sikalauma - esimerkki raamatusta.

Näkyy, että kirjoitat, kunhan kirjoitat, mutta et kirjoita asiaa, asianpuolesta, vaan tarkoitushakuisesti keljukojootin häntä kainalossa..
Kun tästä siasta puhuu LKT- eli lääketieteen tohtori Arno Forsius, hän kertoo seikkaperäisesti asian, eikä jää epäselkäksi syytä, miksi se sika on saastainen uskonnollisesti.
On se ateistillekin aivan asiaa, jos menet ulkomaille sillivikaa syömään. Ei, kun villisikaa- kylmäsavustettuna.
Ateistillekin trikiini on yhtä tarttuvaa - ja samalla tavalla tappavaa, kuin hieman taaksepäin Virossa.
Itsellänikin on sikaleikettä jääkaapissa, mutta en ala jutuissa vinoliisaksi, että voisin jotenkin pottuilla uskonnolliseen puoleen.

Se kertoisi vain jostain tarkoitusperäisestä vinoudesta korvienvälissä.

koko jutun voi lukea linkistä. Mutta uskonnollisesti Jumala halusi varoittaa vaarasta, joka oli ravinnossa. Se oli viisasta, kun ei ollut tämänpäivän suurennuslasia olemassa. Näin kun järjellä ajattelee, ei uskonnon rajoitus ole typerä vaan järkevä tapa ilmaista ongelma

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/trikiini.html

Virossa esiintyi 1990-luvun alkupuolella useita trikiinien aiheuttamia sairastumisia ja kuolemantapauksia. Maailmassa on monia muitakin maita, joissa lihantarkastus ei suinkaan kata kaikkea myyntiin ja elintarvikkeiden valmistukseen käytettävää lihaa. Vaara kohdistuu mm. matkailijoihin, jotka syövät tartunnanvaarallista sian tai villisian lihaa tai vastoin määräyksiä ostavat niitä kotimaahan tuotavaksi.

Ihmisen syödessä lihaa tai lihavalmisteita, joissa on koteloituneita trikiinejä, trikiinit vapautuvat mahassa ja pohjukaissuolessa ympäröivistä koteloistaan, jotka sulavat ravinnon mukana. Eläimillä taudin kulku on aivan samanlainen kuin ihmisillä. Vapauduttuaan trikiinit asettuvat pohjukaissuolen ja jejunumin eli tyhjäsuolen limakalvon poimuihin ja kypsyvät kolmessa tai neljässä päivässä sukukypsiksi. Silloin naarapuoliset madot ovat noin 4 mm:n ja koiraspuoliset noin 1,5 mm:n pituisia. Molempien läpimitta on vain noin 0,05 mm. Hedelmöityneet naarat tunkeutuvat suolen limakalvoon ja jokainen niistä munii 5.—7. päivästä alkaen 1000—2500 munaa, joista kehittyy melkein samantien liikkuvia, vain 0,01 mm:n pituisia toukkia. Joskus trikiinien vapautuminen ja kehittyminen tapahtuvat hitaammin pitemmän ajan kuluessa.

Jos ravinnossa on vähän trikiinejä, voi taudin alkuvaihe olla lähes oireeton. Jos taas trikiinejä on paljon, on seurauksena nopeasti voimakas suolistotulehdus, johon liittyy kuumetta, oksennuksia, ripulia ja mahdollisesti ihottumaa. Oireet saatetaan helposti sekoittaa ruokamyrkytykseen. Ripulin mukana erittyneet sulamattomat trikiinikotelot ja niistä juuri vapautuneet trikiinit saattavat tartuttaa sikoja, jos sairaiden ihmisten ulosteita joutuu sikojen ulottuville.

Suomessa todetaan vuosittain keskimäärin parisenkymmentä trikiinejä sisältävää ruhoa, jotka hylätään ja hävitetään. Trikiinitaudin ehkäisyyn kuuluu olennaisena osana sikaloiden ja villisikatarhojen kunnollinen hoitaminen. Siat saavat trikiinejä itseensä syödessään niiden saastuttamia rottia, riistaa tai teurasjätettä. Sen vuoksi sikalat ja sikatarhat olisi pidettävä vapaina rotista ja sioille ei saisi antaa ravinnoksi kuumentamatta tai kunnollisesti pakastamatta sellaisten eläinten lihaa tai teurasjätettä, jotka voivat olla trikiinien saastuttamia. Myös teurastamoiden huolellisella hoidolla on merkitystä tartuntaketjun katkaisijana.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Näkyy, että kirjoitat, kunhan kirjoitat, mutta et kirjoita asiaa, asianpuolesta, vaan tarkoitushakuisesti keljukojootin häntä kainalossa..
Kun tästä siasta puhuu LKT- eli lääketieteen tohtori Arno Forsius, hän kertoo seikkaperäisesti asian, eikä jää epäselkäksi syytä, miksi se sika on saastainen uskonnollisesti.
On se ateistillekin aivan asiaa, jos menet ulkomaille sillivikaa syömään. Ei, kun villisikaa- kylmäsavustettuna.
Ateistillekin trikiini on yhtä tarttuvaa - ja samalla tavalla tappavaa, kuin hieman taaksepäin Virossa.
Itsellänikin on sikaleikettä jääkaapissa, mutta en ala jutuissa vinoliisaksi, että voisin jotenkin pottuilla uskonnolliseen puoleen.

Se kertoisi vain jostain tarkoitusperäisestä vinoudesta korvienvälissä.

koko jutun voi lukea linkistä. Mutta uskonnollisesti Jumala halusi varoittaa vaarasta, joka oli ravinnossa. Se oli viisasta, kun ei ollut tämänpäivän suurennuslasia olemassa. Näin kun järjellä ajattelee, ei uskonnon rajoitus ole typerä vaan järkevä tapa ilmaista ongelma

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/trikiini.html

Virossa esiintyi 1990-luvun alkupuolella useita trikiinien aiheuttamia sairastumisia ja kuolemantapauksia. Maailmassa on monia muitakin maita, joissa lihantarkastus ei suinkaan kata kaikkea myyntiin ja elintarvikkeiden valmistukseen käytettävää lihaa. Vaara kohdistuu mm. matkailijoihin, jotka syövät tartunnanvaarallista sian tai villisian lihaa tai vastoin määräyksiä ostavat niitä kotimaahan tuotavaksi.

Ihmisen syödessä lihaa tai lihavalmisteita, joissa on koteloituneita trikiinejä, trikiinit vapautuvat mahassa ja pohjukaissuolessa ympäröivistä koteloistaan, jotka sulavat ravinnon mukana. Eläimillä taudin kulku on aivan samanlainen kuin ihmisillä. Vapauduttuaan trikiinit asettuvat pohjukaissuolen ja jejunumin eli tyhjäsuolen limakalvon poimuihin ja kypsyvät kolmessa tai neljässä päivässä sukukypsiksi. Silloin naarapuoliset madot ovat noin 4 mm:n ja koiraspuoliset noin 1,5 mm:n pituisia. Molempien läpimitta on vain noin 0,05 mm. Hedelmöityneet naarat tunkeutuvat suolen limakalvoon ja jokainen niistä munii 5.—7. päivästä alkaen 1000—2500 munaa, joista kehittyy melkein samantien liikkuvia, vain 0,01 mm:n pituisia toukkia. Joskus trikiinien vapautuminen ja kehittyminen tapahtuvat hitaammin pitemmän ajan kuluessa.

Jos ravinnossa on vähän trikiinejä, voi taudin alkuvaihe olla lähes oireeton. Jos taas trikiinejä on paljon, on seurauksena nopeasti voimakas suolistotulehdus, johon liittyy kuumetta, oksennuksia, ripulia ja mahdollisesti ihottumaa. Oireet saatetaan helposti sekoittaa ruokamyrkytykseen. Ripulin mukana erittyneet sulamattomat trikiinikotelot ja niistä juuri vapautuneet trikiinit saattavat tartuttaa sikoja, jos sairaiden ihmisten ulosteita joutuu sikojen ulottuville.

Suomessa todetaan vuosittain keskimäärin parisenkymmentä trikiinejä sisältävää ruhoa, jotka hylätään ja hävitetään. Trikiinitaudin ehkäisyyn kuuluu olennaisena osana sikaloiden ja villisikatarhojen kunnollinen hoitaminen. Siat saavat trikiinejä itseensä syödessään niiden saastuttamia rottia, riistaa tai teurasjätettä. Sen vuoksi sikalat ja sikatarhat olisi pidettävä vapaina rotista ja sioille ei saisi antaa ravinnoksi kuumentamatta tai kunnollisesti pakastamatta sellaisten eläinten lihaa tai teurasjätettä, jotka voivat olla trikiinien saastuttamia. Myös teurastamoiden huolellisella hoidolla on merkitystä tartuntaketjun katkaisijana.

Trikiinitaudin historiaa

Trikiini (Trichinella spiralis) on pieni, sukkulamatoihin eli nematodeihin kuuluva loismato, jonka aiheuttama sairaus trikinoosi on tunnettu jo tuhansia vuosia sitten. Muinaisessa Egyptissä haukkapäisen Horus -jumalan palvojia kiellettiin syömästä sian lihaa ja samanlainen kielto oli voimassa foinikialaisten keskuudessa nykyisen Libanonin alueella satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Kiellon perusteena on aivan ilmeisesti ollut kokemus, että sianlihan syömisestä saattoi olla seurauksena jopa hengenvaarallinen sairaus. Siihen perustuu myös Raamatun ja myöhemmin Koraanin sanoma sian saastaisuudesta, minä vuoksi juutalaiset ja islaminuskoiset eivät nykyäänkään syö sianlihaa.

Kirjallisuudessa on kuvattu trikinoosiin selvästi viittaavaa sairautta Saksassa Württenbergin seudulla vuonna 1645. Saksalainen Hans-Georg Röderer (1727—1775) oli kaikesta päätellen nähnyt Göttingenissä noin vuonna 1760 suolitrikiinejä erään potilaan ulosteissa, jonka arveltiin sairastaneen "tyyfusta" (luultavasti lavantautia). Röderer tutki myös Morgagnin jo aiemmin löytämää loismatoa, piiskamatoa, Tricocephalus dispar, jolle hän antoi vuonna 1761 nimen eli Trichuris, myöhemmin Trichuris trichiura (Linné).

Saksalainen Friedrich Tiedemann (1781—1861) näki vuonna 1828 Heidelbergissä ihmisen lihaksessa trikiinejä. Samana vuonna englantilainen Peacock totesi lihaksessa "little bodies" -muodostumia. Kumpikaan ei vielä ymmärtänyt niiden olevan loismatoja. Lontoon Guy's Hospital'issa toiminut John Hilton (1804—1878) piti lihaksessa havaittuja muodostumia vuonna 1832 cysticercosiksen eli matorakkulataudin toukkina.

Englantilainen lääketieteen opiskelija, myöhemmin kirurgi James Paget (1814—1899) havaitsi trikiinejä ruumiinavauksessa vuonna 1835. Hänen opettajansa Richard Owen (1804—1892) piti niitä likoripsieläiminä, kunnes Farre samana vuonna havaitsi trikiineillä suoliston ja päätteli niiden olevan matoja. Wood kirjoitti samoin vuonna 1835, että hän oli todennut ruumiinavauksessa paljon trikiinejä eräällä potilaalla, jota oli hoidettu reumatismin vuoksi. Owen antoi trikiinille tieteellisen nimen Trichina spiralis, mutta koska Meigen oli jo vuonna 1830 antanut Trichina -nimen eräälle hyttyselle, otti Raillet vuonna 1895 käyttöön trikiinin nykyisen nimen Trichinella spiralis.

Vasta saksalainen Eduard von Siebold (1801—1861) selvitti vuonna 1844 Erlangenissa, että lihaksessa todetut trikiinit olivat kyseisen madon eräs kehitysvaihe. Yhdysvaltalainen Leidy havaitsi vuonna 1846 Philadelphiassa ensimmäisen kerran trikiinejä sioissa. Sen perusteella saksalainen Karl Georg Wilhelm Rudolph Leuckart (1822—1898) päätteli Leipzigissa, että trikiinit tulivat ihmisiin sianlihasta.

Trikiinin kaikki kehitysvaiheet selvitti lopulta saksalainen Gustav Herbst vuonna 1850 Göttingenissä. Hän toi silloin eläinkokeet helminthologiaan, sisälmysmatoja tutkivaan tieteen haaraan. Silloin ei kukaan vielä aavistanut, että trikiinien aiheuttama tauti oli vaarallinen. Sen osoitti vasta Friedrich Albert Zenker (1825—1898) Dresdenissä vuonna 1860. Hän nimittäin totesi trikiinitaudin kuolinsyyksi eräällä naisella, jonka uskottiin alunperin kuolleen "tyyfukseen" (luultavasti lavantautiin). Samasta kylästä ilmaantui silloin useita muitakin samanlaisia tapauksia ja kyseessä oli ensimmäinen todettu trikinoosiepidemia.

Saksan Saksissa sairastui vuonna 1845 seitsemän henkeä syötyään eräässä majatalossa makkaraa ja kinkkua sekä valko- ja punaviiniä ja heistä neljä kuoli. Syyksi epäiltiin valkoviinin aiheuttamaa myrkytystä, koska kahdeksas ja oireettomaksi jäänyt ruokavieras oli juonut vain punaviiniä. Taudin todellinen laatu selvisi vasta vuonna 1863. Silloin yhdelle taudista toipuneelle tehtiin leikkaus kaulalla olleen kasvaimen vuoksi ja leikkauksen suorittanut lääkäri Bernhard Rudolph Conrad von Langenbeck (1810—1887) havaitsi potilaan kaulan lihaksissa paljon kalkkiutuneita trikiinejä.

Saksassa oli 1860-luvulla kaksi laajaa trikinoosiepidemiaa. Hettstedtissä tautiin sairastui 153 henkeä vuonna 1863 ja heistä 23 kuoli tautiin. Hederslebenissä, lähellä Quedlingburgia, tautiin sairastui vuonna 1865 peräti 337 henkeä, joista 101 kuoli. Voimakkaan ripulin vuoksi tautia epäiltiin aluksi koleraksi. Lopuksi voidaan vielä mainita, että jääkarhuista saatu trikiinitauti koitui aivan ilmeisesti tutkimusmatkailija Salomon Andréen kohtaloksi vuonna 1897 Pohjoisella Jäämerellä.

Leuckartin teorian mukaan siat olivat saaneet trikiinitaudin syötyään tautia sairastavia rottia. Rudolf Virchow (1821—1902) epäili 1860-luvulla, että siat voisivat joskus saada tartunnan myös trikinoosia sairastavien ihmisten ripuliulosteista. Yhdysvaltalainen Mark osoitti kuitenkin vuonna 1888 Philadelphiassa, että sikojen trikiinitartunnan lähteenä oli melkein aina trikiinipitoinen jäteruoka. Tutkimuksessa havaittiin, että viljaa tai keitettyä jäteruokaa saavissa sikaloissa ei esiintynyt trikiinitautia käytännössä lainkaan.