Vaelluksemme täällä maan päällä ei useinkaan ole ruusutarhoissa kulkemista. Se on todellisuudessa oman syntisyytemme kanssa taistelemista. Tätä kuvaa hyvin Niilo Tuomenoksan kaunis Vaellusvirsi:
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan.
Ja kuitenkin, oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Tahtoisimme elää oikein, mutta oma syntinen luontomme houkuttelee meitä tekemään kaikkea sellaista, mitä sitten kadumme. Seuraavat Paavalin sanat voi jokainen uskova omalla kohdallaan todeta pitävän paikkansa:
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:18,19)
Monet kristityt ovat hyvin ahdistuneita siitä, että eivät ole pystyneet saamaan yliotetta synneistään, heikkouksistaan ja lankeemuksistaan. Tämä estää kristittynä kasvamista ja estää jopa hengellisen palvelutyön.
Ja sitten ovat vielä kaikenlaiset kiusaukset, joista Jaakob kirjoittaa:
”Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: ’Jumala minua kiusaa’; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.” (Jaak. 1:13,14)
Kiusaukset tulevat Kiusaajalta, Saatanalta, joka saa synnin näyttämään houkuttelevalta. Omatuntomme kyllä sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin, joten pyrimme vastustamaan kiusauksia ja kaikkea sitä, minkä tiedämme Jumalan tahdon vastaiseksi. Jumala ei johdata meitä kiusaukseen, mutta sallii joskus tiellemme lankeemuksia. Se pitää meidät Jumalan edessä pienellä paikalla, kun emme voi luottaa omavoimaisuuteemme. Se vie meitä ristin juurelle etsimään Jeesuksen armahdusta.
Jumala sanoo Jesajan suulla näin: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä” (Jes 66:2). Tässä Jumala antaa ymmärtää, että meillä täytyy olla halu noudattaa Jumalan sanaa, ei pelkästään lukea ja kuulla sitä. Raamatun sana on Pyhän Jumalan puhetta meille, ja sen takia sen on vaikutettava meissä halua muutokseen.
On tärkeää, että emme hiljennä Pyhän Hengen ääntä omassatunnossamme, vaan olemme herkkiä kavahtamaan kiusaajan houkutuksia. Aina se ei kuitenkaan onnistu.
Moni uskonratkaisun tehnyt ihminen kamppailee elämässään suurten kiusausten keskellä. Häntä saattaa sitoa myös jokin riippuvuus, josta ei vain pääse irti. Hän on kyllä jättänyt elämänsä Jeesukselle ja tunnustanut syntinsä, mutta lankeaa yhä uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa mieleen hiipii ajatus: ”Olen niin suuri syntinen, etten enää kelpaa Jeesukselle. Minä luovutan.” Vastaavasti joku vielä uskosta osaton vertaa itseään hurskaiksi tuntemiinsa ihmisiin ja toteaa: ”Ei tällainen ihminen kelpaa Jumalalle.”
Voin vakuuttaa: kukaan meistä ei kelpaa Jumalalle, sillä ”… kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Mutta jos vain tahdot ottaa pelastuksen lahjan uskossa vastaan, sinä kelpaat Jumalalle Jeesuksen sovitustyön tähden. Ei ole niin suurta syntistä, jonka syntejä Jeesus ei olisi jo kantanut ristinpuulla.
Aiemmin oli esillä Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun kohtia. Jakeessa 22 Paavali jatkaa, että hän kyllä sydämessään yhtyy iloiten Jumalan lakiin. Tällä Paavali tarkoittaa sitä, että hän iloiten ottaa vastaan Jumalan sanan antaman ohjeistuksen, joka ohjaa hänet oikealle tielle. Laki – Jumalan sana – on hyväksi meille, sillä se näyttää oikean suunnan. Se paljastaa syntisyytemme.
-
( Otelainaus kirjoituksesta "Jeesuksen sovitustyöhön turvautuminen" /Ajankohtaista uskosta - sivusto)
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan.
Ja kuitenkin, oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Tahtoisimme elää oikein, mutta oma syntinen luontomme houkuttelee meitä tekemään kaikkea sellaista, mitä sitten kadumme. Seuraavat Paavalin sanat voi jokainen uskova omalla kohdallaan todeta pitävän paikkansa:
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:18,19)
Monet kristityt ovat hyvin ahdistuneita siitä, että eivät ole pystyneet saamaan yliotetta synneistään, heikkouksistaan ja lankeemuksistaan. Tämä estää kristittynä kasvamista ja estää jopa hengellisen palvelutyön.
Ja sitten ovat vielä kaikenlaiset kiusaukset, joista Jaakob kirjoittaa:
”Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: ’Jumala minua kiusaa’; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.” (Jaak. 1:13,14)
Kiusaukset tulevat Kiusaajalta, Saatanalta, joka saa synnin näyttämään houkuttelevalta. Omatuntomme kyllä sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin, joten pyrimme vastustamaan kiusauksia ja kaikkea sitä, minkä tiedämme Jumalan tahdon vastaiseksi. Jumala ei johdata meitä kiusaukseen, mutta sallii joskus tiellemme lankeemuksia. Se pitää meidät Jumalan edessä pienellä paikalla, kun emme voi luottaa omavoimaisuuteemme. Se vie meitä ristin juurelle etsimään Jeesuksen armahdusta.
Jumala sanoo Jesajan suulla näin: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä” (Jes 66:2). Tässä Jumala antaa ymmärtää, että meillä täytyy olla halu noudattaa Jumalan sanaa, ei pelkästään lukea ja kuulla sitä. Raamatun sana on Pyhän Jumalan puhetta meille, ja sen takia sen on vaikutettava meissä halua muutokseen.
On tärkeää, että emme hiljennä Pyhän Hengen ääntä omassatunnossamme, vaan olemme herkkiä kavahtamaan kiusaajan houkutuksia. Aina se ei kuitenkaan onnistu.
Moni uskonratkaisun tehnyt ihminen kamppailee elämässään suurten kiusausten keskellä. Häntä saattaa sitoa myös jokin riippuvuus, josta ei vain pääse irti. Hän on kyllä jättänyt elämänsä Jeesukselle ja tunnustanut syntinsä, mutta lankeaa yhä uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa mieleen hiipii ajatus: ”Olen niin suuri syntinen, etten enää kelpaa Jeesukselle. Minä luovutan.” Vastaavasti joku vielä uskosta osaton vertaa itseään hurskaiksi tuntemiinsa ihmisiin ja toteaa: ”Ei tällainen ihminen kelpaa Jumalalle.”
Voin vakuuttaa: kukaan meistä ei kelpaa Jumalalle, sillä ”… kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Mutta jos vain tahdot ottaa pelastuksen lahjan uskossa vastaan, sinä kelpaat Jumalalle Jeesuksen sovitustyön tähden. Ei ole niin suurta syntistä, jonka syntejä Jeesus ei olisi jo kantanut ristinpuulla.
Aiemmin oli esillä Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun kohtia. Jakeessa 22 Paavali jatkaa, että hän kyllä sydämessään yhtyy iloiten Jumalan lakiin. Tällä Paavali tarkoittaa sitä, että hän iloiten ottaa vastaan Jumalan sanan antaman ohjeistuksen, joka ohjaa hänet oikealle tielle. Laki – Jumalan sana – on hyväksi meille, sillä se näyttää oikean suunnan. Se paljastaa syntisyytemme.
-
( Otelainaus kirjoituksesta "Jeesuksen sovitustyöhön turvautuminen" /Ajankohtaista uskosta - sivusto)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai ettekö tiedä, veljet - minä puhun lain tunteville - että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle. (Rom 7:1-3)
Rom 7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. (Rom 7:5-6)
Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse". Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. (Rom 7:7-10)
Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi>> käskysanan kautta. <<(Rom 7:11-13)
Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. (Rom 7:14-16)
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Rom 7:17-19)
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; (Rom 7:20-21)
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Rom 7:22-24)
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
(Rom 7:25)
Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
(Rom 6:16-18)
Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen. Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
(Rom 6:19-21)
Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
(Rom 6:22-23)
-
RIISUUTUKAA – PUKEUTUKAA!
Ihminen on siis langennut syntiin ja on omassa varassaan ’liha’. Kristitty on saanut Jumalan lahjana sen, että hän on myös ’henki’, eli hänessä on ’liha’ ja ’henki’. Näiden kahden keskinäinen taistelu on jatkuvaa, hillitöntä ja armotonta. Kuvat vaihtelevat, mutta asia on sama: Liha ja henki taistelevat toisiaan vastaan.
Gal. 5 Paavali kuvaa, miten henki teettää Hengen tekoja, liha lihan tekoja:
”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.” (Gal. 5:16-17, KR 1938).
Tämän jälkeen seuraa pitkä luettelo hengen hedelmistä ja lihan teoista ja siihen liittyen vakava varoitus.
Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa Paavali vastaa kysymykseen, saako kristitty tehdä vapaasti syntiä kun kerran kaiken saa anteeksi. Vastaus on tiukka: Ei, koska meidät on kastettu. Kaste merkitsee vanhan ihmisen kuolemaa ja uuden syntymää, ja tähän palataan jatkuvasti.
”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia.” (Room. 6:3-6).
Kolossalaiskirjeen kolmannessa luvussa esille nousee hyvin havainnollinen kuva:
”Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.” (Kol. 3:8-10).
Kristityn ihmisen elämä on juuri tätä: Me riisumme pois ’lihan’ ja pukeudumme ’henkeen’. Se ei tapahdu vain kerran, vaan niin kauan kuin me elämme täällä maan päällä. Sen jälkeen liha, vanha ihminen, vanha Adam – mitä sanaa käytämmekin – jää tänne ja perille taivaan kotiin pääsee vain uusi, Kristuksen takia pyhä ihminen.
( Ote Erkki Koskenniemen opetuksesta "Kristityn ihmisen jatkuva taistelu - liha ja henki"/Sley.fi)