Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jeesus syntyi neitsyestä

Anonyymi-ap

Käveli vetten päällä, muutti veden viiniksi ja kuoli ristillä 33 vuotiaan ihmisten syntien tähden. Kuinka moni oikeasti uskoo tämän kertomuksen olevan totta?

53

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noista "kuoli ristillä 33 vuotiaan" voisi olla totta. Ihan paikallisen rikoslainsäädännön mukaan. Homouutta ei ehkä julkisesti hyväksytty.

      Mutta vetten päällä kävelyä minäkin taas harrastan pakkasten tultua. Kuvaava, millaisia kansantaruja keräiltiin raamatun tilkkeeksi kun uskottavuus muutoin puuttuu.

      • Vesi on pakkasella eri muotossa, eri asia kuin myrkyävä genetsaretin jävi yön aikana.

    • Anonyymi

      Yksikään noista tapauksista ei ollut ihme. Neitsyt saattoi tulla siirtospermalla raskaaksi jo tuolloin. Myöskään hiivan vaikutusta ei tunnettu joten sokerin ja hiivan lisäyksellä vedestä todellakin tuli ihmeellisesti viiniä. Ristillä 'kuoleminen' paljastui vakavaksi loukkaantumiseksi ja syväksi tajuttomuudeksi josta heräämistä luultiin ihmeeksi. Ihan normisettiä.

      • Anonyymi

        Joo ja jako viiniä ja ruokaa... Viinikauppa ja Mäkkäri oli siinä kukkulan takana...

    • Anonyymi

      Ajatelkaa, millainen kultti on perustettu yhden ei-toivotun teiniraskauden selittelyn ympärille!

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala, kaikkivoipa Henki, kuka syntyi maailmaan neitsyestä, muutti veden viiniksi ja kärsi ristillä rangaistuksen kaikista maailman synneistä. Jos Jeesus ajatellaan vain ihmisenä niin nuo asiat olisivat naurettavia. Mutta kun on kyseessä koko maailmankaikkeutta ylläpitävä Jumala, niin järkevä ihminen ymmärtää että veden muuttaminen viiniksi on aika triviaalia. Monilla "järkevillä" ihmisillä tosin on vaikeuksia ymmärtää että kun on olemassa Luoja, niin heidän järkensä on väistämättä yksinkertaisempi kuin sen Luoja. He eivät usko häneen koska luulevat oman mielensä päätelmiä Jumalaa suuremmiksi.

      • Anonyymi

        ...
        Kokeilkaa peliohjelmointia jos ette usko kuinka helppoa koodarin on tehdä muutoksia pelimaailmaan. Se ei kylläkään suju meiltä edes pelimaailmassa ihan yhtä näppärästi kuin Jeesukselta.

      • Anonyymi

        Että uskoo johonkin vaikka kuinka väkevästikin, ei vielä tarkoita että se on totta. Kristittyjä kutsutaan uskoviksi. Uskomisen ja tietämisen välillä on vissi ero. Ei sillä, että joku "ateistikaan" tietäisi varsinaisesti mitään.

        Mooseksen laissa on laki kymmenyksistä.

        Moos. 14:22
        Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne

        14:27
        Mutta keskuudessa asuvaa leeviläistä älkää jättäkö osattomaksi, sillä hänellä ei ole omaa perintömaata.

        Alunperin ihmiset oppivat laittamaan osan kylvöstä syrjään seuraavaa vuotta varten ja uhria varten, jotta sato saataisiin myös jatkossa. Ei pidetty mitään itsestään selvänä. Sehän oli kerrassaan loistava idea, tuumi myös temppeli ja sittemmin kirkko. Mitäpä jos me keräittäiskin ne kymmenykset ja aletaan antaa ihmisille sitä, mitä he haluavat kuulla. Leeviläisistä teemme pappissuvun.

        Ei tässä sinäänsä ole mitään väärää. Saavat leeviläisetkin olla pappisukua. Tässä kuitenkin voidaan nähdä se kirkollinen kehitys nykyisenlaiseksi uskomisinstituutioksi. Ihmiset maksaa siitä, että heille kerrotaan sitä mitä he haluavat kuulla.

        Tietenkin ihmiset saavat uskoa tähän maailman vanhimpaan tarinaan, jos se tuo lohdun. Ei kuitenkaan tarkoita, että tarina on kirjaimellisesti sitä mitä sanotaan. Tarinassa on myös harhaan johtamisen elementti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ihmiset halua uskoa siihen että Jeesus on ristiinnaulittu heidän synneistään ja jos he eivät häneen usko, he joutuvat tulijärveen rangaistuksena siitä kun eivät häntä rakasta ja käännä selkäänsä valheille ja pahuudelle. Eivätkä ihmiset halua uskoa olevansa pahoja, mutta Raamattu opettaa niin. Olen itse uskonut ja halunnut uskoa joskus siihen että elämä päättyy samaan tilaan kuin mistä se alkoi, olemattomuuteen. Mutta nyt uskon ja haluan uskoa toista. Uskon Jeesuksen olevan Jumala, kuollut ja ylösnoussut.

        Uskon ja tiedon raja on hyvin häilyvä. Koronarokotteet hyvänä esimerkkinä tai esimerkiksi politiikka, jossa uskomukset kilpailevat vallasta mutta kaikki väitetysti perustavat linjansa tutkittuun tietoon. Jeesuksen hyväksyminen totuutena antaa samana säilyvän perustan elämälle. Kaikki tieto vanhenee enemmän tai vähemmän. Siksi tiedekin on huono jalusta jolla seistä.

        Se, että asettaa tarinan Jeesuksesta kyseenalaiseksi hirstoriallisessa ja todellisessa viitekehyksessä, ei tarkoita etteikö uskoisi tuonpuoleiseen ja korkeimpaan jumalaan.

        Kristinuskovainen puhuu paljon käsitteillä, mutta ne käsitteiden merkitykset vaikuttavat usein olevan tuntemattomia, tai toissijaisia. Niistä lähtökohdista käsin ihmisiä, on myös helpompi höynäyttää. Tiedämme tarinan, jossa Abraham oli uhraamassa poikansa Iisakin herran käskystä. Kun Abraham sitten oli lyömässä poikaansa kylmäksi, herran enkeli ilmestyi ja keskeytti tapahtuman. Mutta minkä takia herra tahtoi ensin että teet sen, mutta sitten päättikin estää? Koetellaakseen Abrahamin uskoa? Niin, jumala tahtoi nähdä onko ihminen riittävän tyhmä tehdäkseen kaiken, mitä hän pyytää.

        Kun Jeesus kuoli ristillä Golgatalla, niin käytännösähän kristyttyjen olisi tuolloin täytynyt ristiinnaulita hänet itse, koska eihän mitään syntejä ois muutoin tullut maksetuks. Tuolloin ei kuitenkaan ollut vielä mitään kristittyjä, mutta kukaan ei myöskään vastustanut naulaamista.

        Tarinan mukaan kansa sitten valitsi Barabbaksen ja Jeesuksen väliltä vapautettavaksi. Toinen oli rikollinen ja murhaaja, ja toinen väitti itseään jumalan pojaksi. Kansa valitsi Barabbaksen. Jos mietitään tämän tarinan konseptia, niin entä jos kansa valitsikin tässä sen joka oli se todellinen hahmo, ei mitään huijaria.

      • Anonyymi

        Ihmeisiin voi uskoa, mutta ei noin isoihin, muuten leimautuu hulluksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiede muuttuu aina kun uusi tutkimus kumoaa vanhan. Usko Jeesukseen pysyy se on absoluuttinen totuus joka ei ole muuttunut.

        "Se, että asettaa tarinan Jeesuksesta kyseenalaiseksi hirstoriallisessa ja todellisessa viitekehyksessä, ei tarkoita etteikö uskoisi tuonpuoleiseen ja korkeimpaan jumalaan."

        Näin ei tee kukaan arvostettu historijoitsija. Jopa Raamatun Jumalan kieltänyt Einstein sanoi Jeesusta niin eläväksi pelkkien kirjoitusten valossa, ettei tämä voinut hänen mielestään olla myytti.

        Usko Jumalaan on Jumalan luomisteko aivan kuten Jeesus sanoo ettei kukaan voi tulla hänen luokseen ellei Isä häntä puoleensa vedä. Kuin Koodari Jumala testasi Abrahamin uskoa jonka hän oli tälle antanut, mutta tuossa tapahtumassa on myös toinen puoli. Jumala itse on menettänyt Poikansa ikuisuudeksi, toki on myös saanut hänet takaisin ikuisuudeksi. Iisak kuten Jeesuskin kantoi oman uhrialttarinsa selässänsä. Abraham olisi uhrannut Jumalalle poikansa, samoin kuin Jumala uhrasi Poikansa Abrahaminkin vuoksi.

        Ristin aikaansaama sovitus synneille oli salaisuus, jonka Jumala kätki enkeleiltäänkin. Tämä sanotaan Raamatussa. Mutta koko maailma on osallinen Jeesuksen ristiin. Koska koko maailma on syntinen ja siksi koko maailman edestä piti uhrata uhri. Ihmiset, pahat henget ja enkelit ovat yhdessä syylisiä siihen että Jeesus piti ristiinnaulita, ja ihmiset sen myös tekivät paholaisen vallassa. Koko tapahtuma olisi ehkä keskeytetty jos maailmasta löytyisi yksikin synnitön ihminen, Jeesuksen lisäksi. Tätä salaisuutta ei ymmärtänyt kukaan kunnolla ennenkuin se Paavalille ilmoitettiin.

        Israel valitsi väärin. Se ei valinnut Kristusta. Mutta tämän erheen vuoksi Jumala käänsi lopulta katseensa pakanakansoihin. Ja meille, Paavali on julistanut Jeesuksen sovitustyötä ja ylösnousemusta, uskoa Jumalan tekoihin, ei ihmisten omiin, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta siinä. Aivan kuten Raamattu sanoo, Israel on paatunut, Jeesus on sille edelleen valehtelija, vaikka todellisuudessa Jeesus on heidän Jumalansa. Kaikki tapahtui kuitenkin niinkuin Jumala oli päättänyt, hän tiesi mitä Israel hänelle tekisi.

        Samalla tavoin on tutkimuksia siitä, kuinka raamatullinen historia on keksittyä.

        Onkin mielenkiintoista pohtia sitä, jos Jeesuksen aikaan olisi ollut kristittyjä. Olisivatko he yrittäneet estää hänen ristiinnaulitsimisensa ja vastustaa jumalan tahtoa. Jälkiviisaana kun voidaan todeta että kyseessä oli jumalan tahto, mutta kuinka voisit väittää tietäväsi totuuden jumalan pojasta, jos sitä uhrilahjaa ei vielä oltu maksettu? Sen lisäksi olisit Jeesuksen tapaan päässyt luultavasti hengestäsi itsekin. Kannatti olla hiljaa.

        Eikö Barabbaksen valinta kerro siitä, että vaikka ihmiset olisivat nähneet jumalan pojan kuolevan ristillä, he ymmärsivät että kyseessä on "jumalan poika", ei itse jumala. Vähän sama kuin meillä on aurinko, joka antaa meille elämän ja on pelastuksemme. Sitä on yksi kappale maailmankaikkeudessamma. Ei kolme, neljää, tai viittä, vaan yksi ainoa kuten jumalallakin sanotaan olevan yksi poika. Se on kuitenkin vain "paikallinen jumala", ei se lopullinen.

      • Anonyymi
        Varma.Tieto kirjoitti:

        Tiede muuttuu aina kun uusi tutkimus kumoaa vanhan. Usko Jeesukseen pysyy se on absoluuttinen totuus joka ei ole muuttunut.

        Aamen. Näin se on. Jo vain järjellä ajateltuna usko Jeesukseen antaa turvan elämän myrskyiltä, kun kaikessa saa kääntyä hänen puoleensa luottaen, että hän katsoo meidän puoleemme, eikä hylkää meitä.

        Mielestäni tuo on turhaa pohdintaa. Kuten Pilatus sanoi juutalaisille:"Sen kirjoitin minkä kirjoitin". Historia pysyy muuttumattomana. Jumala on palauttanut Israelin maailmankartalle, eikä se enää siitä katoa.
        Mikäs siinä niin vaikeaa on hyväksyä että Jeesus on Jumala? Miksi pitää väännellä ja käänneellä? Miksi sitä ei voi edes teoriana pohtia? Minä uskon ja luotan siihen mitä Raamatussa Jeesuksesta sanotaan:

        Luukkaan evankeliumi 8:38-39
        "Ja mies, josta riivaajat olivat lähteneet, pyysi häneltä saada olla hänen kanssaan. Mutta Jeesus lähetti hänet luotansa sanoen:'Palaja kotiisi ja kerro, kuinka suuria töitä Jumala on sinulle tehnyt.' Ja hän meni ja julisti kaikkialla kaupungissa, kuinka suuria töitä Jeesus oli hänelle tehnyt."

        Jumalan ja Jeesuksen työt ovat tässä kauniisti yhtä. Jeesus todella on Herra.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeisiin voi uskoa, mutta ei noin isoihin, muuten leimautuu hulluksi.

        Eiväthän nuo ole vielä mitään. Jeesus herätti itsensä kuolleista ja Lasaruksen. Hän tulee herättämään kaikki muutkin. Kuin Koodaaja kuka kutsuu kaikki pelihahmot koolle tuomittaviksi siitä mitä nämä ovat heille annetulla ajalla tehneet.

        Ei oikein vastaa kysymykseen, tai aiheeseen. Minkä takia Jeesus ei sitten ole Israelin, tai juutalaisuuden jumala? Minkä takia he eivät ole ottaneet kristittyjen jumalaa omakseen, jos kaikki on kerran niin päivän selvää, ettei sitä tohdi edes miettiä?

        Eikö kannattais vähän vielä tutkia vaikka luuliskin jo tietävänsä, koska ei sitä voi tietää mitä vielä voikaan olla luvassa. Jeesus eli aurinko pelastaa meidät nyt, mutta entäs kun tieteilijät puhuvat myös siitä, ettei sekään kestä ikuisesti. Ehkä jo muinaiset ymmärsivät tämän kertoen, kuinka jumalan poika uhraa itsensä meidän Maan elämän tähden. Eli hän elää, mutta kuolee myös meidän vuoksemme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aamen. Näin se on. Jo vain järjellä ajateltuna usko Jeesukseen antaa turvan elämän myrskyiltä, kun kaikessa saa kääntyä hänen puoleensa luottaen, että hän katsoo meidän puoleemme, eikä hylkää meitä.

        Järjellä ei ole mitään tekemistä Jeesukseen uskomisen kanssa
        Usko ei tarvitse järkeä
        Voit uskoa mihin tahansa ilman järjen hiventäkään. Onneksi meillä ei enää ole pakko uskoa.

      • Anonyymi
        Varma.Tieto kirjoitti:

        Järjellä ei ole mitään tekemistä Jeesukseen uskomisen kanssa
        Usko ei tarvitse järkeä
        Voit uskoa mihin tahansa ilman järjen hiventäkään. Onneksi meillä ei enää ole pakko uskoa.

        Järjen puute saa epäuskomaan Jeesukseen. Siis todisteet hänen olemassaololleen ja sille mitä hän on tehnyt ovat niin mittaamattomat (et tietenkään ole niistä kuullutqivan kuin et ole kuullut mistään mistä et ole kiinnostunut). Ei kukaan kenellä on järjenhivenkään voi olla uskomatta. Raamattu sanookin:"Hullu sanoo sydämessään ei Jumalaa ole". Tämä pitää paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikein vastaa kysymykseen, tai aiheeseen. Minkä takia Jeesus ei sitten ole Israelin, tai juutalaisuuden jumala? Minkä takia he eivät ole ottaneet kristittyjen jumalaa omakseen, jos kaikki on kerran niin päivän selvää, ettei sitä tohdi edes miettiä?

        Eikö kannattais vähän vielä tutkia vaikka luuliskin jo tietävänsä, koska ei sitä voi tietää mitä vielä voikaan olla luvassa. Jeesus eli aurinko pelastaa meidät nyt, mutta entäs kun tieteilijät puhuvat myös siitä, ettei sekään kestä ikuisesti. Ehkä jo muinaiset ymmärsivät tämän kertoen, kuinka jumalan poika uhraa itsensä meidän Maan elämän tähden. Eli hän elää, mutta kuolee myös meidän vuoksemme.

        Miksi pohtia turhia asioita? Jumalan sana tapahtuu ja niin se on tapahtunut. Sanassa sekin sanotaan että Israel torjuisi hänet ja se että Israel karttaa häntä tiettyyn aikaan asti. Niin tapahtuu kuin on kirjoitettu eikä sille kukaan mitään voi. Kristinusko alkoi israelilaisista jotka uskoivat. Ei se ole meidän nykyihmisten keksintö. Kirkot eivät ole Kristinuskon historia, iso osa niistä vastustaa sitä opetusta että Jeesuksen teot riittävät pelastamaan ihmisen kadotustuomiosta, eli ne lisäävät ihmisten tekoja siihen minkä Paavali on tuonut ilmi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järjen puute saa epäuskomaan Jeesukseen. Siis todisteet hänen olemassaololleen ja sille mitä hän on tehnyt ovat niin mittaamattomat (et tietenkään ole niistä kuullutqivan kuin et ole kuullut mistään mistä et ole kiinnostunut). Ei kukaan kenellä on järjenhivenkään voi olla uskomatta. Raamattu sanookin:"Hullu sanoo sydämessään ei Jumalaa ole". Tämä pitää paikkansa.

        Wikipediasta löydät tietoa Jeesuksesta siellä kaikki mitä hänestä ihminen tietää joka on eri asia kuin uskominen

      • Anonyymi
        Varma.Tieto kirjoitti:

        Wikipediasta löydät tietoa Jeesuksesta siellä kaikki mitä hänestä ihminen tietää joka on eri asia kuin uskominen

        Wikipedia on tietyn maailmankatsomuksen (länsimainen, ateistinen tai agnostinen, liberaali demokratia jne) omaavien ihmisten yhdessä hyväksymä tietokirja. Ei mitään kummempaa. Ei se ole mikään Raamattu joka on aina oikeassa ja sisältää vain oikeaa tietoa. Wikipedian editoijat eivät arvioi omia ennakkoluuloja ja harhakuvitelmiaan, niinkuin Raamattu opettaa tekemään. He elävät siinä uskossa että heidän kaikukammionsa on luotettava. Samanlaisia on toki puolin ja toisin. Mutta edes Wikipedia ei taida olla niin naurettava että kiistäisi Jeesuksen olemassaolon, vaikka uskossa ei ole kyse uskosta olemassaoloon vaan uskosta sanoihin ja tekoihin, olemassaolo on itsestäänselvyys.

        Wikipedia kertoo mitä on havaittu todistettavasti historioitsijoiden mielestä, ei muuta. Useimmat tutkijat ovat sitä mieltä että Raamatun Jeesus on ollut olemassa vaikka merkkejä on vähän.

        Wikipedian oikeellisuus saadaan aikaan kun sen tietoja jokainen voi asettaa kyseenalaiseksi ja pyytää korjaamaan.

        Raamatusta löydämme absoluuttisen totuuden joka on muuttumaton.

        Tieteen totuus on oikeastaan uskomus jota sinä hetkenä pidetään totuutena, tämä "totuus" muuttuu kun uusi tieteen löydös kumoaa entisen "totuuden" joka oikeasti on vain uskomus,

        Jeesuksesta on ennemmän näyttöä kuin kenestäkään muusta hänen aikansa ihmisestä. Raamattu on itse asiassa tärkeimpiä historian lähteitä tuon ajan ihmisten tutkimisesta. Hänestä on verrattaen paljon tietoa kun verrataan muihin historian henkilöihin. Neljä 1 hyvin säilynyttä kirjaa, joissa on hänen omia sanojaan (vertaamalla vanhoihin katkelmiin on voitu varmistua tekstien eheydestä). Toki Raamattu on kokonaisuudessaan hänen sanaansa. Tästä syystä keskustelu Jeesuksen olemassaolosta kyseenalaisena asiana, on lähinnä yläasteikäisten "kovien jätkien" juttua, ei aikuisten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiväthän nuo ole vielä mitään. Jeesus herätti itsensä kuolleista ja Lasaruksen. Hän tulee herättämään kaikki muutkin. Kuin Koodaaja kuka kutsuu kaikki pelihahmot koolle tuomittaviksi siitä mitä nämä ovat heille annetulla ajalla tehneet.

        Tuo kaverinsa Lasaruksen ja vanhan kalan kanssa esitetty mediatemppu sai Jeesuksen uran nousuun. Taas riitti ruokaa, viiniä ja pimps... Ai niin, Jeesus oli kyllä niitä poikia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksesta on ennemmän näyttöä kuin kenestäkään muusta hänen aikansa ihmisestä. Raamattu on itse asiassa tärkeimpiä historian lähteitä tuon ajan ihmisten tutkimisesta. Hänestä on verrattaen paljon tietoa kun verrataan muihin historian henkilöihin. Neljä 1 hyvin säilynyttä kirjaa, joissa on hänen omia sanojaan (vertaamalla vanhoihin katkelmiin on voitu varmistua tekstien eheydestä). Toki Raamattu on kokonaisuudessaan hänen sanaansa. Tästä syystä keskustelu Jeesuksen olemassaolosta kyseenalaisena asiana, on lähinnä yläasteikäisten "kovien jätkien" juttua, ei aikuisten.

        Noin tässä tapauksessa mutta
        Aina kun haluamme jonkin tietyn kirjan henkilöistä tiedon onko heitä ollut olemassa pääasialliset todisteet tulee löytyä tämän kirjan ulkopuolelta koska kaikki kirjoissa olevat henkilöt eivät ole olemassa.

        Raamattu on minulle kirja josta kerrotaan Wikipediassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pohtia turhia asioita? Jumalan sana tapahtuu ja niin se on tapahtunut. Sanassa sekin sanotaan että Israel torjuisi hänet ja se että Israel karttaa häntä tiettyyn aikaan asti. Niin tapahtuu kuin on kirjoitettu eikä sille kukaan mitään voi. Kristinusko alkoi israelilaisista jotka uskoivat. Ei se ole meidän nykyihmisten keksintö. Kirkot eivät ole Kristinuskon historia, iso osa niistä vastustaa sitä opetusta että Jeesuksen teot riittävät pelastamaan ihmisen kadotustuomiosta, eli ne lisäävät ihmisten tekoja siihen minkä Paavali on tuonut ilmi.

        Ei ole mitään turhaa koska on niin ilmeistä, kuinka tähän tarinaan ja kristinuskoon liittyy faktoreita, joiden olemassa ololla ei monilla taida olla pienintä kuvitelmaakaan. Jos ei kuitenkaan aavista mitään, tai tai ole mitenkään kiinnostunut, niin silloin varmaankin sellainen valmis paketti kelpaa. Sellainen on vain vähän masentavaa, kun ei voi edes keskustella.

        Jos kuitenkin on avoin mieli ja kiinnostusta tutkia, voi löytää vaikka kuinka uskomattomia asioita. Kuten nähdä sitä millainen kirja Raamattu todella on, ja mitä sen tarinoissa oikeasti tarkoitetaan. Se on hämmästyttävää, ravitsevaa ja samalla myös vapauttavaa, koska totuus on se joka vaputtaa.

        Uskontojen sisällä vaikuttaa usein siltä, kuinka tietyistä asioista ei haluta kuulla, tai niistä halutaan vaieta jos jokin ei sovellu todellisuuskuvaan. Niistä tulee koulukuntia, joissa tietyt asiat korostuvat ja tietyt lakaistaan maton alle. Lopputulos on, ettei aikuiset tiedä sen enempää kuin lapsetkaan.

        Hieman kuin että mikä vain on oleellista, vain se on tärkeää. No mikäs kirkolle on oleellista? Se, että maksat verosi ja hautaamisesi. Muutoin kirkolle on saman tekevää, mihin ihmiset uskovat. Ihmiset itse maksavat siitä, että heille kerrotaan pelastuksesta.

        Rabbit itse tietävät monenlaista, mutta miksi he kertoisivat ihmisille totuuden Raamatusta ja Israelista? Eihän kukaan tahdo sitä edes kuulla. Itsekin he menettäisivät työpaikkansa.

        Katolilaisuus on vanhin ja suurin kristinuskon uskonto, yli miljardi jäsentä. Kuka oli ensimmäinen paavi ? Katolisen kirkon synneiksi voidaan laskea suurimmat ihmisoikeusloukkaukset, inkvisitio, ristiretket ja pedofilia jota vielä nykyisin harjoitetaan.

        Kaikesta huolimatta suurin kristinuskon uskonto,

      • Anonyymi
        Varma.Tieto kirjoitti:

        Tiede muuttuu aina kun uusi tutkimus kumoaa vanhan. Usko Jeesukseen pysyy se on absoluuttinen totuus joka ei ole muuttunut.

        Tiede kehittyy ja korjaa mahdolliset virheensä. Näin edetään kohti absoluuttista totuutta.
        Uskonto ei tähän kykene vaan on jämähtänyt tuhansia vuosia sitten keksittyihin kansansatuihin.
        Onko maa edelleen pilareiden päällä oleva levy - sehän on raamatun absoluuttinen totuus.

        On sulla käsitteet sekaisin. Tiede on metodi eli menetelmä jolla etsitään tietoa, tiede itsessään on kuin rautalapio. arvoriippumaton.

        Absoluuttinen totuus ei ole tieteen tavoite.

        Vain uskonnoissa on absoluuttinen totuus
        Jumala on olemassa sanoi tiede mitä tahansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiede kehittyy ja korjaa mahdolliset virheensä. Näin edetään kohti absoluuttista totuutta.
        Uskonto ei tähän kykene vaan on jämähtänyt tuhansia vuosia sitten keksittyihin kansansatuihin.
        Onko maa edelleen pilareiden päällä oleva levy - sehän on raamatun absoluuttinen totuus.

        Tieteen totuus ei ole absoluuttista

        Vain uskonnollinen totuus on absoluuttista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiede kehittyy ja korjaa mahdolliset virheensä. Näin edetään kohti absoluuttista totuutta.
        Uskonto ei tähän kykene vaan on jämähtänyt tuhansia vuosia sitten keksittyihin kansansatuihin.
        Onko maa edelleen pilareiden päällä oleva levy - sehän on raamatun absoluuttinen totuus.

        Ei Raamattu mitään tuollaista opeta. Tiede ei korjaa virheitään kuin siihen asti kun ihmiset tunnustavat virheitään ja vajavaisuuksiaan.
        Uskonto on täysin turha, mutta luottamus ja usko Jeesukseen on täysin eri asia. Sinä luotat demokratiaan, luotat tieteeseen, luotat ihmisii (tiede pohjautuu ihmisten tutkimuksiin ja järjen päätelmiin maailmasta). Uskossa Jeesukseen on kyse myös tuon tyyppisestä uskosta, luottamuksen kohde vain on täydellinen.

    • Anonyymi

      Voisitko näytellä puolestasi?

    • Anonyymi

      Jos sperman laittaa immenkalvon (joka tosin puhjennee muutenkin) ohi ja hedelmöittää. Henki liikkui vetten päällä - käännösvirhe tms.. Kuoli ristillä, koska syntiset ihmiset sen sinne pisti. Vesi viiniksi, toki se yksi ainesosa on, ja leivät, kalat, oli heppoinen tarjonta.

    • Anonyymi

      Tarinoissa vaikuttaa pyrityn juuri ei todellisiin selityksiin.
      Ehkä näin yleisön ajatus saadaan herätettyä!
      Riittävät väitteet, niin joudut olemaan jotain mieltä, jne.

      Jos näitä jotenkin yrittää ymmärtää, niin vastassa on vain epäselvyys.
      Ja epäselvyys kai tässä onkin se pappien kauppatavara, jota myyvät, siunaavat ja sillä elannon ja elintason itselleen tienaa papisto.
      Siis teatteritaiteen ilmentymä, jolla esiintyjä tienaa ja elää.
      Onkin siis aika maallinen tausta , busines..!!

    • Raamatun ilmoitus on totta, joka tapausessa ne tapahtumat joista kertoon, ovat toisa.

      • Raamatun ilmoitus on totta kuten koko Raamattu ihmiselle jolla on uskonnollinen vakaumus. Tieteellisen maailmankuvan omaaville Raamattu on vain kirja muiden kirjojen joukossa.

      • Varma.Tieto kirjoitti:

        Raamatun ilmoitus on totta kuten koko Raamattu ihmiselle jolla on uskonnollinen vakaumus. Tieteellisen maailmankuvan omaaville Raamattu on vain kirja muiden kirjojen joukossa.

        Uskonnollinen valkaus kun ei pelasta ihmistä, Raamattu on pyhä kirja vaikka oliskin muiten joukossa, sen san on Jumalan ilmoittama ihmiselle, vaikka monet sitä halveksivat se on joka tuomitsee ihmisen viimeisenä päivänä.
        Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. Joh.12:48

      • kotipaju2 kirjoitti:

        Näin tulee tapahtumaan

    • Anonyymi

      On meitä ainakin yksi: minä!

    • Anonyymi

      Superhessu saa supervoimia syödessään maapähkinöitä .
      Ankkalinnan tarinat ovat raamatun tarinoita .

    • Anonyymi

      Syntiset saisivat tuhoutua heti, mutta Jesuksen Kristuksen armo pyyhkii synnit pois!😇

    • Anonyymi

      > Käveli vetten päällä, muutti veden viiniksi ja kuoli ristillä 33 vuotiaan ihmisten syntien tähden. Kuinka moni oikeasti uskoo tämän kertomuksen olevan totta?

      Niinpä, tarina kuulostaa niin uskomattomalta, että sen täytyy olla totta. Jos tarina olisi vaan vedetty hatusta, kertoja olisi pyrkinyt tekemään siitä uskottavamman ateisteille.

      • Anonyymi

        Nii tarina kuulostaa niin uskomattomalta, että siihen on pakko USKOA, ei tietää.

    • Anonyymi

      Melkoinen hässäkkä yhdestä teiniraskauden selittelystä.

    • Anonyymi

      Silmänkääntäjä Kuikka Koponen huijasi myös ihmisiä vaikka minkälaisilla tempuillaan,onki kaloja lattianraosta,teki tulvan tupaan,ihminen meni hevosen persiistä sisään ym ym.Onhan näitä ollu iät ja ajat silmänkääntäjiä huijaamassa ihmisiä,toiset hävittää jopa jumbojetin kentältä veks.Nuo on pikku juttuja mihin tämä Jeesus pystyi.

      • Taivaaseen pääsyä ei kuitenkaan luvannut eikä iankaikkista elämää. Jeesus pesee Kuikka Koposen 6-0

      • Anonyymi
        Varma.Tieto kirjoitti:

        Taivaaseen pääsyä ei kuitenkaan luvannut eikä iankaikkista elämää. Jeesus pesee Kuikka Koposen 6-0

        Totta, noin katteettomaan lupaukseen ei ole historiassa monella pokeri riittänyt.

    • Anonyymi

      Pian ei tarvitse yrittääkään, muistakaa siirtää aikaa keväällä.
      -winterdream-

    • Anonyymi

      Ei kukaan, sitä vaan lörpötellään että on suatu jottain höperövä keksittyä ja papeille töitä.

    • Anonyymi

      Käveli vetten päällä.. pienialaisesti jostain mantereelta näkijä ja kirjoittaja joka ei ollut tietoinen nousu- ja laskuvedestä saattoi nähdä henkilön kulkevan vetten päällä kun vesi oli matalalla..
      Vettä (rypälemehua) on muutettu viiniksi jo Jeesuksen ajoista asti.
      Onko muuta kysyttävää?

    • Anonyymi

      Oikeasti parkumisesta ei ole hyötyä nyt eikä tulevaisuudessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2174
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2003
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1337
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1314
    8. 50
      1205
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe