Kasvun loppu ja sen hokeminenkaan ei enää auta!

Kasvuhokema on tapissa - on vähentämisen aika*

Luonto, joka meidät kaikki lopulta elättää biologiana, lisääntymisenä ja meille tuntemattomasti evoluution ohjaksissa on aloittanut korjaussarjan, mutta mitä ja keitä kohtaan - jätetään lukijoiden harkintaan.

HS-otsikko: "Asiantuntija: Hiilinielut romahtivat, mutta hallituksen t"
~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009161818.html -

HS ote: " .. Tavoitteeseen pääsemistä vaikeuttaa kuitenkin hiilinielujen romahtaminen, jonka syyksi on arvioitu esimerkiksi runsaita hakkuita ja metsien kasvun hidastumista .. " -HS-toimittajana Anni Keski-Heikkilä.

--
Poliitikot, kansanedustajaehdokkaat, talousmiehet ja ostovoiman makuun päässeet julistavat kasvun autuutta ja kaikkivoipaisuutta niin hyvinvoinnille kuin elämän materialistiselle helpottamiselle –

Herää vain yksi ainoa tavallisen kansalaisen kysymys:
”Kuinka kauan rajallisuudesta voidaan nyhtää, sen romahtamatta?”

---
Miksi me sumutamme kasvunhypetyksellä itseämme? Miksi me emme halua ymmärtää, että ympäröivä luonto voi antaa vain tietyn määrän elinvoimaa per vuosi?

[Fil. & kosmologia 18012009 .. alussa oli vain olematon piste, se räjähti alkuräjähdyksenä** - syntyi jostain täysin meille käsittämättömästä syystä 'alkutihentymä kahden olemattoman välille' 1/. Kasvun fysiikka oli näin synnytetty. Noin 13 miljardia vuotta onkin sitten kasvua, räjähdystä ja uudelleen kasvua - mitattuna, koettuna ja lopulta ahdistuneena - "vain evoluutio katsoo harkitsevaisena, mutta määrätietoisena" .. ]
.
|** ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/10/alkurajahdys-herattaa-mielikuvituksen.html -
.

Läntinen markkinatalous huomasi hyödylliseksi etsiä kustannustehokkainta valmistusta suurimpien markkinoiden keskeltä. Syntyi Kiina ilmiö -

.. maailmanhistorian suurin kasvurykäys on koettu 30 vuoden aikana Kiinassa, jossa edesmennyt pieni suuri mies Deng Xiaoping 2/ vapautti kiinalaiset "rikastumaan".

Taloustieteilijöiden ennustama ja varoittama globaali kriisi on nyt läsnä kaikkialla

Länsi-ihminen väsyi ja väsytti myös yhteiskuntajärjestelmänsä 3/. Japanissakin huomattiin, että kahden hengen talouden kahteen toilettiin ei voinut enää hankkia viidettä ja kuudetta sähköhammasharjaa.

Suomessa aikoinaan muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen valoi uskoa kansalaisiin kasvun autuudesta 4/ ~ onneksi kuluttamisen jalolle näyttötaloussäädylle. Oli usko loputtomaan kasvuun, sen aikaansaamaan työhön ja siitä kehkeytyvään ostovoiman lisäykseen ~ onneksi valmistusjärjestelmille lisäämään investointeja suurempiin lukujen ja massojen määriin. Kasvu oli kaiken mittari.

Kasvu on luontaista

Dinosaurukset kasvoivat yli mittojensa - vielä, täysin varmistamattomista syistä kasvu saavutti huipun, ja tyrannosauruksia kohtasi loppu. Pieni lajisto - nisäkkäät jäivät sopivan pieninä eloon, aloittaen oman kasvunsa.

Nisäkkäänä ihminen on saavuttanut kasvunsa rajat –

niin omansa (länsihousujen vyönreiät ovat loppuneet) kuin manipuloimansa ympäristön. Ihminen siirsi, muunsi, räjäytti ja yhdisteli materioita ja energiaa suuremmat määrät kuin aikaisemmat lajistot koko historiansa aikana yhteensä. Kulutimme mm. 150 vuodessa muuntunutta historiaelämää öljynä, hiilenä ja kaasuna sen määrän, jonka valmistamiseen ympäristöltä meni 15 miljoonaa vuotta.

Kasvu on läntisen talouselämän perushokema ja päämäärä

Kasvua on aina saatava, sillä kasvuosalla entiseen nähden suoritetaan investoinnit, jotta aikaisempi tuotanto säilyy ja lisääntyy budjettiprosenttien mukaisesti. Lopulta markkinatalous hoksasi, että on tehokasta valvoa mittareilla kasvua kvartaalivuosittain.

Näyttötalousmaailma ja ihmisen vuosi neljännesosittuivat.

Me paketoimme jo paketteja paketteihin!

Markkinamekanismit oppivat pakkaamaan kaiken pakkauksiin. Valmistus, hyötysuhde ja kate olivat säännöstö, josta saatiin parametrit huomisen kasvulle ja sen lisääntyvälle tavoittelulle. Ikiaikainen esillepano houkutteena loivat mainonnan, jossa luvattiin löytää tarpeita yli elämän tarpeiden.

Ihminen maalasi itsensä 5/ kuten eläinkunnan urokset loivat ulokkeet, lihakset, näyttövälineet ja harjakset kiinnittämään naaraiden huomion taisteltaessa ikiaikaisesta lisääntymisestä. Näin mm. syntyi oppi tuplapakoputkista, leikkimökin kokoista pihagrilleistä kuin heinäladon mittaisista citymaastureista.

Koko elävä biosfäärijärjestelmä on luotu lisääntymiselle,

ja hallitsemattomana se on kasvua jatkumolla, jonka estää vain vihollisen hyökkäys tai raivoava viruksien valtakunta 6/, joka jostain ohjatusti ottaa vallan ja suorittaa sopivan likvidoinnin terminoiden liiaksi elintilaa harmoniasta vallanneet.

Kasvu onkin luontainen termi neutraalitaloudessa!

--
PS. Kasvun loputtua palaamme juurillemme
~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2006/03/kasvun-loputtua-palaamme-juurillemme.html -

PPS. Mutta kaikkiaan ja lopulta universumissamme ei ole kuin tihentymät ja harventumat ja niiden väliset vetovoimat!
~ https://www.tiede.fi/keskustelu/75785/kaiken-kysymys-ja-siihen-vastaus -
.

...
89222

84

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko valmis puolittamaan kulutuksesi?

      • IPCC julkisti tylyn, uhkaavan ja lohduttoman kuvan ympäristöstämme ja ilmastonmuutoksesta ja poliitikkomme vastaavat [1, joka on ryöstäytynyt käsistämme –

        .. oman ahneutemme vuoksi. Ilmastoapostolit ovat puhuneet/ kirjoittaneet vuosikausia tästä nyt julkistetusta ilmaston- ja ympäristönmuutosjatkumosta.

        Maaemo kuumenee –

        .. miksi, siksi, että nyt on näytetty toteen kiistatta meidän ihmisten oma osuus ympäristömme elinolojen vaikuttajana, tuhoajana ja ”lopullisesti muuttajana”. Me haluamme yhä enemmän, nopeammin ja useammin.

        Meidän pitää kasvaa – kuuluu ympäristöllemme hyytävä kasvuhokema. Poliitikot vaativat kasvua, liikemiehet huutavat ja ja kansa komppaa – lisää, enemmän ja nopeammin.

        Helsingin Sanomat kirjoittaa toimittajien Minttu Mikkosen ja Heli Saavalaisen näppäimistöiltä, joita ehkä tekstigeneraattorit auttoivat nopeuttamaan sanallista tuotantoa, kun täälläkin pitää kasvaa, tai ainakin nopeutua – enemmän informaatiota lukijoille – oli se sitten oikeaa tai väärää … miten lukija aina faktantarkistukset tekisikään? Mihin totuuteen me lukijat voimme luottaa? [2.

        Ilmastoteoissa pitää kiristää tuntuvasti tahtia – Maailman pelastaminen vaatii tutkijoiden mukaan muutoksia myös tavallisilta ihmisiltä

        LINK ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005854489.html -

        Kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 7.10.2018 - 4:12

        Gaia kuumenee - jäähdyttelemmekö kulutustamme? [3

        Gaia on maaemo, intiaanien pyhä äiti maa. Aloitetaan kulutuksemme jäähdyttely - puolitatko sen? Viaton kysymys: miten käy, jos kaikki kiinalaiset ja intialaiset kuluttavat kuten amerikkalaiset? Kiinan ja Intian väkilukusuhde on ~2,8/7,8 ja amerikkalaisten ~0,32/7,8. Millainen on amerikkalaisten päästömäärä kumuloituneena viimeiseltä sadalta vuodelta, entä kiinalaisten? [4.

        Entä per capita kehitys graafisena esityksenä samalta sadalta vuodelta?

        Vakavia kysymyksiä - entä meidän suomalaisten osuus per capita ajattelussa ja sekin viimeiseltä sadalta vuodelta? [Kuva 1.]

        Kysyin tätä kirjoitellessani itseltäni: mitä minä teen tämän yhteisen talkoon hyväksi. Entä Sinä?

        Seuraavaksi HS kirjoittaa vieläkin lisää, tällä kertaa jälleen toimittajana Minttu Mikkonen:

        Meidän on muutettava elämäntapaamme perustavanlaatuisesti, linjaa vuosikymmenen tärkein ilmastoraportti

        LINK ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005856206.html -

        Kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 8.10.2018 - 8:49

        Gaia kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme? Oletko valmis puolittamaan kulutuksesi? * Vähemmät ajokilometrit, vähemmän lentomatkoja - enemmän kävelyä ja pyöräilyä. Puolitatko lihan kulutuksen ja kaksinkertaistat kasvikset. Alennat kotilämpöä 19-20 asteeseen. Käännytkö kannattamaan väliajaksi ydinvoimaa? [5 Ostat vähemmän ja harkiten [6. Minimoit muovin käytön [7 ..

        Niin, nyt vitsit on loppu, vaikka vastaväittäjiä on edelleen. Saammeko täksi viikoksi lokakuisen "helleaallon"? Entä vastuumme kumulatiivisesta kertymästä päästöjen osalta, vaikkapa sadalta vuodelta. Olemme täällä lännessä kuningaskuluttajia - per capita, ja erityisesti kertymän aikaansaajana!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        IPCC julkisti tylyn, uhkaavan ja lohduttoman kuvan ympäristöstämme ja ilmastonmuutoksesta ja poliitikkomme vastaavat [1, joka on ryöstäytynyt käsistämme –

        Miksi poliitikot huutavat kasvua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi poliitikot huutavat kasvua?

        Miksi kysyt itseltäsi?

      • ilkka.luoma kirjoitti:

        Voi vittu kun sun piti tuohonkin suoltaa paskaa enemmän kuin ehti vessapaperia kuluttaa!!! IPCC on eräänlainen valehtelijoiden klubi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi poliitikot huutavat kasvua?

        TODELLINEN ONGELMA ON KAIKKIEN MUIDEN IHMISROTUJEN KUIN VALKOISTEN LIIKA VÄESTÖNKASVU!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi poliitikot huutavat kasvua?

        Kannatuksen vuoksi.

      • Anonyymi
        lapinleuku kirjoitti:

        Voi vittu kun sun piti tuohonkin suoltaa paskaa enemmän kuin ehti vessapaperia kuluttaa!!! IPCC on eräänlainen valehtelijoiden klubi.

        Voitko jotenkin perustella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TODELLINEN ONGELMA ON KAIKKIEN MUIDEN IHMISROTUJEN KUIN VALKOISTEN LIIKA VÄESTÖNKASVU!

        Tiedätkö millainen ympäristölleen haittajalanjälki valkoisella on?

    • 2

      (Kasvu onkin luontainen termi neutraalitaloudessa!)

      Luonnossa se toimii, koska estolääkitys syntyy tasapainosta nähdä kokonaisuus. Elämällä on vihollisensa. Ihminen loi systeemit ja tarpeen kasvattaa ikäänsä, elämän helpottamista ja itse itselleen suotuaa ikiaikaista oikeutta olla luomakunnan herra, vieläpä siunattuna. Kasvu sai hegemonia-arvon.

      Lopulta aina, ja todella aina,

      kasvua seuraa räjähdys; joko se on henkinen päättöhoito tai sitten se on aikajaksottainen liian massiivisen massakeskittymän lopullinen tuho (supernova) atomitasolle muodostuakseen jälleen kasvuksi.

      Aivan alun Big Bang ongelmasta, selittämätön kahden olemattoman hiukkasen yhtymisestä seuraa vuosimiljardinen "synti", jota kasvuksi voidaan sanoa - yksiselitteisesti. Lohtu on toki se, että liian suuret ovat aina pirstoutuneet.

      Talous on kasvun huumassa nyt globaalissa kriisissä

      Kiinalla on suuri rooli, mitä huomenna tapahtuu. Mitä Kiinan Deng Xiaoping todella tarkoitti sanoessaan kansalaisilleen: "Menkää ja rikastukaa" - tarkoittiko hän maallista vai henkistä rikastumista?

      Huomaako Kiinan kansa, makeaa länsihedelmää riittävästi maistettuaan, että heidän vuosituhantinen historia ohjaakin henkiseen täyttymykseen, ajatuksen ja mielen tasapainoon ja ymmärrykseen suurimmasta voimasta, jota voidaan kutsua harmonian rikkaudeksi ympäristönsä kanssa? Mitä neutraalitalous tarkoittaakaan?

      --

    • Anonyymi

      Venäjän kasvun ja laajentumisen utopia on nyt kääntynyt lopullisesti pirstoutumiseksi.

      • Anonyymi

        Venäjä on maailman suurin raaka-aineiden lähde. Ilman raaka-aineita ja energiaa ei ole tuotantoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on maailman suurin raaka-aineiden lähde. Ilman raaka-aineita ja energiaa ei ole tuotantoa.

        Raaka-aineita saadaan myös kierrättämällä koko ajan enemmän. Venäjällä sitä ei tietääkseni juurikaan harjoiteta.

    • Anonyymi

      Kommunismi oli siitä hyvä järjestelmä ettei siellä ollut ympäristöongelmia.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Vanhan ajan kommunismi haki voimaa raskaasta teollisuudesta, hiiltä, rautaa ja koneita. Sama meno oli lännessä - erityisesti Yhdysvalloissa, joka on eräs kumulatiivisesti per nenä osuudellaan edelleen maailman suurin päästelijä ---

        ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan -

        ...

        Kiina on kuitenkin ylivoimaisesti suurin kasvihuonekaasupäästäjä kautta aikojen.
        Syynä vanhanaikainen kivihiiltä energiana polttava teollisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiina on kuitenkin ylivoimaisesti suurin kasvihuonekaasupäästäjä kautta aikojen.
        Syynä vanhanaikainen kivihiiltä energiana polttava teollisuus.

        Ehkä tämä kannattaisi katso huolella!

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan

        ja tämä

        https://yle.fi/uutiset/3-10668517

        "Nasan tietojen mukaan myönteisestä muutoksesta on kiittäminen etenkin kahta maata; Kiinaa ja Intiaa. Ne ovat ottaneet metsien katoamisen, aavikoiden leviämisen ja eroosion tosissaan ja ryhtyneet hyvin laajoihin toimenpiteisiin."

        Kiina on pahin kasvihuonekaasujen päästäjä. Ei se muutu vänkäämällä mihinkään.

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_greenhouse_gas_emissions

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiina on pahin kasvihuonekaasujen päästäjä. Ei se muutu vänkäämällä mihinkään.

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_greenhouse_gas_emissions

        Tämä Yle-linkki kertoo kiusallisen totuudellisesti kokonaisuuden - oletko perehtynyt siihen aiemmin?

        ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan -

        Ote tuosta linkistä:

        " .. Nyt iso kuva muuttuu: vaikka Kiina päästää hiilidioksidia ilmaan tällä hetkellä eniten, niin aikojen saatossa selvä ykkönen on kuitenkin Yhdysvallat. Sen päästöt ovat olleet yhteensä kaksinkertaiset Kiinaan verrattuna. Yhdysvaltojen perässä tulevat Kiina, Venäjä, Saksa, Iso-Britannia ja Japani. Merkittävää on, että ne kaikki ovat historian aikana käyttäneet globaalia hiilibudjettia enemmän kuin väestöltään valtava Intia. .. "

        -ei maksumuuria.

        "Ovat olleet" Eli Kiina on nyt ykkönen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tämä kannattaisi katso huolella!

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan

        ja tämä

        https://yle.fi/uutiset/3-10668517

        "Nasan tietojen mukaan myönteisestä muutoksesta on kiittäminen etenkin kahta maata; Kiinaa ja Intiaa. Ne ovat ottaneet metsien katoamisen, aavikoiden leviämisen ja eroosion tosissaan ja ryhtyneet hyvin laajoihin toimenpiteisiin."

        Kiinan laajat toimenpiteet eivät näköjään riitä, kun maan suurimmat järvet ovat kuivumassa kuin vanhan huoran vittu, jos vertaus sallitaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ovat olleet" Eli Kiina on nyt ykkönen.

        Niin. Päästöjä voidaan arvioida kaikki ajat yhteen laskien tai sitten nykyisiä tarkastellen. Tällä hetkellä enemmän merkitystä on varmaan nykyisillä (ja tulevilla).

    • Anonyymi

      Mikä on peruste tuolle kasvohokemalle?

      • Anonyymi

        Johan kirjoitit pitkän aivopierun jostain "kasvuhokemasta" - nyt sitten kyselet asiasta.
        Onko tuo terveittä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan kirjoitit pitkän aivopierun jostain "kasvuhokemasta" - nyt sitten kyselet asiasta.
        Onko tuo terveittä?

        Sinulla taitaa isoremmi luistaa aika pahasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla taitaa isoremmi luistaa aika pahasti.

        Entä tuo omiin kommentteihin vastailu? Miten pahasti sinulla se remmi luistaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Johan kirjoitit pitkän aivopierun jostain "kasvuhokemasta" - nyt sitten kyselet asiasta.
        Onko tuo terveittä?

        Kasvun huutelu ja sitä toivovat ovat niin politikkojen kuin "talousasiantuntijoiden" suurta enemmistöä.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Kasvun huutelu ja sitä toivovat ovat niin politikkojen kuin "talousasiantuntijoiden" suurta enemmistöä.

        Et selvästi ymmärrä asiaa.
        Pehmeät arvotkin voivat olla talouskasvua.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Kasvun huutelu ja sitä toivovat ovat niin politikkojen kuin "talousasiantuntijoiden" suurta enemmistöä.

        Sokeina ympäristölleen?!

    • Anonyymi

      KonMari Japanista.

    • Anonyymi

      Tyhjännyhjääjän itsekeksimää "talousoppia".

      • Anonyymi

        Laitoitko parastasi tähän kommenttiin? Edistystä edelliseen :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitoitko parastasi tähän kommenttiin? Edistystä edelliseen :-)

        "Talousoppisi" on ainakin naurettavaa.

    • Anonyymi

      ”Ja koko kansa oli kulutusverolle pantava" … ,

      … jolloin kuka tahansa näkee sinun haittajälkesi lukuarvona; mitä suurempi miinusluku, sen enemmän olet sotkenut elinympäristöäsi, mutta myös plusmerkkisenä lukuna, jolloin katsoja näkee sinut ympäristöjäljen korjaajana, jolloin yhteiskunta ei verota sinua, vaan saat kansalaispalkkaa positiivisesta ympäristöteoistasi!

      Nyt on vitsit loppu, vai olenko pahasti erehtynyt ja Gaia vain toistaa sellaisia kiertorytmejä, joissa olemme olleet jo viimeiset miljardi vuotta … Eihän evoluutio katso ihmisen näkökulmasta; se katsoo vain omasta biosfäärillisestä ”tarpeesta”, jossa sopeuma ja harmonia kohtaavat – myös ilman ihmistä – joukkosukupuuttoja on ollut jo aikakausina ennen meitä.

      • Anonyymi

        Tossa on kyllä joku liimanhaistelija verbaalioksentanut luulottelunsa someen. On niin sekopäistä tekstiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tossa on kyllä joku liimanhaistelija verbaalioksentanut luulottelunsa someen. On niin sekopäistä tekstiä.

        Soimaako tässä pata kattilaa?

    • Ei nuo sinun hokemisetkaan koskaan tule mitään asioita muuttamaan ja ihan hyvä niinkin.

    • Anonyymi

      Olet haksahtanut äärivasemmistolaiseen "salaliittoteoriaan" eli degrowthiin.

      Teorian pääolettama on, että Maapallon resurssit ovat rajalliset, minkä takia talouskasvu, ja sen takia kapitalismi ei voi jatkua ikuisesti.

      Teoria on faktapohjaisesti virheellinen. Jos nyt puhutaan elävästä luonnosta, maailman koko väestö tulisi vallan hyvin toimeen, jos lihasta siirryttäisiin kasvispohjaisempaan ruokavalioon. Koko maailman energiatarpeet taas tulisivat vallan hyvin tyydytetyiksi uusiutuvalla energialla. Metallit, kivi ja suolavesi eivät luonnollisesti ole loppumassa Maapallolta vielä pitkään aikaan, etenkin kun niitä voidaan kierrättää käytön jälkeen. Näin oikeanlailla toteutettu kiertotalous toimisikin, joskin se ei ole mitä samanlaisiin teorioihin haksahtaneet ympäristöaktivistit usein ehdottavat. Aktivismi on yksi asia ja tiede on toinen.

      Jos Maapallolta joskus kaukana tulevaisuudessa loppuvat luonnonvarat, mitä epäilen, sillä fysiikassa vallitsee aineen häviämättömyyden laki, lisää luonnonvaroja on tarjolla vielä rajattomampi määrä lähiavaruudessa. Langaton energian siirto satelliitista maahan alkaa olla jo tätä päivää, ja luonnonvarat seuraavat kohta perässä. Niitä voidaan tulevaisuudessa louhia robottien avulla asteroideista, eikä tämä ole enää tieteisfantasiaa vaan aito mahdollisuus.

      Luonnonvarojen loppumisesta on meuhkattu jo pitkään. Alunperin 1970-luvulla Rooman Klubi esitti asiasta tunnetun raporttinsa, jossa spekuloitiin mm öljyn loppumisella. Mitä raportissa ei otettu huomioon oli uusien öljyvarantojen löytäminen Maapallolta, mikä osoittautui olevan asianlaita. Nyt meuhkataan metallivarantojen loppumisesta, vaikka jo pelkkä Maapallon ydin sisältää enemmän metallia kuin koko ihmiskunta on historiansa aikana käyttänyt. Maapallon ytimen säde on jotain luokkaa 3000 km ja se koostuu pääosin metallista, Myös meriveteen on liuennut valtavat määrät metalleja, josta niitä osataan jo nykyisin erotella.

      Toki ympäristöaktivistit ovat oikeassa siinä, että ns "ylikulutus" koskee joitan spesifejä luonnonvaroja, kuten niitä, joita riistetään jatkuvasti elävästä luonnosta. Sellaisten luonnonvarojen kuluttamista pitääkin säännellä. Mutta tähän suuntaanhan ollaan menossa, jos luontoarvoille säädetään hinnat, kuten julkisessa keskustelussa on ehdotettu. Silloin markkinatalous vie kohti elottoman luonnon hyödyntämistä elollisen sijaan. Tällaisella taloudella on lähes rajattomat mahdollisuudet kasvaa, koska elottomat raaka-aineet eivät heti ole loppumassa Maapallolta. Niistä pystyy myös valmistamaan lähes mitä tahansa. Esimerkiksi piistä pystyy valmistamaan kuituja ja kivestä pystyy rakentamaan kerrostaloja.

      Ei talouskasvua tarvitse torpata luonnonsuojelun nimissä, vaikka epäilemättä vasemmistolaisuuteen taipuvainen ympäristöliike haluaakin niin tehdä.

    • Anonyymi

      Miksi ylipäätään täytyy sinäänsä tärkeästä asiasta vääntää tällaisia paskakirjoituksia?

      • Anonyymi

        Luoma ei ymmärrä asiaa. Koulutus ja terveydenhuoltokin lasketaan talouskasvuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luoma ei ymmärrä asiaa. Koulutus ja terveydenhuoltokin lasketaan talouskasvuun.

        Joo - se luulee, että kasvu on vain maallisen mammonan keräilyä.

        Evoluutiosta se ei tiedä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo - se luulee, että kasvu on vain maallisen mammonan keräilyä.

        Evoluutiosta se ei tiedä mitään.

        Poliitikot peräänkuuluttavat juuri talouden - eli paljolti ostovoiman kasvua hyvinvoinnin mittarina ja siis keinona kannatuksensa lähteinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliitikot peräänkuuluttavat juuri talouden - eli paljolti ostovoiman kasvua hyvinvoinnin mittarina ja siis keinona kannatuksensa lähteinä.

        Olet ymmärtänyt asian väärin.
        Talouskasvu ei ole tavoiteltava asia itseisarvona, vaan keinona kasvattaa hyvinvointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt asian väärin.
        Talouskasvu ei ole tavoiteltava asia itseisarvona, vaan keinona kasvattaa hyvinvointia.

        Ei tuo itätrolli ymmärrä edes asiaa. Kunhan räkyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo itätrolli ymmärrä edes asiaa. Kunhan räkyttää.

        Mietitään luontobiologian hyvinvointia, ymmärtänet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietitään luontobiologian hyvinvointia, ymmärtänet?

        "Mietitään luontobiologian hyvinvointia,"
        😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

        Et taida tietää, että biologia on elollisen luonnon ilmiöitä ja lainalaisuuksia tutkiva luonnontiede! Siis sen hyvinvointia mietit 😂😂😂😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mietitään luontobiologian hyvinvointia, ymmärtänet?

        Voi taivas, Ilkka. 🫣🫢

    • Anonyymi

      Lipputangossa on nuppi kuten kaikki ymmärtänevätten. Nuoraa ei saa muuten oikean pituiseksi.

    • Anonyymi

      Kasvuhokema tuhoaa luontoa!

      • Anonyymi

        Röllin "kasvuhokema" siis 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

      • Biodiversiteetti kiristyy ja eliölajivähentymä.

    • Anonyymi

      Nykyisen ympäristökriisin perimmäinen syy on tuo kasvuhokema!

      • Anonyymi

        Eihän sitä hoe kuin sinä itse. Väitteesi ei siis voi pitää paikkaansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sitä hoe kuin sinä itse. Väitteesi ei siis voi pitää paikkaansa!

        Etkö seuraa edes tv-uutisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö seuraa edes tv-uutisia?

        Ei kai talouskasvun ymmärtäminen tv-uutisista kiinni ole?
        Röllihän on keksinyt kasvuhokemansa ihan itse.

      • Ei ole, vaan se että kasvun yhteydessä ei ole keskitytty luonnon kestokykyyn.

    • Anonyymi

      Kasvuhokema on monille poliitikoille ja "talousasiantuntijoille" sangen kiusallinen asiakokonaisuus, jonka faktisuus häiritsee kasvujargonian huutelijoita!

    • Anonyymi

      Sanokaahan miksi tuota kasvua hoetaan niin tiheään?

      • Anonyymi

        Kapitalistit (eli porrrvarit) sitä laulaa, päivästä toiseen, mietippä miksi .
        Minä tiedän, juuri siksi:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17618855/odotan-mielenkiinnolla-rikkaiden-vero-tietojen-julkistamista--ajankohtahan-alkaa-olla

        Jos kerran minäkin odotan em tiedotetta, niin varmasti sinäkin. Se kertoo kaiken "kasvuhokemasta" ja siitä ketkä sitä tavoittelevat.
        Vai onko joku eri mieltä. Kysyy haans.sea

        PS. Näitä kasvuintoilijoita ei luonto eikä luontoarvot kiinnosta pätkääkään ja hyvä esimerkki niiden härkiydestä tulee tässä_
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17623921/olipahan-erikoinen-jutustelu-koromankanavalla-(mtv3)-luonnon-ennallistamisesta-

        Ja lopuksi: "kasvuhokemaa" jauhetaan, koska järjestelmä on konkurssissa ! Romahdus koettiin rajuna, kaksi vuotta sitten. Kapitalistit ristivät sen "virukseksi".

        "Ja lopuksi: "kasvuhokemaa" jauhetaan, koska järjestelmä on konkurssissa ! "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣😄 😁 😆 😅 😂 🤣😄 😁 😆 😅 😂 🤣

        Eihän sitä hoe kuin Luoma! Oletko nähnyt jonkun muun tekevän moista?

        >>>Eihän sitä hoe kuin Luoma! Oletko nähnyt jonkun muun tekevän moista?

        Tsot tsot poju, teitä on paljon jotka olette valtakoneiston pakkomekanismeista pihalla,
        joten suosittelen lukaisemaan niiden perustelut, JÄRJESTELMÄ-romahdus nro 1:n koitettua 2008 (todellisuudessa siis jo v. 2001 nokian ja kapitalistien tornien romahdettua:

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001615741.html

        t. haans

        PS . En itse jaksanut lukea kuin pintapuolisisesti otsikoita, kerro jos löysit jotain mielenkiintoista

        Ei se haittaa, koska kommenttisi ovat aina harvinaisen typeriä muutenkin,

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ja lopuksi: "kasvuhokemaa" jauhetaan, koska järjestelmä on konkurssissa ! "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣😄 😁 😆 😅 😂 🤣😄 😁 😆 😅 😂 🤣

        Eihän sitä hoe kuin Luoma! Oletko nähnyt jonkun muun tekevän moista?

        Varmaan marginaalipuolueista löytyy muitakin.

    • Anonyymi

      Kasvuhokeman uho on jo illassaan.

      • Anonyymi

        Kyllä - kasvuhokemaa hokenut rölli kuolee kohta syöpään.

    • Anonyymi

      Mistä tuo kasvuhuuto kumpuaa?

      • Anonyymi

        Ainakin tässä avauksessa se kumpuaa itätrollin täydellisestä tietämättömyydestä ja alhaisesta ÄOsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tässä avauksessa se kumpuaa itätrollin täydellisestä tietämättömyydestä ja alhaisesta ÄOsta.

        Mitä mieltä olet tästä poliitikkojen mielihokemasta - kasvusta, ja sen jatkuvuudesta?

      • Anonyymi

        Talousasiantuntijoilta, yllättikö?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talousasiantuntijoilta, yllättikö?!

        Laitas linkki talousasiantuntijasta, joka allekirjoittaa Luoman luulottelut.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tässä avauksessa se kumpuaa itätrollin täydellisestä tietämättömyydestä ja alhaisesta ÄOsta.

        Kerrotko hätähuutona omista vaikeuksistasi olla ymmärryksen virroissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko hätähuutona omista vaikeuksistasi olla ymmärryksen virroissa?

        Heh heh - avautuminen todistaa selvästi, että kritiikki osui trollin nilkkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolta * https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan * voisi saada hyvän keskustelupohjan kasvuhokeman mahdottomuuteen pitkässä juoksussa - ilmentymänä päästöt per valtioasukas!

        YLEn juttu ei tue Ilkka Luoman kasvukokemaluulotteluja.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YLEn juttu ei tue Ilkka Luoman kasvukokemaluulotteluja.

        Et ehkä lukenut sitä kokonaan? Tärpit löytyvät sanoista kumuloituvuus per asukas. Ne voivat olla kiusallisia ja vaikeita ymmärtää läntisestä tulokulmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YLEn juttu ei tue Ilkka Luoman kasvukokemaluulotteluja.

        Luin sen, ja se linjaa avausta. Luitko sinä tuon Yle-linkin, jos luit ymmärsitkö lukemasi. Entä sisälukutaitosi, kun katsoo kommenttiasi, herää huoli onko sitä.

    • Anonyymi

      Ilkka on väärässä ei hänen syöpänsä lopeta kasvuaan. Kjieh Kjieh

      • Anonyymi

        Syöpä vaikuttaa mielenterveyteen, mikä selittää sekopäiset kirjoitelmat.

    • Anonyymi

      Uppia niin pröllit kiukustuu.

    • Aika simppeliä. Kasvua saadaan monin keinoin. Pääsääntöisesti kotimaassa siirtämällä ongelmat muualle (PÄÄSTÖKAUPPA) Tosiasiassa maailman suurin uhka on seurvaava johtavien yritysten vuosineljännes. Maailman rikkaimmat miettii miten markkinoida maailmaa tuhoavaa toimintaa vihreenä ajatuksena. Markkinatalous on vahvempi kuin itsesuojeluvaisto. Mutta kuluttaja päättää. Kotimaassa helppoa muttei siellä missä jopa omia lapsia myydään jotta hengissä pysytään. Maailman kannalta isot ja rikkaat organisaatiot-> HUONO. Jos nyt olisi aika palauttaa voittoja jotta niistä voisi nauttia vielä ensi tuhannella. JÄLKIPOLVI

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus varmasti parhaimpia mitä tällä palstalla koskaan on ollut. Hyvä kirjoitus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluaisin kyllä

      pyytää anteeksi. Sinä et varmaan enää juuri ajattele asiaa. Kuljet ylpeänä eteenpäin. Olit mulle se.
      Ikävä
      45
      1379
    2. Sä oot nainen ihan hullu.

      Anna mun rakastaa sua. Anna mun himoita sua! Anna mun tulla sun päällesi ja sano mulle että sä rakastat mua. Mun päivä on muuten ihan pilalla
      Ikävä
      72
      1185
    3. Minkä biisin antaisit kaivatullesi?

      Jos voisit antaa kaivatullesi yhden biisin niin mikä se olisi? 🎶
      Ikävä
      102
      1130
    4. Kappas! Jaajo Linnonmaa viestitteli näin nuorelle Janni Hussille: "Sulla oli siellä ihan..."

      Jaajo Linnonmaa on tehnyt pitkän uran Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa. Mies jättää aamushown joulukuun lopulla ja samalla katkeaa hedelmällinen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1039
    5. Tykkäisitpä minusta

      Edes ihmisenä. Kun minä tykkään niin paljon sinusta.
      Ikävä
      45
      940
    6. Mitähän mietit mies

      Jäitkö minua kaipaamaan siitä ajasta kun vielä nähtiin? Nähdäänkö me enää koskaan?
      Ikävä
      67
      918
    7. Etkai sää vaan puhu minusta

      sun tuttujen ja kaverien kans?
      Ikävä
      84
      784
    8. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

      Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
      Ikävä
      56
      745
    9. Tee se tänään

      Päätä että teet sen tänään. Laita mulle oikeasti viestiä... Saatat yllättyä positiivisesti.
      Ikävä
      57
      725
    10. Veikkaus: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? Julia, Tommi vai Sami?

      Selviytyjät-finaali on sunnuntaina. Nyt voi veikata voittajaa: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? -Julia -Tommi -Sami Lue lisää finalisteista: https:
      Tv-sarjat
      32
      648
    Aihe