Sähkön ja energian hinnannousu ajaa köyhät taloudet umpikujaan

Anonyymi-ap

Suomen ja EU:n järjetön pakotepolitiikka on tekemässä monelle suomalaisille hallaa, jopa vuosiksi eteenpäin. Se ajaa perheet totaaliseen kaaokseen.
Talouksia on syytetty liiallisesta velan otosta ja holtittomasta elämäntavasta.
Miten nyt, kun kaaoksen aiheuttajia ovat Suomea johtavat, viisaat politiikot?
Ketä nyt syyttävä sormi osoittaa?
EU:ta johtava Euroopan kerma ei elä todellisuudessa. Säälimällä ulkokullaisesti Ukrainaa, omia pyrkimyksiä pönkittääkseen ja turvatakseen oman rahakkaan elämänsä, aiheutetaan suurimmalle osalle Euroopan vähävaraisesta väestöstä ennennäkemätön katastrofi.
Jos rahaa ei ole sähköön ja öljyyn, millä lämmittää asuintilansa ja pyörittää arkeaan?
Ja kaiken lisäksi ruoka ja kaikki muukin on kohta niin kallista, että ihmisillä on miltei mahdotonta ravita itseään edes jokseenkin terveellisesti ja hoitaa terveyttään.

Nyt ehdotetaan hallituksen ja kansanedustajain toimesta, jopa velkajärjestelyä hätätilaan joutuville ihmisille.
Ketkä nyt ovat eläneet holtittomasti, ja aiheuttavat näin monien ihmisten elämään holtittomuudellaan vaikeuksia? Vastaus on: Suomen ja EU:N johtajat, jotka punovat juoniaan ja tekevät päätöksiään vain omaksi hyödykseen.
Ja aseisiin ja ja jopa muiden maiden aseistamiseen kyllä löytyy rahaa ja samalla on pitkittämällä sotaa aiheutettu kuolonuhreja, jotka kaikki ovat ainoastaan ja vain heidän omallatunnollaan.
Ja kukaan heistä ei edes aio korvata ihmisille aiheuttamiansa taloudellisia vahinkoja ja kärsimyksiä, jotka vain jatkuvat jatkumistaan.
Ja sotilasliitto, sotilasjuntta, Nato on päivän puheenaihe, vaikka se tuo ainoastaan menoja ja kenties vielä ennakoimatta kurjuutta ja aseellisia yhteenottoja Suomen kamaralle läsnäolollaan.

1

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja Ruotsi on hyvä Natokumppanuusmaa, vaikka se on jättänyt hoitamatta koronaa sairastaneet suomensyntyiset vanhukset, yli 10 000, laittamalla sairastuneet vain suoraan saattohoitoon .
      Ja nyt vie suomalaisilta suomeen maksamansa takuueläkkeen 20 000:n eläkeläisen kukkarosta, jopa yli sata euroa kuukaudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      295
      4804
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      11
      1036
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1011
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe