Minä haluan "suomettumisen" takaisin.

Anonyymi-ap

Suomessa on tapahtunut tietynlainen muutos. Nykyisin kirjoitetaan paljon siitä, että Suomi oli aikoinaan täysin "suomettunut", vieraan vallan vaikutuksen alaisena. Suomen johdossa oli vieraan vallan "pupetteja", oltiin kontallaan, jne. Media ei ollut vapaa, mielipiteitä ja sanomisia kontrolloitiin. Ihme juttu vaan, kun juuri tuona aikana Suomi kehittyi taloudellisesti helvetinmoisin harppauksin ja kansa oli yleisellä mittakaavalla harvinaisen yhtenäinen. Ehkä jopa aidosti onnellinen, eikä vain toistamassa heille opetettuja lauseita. Ei ollut ehkä varaa lennellä joka vitun paikkaan maapallolla, mutta oli kuitenkin rahaa ruokaan, asuntoon ja autoon. Ja vielä siihen sähkölaskuunkin. Saattoi myös sanoa mielipiteensä ilman vihapuhetuomiota ja Supon televalvontalistalle joutumista. Suomi oli turvallinen. Ei ollut "feministiäijät" ja jotkut muut groomaamassa lapsia joka paikassa, oli vaan niitä "namusetiä", jotka kyllä hoideltiin. Suomi oli kansainvälisesti tunnustettu itsenäinen rauhantekijä.

Ja mitenkäs nyt? Ollaan kuulemma vapauduttu menneisyyden kahleista. Valtamedia on vihdoin "vapaa". Ollaan liitytty "länsimaiseen arvoyhteisöön". Ollaan oikeasti "demokraattinen", itsenäinen valtio. "Hyväksytään vähemmistöt". On sananvapaus. Jep jep. Mitäköhän hyvää tästä kaikesta on meille koitunut? Johdossa oikeasti on niitä vieraan vallan pupetteja, mutta se valta tulee vaan vähän eri suunnalta. Ollaan ensi vuonna totaalisen talouskatastrofin partaalla, Suomi ei ole "enää ihan niin yhtenäinen" (ollaan suunnilleen toistemme kurkussa kiinni), ei ole varaa asuntoon, autoon, ruokaan tai sähkolaskuun. Suomi ei ole turvallinen. Pyrimme toimillamme tekemään Suomesta vieressä olevan suurvallan suuren uhkatekijän, Suomi on kansainvälisesti tunnustettu naurun aihe, sodanlietsoja käskystä. Suomea koskevia päätöksiä ei enää tehdä Suomessa. Juhlistamme suomalaisen yhteiskunnan pahimpia tuhoajia.

No, tuo oli meikäläisen näkemys. Oikeasti kaipaan tuota aikaa ennen 90-lukua. Olihan silloinkin niitä ongelmia, mutta silloin kuitenkin tuntui siltä, että ne olivat meidän ongelmia, joita ei oltu tarkoituksella rakennettu, ja jotka pystytään ratkaisemaan. Nykyisin näkyy pelkkää synkkyyttä ja hulluutta.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kertokaas nyt, onko Suomi kehittynyt 90-luvulta / "Länsimaiseen yhteisöön" liittymisestä lähtien hyvään suuntaan? Millä tavoin lapsellisen typerä, moraaliposeeraava Venäjän provosointi on koskaan avittanut Suomea? Mihin on unohtunut Paasikivi-Kekkosen linja, että Suomessa ei saa venäläisyydelle antaa mitään jalansijaa, mutta Venäjän valtion kanssa pitää pyrkiä toimimaan järkevästi, rakentavasti, ja molempia osapuolia hyödyntävällä tavalla. Ei saa jäädä suurvaltojen välienselvittelyn keskipisteeseen. Tarpeen tullen pitää näyttää lujuutta, mutta jätetään typerän naiivinen öyhötys muille.

      Ja se on aivan käsittämättömän typerää, että nyt wokeistien lisäksi valtaosa suomalaisista kuvittelee olevansa jonkun "puhtaan hyvän" puolella. Samalla tavoin kuin wokeistit eivät ymmärrä, että kaikki sensuurin / totalitarismin kannattajat kautta aikojen ovat perustelleet näkymyksensä täysin samalla tavoin, ukrosota-öyhöttäjät eivät ymmärrä, että jokainen suursota on alkanut asenteesta: Me olemme hyviä ihmisiä, "nuo" ovat läpeensä pahoja, joiden kanssa ei voi tehdä mitään kompromisseja.

      • Anonyymi

        "Mihin on unohtunut Paasikivi-Kekkosen linja, että Suomessa ei saa venäläisyydelle antaa mitään jalansijaa, mutta Venäjän valtion kanssa pitää pyrkiä toimimaan järkevästi, rakentavasti, ja molempia osapuolia hyödyntävällä tavalla."

        Itse itselleni vastaten... Vähän niinkuin äiskä aikanaan neuvoi, pidä huoli ittestäs, äläkä ala haastaa riitaa.


    • Anonyymi

      Suomettuminen takaisin.

      Teuvo

    • Anonyymi

      Onkohan muuten Unkarikin "unkarilaistunut"? Unkarilaisilla ei ole kokemusta Neukkulasta, niin kuin hyvällä ja puhtaalla Suomella?

      Orban on nykyisin suomalaisten ns. kansallismielistenkin näkemyksen mukaan korruptoitunut putinisti, joka on ottanut vapaan ja rehellisen, Unkarin parasta ajavan "median" ruoskansa alle (öh, Soros...), ja putinin disinformaation avulla keplotellut itsensä Unkarin diktaattoriksi. Nämä Suomen ukro-wokeistit eivät vaan koskaan mainitse mitään Orbanin tointa tai päätöstä, joka olisi ollut vahingollinen Unkarin kansalle. Mutta paha se on kuitenkin, koska valtion päämiehen ei suinkaan ole tarkoitus ajaa oman kansansa parasta. Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista!

    • Anonyymi

      Aina sama juttu...

    • Anonyymi

      tämä nykyinen lännen kumartelu on tullu jo nyt maksamaan paljon enemmän suomelle ,suomettuminen oli halpaa touhua.

    • Anonyymi

      Kekkosen aikaa ei kukaan täysjärkinen kaipaa.

      • Anonyymi

        Mikä siinä oli niin huonoa / pahaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä oli niin huonoa / pahaa?

        En ymmärrä minäkään, mitä pahaa siinä oli. Minulle se oli elämäni parasta aikaa. Kulutustavarat eivät olleet halpoja kertakäyttöisiä, mutta kuka sellaisia edes kaipaa? Piti säästää vuosi käsirahaa, jos osti videot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä minäkään, mitä pahaa siinä oli. Minulle se oli elämäni parasta aikaa. Kulutustavarat eivät olleet halpoja kertakäyttöisiä, mutta kuka sellaisia edes kaipaa? Piti säästää vuosi käsirahaa, jos osti videot.

        Jep, mutta ne kesti. Kun oli vielä vilpitön tarkoitus pyrkiä hyvään laatuun, eikä puhtaaseen kusetukseen. Heh, taitaa olla muuten 80-luvun lopun VHS edelleen jossain nurkissa. Oli muuten niitä yhden käden sormilla laskettavia kertoja, Kekkosen kuoleman seurauksena, kun näin äitini itkevän. Vääräleuat tietenkin sanoo, että hän oli aivopesty P-Korean tyyliin. Väärin. Luuletteko oikeasti, että P-korealaiset itkee hiljaisesti yksin niiden "suurten johtajien" vuoksi, kun ajattelevat, että nyt kukaan ei ole näkemässä...


    • Anonyymi

      Moni kaipailee tuota aikaa, mutta kannattaa kuitenkin kaikkia toimia, jotka vievät meidät mahdollisimman kauas tuosta ajasta. Ihmisen logiikka...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe