On luotu aikoinaan melko sekava sosiaaliturva

Tulisi aina olla niin, että työstä jää enemmän rahaa, vaikka samaan aikaan saisi eri tukia. On luotu aikoinaan melko sekava sosiaaliturva, mikä kaipaa jo laajempaa uudistamista.
Kun tämä tutkimus julkaistiin niin eduskunnassa lähes kaikilla puolueilla oli eri näkemys siitä, miten sosiaaliturvan uudistus tulisi toteuttaa.
Aikaa tälle uudistukselle on varattu vuoteen 2027 asti. Se on saatava silloin valmiiksi.

Ruoka kallistui syyskuussa käsittämätöntä tahtia, 14,7 prosenttia verrattuna viime vuoden syyskuuhun. Tieto ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamasta Kuluttajahintaindeksistä.
Elintarvikkeiden hinnat lähtivät kovaan nousuun jo kesällä, sillä kesäkuussa ruoka kallistui 10 prosenttia ja heinä-elokuussa oltiin jo 12 prosentin tienoilla.
Tämän ja muun huomioon ottaen, jaokaisen kynnellekykenevän tulisi itse pitää itsestä huolta huolta, ei odottaa valmista. Heittää pois ne vasemmiston fraasit "älä tee työtä, saat saman sossustakin"
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulisi aina olla niin, että työstä jää enemmän rahaa, vaikka samaan aikaan saisi eri tukia. On luotu aikoinaan melko sekava sosiaaliturva, mikä kaipaa jo laajempaa uudistamista.
Kun tämä tutkimus julkaistiin niin eduskunnassa lähes kaikilla puolueilla oli eri näkemys siitä, miten sosiaaliturvan uudistus tulisi toteuttaa.
Aikaa tälle uudistukselle on varattu vuoteen 2027 asti. Se on saatava silloin valmiiksi.

Ruoka kallistui syyskuussa käsittämätöntä tahtia, 14,7 prosenttia verrattuna viime vuoden syyskuuhun. Tieto ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamasta Kuluttajahintaindeksistä.
Elintarvikkeiden hinnat lähtivät kovaan nousuun jo kesällä, sillä kesäkuussa ruoka kallistui 10 prosenttia ja heinä-elokuussa oltiin jo 12 prosentin tienoilla.
Tämän ja muun huomioon ottaen, jaokaisen kynnellekykenevän tulisi itse pitää itsestä huolta huolta, ei odottaa valmista. Heittää pois ne vasemmiston fraasit "älä tee työtä, saat saman sossustakin"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu