Turkulainen Marco Casagrande, taiteilijanimeltään Luca Moconesi on 22-vuotias entinen arkkitehtuurin lahjakas opiskelija. Hänet valittiin armeijassa reserviupseerikoulussa viidenneksi parhaimmaksi, ja hän oli tosi etevä kaikessa sotimiseen liittyvässä, mutta hän turhautui armeijan pelkkään harjoitteluun, koska siellä ei päässyt tositoimiin, siis tappamaan. Hän lähti palkka-armeijaan Bosniaan, kuten Turun Sanomat yhdessä viimekesän numerossa kirjoittaa.
Kertomus sijoittuu 90-luvun Bosniaan sodan keskelle. Ympäristö on sodan raiskaamaa maastoa ja poltettuja kyliä, mikä kuvaa hyvin sodan luontoa ja sen karua todellisuutta
Kirja alkaa siitä, kun Luca lähtee Bosniaan palkka-armeijaan. Erinäistä juonta ei ole vaan kirja etenee sodan tapahtumien mukaan, taistelu taistelulta..
Teos on realistisen brutaali eikä sodan totuutta ole muunnettu. Yleensä sotaa vihataan ja sitä pidetään pahana asiana. Mutta Luca kertoo sotimisen olevan hänen elämänsä tehtävä. Hän ihannoi tappamista ja kaikkea missä mitataan, kuinka kova ja rohkea kukin voi olla. Luca nauttii olemisesta hengenlähdön lähellä ja siitä selviytymisestä. Kirja antaa uuden näkökulman sotaan ja kertoo, miten joku voi nähdä sen hyvänäkin asiana.
Sodasta palattuaan hän huomaa ettei hänellä ole mitään tehtävää enää "normaalissa elämässä" eikä hän pysty puhumaan kavereidensa ja muiden ihmisten kanssa näistä asioista, koska muut eivät pysty ymmärtämään häntä ja hänen on pakko päästä takaisin sotaan. Tällä hetkellä hän on Afrikassa sotimassa jotain sisällissotaa..
Lucan ajatuksia sodasta kuvaa hyvin ote kirjan lopusta: "Olen tiedustellut, hyökännyt, tuhonnut, piirittänyt, valloittanut, ryöstänyt, vetäytynyt, irtaantunut, paennut, kantanut haavoittuneita ja nähnyt, kun kavereita ja vihollisia silpoutuu, räjähtää, muuttuu spagettikastikkeeksi, tulee hulluksi tai vain kuolee."
Mielestämme kirja on mielenkiintoinen, koska siinä ei ole totuutta kaunisteltu vaan kerrottu sodan luonne niin kuin se oikeasti on. Kertoja on kylläkin mielestämme mieleltään sairas, koska hän nauttii tappamisesta ja hänellä ei ole mitään velvollisuutta mennä sotimaan isänmaansa puolesta vaan hän menee sinne pelkästään tappamisen halusta. Suosittelemme kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet armeijasta ja yleensäkin sodasta
Kertomus sijoittuu 90-luvun Bosniaan sodan keskelle. Ympäristö on sodan raiskaamaa maastoa ja poltettuja kyliä, mikä kuvaa hyvin sodan luontoa ja sen karua todellisuutta
Kirja alkaa siitä, kun Luca lähtee Bosniaan palkka-armeijaan. Erinäistä juonta ei ole vaan kirja etenee sodan tapahtumien mukaan, taistelu taistelulta..
Teos on realistisen brutaali eikä sodan totuutta ole muunnettu. Yleensä sotaa vihataan ja sitä pidetään pahana asiana. Mutta Luca kertoo sotimisen olevan hänen elämänsä tehtävä. Hän ihannoi tappamista ja kaikkea missä mitataan, kuinka kova ja rohkea kukin voi olla. Luca nauttii olemisesta hengenlähdön lähellä ja siitä selviytymisestä. Kirja antaa uuden näkökulman sotaan ja kertoo, miten joku voi nähdä sen hyvänäkin asiana.
Sodasta palattuaan hän huomaa ettei hänellä ole mitään tehtävää enää "normaalissa elämässä" eikä hän pysty puhumaan kavereidensa ja muiden ihmisten kanssa näistä asioista, koska muut eivät pysty ymmärtämään häntä ja hänen on pakko päästä takaisin sotaan. Tällä hetkellä hän on Afrikassa sotimassa jotain sisällissotaa..
Lucan ajatuksia sodasta kuvaa hyvin ote kirjan lopusta: "Olen tiedustellut, hyökännyt, tuhonnut, piirittänyt, valloittanut, ryöstänyt, vetäytynyt, irtaantunut, paennut, kantanut haavoittuneita ja nähnyt, kun kavereita ja vihollisia silpoutuu, räjähtää, muuttuu spagettikastikkeeksi, tulee hulluksi tai vain kuolee."
Mielestämme kirja on mielenkiintoinen, koska siinä ei ole totuutta kaunisteltu vaan kerrottu sodan luonne niin kuin se oikeasti on. Kertoja on kylläkin mielestämme mieleltään sairas, koska hän nauttii tappamisesta ja hänellä ei ole mitään velvollisuutta mennä sotimaan isänmaansa puolesta vaan hän menee sinne pelkästään tappamisen halusta. Suosittelemme kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet armeijasta ja yleensäkin sodasta
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joskus kontrolli pettää, mopo karkaa käsistä. Silloin naisia raiskataan ja sotavankeja teloitetaan. … En halua puolustella sotarikoksia, totean vain että joskus tilanne riistäytyy käsistä. Sota on sotaa.”
sota on sotaa ja kun historiaa tutkii ei löydä aikaa jolloin sotaa ei ollut. eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kuin jauhaa paskaa toisistaan ja tappaa?
en tahdo lukea kirjaa idiootin touhuista...
Voi hyvät hyssykät ja maailmankaikken urpot. Ihmiskunnan historiasta toki löytyy jatkuvasti sotia mutta vaikka pisteessä x soditaan, niin siinä ympärillä on rauhallista. Suurin osa ihmisistä elää elämänsä rauhan ajassa. Sota on aina poikkeus. Jopa Jugoslavian hajoamissodissa oli ihmisiä, joiden arkeen sota ei koskettanut mitenkään.
Armeijan sotilaista vain osa joutuu todellisiin taistelutehtäviin ja hekin vain silloin tällöin. Sotakirjoista tulee vääristynyt kuva sodasta siinä mielessä, että niissä kuvataan taisteluita, ei punkassa löhöömistä, kuten esim. ko olevassa kirjassa. Suurin osa Lucan palveluksessaoloajasta kului kasarmilla lojuessa, ei sotiessa.
mestari
Luin juuri ko. kirjan ja täytyy sanoa, että mielenkiintoinen oli. En ole mikään kiihkoilija tai sotaintoilija tms. Mutta rehellisesti sanottuna kirja tempaisi mukaansa omalla brutaalilla tavallaan. Täytyy vain toivottaa kirjoittajalle hyvää elämää, ettei sodan kauhut palaa jollain tasolla takaraivoon.