Putin ei ole sairas eikä päästään sekaisin

Anonyymi-ap

. . . näin kirjoittaa Sofi Oksanen. Mutta eihän selväjärkisellä ole sellaisia pyrkimyksiä eikä maailmanvalloitus suunnitelmia. Kyllä jotenkin täytyy päässä viirata, kun hyökkää vieraaseen maahan ja käyttää valtion rahat sotimiseen, samaan aikaan asukkaat kärsii kurjuudesta. Ukrainalaisia kuolee ja venäläisiä kuolee.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      USAnkin johtajat ovat aina olleet selväjärkisiä. Suomen johtajat ovat antautuneet maailman tuulien vietäväksi.

      • Anonyymi

        USAn johtavalla eliitillä, eli juutalaispankkiireilla kun on jo kaikkea, tulee toimettomuuden olotila, ja keksivät siinä "poikien kesken", että aletaanpas pojat ja valloitetaan koko maailman herruus noin ihan "på skoj", kun ei tässä muutakaan viihdettä ole. Molo ei seiso, joten naiset ne ovat niin nähty ja koettu jo.
        Asumukset ovat kunnossa, ja kaikkea on.
        Putinilla on aivan sama periaate. Putin on kunnon kommunisti, ja toteuttaa ultimaattista kommunismin unelmaa.
        Putin haluaa maailman herruuden mutta niillä eväillä jota kyseinen älykkyystaso antaa myöten. Mukana toki asemapaikkakin.
        Suomi, ja Suomen asema kaiken keskellä... No se ei ole mitään....


    • Anonyymi

      Niin. USA on ainoa maailman maa jolla on todellisuudessa maailmanvalloituspyrkimys

      • Anonyymi

        Ei USA mitään valloita, Kanadakin saa olla aivan rauhassa vieressä.
        USA katsoo vain sitä, onko joku sekopää-diktaattori orjuuttamassa kansalaisia pelkistä mielipiteistään. En sanoisi, että se nyt niin paha silloin on, jos se on diktatuurin pahuutta vastassa, kansalaisten puolella sellaisissa maissa.

        USA on hyvä verrattuna muihin suurvaltoihin, vaikkakaan ei ole esim. valtiona niin hyvä kuin vaikkapa Kanada.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei USA mitään valloita, Kanadakin saa olla aivan rauhassa vieressä.
        USA katsoo vain sitä, onko joku sekopää-diktaattori orjuuttamassa kansalaisia pelkistä mielipiteistään. En sanoisi, että se nyt niin paha silloin on, jos se on diktatuurin pahuutta vastassa, kansalaisten puolella sellaisissa maissa.

        USA on hyvä verrattuna muihin suurvaltoihin, vaikkakaan ei ole esim. valtiona niin hyvä kuin vaikkapa Kanada.

        Onko Putin kokoomus-pressa ja naimisissa kummityttönsä kanssa?


    • Anonyymi

      Hanki elämä. Miks et hanki elämää?

      • Anonyymi

        Paskan möivät ja niinpä päätin olla ostamatta enää ikinä uutta elämää.


    • Anonyymi

      Ei psykopaatti ole terve.
      Jos katsoo, mitä ominaisuuksia psykopaatilla on, niin voi päätellä, että Putin on psykopaatti.

      Teotkin puhuvat puolestaan: ohjuksia ihmisten asumuksiin, kidutusleireille eri mieltä olevat, patologinen valehtelija jne.

      • Anonyymi

        Psykopaatti on luonnevikainen, eikä "sairas" mutta se näyttää koskevan koko venäläistä kulttuuria. Eipä itärajan takana kovin paljoa Ukrainan sodan vastustusta liene eikä näiden viimeisien vuosikymmentenkään kaikkien Venäjän käymien sotien, ole ollut.
        Kannattaa kuunnella Pekka Toverin aika silmiäavaavia pheenvuoroja aiheesta.


    • Anonyymi

      Putin on selväjärkisin nykymaailman johtajista. Meillä hullu Niinistö kaupantädin säestyksellä menee NATOn Ukraina-ansaan. NATOn aseet tänne, tyhmä suomipoika sotimaan ystävällismielistä Venäjää vastaan, pataan saadaan. Mutta eipä se Washingtonissa ketään kiinnosta, täällä kyllä.

      Huh huh

      Kunnia Venäjälle, Putinille, yhteistyölle ja rauhalle.

      P.S. Mikähän maa (vink vink) yksipuolisesti rikkoi just Pariisin rauhansopimuksen ja Suomen ja Venäjän yhteistyösopimuksen, puhumattakaan ydinasemahdollisuuksista (F-35, ohjukset Moskovaan asti)?

      Taas suomipoika astuu miinaan, kuten 80v sitten Aatun kanssa.

      Huh huh

      • Anonyymi

        Kyllä murhaajakin voi olla ’selväjärkinen’. Diktaattorit useinmiten on ’selväjärkisiä’. Näillä ’selväjärkisillä’ on usein suunnitelmiakin, joita pyrkivät noudattamaan.
        Näiden diktaattorien ’selväjärkisyys’ on pelottavaa, koska heillä ei ole minkäänlaista pidäkettä uhrata ihmisiä, omia ja vihollisekseen määritelmiään tavvoitteittensa saavuttamiseksi. He eivät myöskään hyväksi vastaväitteitä eikä eri mieltä olevia.

        En siis epäile, etteikö diktaattori Putin ole ’selväjärkinen’. Ja se juuri tekee hänestä äärimmäisen vaarallisen ihan kaikille javarsinkin lähiympäristössä oleville.


      • Anonyymi

        Kyllähän jotkut luonnehtivat aikoinaan Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitleriäkin suurmieheksi, ja "nerokkaaksi" valtionpäämieheksi, ja jopa huippusotapäälliköksi.

        Putin toimii lähes identtisesti kuten tuo sinun "Aatusi." Avaisit vain silmäsi, nimittäin ne jotka sijaitsevat päässä eikä sitä siellä, mihin päivä ei paista. Sen läpi Putin ja venäläisten toiminta saattaa vaikuttaa oikeutetulta.

        Hah, Etkö itse edes tajua, miten naurettavia ovat Suomessa riehuvat "isänmaalliset"(hah, äitivenäjän sellaiset :D) jotka vähät välittävät laeista tai asetuksista, paitsi silloin, kun niihin vetoaminen on itselle edullista, Venäjä hyökkäsi toiseen itsenäiseen valtioon, Ukrainaan, täysin laittomasti ilman pienintäkään epäilystä. Jos sinä koet hyötyväsi jotenkin siitä, ymmärrän oppostunismisi, mutta tolkulle on turha yrittää tuputtaa tätä Pariisin rauhansopimusta, kun ihailemasi diktaattori toteuttaa Ribbentrop-Molotov-taktiikkaa. Kas kun et puhu Teheranista, tai Täyssinästä.


      • Anonyymi

        Mikä ystävällismielinen Venäjä? Älä unta näe. Putin kumppaneineen näytti todellisen karvansa, ja onni onnettomuudessa on se, että meillä on hyvä presidentti, joka tarttui hetkeen.

        Venäjä oli ennen Putinin regiimiä hetken aikaa menossa oikeaan suuntaan, mutta Putin pilasi kaiken.

        Pilasi paitsi oman maansa ja nuorisonsa tulevaisuuden, myös arvokkaita ystävyyssuhteita venäläisten ja suomalaisten ja muidenkin kansallisuuksien välillä.

        Siinä meni lapsi pesuveden mukana. Turismi tuskin nousee koskaan samaan kukoistukseen kuin mitä se oli ennen Venäjän hyökkäyssotaa. Se on sääli, sillä Venäjällä olisi ollut paljon potentiaalia juuri turismin saralla.

        Taannoin oli lyhyt videoklippi venäläisestä naisesta, joka istui täyteen pakatun auton takapenkillä ja itki, ettei halua lähteä Krimiltä ja Odessasta, kun siellä on niin "kodikasta" ja ihana asua.

        Sekään eukko ei uhrannut ajatustakaan sille, että Putin tapattaa sekä omat että vieraat.

        Toivottavasti Ukraina jaksaa ja pystyy palauttamaan itselleen kaikki Venäjän varastamat alueet. Ja toivottavasti Putin saa niin paljon turpaansa, ettei enää ikinä lähde vastaavanlaiselle retkelle.

        Itse olisin tehnyt lopun tuosta ajat sitten, jos olisin ollut sellaisessa asemassa että olisin sen pystynyt tekemään periaatteella "silmä silmästä, hammas hampaasta". Länsi näyttäytyy Putinille nyt heikkona juuri siksi, ettei puutu asioihin, nääs katujätkät tottelevat vain kadun kieltä.

        Mutta älähän huoli: kyllä sinunkin kumirisi vielä saa kokea tekojensa seuraukset. Näin on aina ollut, ja näin tulee aina olemaan.

        Sitä jää jatkuvasti ihmettelemään, ovatko Venäjää ylistävät kirjoitukset suomalaisten vai trollien aikaansaannoksia. Uskomatonta, jos joku pystyy vielä kirjoittamaan jotain positiivista maasta, jonka kansalaiset ovat täysin aivopestyjä, jossa historia kirjoitetaan päivä päivältä uudelleen ja valheellisesti ja joka syöttää propagandaansa jo päiväkotilapsille, ja jossa presidentti kutsuu kansaansa "karjaksi".

        Et ole tainnut sinäkään perehtyä laisinkaan siihen, mitä Putinin aikaan Venäjällä on tehty?

        Slava Ukraini.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän jotkut luonnehtivat aikoinaan Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitleriäkin suurmieheksi, ja "nerokkaaksi" valtionpäämieheksi, ja jopa huippusotapäälliköksi.

        Putin toimii lähes identtisesti kuten tuo sinun "Aatusi." Avaisit vain silmäsi, nimittäin ne jotka sijaitsevat päässä eikä sitä siellä, mihin päivä ei paista. Sen läpi Putin ja venäläisten toiminta saattaa vaikuttaa oikeutetulta.

        Hah, Etkö itse edes tajua, miten naurettavia ovat Suomessa riehuvat "isänmaalliset"(hah, äitivenäjän sellaiset :D) jotka vähät välittävät laeista tai asetuksista, paitsi silloin, kun niihin vetoaminen on itselle edullista, Venäjä hyökkäsi toiseen itsenäiseen valtioon, Ukrainaan, täysin laittomasti ilman pienintäkään epäilystä. Jos sinä koet hyötyväsi jotenkin siitä, ymmärrän oppostunismisi, mutta tolkulle on turha yrittää tuputtaa tätä Pariisin rauhansopimusta, kun ihailemasi diktaattori toteuttaa Ribbentrop-Molotov-taktiikkaa. Kas kun et puhu Teheranista, tai Täyssinästä.

        Hän on pietarintrolli, turha hänelle on tosiasioita selittää.


      • Anonyymi

        Noin johdonmukaiseen fasismiin noin suuressa maassa tarvitaan tosiaan selväjärkinen diktaattori jolla on sairas maailmankuva.


    • Anonyymi

      Kyllä Putin on sairas. Niin mieleltään kuin keholtaankin. Vieläpä äärimmäisen vakavasti sairas.

      Toki on ihmisiä, jotka kokevat toisin. Että Putin ainoastaan peluuttaisi ihmisiä vastakkakkain, taktikoisi. Mutta tästähän ei ole kyse, vaan siitä että Putin elää Pahan ympäröimänä, Pahan vankina. Tähän Pahaan hän on täysin alisteisessa asemassa, eikä kykene enää vapautumaan. Jatko onkin yhtämittaista syöksykierrettä, joka aikanaan jatkuu vielä henkimaailmaakin uhmaten.

      • Anonyymi

        Eivät psykopaatit sairaista ole, sairauden perusmerkityksessä. He ovat hyvinkin selväjärkisiä, johdonmukaisia ja suunnitelmallisia. He ovat vain psykopaatteja.


    • Anonyymi

      Tuntee olevansa uusi Messias.
      On sille varmaan joku diagnoosi.

      • Anonyymi

        Tuskinpa Venäjällä diagnostisoidaan. Ainoastaan toisinajattelijat päätyvät psykiatrisiin sairaaloihin ja nämä putinistit viedään käsistä johtaviin virkoihin.


      • Anonyymi

        Neisyt Maria uusi "pyhä Ykä" joka voitti "louhikäärmeen."


    • Anonyymi

      Siinä tapauksessa, että Putin olisi jotenkin sekasin, tai päästään vialla - lääketieteellisessä mielessä, maailmassa olisi ollut aika vähän täysjärkisiä hallitsijoita. Eiköhän Putin vain toteuta jumalattoman ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Ahneus, kateus, vallanhimo - politiikka ja uskonto ovat ainoastaan tekosyitä ilmaista näitä inhimillisen olennon perusluonteenpiirteitä. Eiköhän esimerkiksi Kaarle XII ollut ihan samanlainen hirmuhallitsija.
      Kun katsellaan Venäjän historiaa, hallitsijoiden toimintaa, jatkumo on aukoton, järjestelmästä riippumatta. Venäjä elää länsimaisittain 100 vuoden takaista aikaa.
      Kun vertaa Putinin toimia Hitlerin "politiikkaan", yhdenkaltaisuus on aivan ilmeinen.

    • Anonyymi

      Ikäisekseen Putin vaikuttaa terveeltä. Niin tai näin, ei ole järkeä pohtia mitä hänen päässään liikkuu vaikka tämän pohtiminen on iltapäivälehtien ilmeisen myyvä lööppiaihe.

      • Anonyymi

        No ei kyllä vaikuta terveeltä. Ei ikäisekseen, eikä muutoinkaan. Jutut ovat kaikkea muuta kuin täyspäisen ihmisen ja kehon kieli kertoo loput. Katurikollisen retoriikka jo vuosia sitten viesti Putinin tarkoitusperistä.

        Se että jotkut muutkin johtajat kuten Hitler ja Stalin ovat touhuilleet samoissa merkeissä, ei tee Putinista yhtä tervettä, vaan yhtä sairaan.


    • Anonyymi

      Putin saattaa näytellä osittain, että on sairas, kiero kun on. Länsi menee halpaan.

      • Anonyymi

        Vai että näyttelee sujuvasti hullua? Sairautta voi noinkin luonnehtia.


    • Anonyymi

      Suuruudenhullu se on.

      • Anonyymi

        Pikemminkin pienuudenhullu.


    • Anonyymi

      Putin on ihan normaali venäläinen.

      Kun vähän vilkaisee venäjän historiaan, niin aivan keskinkertaisen murhanhimoinen ja kunnioittaa sopimuksia ja ihmisoikeuksia siinä missä kuka tahansa venäläinen.

    • Anonyymi

      Hullu se on uskokaa pois!!!

      • Anonyymi

        Meidän mittakaavalla kyllä. Suomalaiset ovat järkikansaa, venäläiset astrologiaan ja kohtaloon uskovia huuhaa-ihmisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän mittakaavalla kyllä. Suomalaiset ovat järkikansaa, venäläiset astrologiaan ja kohtaloon uskovia huuhaa-ihmisiä.

        Putin uskoo lääketieteeseen ja tulokset puhuvat puolestaan.

        Rokotellut itsensä nykyiseen transsitilaan.


    • Anonyymi

      Slava Rossija i Putin

    • Anonyymi

      Putin on komea 152 cm pitkä Uros

      • Anonyymi

        Aivan niin. Pituus putoaa kuin Kelan tutkimuslaitoksen pituusmittarissa. Painoa odotellaan.


      • Anonyymi

        Pitiköhän sinun kirjoittaa "pätkä-uros"?

        Kuvansa jokaisessa lehdessä komeilemassa saavat tahattoman oksennusrefleksin aikaan - eihän tuollaista komeutta voi katsella voimatta pahoin.


    • Anonyymi

      Tuntematon sotilas ei olekaan sama kuin tuntematon kirjoittaja eli anonyymi.

    • Anonyymi

      Sanna ei ole sairas eikä päästään sekaisin, eiku hetkinen...

      • Anonyymi

        Siellä kai se tälläkin hetkellä hihittelee kultaiselle pyllypatsaalle.


    • Anonyymi

      En ole lukenut tästä mutta jonkin asian sanominen ei aina tarkoita että tarkoittaisi juuri sitä, varsinkaan jos sen sanoo monimutkaisen oloinen kirjailijapersoona.

    • Anonyymi

      Päässä oleva vika on paha Putin hyvä esimerkki.

      • Anonyymi

        USAn presidentti pahempi, vie aina voiton ja jättää parhaimmat jäljet.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1940
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      136
      1343
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      935
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      112
      902
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe