Kertomus eräästä jännetuppitulehduksesta.

Kaikki alkoi vuonna 2008, kun olin aikuisoppilaitoksen koulutuksen pakollisessa työharjoittelussa.
Kurssi oli toteutettu yhteistyössä erään ruotsalaisen huonekalumyymälän kanssa.
Harjoittelujaksoon kuului esim. huonekalujen kokoamista. Päädyin parin muun henkilön kanssa kokoamaan toimistokalusteita ns. johtoryhmän tiloihin.

Käytössä oli ko. firman oman työkalupakin umpisurkeat ruuvimeisselit. Pyynnöistä huolimatta emme saaneet käyttöön mitään sähkötyökaluja. Vaikka niitä oli samassa tilassa, lukituissa työkalupakeissa.

Kokoamista kesti pari päivää minkä aikana oikea kämmen tuli hyvin kipeäksi. Peukalonivel turposi ja turvotus levisi noin puolen kämmenen alueelle. Lopulta käsi oli turvoksissa kyynärpäähän saakka ja olin myös kuumeessa.
En pystynyt olemaan töissä vaan menin käymään päivystyksessä. Siellä todettiin jännetuppitulehdus ja sain pari päivää sairaslomaa. Mitään lääkkeitä en saanut, kipu ja turvotus menisivät kuulemma ohitse lepäämällä. Ainoa neuvo mitä sain oli etten saisi käyttää oikeaa kättä rasittavaan toimintaan. Sehän on oikeakätiselle todella helppoa.

Päivystyksessä mainittiin myös, että väärässä paikassa ja koko asia olisi pitänyt hoitaa ko. firman työterveyspalveluiden kautta.
Firmassa todettiin, että minun olisi pitänyt mennä oppilaitoksen työterveyshuoltoon. Se oli paikallisessa nuorisoasteen koulussa missä oli hoitaja pari kertaa viikossa ja lääkäri vain kutsuttaessa.
Aikuisoppilaitoksessa sanottiin, että minun olisi pitänyt mennä terveyskeskukseen eikä päivystykseen.

Käsi oireili vuosien aikana aika ajoin. Yleensä peukalo turposi, tavarat eivät pysyneet kädessä enkä pystynyt esim. pesemään hampaita, harjaamaan hiuksia ja pitämään kynää kädessä.
Kävin terveyskeskuksessa pari kertaa seuraavan 5 vuoden aikana. Siellä minut leimattiin luulotautiseksi, huomionhakuiseksi ja olin kuulemma vain sairasloman perässä. Eräskin "valittajiin kyllästynyt" lääkäri totesi seuraavaa: "jännetuppitulehdus tulee ja menee - se ei jätä pysyviä vaurioita".

Sitten muutin toiselle paikkakunnalle vuonna 2013. Parin vuoden päästä sain töitä laitoshuoltajana. Samat oireet toistuivat jälleen. Tällä kertaa sain lähetteen fysioterapeutille. Hän löysi vikaa kaikkialta muualta paitsi kädestä.
Terveyskeskuksessa sain taas samaan töykeää kohtelua. Jouduin tekemään täysin turhia puristustestejä missä todetiin, että oikea käsi on yhtä vahva kuin vasen eli heikompi käteni. Lopulta kämmen kuvattiin, mutta mitään ei löytynyt.

Onneksi lopulta pääsin fysiatrille. Hän katseli kämmentä, koski peukaloniveltä ja totesi parin minuutin jälkeen, että kämmenessä on krooninen jännituppitulehdus eli De Quervain -syndrooma. 7 vuoden epäilyn, vähättelyn ja tyyliin hulluksi leimaamisen jälkeen sain vihdoin apua.

Peukaloon laitettiin yksi kortisonipistos. Enempää ei voinut laittaa, koska tulehdus oli tuhonnut jänteen ja eikä fysiatri ollut varma mikä oli tulehdusvammoja ja mikä luonnollista rustoa.

Nyt melkein 25 vuotta myöhemmin kämmen on mitä on. Entisellään se ei enää ole eikä täysi toimintakyky palaudu koskaan. Olen katkera kaikille niille jotka vähättelivät vaivojani ja epäilivät sekä motiivejani että mielenterveyttäni. Yleensä kämmen ja käsi toimivat tyydyttävästi, toki huonojakin jaksoja on.

Pointtini on se, että jos kärsit vaivoista jotka eivät mene ohi pelkällä levolla ja särkylääkkeellä niin pidä asiasta meteliä. Toivottavasti et joudu odottaman apua vuosikausia kuten itse jouduin.