Raamatussa käsketään kastaa pikkulapsia niin minä kysyisin, että missä kohtaa se kielletään. Löytyykö pikku lasten kasteen kieltävää Raamatun kohtaa ?
Kun aina kirkon ihmisiltä kysytään, että missä kohtaa
Anonyymi-ap
34<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Jeesus käski kastaa kaikki kansalaiset eli kansoissa. Lapsilla on etuoikeus Kristillisen kasteen armoon ja mitä kaikkea kasteessa ihmiselle tapahtuu.
Pietari käski paikalla olevia miehiä kastaa heti lapset kristityiksi.
Perheitä kasttiin heti lapsineen, palvelijoineen, heidän lapsensa kaikki samaan uskoon perheenpään kanssa kastettiin heti. Sekauskoisia perhekuntia ei hyväksytty. Kristityt on kastattu lapsensa kristityiksi jo 2000 vuotta.
Suurin kerralla Kristityksi kastettu perhekunta sisälsi 500 eri ikäistä ihmistä.
Helluntailaisuus on sodomiamiehen perustama harhaoppinen uskonlahko, joka tuotiin Amerikasta tänne noin 100 v. sitten.
Sellaiset lahkot kannattaa kaukaa. Parhamin kiroukset vetää sitä lahkoa puoleensa.
Koko Israelin kansa vauvat mukaan lukien saivat saman kasteen ylittäessään Punaisen meren ja kaikki saivat kasteessa Kristuksen Hengen lahjan. Ihan samalla tavalla Kristukseen kasteessa liitetty lapsi saa nytkin Kristuksen Hengen kasteessa Kristityksi.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
Jeesus käski kastaa uuden liiton kasteella kaikki kansat.
Keitä sitten kansaan luettiin kuuluvaksi, jotka kaikki piti kastaa Jeesuksen omiksi uuden liiton kasteella Jeesuksen kuoleman sovitukseen mukaan.
Joel 2:16
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostans.
Helluntailaisuus on paha harhaoppinen tuontilahko Amerikasta, eikä se tunnusta Raamatun keskeisiä totuuksia ollenkaan.
Helluntailaisuus on oikeata matkivien pahojen hurmoshenkien synnyttämä uskonlahko ja henkiliike. Suomeen sitä uutta Amerikanuskontoa alettiin pumppaamaan 1920-luvulla.
Oikea Kristinusko tuli Pyhältä Maalta tänne Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella.
Israelilaiset, jotka "saivat kasteen" Punaisessa meressä eivät luvattua maata saavuttaneet.
Samoin käy vauvakastetuille!
Kaikki kuolee kerran aikanaan perisynnin vuoksi. Isrelin matka luvatun maan rajalle kesti 40 v. vain kaksi ihmistä pääsi rajan yli luvattuun maahan. Mutta ei edes Mooses, koska löy Krisistuskalliota kaksi kertaa vaettä saadakseen. Se saattaa liittyä lahkolaisten uudestikasteeseen, siinä lyödää Kristusta kaksi kertaa.
Uudestikaste lahkoon on Saatanasta.
Raamatun mukaan Jumala pesee uuden liiton kasteesa ihmisen syntisyyden pois ja liittää ihmisen sielun Kristuksen ikuisesti elävään ylösnousemusruumiiseen.
Ikuisen elämän lahjan saadaan Raamatun mukaan Kristillisessä yhdessä kasteessa Jumalan armosta, yksin Kristuksen tähden.
Keijo Rainerna: Maallikkokoulu, Kasteen lahja -kasetin jos jostain saisi. Opetus selvensi ja vahvisti käsitystäni kristillisestä kasteesta.
Puhe tuli Radio Patmoksen kanavalta runsas viikko sitten.
Asia käy ilmi mm. siinä, kun sanotaan, että joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja että suun tunnustuksella pelastutaan. Ym. Vauvan "tättäkuu" ei taida olla riittävä suun ja uskon tunnustus ja osoitus siitä, että on ymmärtänyt synnin, vanhurskauden ja tuomion, jonka Pyhä Henki ilmoittaa todeksi, Raamatun mukaan.
Ja kukaan vapaissa suunnissa ei kylläkään kyseenalaista lapsen kastamista, jos lapsi kerran uskoo Jeesukseen oman suun tunnutuksensa perusteella. Vaan vauvan kastaminen kyseenalaistetaan.
---- Vauvan "tättäkuu" ei taida olla riittävä suun ja uskon tunnustus ja osoitus siitä, että on ymmärtänyt synnin, vanhurskauden ja tuomion, jonka Pyhä Henki ilmoittaa todeksi, Raamatun mukaan.-----
Miten siis on, kun tällainen tättäkuu-vauva kuolee niin meneekö hän siis kadotukseen vai pelastuuko ilman uskonratkaisua ja uskoa ?
Pelottava kysymys joillekin. Joko miljoonia lapsia on kuollut "osattomina" tai sitten kristillinen usko ei olekaan ainoa pelastus.
Oletko sitä mieltä, että sademetsän syrjäisen kylän asukkaat tuomitaan kuolemaan, koska heille ei ole kukaan koskaan vienyt ilosanomaa evankeliumista?
Ei se olekaan. Sillä sanoohan Jumala, että Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani, ja kuitenkin Kristinusko on nostanut Jeesuksesta Jumalan. He palvelevat siis epäjumalaa! No kyllähän se tiedetään, miten sellaisille käy.
Uudestikasteissa lahkolaiseksi Kristuksen ensimmäistä kastetta mitätöidään ja häpäistään. Uudestikaste lahkolaiseksi on Pyhän Hengen pilkka.
Kukaan ei näytä kykenevän esittämään Raamatusta pikkulasten kastekieltoa.
No kerropas miksi jotakin sellaista, mitä ei koskaan siihen aikaan vielä tapahtunut, tai ylipäänsä olisi tehty, olisi haluttu kieltää? Missä kohtaa Raamatussa kielletään autolla päin punaisia ajo? Tai lentäminen? Tai juominen pää alaspäin?
Raamattu: YKSI KASTE !
Lahkolaiset vastustavat Jumalaa ja Raamattua.
Miksi jotakin sellaista, mitä ei koskaan siihen aikaan vielä tapahtunut, tai ylipäänsä olisi tehty, olisi haluttu kieltää? Missä kohtaa Raamatussa kielletään autolla päin punaisia ajo? Tai lentäminen? Tai juominen pää alaspäin?
Ei kielletty vauvajen kastamista mutta eipä kielletty koirien ja kissojenkaan kastamista.
Juudasta ei oltu vauvana kastettu - häneen meni saatana.
Juudas oli uppokastettu ja häneen meni saatana.
Helluntailaisten kasteopin sovellus on ihmisoppia ja ihmisen teko.
Siinä sitä on taas tuulimyllyn lämmittäjillä ollut miitinkiä, eli voi herraisä tätä kansaa !
helluntailaisuus on valheen henkivalta, jonka jenkkimies pisti pakettiin tehtyään liiton paholaisen kanssa
Miksi Raamattuun pitäisi kirjoittaa kaikki mitä ei saa tehdä? Tulisi paksu kirja.
Vauvakastetut valehtelevat lahkolaiset voisivat kertoa missä kohtaa Raamatussa kerrotaan vauvan kastamisesta valelemalla vettä päälaelle.
Kastettiin perhekuntia mutta ei mainita, että "kastettiin kaikki muut paitsi pienet lapset".
joopa joo on todella kahdenlaisia ihmisiä tässäkin aihepiirissä.
toisille ei tarvitse selittää ja toisille ei kannata.
On monia asioita, joita ei saa tehdä sillä perusteella, ettei sitä ole suoraan kieletty.
Pitää kunnioittaa kastetta niin, että kastetaan vain niinkuin Raamattu sen opettaa tehtävän, eikä tehdä kasteesta sellaista, mitä Raamattu ei opeta.
Kastetta vauvoille ei Raamattu missään kohtaa opeta. Vauvojen kaste on vastoin Raamatun opetusta.
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille.
Jeesus käski kastaa uskovaiset ei vauvoja.
Perhekunta kasteissa ei ole Raamatussa sanottu olleen vauvoja.
Mutta on sanottu, että koko perhekunata oli tullut uskoon. Apt. 18:8.
Kasteen saamisen ehtona oli ennen kastetta uskoon tulo. Huom. Apt . 8:36, 37.
Ap.t.8:
34. Hoviherra sanoi Filippokselle: "Pyydän sinua sanomaan: kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
35. Filippos alkoi puhua ja lähtien tästä raamatunkohdasta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
36. Tietä kulkiessaan he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
37. Silloin Filippos sanoi hänelle: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
38. Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
39. Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois, eikä hoviherra enää nähnyt häntä. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.
Apt. 18:
8. Synagogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa tulivat Herraan uskoviksi. Myös monet korinttilaiset, jotka olivat kuulemassa, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin.
9. Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu äläkä vaikene.
10. Minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan käy sinun kimppuusi tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa."
11. Niin Paavali viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa.
12. Mutta Gallion ollessa Akhaian käskynhaltijana juutalaiset nousivat yksimielisesti Paavalia vastaan. He veivät hänet tuomioistuimen eteen
13. ja sanoivat: "Tämä mies yllyttää ihmisiä palvelemaan Jumalaa lainvastaisella tavalla!"
tässä näin: ÄLÄ VALEHTELE!!!!
Ei kielletä. Siellä päinvastoin kerrotaan, että kun perheen pää tuli uskoon, niin koko perhekunta kastettiin. Lapsikaste perustuu myös siihen, mitä Jeesus itsestään opetti.
Hänhän sanoi, että hän antaa kevyemmän taakan entisen raskaan sijaan. Tällä hän puhutteli erityisesti juutalaisia, mutta toki se muillekin oli tarkoitettu.
Entinen juutalainen eläinuhrikäytäntö oli monimutkainen, perheille kallis ja työläs . Sen sijasta Jeesus tarjosi uhriksi itsensä ja sen merkiksi ehtoollisen.
Juutalaiset puhdistautumiskäytännöt olivat myös monimutkaisia ja jopa neuroottisuuteen asti pikkutarkkoja jossain määrin. Jeesus tarjosi tämän sijaan vesikastetta ja antoi tämän kautta lupauksen tulevasta Pyhän Hengen kasteesta.
Aikaisemmin juutalaiset ympärileikkauttivat poikalapset kahdeksan päivän ikäisinä. Jeesus puhui sydämen asenteen ympärileikkauksesta, mutta antoi tässä yhteydessä myös näkyvänä ja lempeänä merkkinä mahdollisuuden kastaa kaikki lapset Hänen nimeensä.
Eikö olekin yksinkertaista! Tätä ei ole tuotu esille näin ennen, luulisin, mutta nyt oli sen aika. Olkaa suuresti Siunattuja!
Jos vauvana ei saa kastaa niin mikä on se ikä että saa ? Pitäisihän siihen löytyä Raamatusta yksiselitteinen ohje jottei vahingossa kukaan kasta liian nuoria.
Koska pelastuksen edellytyksenä on usko ja kaste niin mites kun kuolee niin nuorena, että ei ole voinut tietoisesti uskoa eikä siis ole kastettukaen niin sellainenko menee sitten kadotukseen ? Vai onko heillä Raamatun mukaan jokin muu tie taivaaseen, mikä ?
Helpottaa jo tuokin tieto, että selkeää pikkulasten kastekieltoa tai sellaiseksi tulkittavaa ei Raamatussa ole. Perhekuntien kasteista kerrottaessahan voisi selkeyden vuoksi olla, että "perheen pikkulapsia ei kuitenkaan kastettu"
Alkuseurakunnan aikaan kastettiin PERHEKUNTINEEN / kaikki OMAISENSA, (Apt: 16:)
kristillinen kaste:
Katakompeissa vainotut kristityt kastoivat lapsensa välittömästi kristityiksi.
He hakkasivat kallioon lapsen syntymäpäivän, kastepäivän ja kuolinpäivän.
Ne ovat vanhin säilyneet kirkonkirjat, jotka ovat vielä siellä kalliossa jälkipolville nähtävänä.
Evankeliumi on vakava asia. Palaa nopeasti Jesuksen turvaan, ettet paatuisi.
Tahallinen synti
Hepr. 10:
26. Jos me tahallamme jatkamme synnin tekemistä päästyämme tuntemaan totuuden, ei ole enää uhria meidän syntiemme tähden
27. vaan kauhea tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka syö vastustajat.
28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen on armotta kuoltava kahden tai kolmen todistajan sanan nojalla.
29. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30. Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut:
"Minun on kosto, minä olen maksava", ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."
31. Kauhistuttavaa on langeta elävän Jumalan käsiin.