Tutkijan tiedon lisääntyminen

Tutkijat yleensä tutkivat asioita, joita eivät tiedä.

Tietämättömyys ja tiedon tarve ajaa tutkijoita tutkimaan.

Kun ihminen prosessoi asioita mielessään ja kirjoittaa ne sanoiksi, niin ihminen tietää asiasta silloin enemmän kuin jos ei olisi käsitellyt asiaa ja kirjoittanut siitä.

Tämä asian käsittelyprosessi saa ihmisen tietämään asiasta enemmän kuin aikaisemmin, koska se avaa ihmisen ajattelemaan asiasta eri tavoin kuin aikaisemmin.

Jokaikinen kerta, kun ihminen prosessoi tuntematonta tai tunnettua asiaa mielessään, hän lähestyy asiaa uudella tavalla, ja vertailee eri tavalla asioita keskenään. Se on kuin keskustelisi jonkun toisen henkilön kanssa ja saisi uusia virikkeitä liittää asiaan aikeisemmin käsittelemättömiä asioita.

Huippututkijatkin uskovat asioihin, joita ei vielä ole todistettu, ja jotka voivat lopulta olla täysin virheellisiä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tutkijat yleensä tutkivat asioita, joita eivät tiedä.

Tietämättömyys ja tiedon tarve ajaa tutkijoita tutkimaan.

Kun ihminen prosessoi asioita mielessään ja kirjoittaa ne sanoiksi, niin ihminen tietää asiasta silloin enemmän kuin jos ei olisi käsitellyt asiaa ja kirjoittanut siitä.

Tämä asian käsittelyprosessi saa ihmisen tietämään asiasta enemmän kuin aikaisemmin, koska se avaa ihmisen ajattelemaan asiasta eri tavoin kuin aikaisemmin.

Jokaikinen kerta, kun ihminen prosessoi tuntematonta tai tunnettua asiaa mielessään, hän lähestyy asiaa uudella tavalla, ja vertailee eri tavalla asioita keskenään. Se on kuin keskustelisi jonkun toisen henkilön kanssa ja saisi uusia virikkeitä liittää asiaan aikeisemmin käsittelemättömiä asioita.

Huippututkijatkin uskovat asioihin, joita ei vielä ole todistettu, ja jotka voivat lopulta olla täysin virheellisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu