Porvarit eivät tottele fasisteja

Fasismi, oli se sitten Demaria tai Vihreetä, tarkoittaa valtion tyranniaa ja ohjausta markkinataloudessa. Fasismi haluaa puuttua yksityisyrittäjän elämään ja kyylätä hänen tekemisiään ja sanella että kenelle saa myydä ja mistä saa ostaa. Porvari on itsenäinen oman tien kulkija joka ei välitä tuollaisten tyranninen saneluista vaan hän seuraa kysyntää ja tarjontaa. Kapitalismi on pohjimmiltaan ihmisten ongelmien ratkaisemista maksusta.
1664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Porvari optimoi ajankäyttönsä eikä mieti hyödyttömia asioita josta lompakko ei paksune pätkääkään. Porvari miettii periaatteessa vain että mistä saa ruokaa.

Äänestä

Ei ole ihan noin yksinkertaista, koska ihmisiä on positiivisia ja negativisia, eli hyviä ja pahoja. Ja kyllä - se jako on usein mustavalkoinen, että kummalle puolelle kuuluu. Mannerheimilta sivistyksen puutetta ja todella paha virhe teloittaa punaisia sodan jälkeenkin ilman oikeudenkäyntiä.

Äänestä
  • Jokaisessa ihmisessa asuu perisynti eli taipumus pahuuteen, mutta Jeesuksen Kristuksen avulla voimme oppia hillitsemään taipumustamme syntiin ja pahuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jokaisessa ihmisessa asuu perisynti eli taipumus pahuuteen, mutta Jeesuksen Kristuksen avulla voimme oppia hillitsemään taipumustamme syntiin ja pahuuteen.

    No, ei se kyllä noin mene. Pahuus on sielun ominaisuus - siis todellinen pahuus, eikä se että joskus hairahtuu tekemään jotain pienempää pahaa. Todellinen pahuus ilmenee esimerkiksi kiduttajasarjamurhaajissa. Ei heillä ole mitään katumusta teoistaan, mutta kaikenlaista teeskentelyä kyllä, kuten psykopaateilla yleensäkin. Ted Bundykin tappoi kaksi opiskelijaa heti kun pääsi pakenemaan vangittuna ollessaan saatettula vierailulla virastotalolla.

    Joukossamme on demoneja ja muita pimeitä sieluja ja ovat usein hyvinkin älykkäitä. Ammatti saattaa olla lääkäri, lakimies tai vastaava. Yleensä sellainen jossa saa kiusata ja alistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Dennis Rader oli kiduttaja sarjamurhaaja. Sitoi, kidutti(käytti mm. seksuaalisesti hyväkseen) ja tappoi lopuksi. Hän oli moitteetonta ja lainkuuliaista perhe-elämää viettänyt luterilaisen kirkon neuvoston puheenjohtaja.

    Äänestä

Oipas yksinkertaisen ihmisen ajattelua.

Äänestä

Perusporvari luulee, että on olemassa jokin vapaa markkinatalous. Kapitalismi toimii lisenssillä, ei vapaudella.

Äänestä

Pitää totella jos toinen käskee

Äänestä

Puopolossa oli vieraana Pinga Tupamäki joka sanoi että natsismi on sosialismia.

Äänestä

Ei tarkoita . Fasismi on alunperin Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansallismielinen totalitaristinen liike. Se ei pohjaudu mihinkään ideologiseen perusteokseen, vaan muuttaa muotoaan ajan ja ympäristön mukaan.
Fasismissa autoritaarinen äärinationalismi ja johtajavaltaisuus yhdistyvät liberaalidemokratiaa vastustavaan järjestelmään, joka nähdään vaihtoehtona kommunismin ja kapitalismin välillä. Fasismia pidetään äärioikeistoon kuuluvana ilmiönä, joskin myös joissakin vasemmistolaisissa ympyröissä on ilmennyt fasistisia piirteitä.

Äänestä

Niin miksikä on niin monta eri 'porvari puoluetta'? Onko niitä erilaisia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Fasismi, oli se sitten Demaria tai Vihreetä, tarkoittaa valtion tyranniaa ja ohjausta markkinataloudessa. Fasismi haluaa puuttua yksityisyrittäjän elämään ja kyylätä hänen tekemisiään ja sanella että kenelle saa myydä ja mistä saa ostaa. Porvari on itsenäinen oman tien kulkija joka ei välitä tuollaisten tyranninen saneluista vaan hän seuraa kysyntää ja tarjontaa. Kapitalismi on pohjimmiltaan ihmisten ongelmien ratkaisemista maksusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu