Itselleni map-kirkko on läheinen, vaikken jäsen olekaan. Opit tuntuvat monessa kohdassa järkeenkäyviltä ja paljon viisautta sisältäviltä. Millaisia periaatteita lasten kasvattamisessa mormonit soveltavat? Lähinnä mietin lasten keskinäiseen nahisteluun, riitoihin ja kinasteluun liittyviä tilanteita. Antaako lasten selvittää asiat itsekseen vai puuttua, ja jos puuttua, miten? Entä lasten keskinäinen tappelu, lyöminen jne? Itse suhtaudun torjuvasti kaikkeen toisen ihmisen satuttamiseen, myös lasten kesken, mutta päiväkodeissa, kerhoissa jne lasten kesken väkisinkin tulee nahistelua. Miten opastaa lasta niissä toimimaan?
Kyselen täältä, sillä minua kiinnostaisi tietää, miten mormonit itse lapsianne neuvotte toimimaan?
Kyselen täältä, sillä minua kiinnostaisi tietää, miten mormonit itse lapsianne neuvotte toimimaan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Se riippuu ihan vanhemmista niinkuin muussakin maailmassa.
Jotkut ojentavat helpommin kun toiset taas ei välitä vaikka lapset kaataisivat koko talon.
JOtkut kurittavat järjen rajoissa, toiset taas paasaavat että se on väkivaltaa lasta kohtaan.
Kirkko opettaa kasvattamaan rakkaudella =)
esimerkiksi Ent.mormonilta.
Suomen laki on jo vuosikaudet kieltänyt lasten ruumiillisen kurittamisen. Laki kieltää myös kaikenlaisen muun lasta nöyryyttävän kohtelun, siis henkisen pahoinpitelyn. Mormonit ilmaisevat uskonkappaleissaan olevansa kuuliaisia laeille ja esivallalle. En tiedä, miten hyvin tämä lainkohta on kirkossa sisäistetty.
Minun aikanani laki kielsti ruumiinvammojen tuottamisen toiselle ihmiselle, lapset mukaan lukien. Isä piti kriteerinä, että kurituksesta ei saanut jäädä jälkiä, kuten esimerkiksi arpia. Nämä olisivatkin tietysti herättäneet epäilyjä neuvolassa, lääkärintarkastuksissa ja koulun liikuntatunneilla.
Kun me lapset olemme aikuisina moittineet hänen kovia menetelmiään, hänen vakiolausahduksensa on ollut "No, jäikö jälkiä?".
P.S.
Isälleni kannattaisi tehdä verisovitus, varmuuden vuoksi. Mistä sen tietää, mihin kaikkeen julki tulemattomaan syntiin isä on elämänsä aikana kerennyt. Muistaneeko kaikkea enää itsekään? Tuskin. Verisovitus voi olla juuri se puuttuva tippa, joka Jeesuksen sovitustyön päälle tarvitaan, että isän pelastus varmistuu, vaikka kirkko onkin jo valmiiksi se ainoa oikea, jonka toimituksilla ylipäätään on mitään merkitystä.
Tässä ei ole hymiötä lopussa, vaikka sitä moni saattaisi odottaa. Minä ja muut sisarukset olemme vakavasti huolissamme hänen autuudestaan ja erityisen huolissani olen henkilökohtaisesti siitä, jos jumalaksi pääsy jää täpärästi toimittamattomasta verisovituuksesta kiinni.
ai niinku luterilaisena sun faijas ei sit ois ollu sadisti?
On kokemusta vain tästä isästä, joka ei ole luterilainen. Muista isistä ei ole kokemusta, paitsi onneksi Taivaallisesta Isästä. Hän tosin ei ole tästä nimestään huolimatta miespuolinen eikä muutenkaan onneksemme isäni kaltainen.
päälle melko usein aivan oman äidin käsistä, mielestäni oikeuden mukaisuus toteutui kuitenkin aina ja pidän sitä äidin rakkautena, josta olen kovasti kiitollinen.
Lapsi kyllä tuntee oikeudenmukaisuuden jo hyvin pienestä. Ensimmäiset väärät, oikeudettomat, rangaistukset olen elämässäni kokenut silloisessa kansakoulussa jossa usein vaikutti vanhempien varallisuus tai ja muu vaikutusvalta.
Edelleen pidän henkisen ja varsinkin epäoikeudenmukaisen henkisen kurituksen pahempana kuin pientä koivuvitsalla sivelemistä josta jälkiä jää lopulta vain pyllyyn. Pidän kohtuullisen lapsen piiskaamisen ravintoakin tärkeämpänä.
Hyvää kasvatusta lapsena saanut: Turust
Yleiseen lainkäyttöön kuuluu, että rangaistu tietää, mistä häntä syytetään ja mistä rangaistaan.
Mikäli tämä ei ole tiedossa, rangaistus voi tuntua mielivallalta ja pyllyn päälle saanut ei viisastukaan saamastaan ojennuksesta, vaan alkaa pelätä ja vihata kurittajaansa.
Olen samaa mieltä siitä, että lapsi tuntee oikeudenmukaisuuden pienestä pitäen. Tuntee myös oikeudettomuuden ja mielivallan aiheuttamat turvattomuuden ja elämän käsittämättömyyden tunteet.
Jos lapsi kokee, että hän ei voi luottaa omiin vanhempiinsa, hänen on hyvin vaikea oppia luottamaan mihinkään muuhunkaan, edes Jumalaan.
Vanhempani olivat näet tosi kamalia, vieläkin menee vilunväristykset kun ajattelee että itse olin avuton ja heistä kokonaan riippuvainen lapsi.
Oikeudentunto siinä kyllä käsi pahoja kolauksia. En olekaan uskaltanut hankkia omia lapsia vaikka olenkin naimisissa.
Niin sanotaan, että ihminen loi Jumalan omaksi kuvakseen - jumalakäsityksemme on sidoksissa kokemuksiimme meitä hoitaneisiin vanhempiimme, käsitykseemme omasta arvokkuudestamme ihmisinä, siihen olemmeko rakastamisen ja huolenpidon arvoisia. Jos yliminä on kovin arkaainen ja ankara, on jumalakuvammekin lakihenkinen ja tuomitseva meitä kohtaan.
Lapsi muodostaa käsityksen itsestään käyttäen muita ihmisiä peileinään. Jos nämä peilit heijastavat vääristyneesti tai ovat himmeitä, minäkuva ei muodostu todelliseksi. Lapsena julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta kokenut ihminen joutuu tekemään valtavan paljon psyykkistä työtä saavuttaakseen eheän ja myönteisen minäkuvan ja voidakseen alkaa luottaa elämään ja lopulta myös Jumalaan - sellaisena kuin Hän juuri tälle ihmiselle saattaa itsensä ilmaista.
Itse uskon ja olen saanut kokea, että Jumala tulee meitä vastaan paljon yli puolitien ja ilmaisee itsensä juuri sellaisena, että meidän on Häntä turvallista lähestyä ja lopulta voimme antaa itsemme ja koko elämämme luottavaisina Hänen huomaansa - aivan kuin pieni lapsi, joka saa kasvaa rakastavassa hoivassa.
Eli olen ehdottomasti fyysistä kurittamista vastaan - eikö se ole muutenkin kiellettyä lainkin mukaan? Kysymykseni koski lasten keskinäistä kinastelua ja nahistelua. Itse olen opettanut lapsiani olemaan lyömättä tms huolimatta siitä, kuka kinan/tappelun aloitti. Eli oma kantani on ehdoton - toista ihmistä (tai eläintä) ei milloinkaan saa satuttaa. Mutta olisin ollut kiinnostunut mielipiteistänne koskien vanhempien puuttumista lasten keskinäisiin riitoihin - mennäkkö selvittämään tilannetta lapsen/lasten avuksi vai antaa lasten selvittää oman riitansa mahdollisimman pitkälle itse? Ja missä määrin hyväksyä tai katsoa ns sormien läpi tuuppimista, tönimistä yms, jota ehkä esiintyy lasten riidellessä keskenään. Itse kun en hyväksy niitä yhtään, vaan yritän opettaa lapsia selvittämään riitansa puhumalla.
MAP-kirkon sosiaaliset opetukset mitä tulee perheeseen ja kasvatukseen ovat mallikelpoiset. Mutta eipä uskonnolla ole mitään merkitystä lasten kasvatukseen, vaan yleishyveelliset kasvatusmetodit riippumatta mihin idealogiseen ajattelutapaan olet suuntautunut.
Toki ateistkin voi kasvattaa vastuutuntoisia lapsia, jotka kunnioittavat lähimmäistä, maan lakia, jne. Tunnen paljon perheitä, joissa lapset kasvavat kunnon kansalaisiksi ilman uskontoakin. Tunnen myös mormoniperheitä, joissa kasvatus on kaukana järkevästä kasvatuksesta.
Uskonnolla on merkitystä vain siihen kuinka tuo lapsi myöhemmin näkee maailman ja millaisen ideologian hän hyväksyy itselleen. Mormonikasvatuksen saanut uskoo mormonismioppeihin, hindu hinduoppiin, jne.
Parempi kysymys olisi pitäisikö mormoniperheiden kasvattaa lapsensa näkemään myös muita uskontoja ja uskomuksia neutraalilta pohjalta ja antaa lapsilleen edes jonkinlainen mahdollisuus avarampaa maailmannäkemykseen vanhemmallaan iällä. Nyt tuo mahdollisuus syödään pois jo ensiaskeleista lähtien.
opit ovat uskonnollisesti niitä ainoita oikeita, joten kasvatusmenetelmämmekin erottuvat vähintäänkin laadullisesti ei-jäseniä selvästi parempina.
Siinä missä toisten tavoissa löytyy kyseenalaistettavaa, meidän ei, koska toimemme pohjautuvat aitoon ja oikean kirkon uskontoon.
Hui, kuulostat ääri-ihmiseltä... ihan kuin toisen maailman sodan fuhrerilta. Kokemukseni mukaan valtaosa MAP-kirkon jäsenistä ei ajattele noin. Siten olet joko poikkeus tai susi lampaan puvussa.
Jos olet miespuolinen, niin sinusta ei tule Jumalaa tuolla asenteella. Jos olet nainen, niin ei väliä, koska sinusta ei voi tulla Jumalaa eli et pääse luomaan uusia maailmoja... miehesi tekee sen.... *helpotuksen huokaus* Hmmm... joskin, entä jos manipuloit miestäsi... *kriipivä ajatus*
Tällaiseen saa varautua aina, kun menee överiksi.
voisi tehdä noille vainoharhoillesi jotain? Ne hankaloittavat varmasti kovasti koko elämääsi. Liity sinäkin kirkkoomme äläkä yksin siellä murjota.
terv: oikea jäsen
Höpö, höpö sinua... luulisi sinun jo oivaltaneen, että Tapani on ihka-aito-pesunkestävä mormoni. Kunnioitan hänen suoraselkäisyyttä, mutta en hänen vakaumustaan. Mutta hei, mielipide-ero suotakoon meille kaikille.
En siis ole lainkaan Tapanin kanssa samaa mieltä uskonnosta ja MAP-kirkon totuudesta, mutta Tapsa on ok, koska hän on aito ja on aivan varmaa, että Jumalan listassa eli seuraavassa elämässä hän on isä-ukko-Jumalan listalla korkealla.
Tapsa kuitenkin tulee huomaamaan, että on ollut uskontonsa suhteen aika hakoteillä, mutta hälläkö väliä! Hänen puhdassydämisyytensä on hänen pelastus.
Näin siis, jos teoria siitä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen! Toivotaan näin, koska olisi ikävä muuttua vain mullaksi. =)
"Madon suu on viime ovi" eikös sitä niin sanota. Minut tullaan krematoimaan, kun aikani maan päällä on lopussa. Syövätköhän madot tuhkaa? Taitaa tulla pelkkää biojätettä ja vähän amalgaamia.
Minä olen ihan tyytyväinen siihen ajatukseen että kun elämä loppuu niin se loppuu. Eikä etukäteen kannata surra!