Olipa väheksyvä kannanotto Oskari Onnisen kolumnissa. (IL 26.10.)
Voisiko tuommoiselle antaa loparit jotta tietää mitä on selviytyminen vähillä varoilla näillä hinnoilla? Oppisi olemaan väheksymättä ja piruilematta.
Todella huolestuttava tilanne on varsinkin kun vastattavana on muitakin itsensä lisäksi. Todella vaikeaa olla ja elää kulutusyhteiskunnassa jos ei voi osallistua kohta enää mihinkään. Kaikki ylimääräinen tulee karsittua nyt. Puhelinliittymän irtisanon kun kanta-asiakkaan etu eli hinnankorotus nostaa sen kolmeen kymppiin kuulta vaikka vain puheluita vähän tarvitsee. Kirkosta eroan myös. Lopullinen syy rahansäästö vaikka piispojen edesottamukset eivät ole minua miellyttäneet natotuksineen eikä piikkipainostuksineen ja jo aiemmin harkinnassa oli. Lehtitilaukset irtisanottu/jatkuminen lopetetaan.
Kuinka tuo väheksyy jatkuvaa ahdistusta aiheuttavaa asiaa. Paremmasta ei ole tietoakaan, vain pahemmasta. Velkaiseksi orjaksi en halua.
Vain maksumies, kiskonnan kohde joutuu Suomessa olemaan. Säästöt on syöty. Tämmöiseen kurjalaan eli yhteiskuntaan ei itseni tee mieli kuulua enää.
Liekö kolumnisti itse heitä jotka tavalla tai toisella hyötyvät tilanteesta?
Hätätila pullamössöillä. O. Onninen
Anonyymi-ap
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2797292Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on413796PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23408Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a663107Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1102790"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin232536IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-492451Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.522206- 671968
- 961821