Sauli ja Jenni matkustelee, mutta kenen rahoilla?

Mitä tekemistä tasavallan presidentillä on puolisonsa kanssa Islannissa? Vai onko vain niin, että sielläkin pitää ehtiä käydä ennen kuin presidentin virkakausi loppuu maaliskuun 1. päivänä 2024?
21117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Minusta on ihanaa jotta Sauli saa vanhusiällä turvaa kumppanista matkoillaan, ikä tekee kömpelöksi sepalus voi jäädä auki, samoin suu, nuori kumppani voi huomauttaa leikin varjolla toisin kuin esikunta ko,tilanteissa esm "Ori pyrkii laitumella jne.

Äänestä

Tiedoksi vaan sinulle, että tällaiset matkat kuuluu presidentin virkaan. Onko ihmiset vielä noin tyhmiä että ei ymmärretä valtiovierailuja. Kyllä presidentit ympäri maailmaa tekee vastaavia vierailuja. Se kateus, se kateus.

Äänestä

Suomen perustuslaissa on tasavallan presidentille säädetty erilaisia tehtäviä ja yksi niistä on "kansainvälisten suhteiden hoitaminen".
Tämä käytännössä tarkoittaa eriasteisten ulkolaisten päättäjien tapaamisia joko vierailemalla heidän luonaan taikka vastavuoroisesti isännöiden ulkolaiseten päättäjien suomen vierailuja.

Eli se tekeminen mitä tasavallan presidentti tekee islannissa, on hänen virkansa hoitamiseen kuuluvaa tehtävää.

Äänestä
  • Kaikki eivät vain ole perillä yhteiskunnallisista asioista. Valittavat ja kitisevät usein jopa ihan päivänselvistä asioista.

    Äänestä

  • Suomen ja Islannin presidenteillä ei kummallakaan ole mitään valtaa, joten melkoisen turha vierailu.

    Kun työntekijä tai toimihenkilö, lähtee ulkomaille työmatkalle, ei hänen työnantajansa maksa puolison matkakuluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomen ja Islannin presidenteillä ei kummallakaan ole mitään valtaa, joten melkoisen turha vierailu.

    Kun työntekijä tai toimihenkilö, lähtee ulkomaille työmatkalle, ei hänen työnantajansa maksa puolison matkakuluja.

    Suomen Presidentin valta-oikeuksista hyvin iso osa koskee juurikin ulkopolitiikkaa ja suhteta ulkomaihin. Ja kuten jo sanoin aikaisemminkin niin yksi tasavallan presidentin perustuslaissakin määriteltyjä toimenkuvia on kansainvälisten suhteiden hoitaminen jota juurikin nämä muiden valtioiden päämiesten tapaamiset edustavat puhtaimmillaan.

    Ja valtiovierailuilla perinteisesti Presidentin puoliso on mukana edustamassa presidentin rinnalla omien mahdollisuuksiensa mukaan ja myös hyvin usein ulkomaiden päämiesten suomen vierailuilla on mukana ulkomaisen päämiehen puoliso. Tämä nyt vain on vakiintunut tapa valtiovierailuilla kautta maailman.

    Äänestä

Tuskin ap osallistuu kustannuksiin ,

Äänestä
  • KELA kenties kustantaa, eli silloin jokainen meistä osallituu.

    Äänestä

  • ^ ...siis jokainen veroja maksava osallistuu kustannuksiin.

    Äänestä

Nyt riittää hyvä aloittaja!!!!!!!!!!
Jos ei muuta ollut, niin jätä kommentoimatta kokonaan!
Ymmärryksesi ei näköjää riitä tavallisenkaan asian tajuamiseen eikä kunnioitus valtiovaltaa kohtaan.

Äänestä
  • Rouva Haukio ei ole "valtiovallan" edustaja, vaan 25 vuotta vanhemman presidentin puoliso. Islannin ja Suomen presidenttien tapaaminen on vain ajanvietettä, eihän siinä kummallakaan presidentillä ole mitään valtaa omassa maassaan.

    Suomi on itsenäinen tasavalta ei kuningaskunta, jossa kuninkaan suku elätetään kuningaskunnan varoista. Iso-Britanniassa on kuninkaana Charles III, ja kruununprinssi on hänen vanhin poikansa William, joka saa vuodessa 26 miljoonaa puntaa vain siksi, että on kuninkaan vanhin lapsi ja kruununperillinen. Ruotsissa on lähes samanlainen tilanne, mutta siellä ei kruununperillisille makseta ihan niin suuria rahoja kuin Iso-Britanniassa.

    Äänestä

Ei voi kateudella ja tyhmyydellä olla rajaa, näemmä.
Onko sinulle outoa, että valtion päättäjät jne... matkustelevat ja käyvät yhteyttä muiden maiden päättäjien jne. kanssa.

Äänestä
  • Sitä tyhmyyttä ja kateutta olisi pitänyt selvittää jo silloin, kun Sauli oli ensimmäistä kertaa ehdolla presidentiksi. Eräässä tv-ohjelmassa, jossa käsiteltiin Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa, eräs kokoomuslainen tokaisi, että "eihän se Sauli ole se penaalin terävin kynä."

    Äänestä

Nähtävää riittää.

Äänestä

Uusia vaikutusmahdollisuuksia tutkivat.

Äänestä

Verkostoitui at.

Äänestä

Tehtävän hoito.

Äänestä

Svin

Äänestä

huv

Äänestä

Voi ei

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä tekemistä tasavallan presidentillä on puolisonsa kanssa Islannissa? Vai onko vain niin, että sielläkin pitää ehtiä käydä ennen kuin presidentin virkakausi loppuu maaliskuun 1. päivänä 2024?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu