Syyslomaviikolla ajelimme pitkin eurooppaa ja tulimme lopulta Ruotsin Malmöön. Ensiksi menimme erittäin tylsään keskustaan , jossa huomasimme että Raamatussa mainittu Pedon mekin esiaste oli jo siellä; kahviloissa ei otettu kruunuja vastaan lainkaan , vaan meidät ohjattiin tylysti ulos . Ikea(Malmön edustalla) ei antanut lapsillemme ruokaa sillä meillä ei ollut visa korttia tai mobiileja käytössä. Oli siinä lapsilla ihmettelemistä.
Lopulta keksimme kirjoittaa navigaattoriin "Rosegården" . Se on tunnettu jengeistään ja ammuskeluistaan. Lopulta löysimme ostoskeskuksen. Päiväsaikaan ei laukauksia kuultu, mutta sensijaan löysimme kotimme täältä: Joka puolella kahviloita luki "inte kort betalar" (tai muuta vastaavaa-kuitenkin kortteja ei täällä hyväksytty)
Parturissa käydessäni jututin miestä joka leikkasi hiukseni. Hän sanoi ettei edes omista pankkikorttia. Vihasi kovasti Malmön keskustaa Espresso Houseineen ja vannoi käteisen nimeen.
Surumielisenä poistuin paikalta sillä huomasin että Ruotiin ajetaan Raamatun ennustamaa pedon merkkiä pikku hiljaa. Samaa koittaa tehdä meillä mm Fazer kahvilaketju sekä osin Claes Olsson . Toiminta on vielä vasta lasten kengissä, mutta suunta on selvä; tämän maailman sairas eliitti haluaa eroon käteisestä hinnalla millä hyvänsä. Lopulta tämä mobiilimaksaminen sekä korttimaksaminen ovat vain siirtymävaihe sirun asentamiseen. Olkaa valppaita. Käyttäkää pelkkää käteistä sillä on ainakin yritettävä taistella yksityisyyden puolesta.
Kävin Malmön jengialueella - yhteiskunta jakautunut - ja Pedon merkkiä vaaditaan
53
305
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo alkuperäisen kirjoitus ilmentää sitä kuinka käteisestä kieltäytymällä myös edistetään segregaatiota. Osalla suomalaisistakaan ei ole pankkikorttia. Vuonna 2016 suomen pankki kertoi että yli 120 000 suomalaista oli yhä ilman pankki korttia. luvuissa ei ollut vuonna 2015 tulleita turvapaikan hakijoita.
- Anonyymi
Wallenberg on saatana- ja Malmön mamuliinit enkeleitä.
tämä selvä.
itellä kävi niin että joku partanen kaapu- äijä huusi vastatassa ettet saa tulla tänne kun lähdin käppäileen lähiöö kohti-
myöhemmin puistossa toista kautta kulkiessa tuli taas ehkä samaa perhettä riski nahkarotsimies ja hyvin vihasen näkösenä sanaili allekirjottaneelle ohikulkiessaan ja teki uhkaavia eleitä?-
joten tälläerää kulttuurillinen rikastuminen jäi osaltani kokemuspiirin ulkopuolelle kun palasin vaan kotiinpäin
- Anonyymi
Käyttäkää hyvät ihmiset käteistä. Luin että fazer kahvilaa vastaan ollaan perustamassa boikottiryhmää. Hesarin artikkeli aiheutti kovan vastakkaisreaktion ja vaadittiin käteistä takaisin. itse välttelen paikkoja joissa on edes suositus siitä ettei käteistä oteta
- Anonyymi
kolikko spedet...
- Anonyymi
Kortinviilaajat ovat ensimmäisinä ottamassa sirua käteen tai otsaan. Britanniassa Arnie Szoke otti juuri käteensä pankkikorttisdirun, jolla hän voi nyt ostaa ja myydä. En tiedä, onko tuo vielä Se siru, josta Ilmestyskirja puhuu, mutta on se taas yksi askel tottelevaisuudessa pedon systeemiä kohtaan.
Maailmanvaluutta digimuodossa tulee. Sitten kaikkien kaikki raha on koko ajan pankkien hallussa ja valvonnassa. Osto- ja myyntitietoja varmaan luovutetaan hallitsijoille ja myydään muillekin. Yksityisyyttä ei ole lainkaan. Onhan nytkin seteleissä sarjanumerot, siksi ne skannataan, ja näin niitäkin voi seurata, mutta niillä voi myös käydä yksityistä kauppaa. Käteisen loppuessa ei onnistu enää ostaa käteisellä torista.
Uskovien ylöstempaus on ehkä jo hyvin pian. Macron on juuri kokoustanut paavin kanssa, taas, ja värkännyt rauhansuunnitelmaa. Voin kuvitella, että hän olisi se, joka nousee antikristukseksi, ehkä YK:n johtoon. Saattaa se olla joku ihan muukin. Trumpia on arvailtu, Soetoroa, brittiläistä prinssiä, Muskia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kortinviilaajat ovat ensimmäisinä ottamassa sirua käteen tai otsaan. Britanniassa Arnie Szoke otti juuri käteensä pankkikorttisdirun, jolla hän voi nyt ostaa ja myydä. En tiedä, onko tuo vielä Se siru, josta Ilmestyskirja puhuu, mutta on se taas yksi askel tottelevaisuudessa pedon systeemiä kohtaan.
Maailmanvaluutta digimuodossa tulee. Sitten kaikkien kaikki raha on koko ajan pankkien hallussa ja valvonnassa. Osto- ja myyntitietoja varmaan luovutetaan hallitsijoille ja myydään muillekin. Yksityisyyttä ei ole lainkaan. Onhan nytkin seteleissä sarjanumerot, siksi ne skannataan, ja näin niitäkin voi seurata, mutta niillä voi myös käydä yksityistä kauppaa. Käteisen loppuessa ei onnistu enää ostaa käteisellä torista.
Uskovien ylöstempaus on ehkä jo hyvin pian. Macron on juuri kokoustanut paavin kanssa, taas, ja värkännyt rauhansuunnitelmaa. Voin kuvitella, että hän olisi se, joka nousee antikristukseksi, ehkä YK:n johtoon. Saattaa se olla joku ihan muukin. Trumpia on arvailtu, Soetoroa, brittiläistä prinssiä, Muskia.Kun kaikki rahasi ovat koko ajan pankin hallussa digimuodossa, et voi enää koskaan nostaa omia rahojasi turvaan. Se on valtava muutos ihmisen vapauteen hallita omia varojaan.
- Anonyymi
nyt korttispedet vaikenee :)
- Anonyymi
Selvitys kyseisiin vaihteleviin maksutapa vaatimuksiin löytyy siitä että Malmön yrittäjät eivät halua pitää paljoa käteistä kassassa koska tietoisuus että heidät saatetaan jengien toimesta ryöstää hetkellä milloin tahansa on ajanut heidän suojatumiskanavalle.
https://mvlehti.net/2021/05/07/sotatoimialue-ruotsi-kolme-pommi-iskua-alle-tunnissa-malmossa/ - Anonyymi
hyvä ! älkää taipuko. fazer boycott
- Anonyymi
En oikein usko tuohon teoriaan etteivät uskalla pitää käteistä. Eikös tuo kirjoittaja nimenomaan kirjoittanut että Rosengårdissa kelpasi pääasiassa vain käteinen. ja se on se pahin jengi alue.
- Anonyymi
Rosengårdissa on ollut pelkästään joitain yksittäistapauksia jengikahinoissa. Varsinaiset ydinalueet ovat Malmö ja Rinkeby. Rinkeby:ssä esimerkiksi poliisitkin tarvitsevat turvamiehet mukaan matkalle työpaikalta kotiin.
- Anonyymi
Tuo on ikävä kyllä totta. Espresso House on pahin ketju pedon asialla (Ruotsissa) eivät ota käteistä käytännössä kai enää missään noista kahviloista.
Kävin itse muutama kuukausi sitten Malmössä ja Tukholmassa niin ainakin Burger King ja vastaavat ottavat maksun myös käteisellä.- Anonyymi
Pienet narikat luonnollisesti eivät uskalla säilöä paljoa rahatukkuja koska pentujengit tyhjentävät käytännössä pieniä yrityksiä.
- Anonyymi
Saksassa oli "ökykahviloitakin" joissa oli lappu "nur bargeld möglich" eli vain käteismaksu mahdollista. Että on se vielä aika kaukaista väittää että Euroopassa käteinen lakkaisisi kokonaan.
Saksassa oli myös hotelli johon piti jättää 50e käteistä että sai avaimen. palautetteassa avainta sai sen toki takaisin.
(Berliinissä oleva hotelli) kirjoitettuhen arvosteluiden mukaan monet olivat joutuneet kävellä iltamyöhään "ottomaatille". - Anonyymi
Saksassa ei tosiaan korttimaksajia ainakaan kahviloissa hyvällä katsota.
- Anonyymi
mv lehden totuusarvon jättäisin aika nollille.
- Anonyymi
Puolassa sakot täytyy maksaa paikan päällä seteleillä. voi maksaa toki kortillakin , mutta sitten auto jää siihen ja marssitaan konttorille setvimään asioita. Onneksi siellä sakot luokkaa 100zlotia eli n 20 e - ja onneksi löyty massia
- Anonyymi
ylläpito poisti Raamatun tekstin Ilmestyskirjan pedosta. aika erikoinen veto. tämä on sitä "sanan vapautta"
- Anonyymi
tyyliä suomi24
- Anonyymi
kannattaa käydä itse lukemassa tuo Ilmestyskirjan kirjoitus. voipi olla että ap on oikeassa.
- Anonyymi
ehkä pedon merkki asia kuuluu osastoon "uskonnot" ?
- Anonyymi
sama Tukholmassa. itsellä jäänyt huono kuva Ruotsista.
- Anonyymi
Pohjois ruotsi on ainakin luonnoltaan kivaa ja kaunista. Miksi mennä jonnekin Malmöön. evvk
- Anonyymi
Tuota ei saa Suomeen hyväksyä. Käyttäkää käteistä kun vielä ei olla ruottin tiellä
- Anonyymi
Tuo on totta että Ruotsissa yhteiskunta on jakautunu ja voimakkaasti. Teko suvaitsevainen. Piilorasismia täynnä ja kaksois Standardeja
- Anonyymi
Mites näille käteisestä kieltäytyville yrityksille mahtaa käydä siinä vaiheessa, jos Venäjä alkaa hakkeroida ja häiritä pankkikorttien ja mobiilimaksamisen toimintoja?
- Anonyymi
Tuo on vielä varsin tuore juttu ja selvittämättä.
https://www.bleepingcomputer.com/news/security/7-eleven-denmark-confirms-ransomware-attack-behind-store-closures/
- Anonyymi
Mites on, onko pätäkkää paljonkin sukan varressa? Missäpäin asustelette😆😆😆🤣🤣🤣
- Anonyymi
vaikka aloittajan otsikko on raflaava- on asiassa paljon perääkin.
- Anonyymi
Joopa joo, jos ei ole luottokelpoinen niin ei sitä pankkikorttiakaan saa.
Suurin osa kahviloista, kampaamoista, ravintoloista jotka eivät ota vastaan luottokortteja käyttävät hyväkseen ihmiskauppaa ja orjatyövoimaa.
Monissa kaupungeissa ei enää voi maksaa parkkimaksuja käteisellä, ei ole enää juuri missään mahdollisuutta maksaa bussilippuakaan käteisellä.- Anonyymi
Yksi pankkitili ja vähintään yksi pankkikortti kuuluu automaattisesti suomalaiselle kuluttajalle oli sitten luottotietoja tai ei. Sitä paitsi laki muuttuu 01.12. ja jokaisen velkansa maksaneen luottotiedot puhdistuvat kuukauden kuluttua velkojen maksamisesta.
https://www.asiakastieto.fi/omatieto/fi/artikkelit/20220513081500
- Anonyymi
Käteiskielto estää harmaata taloutta ainakin tavan tallaajilta.
- Anonyymi
Pankkikorttien käyttö lisää kuitenkin harmaan talouden raskasta sarjaa maksuvälinerikoksia skimmauksia ja altistaa kuluttajien koko säästöjen varastamiseen. Tietotekniikka on haavoittuva ja haavoittuvuutta käyttää hyväksi taitavimmat rosvot. Enää pankkeja ei ryöstetä perinteiseen tapaan huppu päässä ja haulikko kainalossa vaan pankkitilit tyhjennetään pankkikortteja käyttäen.
- Anonyymi
ei todellakaan estä. On yrittäjän helppo ottaa rinnalle feikki laite , siis maksupääte jolla tulot ohjataan ohi verotuksen. Tämä tuli kauan sitten esille kun muistaakseni MOT ihmetteli 5euron pizzoja. Käteistä koittavat ottaa pois tämän maailman ruhtinaat.
- Anonyymi
jus näin on. ei cash ole merkki mistään
- Anonyymi
Narikat tuolla pohjoismaissa jos kieltävät käteisen ja vaativat korttia se kielii heistä ainakin yhden seikan. Saattavat olla osallisina järjestäytyneessä rikollisuudessa. Missä pankkien haavoittuvuuksia käytetään hyväksi luotto- ja pankkikorteille tehdään aiheettomia veloituksia tai nurkan takana skimmauslaitteella tyhjätään koko tili.
Käteinen toimii edelleen ja jos narikka kieltäytyy käteisestä luonnolliseti täytyy etsiä sellainen narikka jolle kelpaa käteinen.- Anonyymi
Eipä tässä sen kummempaa ,että käytän käteistä ja korttia. Aina käteistä mukana kaupassa. Aina ei kortit toimi.
- Anonyymi
Ei tulisi kuuloonkaan että kävisin yökerhossa jossa ei voisi maksaa narikkaa tai mahdollisia juomia anonyymisti käteisellä. En halua mitään merkintöjä yöseikkailuistani. Eiköhän ne ole jokaisen oma asia. Maksamalla kortilla tai mobiililla varmistat sen että kolmannet osapuolet tietävät jokaisen liikkeesi.
- Anonyymi
Bruce Lee kävi Malmön jengialueilla harjoittelemassa; alkoi herjaamaan, vastatönimään ja eskaloi tappeluksi; ei saanut syytteitä kun ei aloittanut, vaan oli itsepuolustusta.
- Anonyymi
Tämän päivän Bruce Leellä taitaisi olla aika ohraiset oltavat kun Malmössä jo 10-11 vuotiailla jengiläisillä on automaattiaseet.
- Anonyymi
"Kävin Malmön jengialueella"
Mahdoitkohan käydä? - Anonyymi
Eikös Rosegarden ole jengialuetta,kuten ap kirjoittaa
- Anonyymi
Näin on. mutta nostin juuri 2000e
- Anonyymi
nosta lisää! Missä asut?
- Anonyymi
lontoolaiset kunnioittavat kantiksia, kaiken maksajia
https://www.kaotic.com/video/98uYCFQK_2015502103201 - Anonyymi
Kyllä. mutta mitä tuo video?? :
- Anonyymi
Rosengården on paljoa luultua kivempi. asuin siellä 2005 -2006
- Anonyymi
Oliko korut esillä
- Anonyymi
sähän oot käyny isossa maailmassa, vit
- Anonyymi
Näin on veli tehny
- Anonyymi
vai että oikein jengi alueella. Eihän tuolla ole päiväsaikaan mitään pelättävää!!
- Anonyymi
Kuka niin väitti?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892648Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2041682- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641232Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 67881
- 45877
- 61835