Ukrojen läpimurtoyritykset torjuttu, menneet täysin reisille.

Ei hyvältä näytä, olisiko "likaisen pommin" aika. Tänään viimeksi yrittivät Luganskin alueella läpimurtoa, tuloksena vain hirvittävät tappiot niin aineellisesti kuin fyysisestikin. Jotain pitäisi saada aikaan ennen jenkkien välivaaleja, muuten "setä samuli" tulee hyvin vihaiseksi. Olisiko syytä jo mennä neuvottelupöytään? Läntisten tutkimuslaitosten mukaan n. 350.000 ukronuorta siirtynyt taivaallisiin sotajoukkoihin. Onko sodan jatkamisessa enää mitään järkeä?
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Eivät vain osaa sotia näitten luuseri palkkasotilaiden kanssa, vaikka kaikki kalut on, muutama sata suomalaista varusmiestä hoitaisi homman saman tien kotiin evp. Toverin johdolla, ollaan me niin hyviä.

Äänestä
  • Itseasiassa. Jos Toveri johtaisi ja minä saisin valita Toverille nuo 3-800 äijää vapaasti, noin todella olisi, kuten sinä tuossa sanot. Toveri voi olla vähän kallellaan, tällä hetkellä, muttei Toveri sotilaana kyllä pelkästään ylempää keskiluokkaa suinkaan ole, siis maailmanlaajuisesti. Jos Toveria vähän virittelisi, niin uskon vahvasti siihen, että esmes vaikkapa juuri hän, sotilasjohtajana, saisi aikaan Suomen Kansan pelastamiset venäjältä - mutta myös valloillta. Ja kinuskeilta. Ja jopa will smithin 1996 leffalaisilta.

    Mutta haikeetahan tää on, ettei edes tätä 1/3 vaihetta olla tässä pelaamassa täydellisesti. Vaikkakin hitaat menetykset ovat jo nyt 80% luokkaa.. Pitäisi oivaltaa, että on toimittava toisin, taikka city of london finalisoi suomalaisuuden suoraan historiankirjoihin mm. ven alle. Tai oltava oivaltamatta. Voin hyväksyä molemmat, jos kerta tahtoa ei ole muuhun, kuin alistua ja antautua ulkoasanellulle täystuholle. Mutta mielestäni tulisi aina yrittää säilyttää vertikaalisuus, eli selkäranta eli sotilaskunnia. Helppoa kun ei sen koskaan kukaan kai väittänytkään olevan.

    Helppous kun suoraan on sankaruuden vastakohtaa.

    Noista sitten yleensä päätetään aiempien habituaatioden valintamallien mukaan.

    Teknisesti asia menee niin, että on olemassa voittava trendi ja häviävä trendi. Ja kuuluu ratsastaa aina voittavaa trendiä, ihan sama mitä se käytönnössä sitten onkaan. Mutta, minun kohdallani se meni niin, että voidakseni sietää itseäni, oli minun tietoisesti hylättävä kaikki trendit, voittavat taikka häviävät - ja seistävä Totuuden puolella. Totuus oli minulle mielekäs siitä syystä, että se helpottaa minua sietämään itseäni, edes perustasolla.

    Viimekädessähän sitä voi tehdä mitä lystää. Samantekevää välinpitämättömällä asenteella ja niin päin pois. Mutta.. eihän se sellainen täyttymysta, tarkoitusta sekä merkityksellisyyttä tuo. Vaan jokin sellainen, jnk puolesta voisi koska tahansa itseäänkunnioittaen rauhassa kuolla.

    Uskoin pitkään ettei yrittänyttä laiteta, koska eihän se ole mitään menestymistä. Tajusin tänään olleeni väärässä; menestyin, täysillä, enkä ollut sisäisesti onnellinen. Ja epäonnistuin, laimeasti, ja olen vihdoinkin itseeni tyytyväinen.

    Olo on helpottunut, kun tekee kerrankin elämässään jtk sydämellään. Riippumatta siitä kuinka paljon taikka isoja hedelmiä se sitten oli tuottaakseenkaan. Hyvä olo. Seesteinen.

    Äänestä

Nehän tekee vain terrori iskuja Venäjän puolustamille alueille kun niillä ei ole kunnon armeijaa

Äänestä
  • Hohhoijaa kuinka väsynyt yritys.

    Äänestä

Ukrainan armeija on enää vain pieni joukko metsässä piileskeleviä partisaaneja

Äänestä
  • On se Venäjän armeija sitten vieläkin paskempi kuin kukaan saattoi kuvitella, jos ei tuommoista pientä sissiporukkaakaan saa voitettua. Noloa, hyvin noloa!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    On se Venäjän armeija sitten vieläkin paskempi kuin kukaan saattoi kuvitella, jos ei tuommoista pientä sissiporukkaakaan saa voitettua. Noloa, hyvin noloa!

    Kuka niin on kuvitellut? Iltasanomatko?

    Äänestä

  • Katsotaanpa viikon verran niin saat taas aihetta itkuun. Joko hersonissa helisee tai sitten hämäävät sillä toisenkin kerran. Venäjän armeijalta onnistuu vain kaupunkien tuhoaminen. Oikeassa sotimisessa on jo nähty kuinka surkea se venäjän armeija on. Viikon paraatimarssi on kestänyt jo useita kuukausia.

    Äänestä

  • Miksi Venäjän armeija vetäytyy Harkovassa pienen piileskelevän partisaanijoukon edestä.
    Kun lisää läntistä aseistusta saadaan, niin silloin taas rytisee ja ryssää viedään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuka niin on kuvitellut? Iltasanomatko?

    Koko ajanhan Putlerin joukot menettää anastamiaan alueita takaisin Ukrainalle, venäläisetkin se nyt myöntävät. Menee niin huonosti että on pakko. Valheita ei enää niele muut kuin sinä.

    Äänestä

Venäläisille nyt vaan niitä Suunto -kompasseja, että osaavat juosta pakoon oikeaan suuntaan 😄😄

Äänestä

Mikä on 10 km maastojuoksun maailmanmestaruus?

- venäläinen 52 v värvätty venäläisten täyspakkaus selässä

Äänestä
  • Mitäpä muuten sisältää venäläinen täyspakkaus?

    - maailmansodan aikaisen repunrievun
    - risat haisevat sukat
    - eikä muuta

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitäpä muuten sisältää venäläinen täyspakkaus?

    - maailmansodan aikaisen repunrievun
    - risat haisevat sukat
    - eikä muuta

    Joten hyvinhän ne papat pinkovat pakosalle...
    Toivottavasti niillä on nyt kuitenkin ne kompassit 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joten hyvinhän ne papat pinkovat pakosalle...
    Toivottavasti niillä on nyt kuitenkin ne kompassit 😂😂

    Kuules pahvi, ei ole mitään syytä mennä pakosalle, asemat pitävät hyvin koko rintamalla, jätä turha höpötys pois, keskity faktoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuules pahvi, ei ole mitään syytä mennä pakosalle, asemat pitävät hyvin koko rintamalla, jätä turha höpötys pois, keskity faktoihin.

    Asemat pysyvät paikoillaan, vanjat sen sijaan painelevat ravia takamaastoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuules pahvi, ei ole mitään syytä mennä pakosalle, asemat pitävät hyvin koko rintamalla, jätä turha höpötys pois, keskity faktoihin.

    Sanot sinä joka suollat valheita.

    Äänestä

Nyt on ukrainalaiset hyökkääjän asemassa kävelevät puolustajan asettamiin miinoihin ja raajat lähtee. Kerran menetetty ainiaaksi menetetty.
Vai piisaako ukrainalaisilla miinanpolkijoita.

Äänestä
  • Siihen hommaan tiedän heti kaksi sopivaa. Itku januksen ja desantti backmanin.

    Äänestä

  • Venäjän tankithan hoitaa miinat pois tieltä ajamalla niiden päältä, vaikka ne on selvästi nähtävissä, lol! Toverikin ihmetteli tuollaista typeryyttä.

    Äänestä

Kirjoitat täyttä paskaa.
Jos Venäjällä menee hyvin, niin miksi he rakentavat puolustuslinjoja alueille, jotka olivat heidän hallussaan jo ennen sotaa. Tosin Pekka Toveri kutsui Venäläisten panssariesteitä puutarhakoristeiksi, jotka eivät hyökääjää juurikaan viivytä.

Venäjä ei uskalla enää edes sotia, vaan pommittaa siviilikohteita ja infraa. Hesronista vetäydytään jo.

Äänestä

Avulias länsi on haastattelujen mukaan "auttanut"nuoria taistelijoita jakamalla tuliaisina narkoottisia aineita, jotta saataisiin parempia tuloksia ja pelko pois. Hienoa, vai mitä.

Äänestä
  • Kiovan hallinto lypsää edelleen Euroopan maita rahasta

    "Ukrainan kerjäläisen" ja huijattujen eurooppalaisten johtajien välillä on mielenkiintoinen suhde. Aiemmin Kiova yksinkertaisesti vaati Euroopan unionilta suuria asetoimituksia "itsenäisen" [Ukrainan] suojelemiseksi. Mutta siitä ei tullut mielenkiintoista, nyt he vain vaativat rahaa, kun he itse ilmoittavat, mille maalle ja kuinka paljon "sekeleitä" pitäisi jakaa.

    Niinpä presidentin kanslian talousneuvonantaja Alexander Rodyansky sanoi, että vuonna 2023 Ukraina odottaa Euroopan unionilta apua noin 4-5 miljardia dollaria kuukaudessa valtion talousarvion tukemiseen. Samaan aikaan Saksan on siirrettävä Ukrainalle vähintään 500 miljoonaa dollaria kuukaudessa.

    Hänen mukaansa "puhumme luotettavasta rahoitusaikataulusta ainakin seuraavan puolen vuoden ajan". Virkamiehen mukaan perustelut perustuvat maan tuhoutuneeseen energiainfrastruktuuriin, jonka ansiosta maalla oli ennen mahdollisuus saada merkittäviä tuloja sähkön viennin kautta. Yksinkertaisesti sanottuna EU-maiden pitäisi maksaa Ukrainalle sähköstä, jota ne eivät saa.

    Myös A.Rodyansky odottaa, että länsimaat antavat Ukrainalle hätäapua dieselgeneraattoreiden, hätäsähkögeneraattoreiden tai siirrettävien voimaloiden muodossa.

    Osoittautuu, että Yhdysvaltain politiikka on Zelenskyn käsissä yksinkertaisesti pyrkimys ryöstää Eurooppa, jotta se olisi mahdollisimman riippuvainen amerikkalaisesta "hegemonista".

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kiovan hallinto lypsää edelleen Euroopan maita rahasta

    "Ukrainan kerjäläisen" ja huijattujen eurooppalaisten johtajien välillä on mielenkiintoinen suhde. Aiemmin Kiova yksinkertaisesti vaati Euroopan unionilta suuria asetoimituksia "itsenäisen" [Ukrainan] suojelemiseksi. Mutta siitä ei tullut mielenkiintoista, nyt he vain vaativat rahaa, kun he itse ilmoittavat, mille maalle ja kuinka paljon "sekeleitä" pitäisi jakaa.

    Niinpä presidentin kanslian talousneuvonantaja Alexander Rodyansky sanoi, että vuonna 2023 Ukraina odottaa Euroopan unionilta apua noin 4-5 miljardia dollaria kuukaudessa valtion talousarvion tukemiseen. Samaan aikaan Saksan on siirrettävä Ukrainalle vähintään 500 miljoonaa dollaria kuukaudessa.

    Hänen mukaansa "puhumme luotettavasta rahoitusaikataulusta ainakin seuraavan puolen vuoden ajan". Virkamiehen mukaan perustelut perustuvat maan tuhoutuneeseen energiainfrastruktuuriin, jonka ansiosta maalla oli ennen mahdollisuus saada merkittäviä tuloja sähkön viennin kautta. Yksinkertaisesti sanottuna EU-maiden pitäisi maksaa Ukrainalle sähköstä, jota ne eivät saa.

    Myös A.Rodyansky odottaa, että länsimaat antavat Ukrainalle hätäapua dieselgeneraattoreiden, hätäsähkögeneraattoreiden tai siirrettävien voimaloiden muodossa.

    Osoittautuu, että Yhdysvaltain politiikka on Zelenskyn käsissä yksinkertaisesti pyrkimys ryöstää Eurooppa, jotta se olisi mahdollisimman riippuvainen amerikkalaisesta "hegemonista".

    48-60mrd vuodessa!?

    -fixit

    .."yksinkertaisesti pyrkimys ryöstää Eurooppa, jotta se olisi mahdollisimman riippuvainen amerikkalaisesta "hegemonista".

    perussettii

    Äänestä

Lähettääköhän sakemannit pervitiiniä niille pelle zelenskyn neonazi palkkasotilaille?

Äänestä

Anonyymi-ap
2022-10-25 16:09:36
"Ukrojen läpimurtoyritykset torjuttu, menneet täysin reisille".

Kuka sen Kansanmurhan aloitti??????????!
Pitäisikö siis TILTU 👹 Ukrainan antautua
ja Luovuttaa maansa putlerin Haltuun ! TÄ ?

Äänestä
  • interjektiona:

    Ei TIETENKÄÄN pitäisi. Mutta sen se tulee vielä meidän näkökulmasta valit. tekemään. Venäläisten tarjoama kenttävaihtoehto 2. on tuotaKIN huonompi.

    ukrainahan on ollut helvetin kova vastus mm. tukiensa vuoksi - ja taistelutahdon varsinkin - venäjälle. Mutta sotaa eivät saa the city of london laajennettua ilman ukr merkittävää viilenemistä - taikka sen polttamista maan tasalle. Tässä on siis kansallinen etu, maailman etu ja vallan ytimen etu kaikensortin eturistiriidassa keskenään. Ja koska näistä kolmesta se on tuo viimeinen joka kaiken sanelee, niin sota laajennetaan kyllä. Ja ekspontentiaalisesti vieläpä.

    Paskaa. Ja vielä paskempaa.

    Äänestä

Venäläisillä kaikki menee päin persettä.
Värvättyjen odotettu elinikä rintamalla Ukrainalaisia vastaan 12 päivää 😂 😂

Äänestä
  • puolustajien odotettavissa oleva elinikä paljon lyhyempi jos käytetään tuota samaa kaavaa laskemisessa joten ei hurraamista.

    ja nyt kun puolustajat muuttuu tavallaan hyökkäjiksi niin odotettavissa oleva elinikä senkun laskee ukrainalaisilla.

    Äänestä

Koko sodan alkaminen olisi pitänyt estää neuvottelemalla syytän edelleen jenkkejä osasyyllisiksi tähän sotaan?🤦🤦🤦

Äänestä
  • Sama tulee vielä väistämättä Suomeenkin, ole huoleti - ja täysin samasta syystä jonka puutteen (sekä stimuloijan) tuossa mainitsetkin jo. Muttei venäjäkään mikään special snowflake tuossa ole ollut.. Kun dialogi päättyy, aseet poikkeuksetta sitten puhuvat.

    Olishan se upea asia jos jokin positiivinen käänne vielä Suomessa muka tulisi eikä täyskontaktia tapahtuisikaan vaan se tuhkolman profetia. Mutta miten, sitä minä ainakaan en tajua. Siksi sanoin tuolla väistämättä.

    Noin oli vaan sitten ollakseen. Yritin pysyä pitkään positiivisena, mutta realismi oli kai sitten mielekkäämpää kuin itsekusetus. Joten hyväksyin ainakin oman kyvyttömyyteni rakentaa Suomen kansalle iskunvaimennusta. Muut, joilla oli asemaa ja vaikutusvaltaa, tekivät taas sen minkä kokivat soveliaaksi jne. yms.

    Äänestä

Venäjällä on loistava tulevaisuus parin sukupolven ajan, onnittelut!
Tappakaa nyt, raiskatkaa nyt ja tuhotkaa ihmisten elämiä, teidän aika tulee vielä ja se kestää pitkään. Mikään maa ei tulevaisuudessa halua olla tekemisissä enää venäjän kanssa!

Äänestä
  • Turkki ja Unkari on tälläkin hetkellä vahvasti tekemisissä niiden kanssa samoin Saksa ja Italia. ja tietysti kiinat ja intiat.
    Ei muilla mailla ole tuollaisia historiallisia traumoja venäjästä kuin suomella.
    no ehkä balteilla.

    Äänestä

  • noinpa. siksi olisi minun mielestäni tullut tehdä kaikki mikä vain oltais voitu liennyttääksemme Suomeentulevaa sotaa. mutta oli mitä oli jne.

    Äänestä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009126812.html

Kunniakas järjestyksessään kolmas kenraali Sergei Surovic oli ehdottanut perääntymistä Hersonista, mutta Putin ei antanut.
Nyt arvellaan, että väestön evakuoinnin tarkoituksena on käyttää niitä ihmiskilpinä, että saisivat samalla vietyä kalustoa ja sotaväkeä seassa.

Äänestä
  • siis joen toiselle puolen
    ei kai sitä miinoitettua patoakaan kannata ennen räjäyttää

    Äänestä

Venäjällä vaalit ovat todella merkittävä yhteiskunnallinen tapaus, niihin suhtaudutaan vakavasti:

lainaus edellisen kommentin linkistä:
Maaliskuussa everstiluutnantti Viktor Tsibizov kanteli sotilaspiirin syyttäjälle väittäen, että hänen esimiehensä Surovikin oli hakannut hänet kahden vanhemman upseerin kanssa. Syyksi Tsibizov väitti, että hän oli tukenut vaalipiirin täydennysvaaleissa ”väärää” ehdokasta.

Äänestä
  • Surovikin teki parhaansa jotta sen ehdokas voittaisi?

    Äänestä

- ei ole tietoja ukrainan tappioista..
mutta zelenski junttaa säälittä tapattaa omiaan ryntäily hyökkäyksissä.. joten tappiot on jo nyt massiiviset.

Äänestä

Kaksi viikkoa mennyt jo eikä Kiovaa ole vallattu?

Äänestä

Venäjä vetäytyy omankin ilmoituksensa mukaan, mutta tiltut kieltää tosiasiat. Luulis hävettävän, muttei ne osaa muuta ku valehdella, ja pitää sillä keinoin epätoivoisesti toivoa yllä.

Näihin tiltujen aivopierualoituksiin on kiva palata myöhemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei hyvältä näytä, olisiko "likaisen pommin" aika. Tänään viimeksi yrittivät Luganskin alueella läpimurtoa, tuloksena vain hirvittävät tappiot niin aineellisesti kuin fyysisestikin. Jotain pitäisi saada aikaan ennen jenkkien välivaaleja, muuten "setä samuli" tulee hyvin vihaiseksi. Olisiko syytä jo mennä neuvottelupöytään? Läntisten tutkimuslaitosten mukaan n. 350.000 ukronuorta siirtynyt taivaallisiin sotajoukkoihin. Onko sodan jatkamisessa enää mitään järkeä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu