Islanti tuhottiin täydellisesti muutama sata vuotta sitten

Islanti on käytännössä puuton saari, mutta niin ei ole aina ollut.

Metsää on aikoinaan kasvanut saarella niin paljon ja maa oli paratiisin kaltainen kuumine lähteineen, vuolainen koskineen ja ikimetsineen. Kun keput tulivat Islantiin reilut tuhat vuotta sitten, he hakkasivat lähes kaikki metsät, joiden puusta rakensivat hatarat talonsa ja loput puut käyttivät niitten lämmitykseen. Metsät käytettiin loppuun alle 300 vuodessa. Puuntaimia riitti kuitenkin ja toivossa elettiin. Talvella söivät valtavasti lampaanlihaa ja koisivat lammasväylljen sisällä. Kesällä kymmenmiljoonaiset lammaslaumat pistivätkin puuntaimet poskiinsa ja jäi avohakkuun kaltainen maa. Tuli rankka syksy, puutton maasto ei pidättänyt myrskyjä ja vettä tuli kuin aisaa. Silloin huuhtoutui maan pinnalta kaikki humus mereen ja se oli siinä.

Nyt koko maassa ei ole ainuttakaan luonnonvaraista puuta ja puitten istutusta yritetään. Muttta tehtävä on kuitenkin paljastunut lähes toivottoman vaikeaksi. Kerran tuhottu metsä ei palaa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viikingit saapuivat Islantiin Norjasta 800-luvulla. Siirtolaisten saapuessa koivumetsät peittivät yli neljäsosan saaresta. Metsäkato tapahtui nopeasti. Alle sadassa vuodessa viikingit olivat hakanneet 97 prosenttia Islannin metsistä. Saaren puusto ei ole sen jälkeen toipunut. Tällä erää metsää on vain noin 0,5 prosenttia Islannin alueesta. Islanti on Euroopan puuttomin maa.

Äänestä
  • Viikingit noudattivat itsenäistä metsäpolitiikkaa, jota muut eivät määräilleet. Kai he tunsivat parhaiten oman maansa metsät?

    Äänestä

Pääpiirteissään oikea kuvaus kehityksestä, mutta Koillis-Islannissa on vähän säästynyttä alkuperäistä islantilaista metsää. Se muistuttaa lähinnä tunturikoivikkoa, mutta mukana on myös pajua ja pihlajaa.

Tuo humuksen huuhtoutuminen on suuri ongelma. Kylmissä oloissa sen saaminen takaisin on vaikeaa ja hidasta ellei peräti mahdotonta. Islannissa sitä on yritetty mm. kyvämällä sinne alaskanlupiinia, joka hernekasvina sitoo typpeä maahan. Islannissa voi kesällä nähdä häkellyttäviä sinisiä lupiininkukkameriä, jotka jatkuvat niin pitkälle kuin pystyy näkemään. Vastaavasti keskusylänkö on niin karu, että maisemasta ei erotu mitään vihreää. Kun katsoo tarkasti niin huomaa, että paikka paikoin kivien välissä kiemurtelee maata myöten vaivaispajua, jossa on kynnen kokoisia pieniä lehtiä.

Koska islanti on valtameren keskellä humuksen valuminen mereen ei ole aiheuttanut samanlaista vesien pilaantumista kuin mitä Suomessa onsaatu aikaan pelkällä metsien ja soiden ojittamisella. Valtameressä ravinteet hajaantuvat valtavan suurelle alueelle. Suomen järvissä ja matalassa suljetussa Itämeressä ei.

Islannin istutetut "metsät" ovat yleensä suorakaiteen muotoisia, aidattuja aleita ja ne ovat usein rinteissä rakennusten yläpuolella estämässä lumivyöryjä. Aidat ovat välttämättömiä vapaana laiduntavien lampaiden ja hevosten takia.

Äänestä

Kepuko siellä kävi kaatamassa puut ja keräsi tuet ja avustukset, sen kyllä uskon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Islanti on käytännössä puuton saari, mutta niin ei ole aina ollut.

Metsää on aikoinaan kasvanut saarella niin paljon ja maa oli paratiisin kaltainen kuumine lähteineen, vuolainen koskineen ja ikimetsineen. Kun keput tulivat Islantiin reilut tuhat vuotta sitten, he hakkasivat lähes kaikki metsät, joiden puusta rakensivat hatarat talonsa ja loput puut käyttivät niitten lämmitykseen. Metsät käytettiin loppuun alle 300 vuodessa. Puuntaimia riitti kuitenkin ja toivossa elettiin. Talvella söivät valtavasti lampaanlihaa ja koisivat lammasväylljen sisällä. Kesällä kymmenmiljoonaiset lammaslaumat pistivätkin puuntaimet poskiinsa ja jäi avohakkuun kaltainen maa. Tuli rankka syksy, puutton maasto ei pidättänyt myrskyjä ja vettä tuli kuin aisaa. Silloin huuhtoutui maan pinnalta kaikki humus mereen ja se oli siinä.

Nyt koko maassa ei ole ainuttakaan luonnonvaraista puuta ja puitten istutusta yritetään. Muttta tehtävä on kuitenkin paljastunut lähes toivottoman vaikeaksi. Kerran tuhottu metsä ei palaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu