Jos nyt vähän meidän kaikkien verotuksesta, kuka hyötyy kuka ei. - Eläkkeisiin tehdään työeläkeindeksin nousun 6,8 % mukaiset korotukset 2023.
Verotus kevenee niillä, joiden työeläke bruttona on tänä vuonna 2000–3500 euroa kuukaudessa. Suurimpia voittajia ovat laskelmien perusteella ne, jotka tänä vuonna ovat bruttona saaneet noin 2 500 euron työeläkettä kuukaudessa. Heidän verotuksensa kevenee ensi vuonna lähes 1,4 prosenttiyksikköä, ja 6,8 prosentin korotuksesta heille jää verojen jälkeen 166 euroa.
Esimerkiksi 4 000 euron työeläkkeiden 272 euron korotuksesta jää verojen jälkeen jäljelle tätä vähemmän, 149 euroa.
--siinä esimerkin omaisesti ettei ole mitään tasaista taulukkoa.
– Pienillä työeläkkeillä verotus voi hitusen kiristyä verrattuna kuluvaan vuoteen, koska kuluvana vuonna kansaneläkkeeseen tehtiin indeksitarkistus myös elokuun alussa. Eläkkeensaaja voi saada sekä työ- että kansaneläkettä, jos työeläke on jäänyt pieneksi. Kovan inflaation takia kansaneläkkeisiin tehty indeksitarkistus kevensi eläkeverotusta kesken vuoden johtuen eläketulovähennysten kansaneläkesidonnaisuudesta.
Verotuksen kiristymisestä huolimatta eläkeläiselle, joka tänä vuonna saa bruttona työeläkettä 1500 euroa kuukaudessa, saa ensi vuonna verojen jälkeen tililleen 1 376 euroa kuukaudessa, eli 84 euroa enemmän kuin tänä vuonna.
Sen sijaan verotus kevenee niillä, joiden työeläke bruttona on tänä vuonna 2000–3500 euroa kuukaudessa. Suurimpia voittajia ovat laskelmien perusteella ne, jotka tänä vuonna ovat bruttona saaneet noin 2 500 euron työeläkettä kuukaudessa. Heidän verotuksensa kevenee ensi vuonna lähes 1,4 prosenttiyksikköä, ja 6,8 prosentin korotuksesta heille jää verojen jälkeen 166 euroa.

Jos omaani verotusta katsotaan, siinä indeksikorotus n 465 euroa. Käteen jäävän tulojen muutos n 235 €. Veroaste n 41 %. Tämä siis työeläkkeistä muiden palveluksessa. Sitten mm maatalouseläke, yrittäjäeläke jne, niistä oma tarinansa.
Myös tuloja on runsaaseen verotukseen asti. mm metsän myynnistä heti vero 34 %
Pääomatulojen veroprosentti on 30 %. Yli 30 000 euron pääomatuloista maksetaan veroa 34 %. TÄMÄ ON HYVIN MONIMUTKAISTA jos tuo VERO selitys jotain kertoisi:
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/metsa/puun_myynti/
Lähteenä KELA ja muukin lisänä.
Mainittakoon vielä että esim 1300 € tuloilla, siis eläke, korotus olisi KELA talukon mukaan 76 € kk. 1500 € kk eläke muutama euro päälle. Sellaisiakin löytyy joille eläke nousee 1700 € kk Heitä ei paljoa., äkkipäätään 100 kipaletta.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Punikit ei osaa edes omaa verotustaan. Kun takuueläkkeissä olevat työn laistajat joilla ei työeläkkeitä niissä verot vakiona, tai sen verran vähemmän vain saavat, kun ei veroa itseasiassa ole.
Kyllä se syöpä on porvari.
Muttei nyt ihan teitä vasureita voi makuuttaankkaan, kun työtkin pitää tehdä.
Siitä olet katkera kun vasureillkin työtä osoitetaan. Tuskin te itse työtä tarjoatte, se pitää toisten tahot tehdä.
Persut puolestaan ovat maan kolera.
On eläkeläisellä leveät puheet heitä kohtaan, jotka mahdollistavat sen, että itsekin saat eläkkeesi. Asenteesi suomalaista työntekijää kohtaan on halventava. Häpeä jos osaat.
Eihän tuohon polttorautoja tarvita.
Pikku punikit edes tiedä verotuksesta kun ovat almuilla. .
Miksi verotuksesta pitäisi tietää, vaikka saisi ansionsa työlläänkin? Kuten HyvääSOTILAS tuossa järkevästi totesi, riittää kun tietää, että saa menonsa katettua. Pankkitililläkin näkyy yleensä vain todellinen ansio, ei sen verottamaton osuus.
Kyllä verotus aina pitää tarkistaa, vaikka vähennyksiä ei ole merkitty. Jos et töissä ollut ei sitten niinkään.
Sossupummi on olevinaan rikas.
Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?
Pelkkää paskanheittoako?
Aloittaja on keskustalainen DI everstiluutnantti. On vankkaa keskustalaisuutta.
Tietenkin te punikit itkette ettei ole, kun ette tekään. Heikoin sanoo että on kirjoitusvirheitä.
Äläpäs taas pankkis valehtele. Sinusta ei keskustalaisuutta löydy enää mikroskoopillakaan etsittynä. Fasistisuus on kylläkin ollut huomattavassa kasvussa ja se suorastaan hypähtää silmille.
Majuri on saanut ylennyksen. Etkö edes sitä huomaa?
Olisit käynyt armeijan Pankkolängvitsi, sivistystä sekin tuo. Olet kuin viidakosta löytynyt erakko.
Mistäs pilailupuodista "natsasi" ostit?
Ai ai kun palstapölhöä korpeaa taas. Kuin pikku vekara, joka jäi kiinni karkkivarkaista :))))))