Olen miettinyt vuosia, että mitä järkeä tässä kaikessa on

Olenko helvetin tyhmä, kun puren vain hammasta ja pusken väkisin eteenpäin vuodesta toiseen, vaikka paskaa tulee niskaan vasemmalta ja oikealta. Joku lapsenomainen usko, että vielä minunkin elämääni osuu joku onnenpotku, pitää allekirjoittaneen idiootin toivonkipinän yllä.

Lapsuus oli mitä oli. Tein parhaani niillä korteilla mitä jaettiin. Kiusatuksi tuli koulussa sekä kotona. Aikuisuuteen onnettomalla itsetunnolla. Kiusauksi tuli työpaikoilla. Useita burnoutteja. Maniassa tuli sekoiltua asiat niin solmuun, että päädyin asunnottomaksi vuosiksi. Varmaan lukematon kirjo diagnosoimattomia mielenterveysongelmia. Pari vittumaista perussairauttakin siunaantunut, jotka onneksi pysyvät lääkityksellä kurissa. Kaikkea tätä paskaa tuli paettu uhkapelaamiseen, varmaan siksi koska elämä on niin tyhjää ja tuossa pääsi hetkeksi irti kaikesta. Raha asiat täysin solmussa.

Ei mitään sisältöä elämässä.Ei minkäänlaisia sosiaalisia suhteita ala-asteen jälkeen. Haaveilen vain, että pääsisin jonnekin maaseudulle asumaan. Viimeiset kymmenen vuotta on tuntunut siltä, että sekoan lopullisesti. Ei edes näy sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä.

Vittuilua ja vähättelyä on saanut koko elämän osakseen. Ei minkäänlaista apua. Kun elämässä on ollut niitä ajanjaksoja, jolloin on pyyhkinyt hyvin ja on pyrkinyt auttamaan muita, niin eipä näistä ole mitään kiitosta edes koskaan saanut, mutta on ainakin selvinnyt se ihmisten todellinen luonne. Eli itse on vain se henkilö, jota hyväksikäytetään, muuhun ei kelpaa.

Jokainen päivä on ajan tappamista ja haaveilua paremmasta elämästä. Rakastan elämää, vaikka omani on täyttä paskaa.
9371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Maaseudulle kannattaa pyrkiä. Itsekin halausin. Onnekseni olen päässyt mökkeilemään. Luonnossa on rauhaa, peuroja ja mahdollisuus puuhastella omia. Harrastaa ja olla poissa ihmisten silmistä. Ehkä joku päivä pääsisi ihan asumaan. Ei oikein muuta osaa sanoa tai toivoa tulevaisuudelta.

Äänestä

Hei,

Jos oikein tulkitsin, niin et koe saaneesi apua tilanteeseesi. Toivottavasti jaksat silti vielä yrittää hakea sitä. On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Ao. palveluista voi saada sekä ammatti- että vertaistukea ja tietoa muista auttavista tahoista.

- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

Joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

- Valtakunnallinen kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

- Kriisikeskukset

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

Ysätävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

Äänestä

Kivuliastakaan elämää ei kannata heittää hukkaan.

Äänestä

Mitään ei loppujen lopuksi ansaita tekemällä vaan olemalla. Rajat. Itseänsä kunnioittamalla ja kannoillaan kääntymällä. Jos et riitä omana itsenäsi jollekin- luovuta. Heikot, kateelliset ihmiset käyttää hyväksi- ihmistä, jolla ei ole itsetunto kohdillaan, ja joka mieliskelee. Kateus on yksi perisynti meillä ihmisillä, halutaan tuhota ihminen,etenkin loppujen lopuksi se joka on läheinen.

Äänestä
  • vie ajatteluasi piemmälle, niin huomaat kaiken negatiivisen paskan lähtökohta on vihersiirtymä ja komentojärjestelmä eu.
    muista vaaleissa että paskan voi pyyhkiä pois

    Äänestä

Toivottavasti toiveesi toteutuu ja pääset maaseudun rauhaan.
Yritä saada k-päiset turhat tyypit pois mieltäsi kuormittamasta. Elä enää jaa asioitasi niille turhaan. Voimia ja jaksamista.

Äänestä

Mulkut pärjää tässä maailmassa. Valitan

Äänestä
  • Onko tää muuten joku kepulaisten kokous vai?

    Äänestä

Et ole ainoa, maailmassa on paljon ihmisiä jotka kärsivät tyhjyydestä sekä merkityksettömyydestä kuten minä. Itselläni mm. molemmat vanhemmat kuolleet, ADD, OCD, epävakaa persoonallisuushäiriö, masennus, ahdistus, peliriippuvuus ja muita kompulsiivisia riippuvuuksia, neurooseja, itseinhoa, yksinäisyyttä etc.
Silti voi mennä hyvin koska voin päättää niin, vaikka kaikki olisikin kamalaa, turhaa ja paskaa voin silti päättää että eikä ole, vaan kaikki on okei vaikkei olisikaan. Minulta löytyy ilmeisesti myös luonteenlujuutta vaikka olenkin mieleltäni jokseenkin sairas. Sitä muuten rupeaa löytymään siinä vaiheessa kun on todella epätoivoinen - eräänlainen suojamekanismi. Herkkyys on kovassa maailmassa hankalaa mutta kovuus on liian helppoa. Viimeiseksi haluan sanoa että lähimuisti on ihmisen huonoin muisti, kannattaa olla vain kärsivällinen ja odotella että se pyyhkiytyy pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olenko helvetin tyhmä, kun puren vain hammasta ja pusken väkisin eteenpäin vuodesta toiseen, vaikka paskaa tulee niskaan vasemmalta ja oikealta. Joku lapsenomainen usko, että vielä minunkin elämääni osuu joku onnenpotku, pitää allekirjoittaneen idiootin toivonkipinän yllä.

Lapsuus oli mitä oli. Tein parhaani niillä korteilla mitä jaettiin. Kiusatuksi tuli koulussa sekä kotona. Aikuisuuteen onnettomalla itsetunnolla. Kiusauksi tuli työpaikoilla. Useita burnoutteja. Maniassa tuli sekoiltua asiat niin solmuun, että päädyin asunnottomaksi vuosiksi. Varmaan lukematon kirjo diagnosoimattomia mielenterveysongelmia. Pari vittumaista perussairauttakin siunaantunut, jotka onneksi pysyvät lääkityksellä kurissa. Kaikkea tätä paskaa tuli paettu uhkapelaamiseen, varmaan siksi koska elämä on niin tyhjää ja tuossa pääsi hetkeksi irti kaikesta. Raha asiat täysin solmussa.

Ei mitään sisältöä elämässä.Ei minkäänlaisia sosiaalisia suhteita ala-asteen jälkeen. Haaveilen vain, että pääsisin jonnekin maaseudulle asumaan. Viimeiset kymmenen vuotta on tuntunut siltä, että sekoan lopullisesti. Ei edes näy sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä.

Vittuilua ja vähättelyä on saanut koko elämän osakseen. Ei minkäänlaista apua. Kun elämässä on ollut niitä ajanjaksoja, jolloin on pyyhkinyt hyvin ja on pyrkinyt auttamaan muita, niin eipä näistä ole mitään kiitosta edes koskaan saanut, mutta on ainakin selvinnyt se ihmisten todellinen luonne. Eli itse on vain se henkilö, jota hyväksikäytetään, muuhun ei kelpaa.

Jokainen päivä on ajan tappamista ja haaveilua paremmasta elämästä. Rakastan elämää, vaikka omani on täyttä paskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu