisi persut. Miten tuollainen sekasikiö-puolue löytäisi yhtenäistä linjaa, kun pitäisi ottaa todella vastuuta.
Ei kelpaa.
Myös kokoomus meppi ajaa eu:ssa metsien sosialisointia, on tehnyt tätä myyräntyötä vuosia, puolue on vasten kansallista omaa päätös valtaa.
Sosialisoikaa suot
Nythän me näemme, mihin on johtanut vihervasemmisto politiikka, koulutustaso laskenut, terveydenhoito on alas ajettu, muuta julkista on kasvatettu, velkaa on otettu jaettavaksi pitkin maailmaa, suomi on velkaantunut historiallisesti tänä aikana, oma huoltovarmuus on hukattu, kiitos siitä kuuluu nyt istuvalle hallitukselle.
Persuilla ei ole mitään järkevää annettavaa. Yhden asian liike vailla yhtään mitään
Edellinen hallitus, se missä myös persut sähläsi oikein huolella...
''koulutustaso laskenut''
Perskeko hallitus leikkasi koulutuksesta 700 milliä
Kansaneläkkeiden leikkaus, lääkekorvauksien leikkaus, ne suorastaan paransivat elämisen laatua. Tosin, 90% kansalaisista köyhtyi perskeko hallituksen aikana.
''...velkaa on otettu''
Persujen varjobudjetti 2022, peräti 0,67% halvempi kuin hallituksen.
Persut on silkkaa paskaa. Typerin puolue!!
Ota addick banaani ja rauhotu.
Niin on! Tolloja täynnä, jotka uskovat kaikki valheet!
Metsien sosialisointi?! Heh, heh. Kaikkea se persu keksii valehdella.
Suomalaisuus kunniaan, nyt ja ikuisesti, amen.
Ps for ever.
Basic finns, very basic.
Suuret komentelevat pienempiään!
Seuraamme Ruotsia kuten aina eli Persut voittaa suvereenisti vaalit ja tahti muutuu, tulee täyskäänös poliitikassa.
Ruotsin persut eivät päässeet hallitukseen.
Ano puhuu asiaa eduskunnassa.
Kuunnelkaa ja katsokas vaikka you tubesta tms.
Täyttä asiaa.
Metsien sosialisointia? Nyt aloittaja valehtelee niin että korvat heiluu ja tollot näköjään uskoo! Ota selvää, älä luule!
Mistä teitä höyniä riittää, jotka uskovat kaikki valheet!
No... vaikka se ,että puu ei olisi uusiutuva luonnonvara.
Miten on älyn laita tuommoisella ja miten voi olla että joku vielä äänestää tuosta asiasta ...
Miten voi olla asiat noin ja mikä on tarkoitus asialla.
En kannata mitään puoluetta, mutta kyllä selvästi otettiin eliitin taskuun uuden johtajan myötä. Todennäköisesti hänestä tuleekin pääministeri koska on täysin hallittu.
Persuja äänestäisin uudestaan jos pitäisivät heikoimpien puolta mutta olisivat kokkareiden narussa kulkevia jos hallitukseen pääsisivät ja sen tietää mitä siitä seuraisi . Pettymyksilläkin on rajansa.
Eli kannatat mieluummin koko maailmaa rahallisesti halaavia viherkommareita ja ylistät järjetöntä velanottoa ja ilmastokiimasta johtuvaa energian hintojen nousua pilviin?
Miksi?
Mutta silti Halla-aho takaisin johtoon.
Nykyinen terävyys ei riitä ja asioiden taustojen selvittäminen ajoissa on riittämätöntä.
Pitää hoksata jo ennalta kuten Halla-aho teki.
''Pitää hoksata jo ennalta kuten Halla-aho teki.''
Pakeni Brysseliin ?
Politiika on vain politiikkaa nääs fydee...
Omat fydeet on ei kiinnosta jankutukset.
Pressut kasvaa koko ajan- loistavaa. SDP:n kommunistinen puolue tulee romahtamaan.
Syököö paskoo jos ruoko loppuu
VIRTA KÄY KIIVAANA PUNA-VASUREISTA PERSUIHIN, KIIHTYY SITÄ MUKAA, KUIN RUOKA JA RAHA LOPPUVAT, ASUNTO KYLMILLÄÄN VAILLA SÄHKÖÄ.
HÄÄTÖ PELLOLLE JA LEIPÄJONOON.
VIHREÄ SIIRTYMÄ KUUSEN ALLA, VALONA TUIKKVAT TÄHDET.
KOKOOMUS LEVITTELEE RAHOJAAN NÄYTILLE, RAHAA ON, EI TIEDETÄ MISTÄ TEILLE PERSEAUKIISILLE SAISI.
LÄMPIMÄN KÄDEN OJENNUS 3600 EUROA, LAKIMIEHEN TUNTI 3000....HE...HEEE....HIIII.......
Sitä ei vielä ymmärrä mikä vaara on tuo että metsät sosialisoidaan. Siinä menee maatalous ja metsätalous nurin.
Ei metsiä olla sosialisoimassa.
Kyse on lähinnä ikimetsien suojelusta hiilinieluiksi.
Persut ei ymmärrä mitään. Luulevat taas!
Sitten vähän perusasiaa, ikimetsät eivät ole hiilinieluja.
Perussuomalainen puolue, suomalaisten oma suoraselkäinen ja rehellinen puolue.
Kerro mikä perussuomalaisista mukamas tekee suoraselkäisen ja rehellisen puolueen?
En äänestä ikuista oppositiopuoluetta.
Jos menisivät hallitukseen, hajoaisivat.
Hmmmm . . . .
Maahanmuuttojuttuja riittää, ne ovat kyllä yksi tärkeä osanen tietystikin. Mutta me olemme uppoamassa velkataakan alle, me olemme menettämässä loputkin omasta päätöksenteostamme ja itsenäisyydestämme. Mukaudumme toistuvasti EU päätöksiin, kohta Natopäätöksiin. Olisi mukava luulla, mitä oikeasti olisi tarjolla. Perussuomalaiset, Purra ovat kuitenkin olleet osana, samaa tuhon rintamaa kuin koko pelokas eduskuntakin. Liittämässä meitä Natoon, siis myymässä juuri sitä loppuakin itsenäisyyttämme, ja saamme maahan vieraan maan armeijaa, aseistusta ja sotilaallista päätöksentekoa. Onko siis ihme, että hiukan karahtaa kiville nämä Perusuomalaisten myymät ja toistelemat teesit. Toki, ehkäpä hiukan vähemmän kuin muiden teesit. Se ei kuitenmkaan riitä kannatuksen kasvuun, että on vähemmän vahingollinen Suomelle ja suomalaisille.
Olin pari päivää maalla,Siskot olivat tulleet tänne Ruotsista ja yksi heidän puolisonansa, tekemään risisavottaa pariksi viikoksi. Eilen tuli ilouutineen että Ruotsiin saatiin porvarihallitus ,meidän suku on ollut aina sitä mieltä että jos maassa on tälläinen sosialistihallitus niiden jälkien siivoovomiseen kuluu pari vaalikautta..Suvussa ei ole muitakuin tämä onneton Vasuriserkku joka on ikuineen riesa tulee tänne ja jaksaa ylistää Sanna Mariinin hallitusta.Kävin viimeisenä saunassa risusavotan jälkeen,kuuntelin kuinka roineen armaiset aallot löivät rantaan,voi tätä ihanuutta ajattelin .
No tuota, eipä lukenut vasemmistoliiton hallitusohjelmassakaan Nato hakemuksen jättäminen, mutta niin vain hyväksyivät, sanoin kuin pakkolaki hoitajille sekin meni läpi, oppositio puheet unohtuneet Saramolta ja Anderssonilta.
Minkä puolueen hallitusohjelmassa vuonna 2019 oli Nato hakemuksen jättäminen ??
Ei minkään.
Kannattaa ymmärtää, että aloituksen "me suomalaiset" asuvat Pietarissa.
HHeh kuka joku Pitarin trolleista vaivautuistusi tälle palstalle joss muutama käy päätään aukomassa,voi teitä ääliöitä,jessus sentään kuinka naurettavia olette .
Vihreänsiirtymän ideologia perustuu siihen, että puu ei uusiudu kun se kaadetaan, no ei tietenkään se puu enää uusiudu, mutta tilalle kasvaa toinen puu, meniköhän piiperöille edes vähän jakeluun.
Onkohan tällä istuvalla hallituksella, jota kepulitkin fanittaa koskaan tullut edes mieleen se ajatus, että kuka omistaa valtaosan suomalaisista metsistä
Persujen kannatus on nousussa Kremlissä.
Siellä kannatus, kenellä prenikat, koska nehän on annettu petturuudesta omaan maahan.
Metsien sosialisointi! Heh, heh. En enää yhtään ihmettele sanontaa: tyhmä kuin persu!
Sama sanonta tuli mieleeni, kun kuuntelin A-talkkia, Tavion mielestä verotus on varastamista! Persut siis haluaa maksaa itse lastensa peruskoulun, terveyden hoidon jne. tietullit käyttöön ja köyhät kerjuulle. Miten persujen mielestä puolustusvoimat rahoitetaan, entä poliisi? Vapaaehtoismaksuillako?
Muuten, se Tavion palkkakin tulee sieltä verovaroista!
Persut näköjään ehdottavat, että vangit itse maksaisivat vankilassa olonsa! Mitä tähän persujen rikollissiipi sanoo?
mitäs sitä pjärven trollille muuta?
SINÄ ITSE 🔵⚫trolli vastustat metsien sosialisointia kuten myös velanottoa mikä tulee maksuun mm. veronkiristyksillä jne. syyttäen taas persuja asioiden arvostelemisesta joita itse arvostelet pakkomielteisesti päivittän suomi24 palstoilla.
Mitä näiden s24 palstojen luotseille tapahtui sivupäivityksien yhteydessä kun mielivaltainen epävakaiden luotsien sensuuri loppui kuin seinään törkyavauksien säilyessä eri palstoilla kirjaimellisesti v***u otsikoilla yms???
Tauno Tasaraha ja viiden sanan kommentti.
Ota addick banaani ja rauhotu. Oliko sinulla muutakin asiaa kuin muiden kirjoittajien stalkkaaminen?
Eroon EU:sta sinimusta nauraa esim. persujen arvostellessa EU:n suunnitelmille rajoittaa hakkuita Suomessa mitä vastaan jopa istuva "vihreän siirtymän hallitus" sotii verissä päin huolimatta vihreistä ja vasureista hällä väliä siitä, että hiilinielut puolittui hakkuiden määrien kasvun seurauksena kun mm. Sipilän lanseeraamaa "biotaloutta" toteutettiin eli perinteistä metsäteollisuutta ilmastonpesun nimissä.
Tämän vuoden puolella pitäisi vielä tulla uusi metsästragia missä kepuministerin johdolla hyökätään EU:ta vastaan ja asialla siis "vihreän siirtymän hallitus" vihreineen jne. lopputuloksella missä keskusta TAAS vetää metsiä nurin esim. sellutehtaiden tarpeisiin ja mikä naurettavinta TAAS ilmastonpersun nimissä 😁
''Tämän vuoden puolella pitäisi vielä tulla...''
Multa tuli jo, sanoi puutarhuri....
https://valtioneuvosto.fi/-//1410837/kansallinen-metsastrategia-uudistetaan-tana-vuonna
https://mmm.fi/kms2025
Pääsee sopivasti vaalien alla kepu lyömään vihreitä näpeille ja Kurvinen kameroiden eteen mistä nauttii jokaisella kerralla niin suuresti että seuraajat meinaa aina laskea allensa naurusta 😁
Lukutaito.....
Nimenomaan ko. sivuilla mainitessa mm. ajankohta lausuntapyyntöjen vastausajan päättymiselle mitä tulee valmisteilla olevaan Kansalliseen metsästrategiaan (KMS2035).
Viittauksella edelliseen on aina yhtä koomista kuinka sinä aina muita arvostelet luetun ymmärtämisestä ollen aina se ainoa osapuoli jolle se on ylivoimainen asia.
Antipersu addick taas loistaa...😁😁
Tuskin Keskusta tukee, varmaan moni sinun tasoinen Persu tuon ostaa.
Voi hrrajumala mitempä ne keput nyt tukisi omaa proggistaan????
Kepu antoi tukkapöllyä edustajilleen jotka uskaltautui lipeämään ruodusta äänestettäessä EU tukipaketista (yhteisvelka) heikkohermoisempien vaatiessa eroa EU:sta huhun takia että se yrittää puuttua Suomen hakkuiden määriin mitä tuokin taas pohjustaa eli vtut EU:lle mitä siihen tulee kuinka Suomi hakkaa metsiään jne. Edeltävän maa- ja metsätalousministerin pistellessä hiukan omiaa mitä hiilinielulaskelmiin tulee EU vaati uudet laskelmat ja hupsista, hiilinielut puolittui toimenpiteillä millä niitä kerrottiin kasvatettavan historian kohta toistaessa itseään Suomen osilta.
Minä olen "ihaillut" jo pidemmän aikaa keskustan taitoa rahastaa ilmastonpesun nimissä todellisuudessa sen tarkoittaessa hakkuiden määrien kasvua rekkalalleineen sellutehtaalle jne. Toki pientä eko puuhastelua siinä sivussa harrastaen esim. bio polttoaineiden kehittelyn muodossa missä silloinkin pitävät huolen että ovat saamapuolella siinäkin esim. valtioavustuksien muodossa. Suurinta hupia häpeilemätön tehometsätalouden harrastaminen ilmastonpesun nimissä jopa uhriutumisineen ja taitoineen taputtaa itseä selkään kiitellen edellisestä itseään 😏
Perussuomalaisille oma kansallispäätös on tärkeää, metsänomistajien päätösvaltaa ei saa viedä suomesta.