Marinin hallituksen ennätysputki jatkuu

Marinin hallitus on kerännyt vuodesta 1991 lähtien tehdyissä puoluebarometreissä poikkeuksellisen hyvät arvosanat ja on saanut sen kuusi kovinta tulosta. Se on ollut tänä aikana ainoa hallitus, jonka toimintaa enemmistö on pitänyt hyvänä.

Ainoastaan Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallitus sai syyskuussa 2001 lähes yhtä hyvän arvion, kun 47 prosenttia vastanneista oli siihen tyytyväisiä.

https://urly.fi/2RMY

Ei muuten yksikään keskustajohtoinen hallitus ole päässyt lähellekään noita lukemia.
13125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Enemmistö kansasta pitää siis Marinin hallituksen toimia onnistuneena. Se on pohja josta sen on hyvä aloittaa vaalikampanja tulevana kevättalvena.

Äänestä
  • Noin on. Hallituspuolueista kuitenkin keskustan kannattajat erottuvat joukosta. Kun neljän muun hallituspuolueen kannattajista vähintään 80 prosenttia ajattelee hallituksen onnistuneen hyvin, keskustalaisista vain 60 prosenttia antaa hallitukselle tunnustusta. 19 prosenttia keskustan kannattajista katsoo hallituksen onnistuneen huonosti.

    Oppositiossa peräti 35 prosenttia kokoomuksen kannattajista kertoi pitävänsä hallituksen toimintaa vähintään melko hyvänä. Perussuomalaisten kannattajista tätä mieltä oli vain 14 prosenttia. Kokoomuksen kannattajien enemmistö on siis järkiporukkaa. Persujen ja kepun kannattajista ei voida sanoa samaa.

    https://urly.fi/2RNm

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Noin on. Hallituspuolueista kuitenkin keskustan kannattajat erottuvat joukosta. Kun neljän muun hallituspuolueen kannattajista vähintään 80 prosenttia ajattelee hallituksen onnistuneen hyvin, keskustalaisista vain 60 prosenttia antaa hallitukselle tunnustusta. 19 prosenttia keskustan kannattajista katsoo hallituksen onnistuneen huonosti.

    Oppositiossa peräti 35 prosenttia kokoomuksen kannattajista kertoi pitävänsä hallituksen toimintaa vähintään melko hyvänä. Perussuomalaisten kannattajista tätä mieltä oli vain 14 prosenttia. Kokoomuksen kannattajien enemmistö on siis järkiporukkaa. Persujen ja kepun kannattajista ei voida sanoa samaa.

    https://urly.fi/2RNm

    Mitä möläytinkään! Anteeksi keskustan kannattajat! Hyvin suuri enemmistö teistäkin näkee hallituksen onnistuneen hyvin. Kokoomuslaisten viisaus korostuu persujen rinnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitä möläytinkään! Anteeksi keskustan kannattajat! Hyvin suuri enemmistö teistäkin näkee hallituksen onnistuneen hyvin. Kokoomuslaisten viisaus korostuu persujen rinnalla.

    Möläyttelet kuin joku kapi.

    Heh.

    Mitä pojallesi kuuluu?

    Äänestä

Keskustallakin on ansiota hallituksen poikkeuksellisen suureen suosioon. Varsinkin puolustusministeri Kaikkosen ansiosta. Hän varmaan on puolueen seuraava johtaja.

Äänestä
  • Pragmaattisuutensa tuottaa tulosta. Mutta uskaltaako Kaikkonen panna päätään pölkylle? Homman kun voi hoitaa tai sitten ryssiä koko poliittisen tulevaisuutensa.

    Äänestä

  • Kaikkonen hävisi kerran jo Kulmunille, mutta Kulmuni pantiin kepussa syrjään. Miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kaikkonen hävisi kerran jo Kulmunille, mutta Kulmuni pantiin kepussa syrjään. Miksi?

    Saarikko valittiin Kulmunin tilalle ja seuraukset on näkyvillä? Sipilän jättämiä jälkiä ei tuo lyllerö saa siivottua.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Saarikko valittiin Kulmunin tilalle ja seuraukset on näkyvillä? Sipilän jättämiä jälkiä ei tuo lyllerö saa siivottua.

    Eihän Kepu saa pesäänsä setvittyä niin kauan kun Sipilä keikkuu puoluevaikuttajana. Uskaltaisiko joku muka sanoa suoraan, miksi puolueen kannatus on kyntänyt alamäessä vuoden 2019 jälkeen ja kyseenalaistaa yleensäkin harjoitettua politiikkaa?

    Jos puolue aikoo saada kannatusluisunsa loppumaan, niin koko puoluejohto pitää uusia. Puolueen tulee siis uusia kasvonsa, jottei menneisyys muodosta enää pahempaa riippakiveä kuin siitä nyt on jo ehtinyt tulla. Onko puolue ollut aatteensa tiellä enää pitkään aikaan? Siinäpä kepulaisille kivikova pähkinä purtavaksi.

    Äänestä

Paskin hallitus koskaan.

Äänestä
  • Perskekohallitusta huonompaa ei ole ollut sen kauden loppumisen jälkeen.


    :D

    Äänestä

Paras hallitus pitkästä aikaan. Se on totuus. Minulle riittää seuraavissa vaaleissa nämä viisi hallituspuoluetta. Valitsen niistä. Toivon Marin II seuraavaksi hallitukseksi.
Ovat osanneet hoitaa hyvin nämä kriisit, luotan, että osaavat hoitaa hyvin myös tulevat kriisit.
Olen todella pettynyt Kokoomuksen oppositiopolitiikkaan! Petyin myös Sipilän hallitukseen. Suuri virhe oli koulutuksesta leikkaaminen. Nyt itketään työvoimapulaa!
Tottakai on osaajista-pulaa kun yli;tuhat=opettajaa perskeko pisti pihalle.

Äänestä
  • Paras hallitus tosi pitkästä aikaa. Katso avauksen linkistä niin näet, että yksikään hallitus ei ole saanut kansalta yhtä hyvää arvosanaa v. 1991 jälkeen. Tuskin moni hallitus ennen sitäkään, mutta nyt käytettävä mittaushistoria alkoi vasta 1991.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Marinin hallitus on kerännyt vuodesta 1991 lähtien tehdyissä puoluebarometreissä poikkeuksellisen hyvät arvosanat ja on saanut sen kuusi kovinta tulosta. Se on ollut tänä aikana ainoa hallitus, jonka toimintaa enemmistö on pitänyt hyvänä.

Ainoastaan Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallitus sai syyskuussa 2001 lähes yhtä hyvän arvion, kun 47 prosenttia vastanneista oli siihen tyytyväisiä.

https://urly.fi/2RMY

Ei muuten yksikään keskustajohtoinen hallitus ole päässyt lähellekään noita lukemia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu