Joidenkin Raamatun sanojen merkityksistä

Liikkuiko Pyhä henki vetten päällä? Kuuluuko käsky: älä tapa vai älä murhaa?

Uusin Raamatun kielien tutkimus on tuonut uutta valoa hepreankielen sanojen merkitysten suhteen. Raamatussa on vielä useita hepreankielen sanoja, joiden merkitystä ei tunneta ja joita voidaan vain arvailla, kuten esim Älä tapa.

"Älä trə·ṣāḥ" käskyn sana trə·ṣāḥ, ei tarkoita tappamista mutta mitä se sitten tarkoittaa, se ei ole aivan varmaa. Ehkä murhaaminen  olisi lähinnä sanan trə·ṣāḥ oikeaa merkitystä mutta se voi myös tarkoittaa yhteisön olemassaolon vaurioittamista jollakin tavoin; sellaisen teon tekemistä, jonka ansiosta uskovaisten yhteisö joko ei enää toimi taikka selkeästi kärsii. Käskyn merkitys ei ole oikeastaan ollenkaan selvä mutta tappamista se ei kiellä, sillä hepreassa on oma sana tappamiselle ja se ei ole tresah.

Toisena esimerkkinä Raamatun alusta lause: "Mutta maa oli autio ja tyhjä, pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki (wə·rū·aḥ) liikkui (mə·ra·ḥe·p̄eṯ) vetten päällä."

Se, mitä tuo mə·ra·ḥe·p̄eṯ tarkoittaa on mahdotonta tietää, sillä Raamatussa tämä sana ei ilmene toista kertaa missään yhteydessä. Sen merkitys on keksitty lauseen muihin sanoihin mahdollisimma  sopivaksi. Se on suomennettu Raamatussamme sanalla "liikkui".

Mə·ra·ḥe·p̄eṯ -sanaa on kuitenkin käytetty pakanallisissa Raamatun ulkopuolisissa lähteissä ihan muussa merkityksessä. Siellä se on tarkoittanut linnun metsästyssyöksyä kohti maata. Koska tuo henki eli wə·rū·aḥ voidaan kääntää myös sanaksi tuuli, sopii metsästyssyöksy ehkäpä vielä paremmin tuulen ominaisuudeksi. Tuuli viuhuu ja pyörteilee sattumanvaraisesti ja voi tehdä myös syöksyjä.

Mutta hepreankielentutkimus on tuonut esiin myös muita vääriä käännöksiä, joilla on enemmän merkitystä jokapäiväiseen elämäämme. Näitä ovat mm. tnə·’āp̄ ja ṯaḥ·mōḏ.

Sana tnə·’āp̄ on aiemmin suomennettu huorin tekemiseksi. Tämä sana ei ilmene missään muualla Raamatussa kuin kymmenen käskyn laissa, siis yhteensä kahdessa eri kohtaa. Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat sanan kuitenkin tarkoittavan (avio)liitossa olevien puolisoiden liiton ulkopuolista seksuaalista aktia. Se ei siis rajoita sinkkujen seksi-elämää millään tavoin. Oikeampi käännös onkin aviorikos. Käsky kuuluukin: "Älä tee aviorikosta".

Sana ṯaḥ·mōḏ (käännetty usein himoitsemiseksi) liittyy myös kymmenen käskyn lakiin. Se esiintyy kymmenen käskyn laissa ja sen lisäksi kahdessa muussa kohtaa. Heprean ṯaḥ·mōḏ ei kuitenkaan tarkoita seksuaalista himoa eikä voimakasta haluamista lainkaan. Se tarkoittaa ihan jotakin muuta. Se voidaan suomentaa:

10. Käsky: älä ajattele (ṯaḥ·mōḏ) toisen omaa sen viemistarkoituksessa; varastamistarkoituksessa.

Nykyajan himoita-sanan merkitys on siis hieman toinen kuin ṯaḥ·mōḏ sanan alkuperäinen merkitys heprealaisessa Raamatussa. Himoitseminen ei ole koskaan Raamatussa tarkoittanut voimakasta haluamista; ei ihmisen haluamista eikä esineiden haluamista, eikä erityisesti seksuaalista haluamista/himoa.

Jeesus esitti tästä käskystä oman tulkintansa, joka näyttäytyy nyt myös hieman toisessa valossa. Jeesushan sanoi että se, joka himoiten katsoo naista on tehnyt synnin.

Ensinnäkin tiedetään, että Vanhan testamentin aikaan aviorikos, jonka Raamattu kieltää, oli todellakin kielletty vain niiden kesken, jotka olivat jonkun kanssa liitossa, ja tiedetään sekin, ettei Jeesus näin ollen tarkoittanut ihmisiä, jotka eivät olleet aviossa. Aviorikoksen toteutumiseen tarvittiin myös seksuaalinen teko. Edes silloin pelkkä katsominen ei ollut synti.

Tämän uuden tiedon valossa pelkkä naisen haluaminen ei ole aviorikos eikä siis sitä himoitsemista, josta Jeesus puhui. Jeesus puhui tuosta samasta himoitsemisesta kuin kymmenen käskyn lakikin: älä himoitse toisen omaa sen viemistarkoituksessa; varastamistarkoituksessa.

Jeesus ei siis tämän käskynsä tulkinnassa kiellä ihmiselle luontaisia seksuaaliseen kanssa käymiseen liittyviä haluja vaan näiden halujen fyysiseen toteutamiseen tähtäävän toiminnan, jos toisen omistamaan naiseen kohdistuu varastamis-toimi tai varastamisen ajattelu. Se ei kiellä naisen voimakasta haluamista eli himoitsemista; ei vaatetetun, ei vähäpukeisen eikä alastoman naisen, eikä minkäänlaisen naisen seksuaalista haluamista. Se kieltää vain hänen varastamisensa ja nyt siis myös Jeesuksen mukaan jo sekin on syntiä, jos vain ajattelee varastavansa toisen naisen.

Näin ollen Jeesuksen mukaan toisen naisen viemisen/varastamisen ajatteleminen on synti, sisälsi se seksuaalisen teon toteuttamisajatuksia tai ei. Naisethan olivat (avio)miehensä tai isänsä omaisuutta Raamatun kulttuureissa.

...jatkuu...
48104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

...jatkuu...

Näitä uusia merkityksiä on turhaa etsiä kirkkokuntien yli 20 vuotta vanhoista suomi-heprea sanakirjoista tai raamatunselitysteoksista, jotka ovat jo muutenkin auttamattomasti vanhentuneita. Uusin tieto löytyy yliopistotason hepreankielentutkimuksesta, jossa apuna on käytetty laajoja digitoituja aikalaisten kirjoituksia, arkeologiaa, kulttuuritutkimusta ja antropologisia löydöksiä. Näin on päästy ymmärtämään mitä sanat tarkoittivat Raamatun ajan ihmisten ajatusmaailmassa. Raamattuun nämä sanat ilmestyvät todennäköisesti vasta joskus seuraavan sukupolven aikana, sillä traditio niiden kohdalla on niin vahva, että sen muuttaminen on joillekin lähes pyhäin häväistys.

Äänestä

Kain tappoi Abelin.

Nykyisen sitä tekoa kutsutaan rikoslaissa murhaksi =suunniteltu ja motivoitunut teko.

Tappaminen tarkoittaa Raamatussa toisen hengen riistämistä.

5. Moos. 19:21

Älä sääli häntä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta."

Pyhä Henki ja vesi liittyy aina toisiinsa, koska Pyhä Henki tarvii sitä vettä luomisessa ja uudestiluomisessa kasteesssa, mikä on kanssa "vedestä ja Hengestä" Jumalan luomisteko (Ylhäältä)

Piet. 3:5

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

Äänestä
  • Sananl. 4:16

    Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet.

    Äänestä

Sananl. 29:10

Murhamiehet vihaavat nuhteetonta, oikeamielisten henkeä he väijyvät.

Äänestä
  • Pyydystävät verkolla toinen toistansa.

    Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

    Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä käyn käsiksi teidän taikasiteisiinne, joilla olette pyydystäneet sieluja niinkuin lintuja, ja revin ne teidän käsivarsistanne ja lasken ne sielut irti-sielut, jotka te olette pyydystäneet-niinkuin linnut.

    Äänestä

Aloittajan kohdalla näkyy nyt hyvin se, mitä tapahtuu "kirjaonoppineille" !

Eli kun Raamatun kirjoituksia tulkitaan ihmis "viisauden" ja ihmisjärjen avulla, niin silloin eksytään pahasti Totuudesta !

Tuo "himoitsemis" asia on totaalisen väärin väännetty.

Aloittaja väittää siis noiden Raamatun opetusten kuuluvan vain avioliittoon, eikä avioliiton ulkopuolelle !

Se on todella paha harha ja vääristymä !

Jumala loi ihmisen mieheksi ja vaimoksi.

Lisäksi Sana sanoo:

1. Moos. 2:24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

Seksuaalinen yhtyminen siis teki ja sinetöi avioliiton !

Matt. 19:5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?

Mark. 10:6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
7 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
8 Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

1. Kor. 6:16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".

31 "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

Näissä on selvä Hengellinen opetus siitä, että esiaviolliset suhteet eivät ole Jumalan tahto !

Mutta niinhän se juuri onkin, että Hengelliset asiat eivät aukene ihmis "viisauden" eikä ihmisjärjen ja kirjanoppineisuuden kautta ja avulla !

Hengelliset Totuudet avaa vain ja ainoastaan Pyhä Henki !

Tämä PERUSASIA, on näiltä "kirjanoppineilta" tyystin kateissa ja siksi he eksyvät kaiken aikaa Totuudesta !

Näin oli jo Jeesuksen aikana !

Ja aivan samoin on tässäkin ajassa !

Ei Jeesus siis turhaan sanonut apostolien aikana noille aikansa "oppineille" Kirjoitusten ja kulttuurin ja kielien tuntijoille seuraavaa:

Matt. 23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

Äänestä
  • "Eli kun Raamatun kirjoituksia tulkitaan ihmis "viisauden" ja ihmisjärjen avulla, niin silloin eksytään pahasti Totuudesta !"

    Ilman suomenkielisiä sanoja Raamatussa sinäkään et ymmärtäisi mitä siellä lukee. Nuo olivat niitä sanoja. Aiemmin nuo sanat on ymmärretty ihmisviisaudessa ihmisjärjen avulla väärin, ja siksi ovat väärin myöskin nykyisessä suomenkielisessä Raamatussa. Aloituksessa ne on kerrottu ihmisviisaudessa ihmisjärjen avulla mahdollisimman oikein, oikeammin kuin vanhoissa käännöksissä. Kääntäjinä ovat yhtä hyvin koulutetut kääntäjät kuin aiemmissakin viimeisimmissä käännöksissä. Välissä on vain tieto lisääntynyt.

    "Aloittaja väittää siis noiden Raamatun opetusten kuuluvan vain avioliittoon, eikä avioliiton ulkopuolelle !"

    Kannattaisi lukea aloitus uudestaan. Raamatussa on toki muita kohtia, joissa puhutaan esimerkiksi (avio)liittoon liittyvistä asioista jotakin muuta. Se ei muuta tässä esitettyjen asioiden käännöksiä miksikään.

    "Näissä on selvä Hengellinen opetus siitä, että esiaviolliset suhteet eivät ole Jumalan tahto !"

    Niin varmaan onkin. Mutta minä en puhunut niistä raamatunkohdista. Niiden sisältö ei muuta aloituksessa mainittujen sanojen käännöksiä. Sanat käännetään aina niin kuin ne pitää niiden oman merkityksensä mukaan kääntää, ei sen mukaan, mitä jossakin muualla tekstissä lukee.

    "Hengelliset Totuudet avaa vain ja ainoastaan Pyhä Henki !"

    Näinhän se on. Mutta ennen kuin joku on kääntänyt tekstin sinun äidinkielellesi, ja sinä olet lukenut sitä, ei Pyhä henkikään ole pystynyt sinulle mitään avaamaan. Jos Raamatun tekstejä ei olisi ollut koskaan olemassa, et ikinä olisi kuullut Raamatun asioista. Jos taas luet väärin käännettyä käännöstä ja pidät siitä jääräpäisesti kiinni, ei Pyhä Henki pysty opettamaan sinulle totuutta niiden asioiden suhteen, joissa uusimpien käännöksien muutokset ovat tapahtuneet.

    Pyhä Henki avaa kirjoituksia. Kirjoitukset taas ovat juurikin näitä raamatunkäännöksiä, joista puhuin. Käännöksiä, joihin nämäkin muutokset aikanaan pääsevät luettaviksi.

    Olet yksinkertaisesti ymmärtänyt aloitukseni väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Eli kun Raamatun kirjoituksia tulkitaan ihmis "viisauden" ja ihmisjärjen avulla, niin silloin eksytään pahasti Totuudesta !"

    >>> Jos taas luet väärin käännettyä käännöstä...

    Nähtävästi monella uskovalla on lingvistiikan korkeakoulututkinto suoritettuna. Sen verran jämäkkää ja asiantuntevaa settia tulee päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> Jos taas luet väärin käännettyä käännöstä...

    Nähtävästi monella uskovalla on lingvistiikan korkeakoulututkinto suoritettuna. Sen verran jämäkkää ja asiantuntevaa settia tulee päivästä toiseen.

    Parhaimmat nettiasiantuntijat kielitieteen lisäksi osaavat, lääketiedettä, molekyylitutkimusta, astrofysiikkaa, genetiikka, argeologiaa ja kusta on loputon niin paljon kuin on tietoa, Jumala siis on tehnyt oppimattomat tuskin peruskoulun tai amiksen käyneet tyypit maailman viisaimmiksi neroiksi!

    Etkö tiennyt, että uskovat vastustavat koulutusta juuri siksi?

    LS

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kusta, siis lista 🙂

    Jaaa.... eikö,se riitä, että osaa sujuvasti lukea tutkimuksia? Kun vähintään kaksi vertaisarvioitua tutkimusta osoittaa saman asian todeksi, kyse on tieteellisesti hyväksytystä oletuksesta. Oletuksia ovat myös Raamatun käännöksiin käytetyt sananselitykset, joita saadaan juurikin em. kielentutkimuksista.

    Vaatiiko sinusta vertaisarvioitujen kielentutkimusten tietojen jakaminen jonkun erityisen tutkinnon!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Eli kun Raamatun kirjoituksia tulkitaan ihmis "viisauden" ja ihmisjärjen avulla, niin silloin eksytään pahasti Totuudesta !"

    Ilman suomenkielisiä sanoja Raamatussa sinäkään et ymmärtäisi mitä siellä lukee. Nuo olivat niitä sanoja. Aiemmin nuo sanat on ymmärretty ihmisviisaudessa ihmisjärjen avulla väärin, ja siksi ovat väärin myöskin nykyisessä suomenkielisessä Raamatussa. Aloituksessa ne on kerrottu ihmisviisaudessa ihmisjärjen avulla mahdollisimman oikein, oikeammin kuin vanhoissa käännöksissä. Kääntäjinä ovat yhtä hyvin koulutetut kääntäjät kuin aiemmissakin viimeisimmissä käännöksissä. Välissä on vain tieto lisääntynyt.

    "Aloittaja väittää siis noiden Raamatun opetusten kuuluvan vain avioliittoon, eikä avioliiton ulkopuolelle !"

    Kannattaisi lukea aloitus uudestaan. Raamatussa on toki muita kohtia, joissa puhutaan esimerkiksi (avio)liittoon liittyvistä asioista jotakin muuta. Se ei muuta tässä esitettyjen asioiden käännöksiä miksikään.

    "Näissä on selvä Hengellinen opetus siitä, että esiaviolliset suhteet eivät ole Jumalan tahto !"

    Niin varmaan onkin. Mutta minä en puhunut niistä raamatunkohdista. Niiden sisältö ei muuta aloituksessa mainittujen sanojen käännöksiä. Sanat käännetään aina niin kuin ne pitää niiden oman merkityksensä mukaan kääntää, ei sen mukaan, mitä jossakin muualla tekstissä lukee.

    "Hengelliset Totuudet avaa vain ja ainoastaan Pyhä Henki !"

    Näinhän se on. Mutta ennen kuin joku on kääntänyt tekstin sinun äidinkielellesi, ja sinä olet lukenut sitä, ei Pyhä henkikään ole pystynyt sinulle mitään avaamaan. Jos Raamatun tekstejä ei olisi ollut koskaan olemassa, et ikinä olisi kuullut Raamatun asioista. Jos taas luet väärin käännettyä käännöstä ja pidät siitä jääräpäisesti kiinni, ei Pyhä Henki pysty opettamaan sinulle totuutta niiden asioiden suhteen, joissa uusimpien käännöksien muutokset ovat tapahtuneet.

    Pyhä Henki avaa kirjoituksia. Kirjoitukset taas ovat juurikin näitä raamatunkäännöksiä, joista puhuin. Käännöksiä, joihin nämäkin muutokset aikanaan pääsevät luettaviksi.

    Olet yksinkertaisesti ymmärtänyt aloitukseni väärin.

    Sinä ITSE väitit selvästi niin, että nuo haureus asiat koskivat vain aviossa olevia !

    Eli älä yritä kieroilla !

    " Tämän uuden tiedon valossa pelkkä naisen haluaminen ei ole aviorikos eikä siis sitä himoitsemista, josta Jeesus puhui. Jeesus puhui tuosta samasta himoitsemisesta kuin kymmenen käskyn lakikin: älä himoitse toisen omaa sen viemistarkoituksessa; varastamistarkoituksessa. "

    Kukaan vapaa nainen, ei ole sen, häntä himoitseman, miehen oma vaimo !!!

    Eikä naista himoiten katsova mies voi edes tietää sitä, onko nainen varattu vai ei !

    Eli OMAT selityksesi ja OMAT tulkintasi menevät ihan pieleen !

    Jumala loi ihmiseen terveen seksuaalisuuden, joka Jumalan Sanan mukaan kuuluu siis avioliittoon !

    Seksuaalinen himo taas ei ole sitä !

    Raamatun mukaan on niin, että se joka himoitsee jotakin noi ylipäänsä, sillä on jo synti sydämessä ja se on väärin AINA !

    14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
    15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.

    Himo on siis itsessään jo Jumalan tahdon vastaista ja siten siis se on syntiä !

    Mutta sinä siis yrität kieltää tämän perus asian selityksilläsi !

    Siis ikäänkuin esiaviollinen seksi olisi muka Jumalan tahto ja Hänen luomansa, eikä syntiä !

    Sinä siis pyrit nyt vähättelemään syntiä ja himoitsemista !

    KAIKKI himoitseminen on väärin Raamatun mukaan !

    Jaak. 4:2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jaaa.... eikö,se riitä, että osaa sujuvasti lukea tutkimuksia? Kun vähintään kaksi vertaisarvioitua tutkimusta osoittaa saman asian todeksi, kyse on tieteellisesti hyväksytystä oletuksesta. Oletuksia ovat myös Raamatun käännöksiin käytetyt sananselitykset, joita saadaan juurikin em. kielentutkimuksista.

    Lukeminen ja luetun ymmärtäminen ovat hieman eri asioita.

    >>> Kun vähintään kaksi vertaisarvioitua tutkimusta osoittaa saman asian todeksi, kyse on tieteellisesti hyväksytystä oletuksesta

    Mitkä ovat nämä kaksi tutkimusta, kenen ja milloin suorittamat, linkki?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Parhaimmat nettiasiantuntijat kielitieteen lisäksi osaavat, lääketiedettä, molekyylitutkimusta, astrofysiikkaa, genetiikka, argeologiaa ja kusta on loputon niin paljon kuin on tietoa, Jumala siis on tehnyt oppimattomat tuskin peruskoulun tai amiksen käyneet tyypit maailman viisaimmiksi neroiksi!

    Etkö tiennyt, että uskovat vastustavat koulutusta juuri siksi?

    LS

    Täytyy olla vain iloinen, että tämä maailma ei huku enää koskaan pimeyteen.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Lukeminen ja luetun ymmärtäminen ovat hieman eri asioita.

    >>> Kun vähintään kaksi vertaisarvioitua tutkimusta osoittaa saman asian todeksi, kyse on tieteellisesti hyväksytystä oletuksesta

    Mitkä ovat nämä kaksi tutkimusta, kenen ja milloin suorittamat, linkki?

    Ei jaksa kaivaa. Olen lukenut satoja tutkimuksia. Jos jollakin riittää mielenkiintoa, niin ei muuta kuin tekemään nettihakuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sinä ITSE väitit selvästi niin, että nuo haureus asiat koskivat vain aviossa olevia !

    Eli älä yritä kieroilla !

    " Tämän uuden tiedon valossa pelkkä naisen haluaminen ei ole aviorikos eikä siis sitä himoitsemista, josta Jeesus puhui. Jeesus puhui tuosta samasta himoitsemisesta kuin kymmenen käskyn lakikin: älä himoitse toisen omaa sen viemistarkoituksessa; varastamistarkoituksessa. "

    Kukaan vapaa nainen, ei ole sen, häntä himoitseman, miehen oma vaimo !!!

    Eikä naista himoiten katsova mies voi edes tietää sitä, onko nainen varattu vai ei !

    Eli OMAT selityksesi ja OMAT tulkintasi menevät ihan pieleen !

    Jumala loi ihmiseen terveen seksuaalisuuden, joka Jumalan Sanan mukaan kuuluu siis avioliittoon !

    Seksuaalinen himo taas ei ole sitä !

    Raamatun mukaan on niin, että se joka himoitsee jotakin noi ylipäänsä, sillä on jo synti sydämessä ja se on väärin AINA !

    14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
    15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.

    Himo on siis itsessään jo Jumalan tahdon vastaista ja siten siis se on syntiä !

    Mutta sinä siis yrität kieltää tämän perus asian selityksilläsi !

    Siis ikäänkuin esiaviollinen seksi olisi muka Jumalan tahto ja Hänen luomansa, eikä syntiä !

    Sinä siis pyrit nyt vähättelemään syntiä ja himoitsemista !

    KAIKKI himoitseminen on väärin Raamatun mukaan !

    Jaak. 4:2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.

    "Seksuaalinen himo taas ei ole sitä !"

    Kuten sanottu, Raamatun alkuteksti ei tunne seksuaalista himoa. Kaikki sinun siitä kirjoittamasi on jonkun jälkeen päin keksimää traditiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Seksuaalinen himo taas ei ole sitä !"

    Kuten sanottu, Raamatun alkuteksti ei tunne seksuaalista himoa. Kaikki sinun siitä kirjoittamasi on jonkun jälkeen päin keksimää traditiota.

    Höpö höpö !

    En viitsi muuta ymmärtämättömälle kirjoittaa edes !

    Äänestä

Hienosti olet opetellut kyllä.

Äänestä
  • Kiitos. Apuna ovat olleet hyvät opettajat.

    Äänestä

Sana trə·ṣāḥ tarkoittaa selvästi "älä kuse omaan pesään!", mikä on ylikansallinen viisaus kautta aikain. En olisi yllättynyt, että se olisi päätynyt myös raamattuun.

Neitojen ryöstely oli muinaisiin aikoihin tavallista toisista heimokunnista, joten sitä haluttiin varmaankin kieltää, mikä ilmenee tuossa sanassa ṯaḥ·mōḏ.

Huorin tekeminen on tarkoittanut nimenomaan aviorikosta, eikä muita ihmissuhteita.

Äänestä

2Moos.21:22-25 Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukaavat raskasta vaimoa, niin että hän synnyttää kesken, mutta vahinkoa ei tapadu, niin sakotettakoon syylistä vaimon miehen vaatimuksen ja riidanratkaisijan harkinnan mukaan. Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon heki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta. 3Moos.24:16-22

Äänestä

<< älä tapa vai älä murhaa?<<
Lopputulos on sama.

Moni sanaisuudessa paistaa tyhmyyden ääni.

Äänestä
  • Monisanaisuus on saatu kielentutkimuksista eikä oikeastaan ole tarkoitettu sinunlaisillesi arvioitsijoille.

    Äänestä

5Moos.19:15-21 Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahanteko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva. Jos väärä todistaja nousee jotakuta vastaan ja syyttää häntä jostakin rikkomuksesta, niin astukoot molemmat riitapuolet Herran eteen, pappien eteen ja niiden eteen, jotka siihen aikaan ovat tuomareita. Ja tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan, niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi. Ja muut kuulkoot sen ja peljätkööt, niin ettei kukaan enää tekisi sellaista pahaa sinun keskuudessasi. Älä sääli häntä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta. Matt.5:38 Te olette kuulleet sanotuksi: Silmä silmästä ja hammas hampaasta.

Äänestä
  • Apt:3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
    3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

    Jumala teki uuden liiton Poikansa kanssa.
    Matt: 17:5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."

    Eläkää Hengessä ja vaeltakaa Hengessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Apt:3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
    3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

    Jumala teki uuden liiton Poikansa kanssa.
    Matt: 17:5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."

    Eläkää Hengessä ja vaeltakaa Hengessä.

    Ei Jumala Poikansa mitää liittoa tehnyt.

    Jumalan yksipuolisen uuden liiton jäseneksi Jumala ottaa ihmisen Kristillisessä kasteessa.

    Uusi liitto on kasteen liitto. Raamatussa Liitto tarkoittaa Jumalan yksipuolista varmaa lupausta ja armotekoa, ei mitään kahden tasaveroisen osapuolen tekemää sopimusta tai kauppaa.

    1. Piet. 3:21

    Tuon esikuvan mukaisesti teidät PELASTAA nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

    Kasteessa Jumala pesee synnit pois. Se tarkoittaa pelastusta ja hyvää omaatuntoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kasteen merkitys ei koskaan ollut pelastus tai syntien anteeksi saaminen.

    Paavali rinnasta tässä kasteen ja ympärileikkauksen: Kolossalaiskirje 2:11-12 "11. Hänessä teidät on myös ympärileikattu, ei käsin tehdyllä ympärileikkauksella vaan lihan ruumiin riisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella. 12. Teidät on haudattu hänen kanssaan kasteessa, ja siinä teidät on myös herätetty hänen kanssaan uskon kautta. Tämän uskon vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."

    Paavali rinnastaa ne mutta ei kerro mikä niiden välinen suhde on. Rinnastus tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että rinnastettujen asioiden välillä on yhtäläisyyksiä. Se, mikä pätee ensimmäiseen, pätee myös toiseen. Ympärileikkaus ei poista ihmisen syntejä. Näin ollen kastekaan ei voi sitä tehdä. Kaste ei siis ole syntien anteeksisaamisen tekijä.

    Ensinnä esinahan ympärileikkaus ei vanhassa testamentissa ollut merkki syntien anteeksi saamisesta. Se ei koskenut naisia. Ja myös pakanoita ympärileikattiin. VT:n ympärileikkaus oli merkkinä Jumalan kansaan kuulumisesta. Myös VT tuntee sydämen ympärileikkauksen, useammassakin kohtaa, mm Mooseksen kirjoissa. Siellä se tarkoittaa uskollisuutta Jumalaa ja hänen tahtoaan kohtaan. Näin ei myöskään Uudessa testamentissa sydämen ympärileikkaus ole merkkinä syntien anteeksi saamisesta. Se ei liity mitenkään syntien anteeksi saamiseen. Kuten VT ympärileikkaus, myös UT ympärileikkaus on merkki Jumalalle kuuliaisesta uskosta ja siten Jumalan kansaan kuulumisesta, kuten yllä olevasta raamatunpaikasta voi helposti päätellä. Siten myöskään kaste, johon Paavali ympärileikkauksen rinnastaa, ei voi toimia syntien anteeksiantajana.

    Apt 2:38 käytetään usein perusteena sille, että kaste pesee pois synnit.

    Apostolien teot 2:38 "Pietari vastasi: Kääntykää, ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. "

    Tässä ei sanota, että kaste pelkästään antaisi synnit anteeksi vaan ensin mainitaan kääntyminen, joka tietenkin tarkoittaa syntisyytensä tunnistamista, syntiensä katumista sekä uudestisyntymistä. Tämän seurauksena synnit saadaan anteeksi ja sitä seuraa kaste.

    Yksittäistä raamatunpaikkaa ei voi ottaa irralleen koko Apostolien tekojen teologiasta. Kaikki ne Apostolien tekojen paikat, joissa katuminen ja kaste mainitaan samassa yhteydessä eli Apt 2:38, 3:19 ja 26:20 katuminen mainitaan pelastuksen ehtona ensin. Muualla Apostolien teoissa pelastus on aina Jumalan lahja eikä vedellä kastamista edes mainita näissä kohtaa (esim. Apt.10:43,47, 13:38-40, 15:11, 16:30,31, 20:21 ja 26:18).

    Uusi testamentti selvästi painottaa katumista ennen kastetta, pelastuksen ehtona. Sana kaste, kreikaksi baptizo tarkoittaa aina veteen upottamista. Tätä sanaa ei käytetä Pyhän hengen kasteesta puhuttaessa. Mutta tämä asia ei näy suomenkielessä. Pietari kertoo asian hyvin selvästi. Hän kertoo ihan suoraan myös mitä kaste tarkoittaa. Se ei tarkoita pelastumista eikä syntien anteeksisaamista.

    1. Pietarin kirje 3:18-22 "18. Kärsihän Kristuskin kerran syntien tähden, vanhurskas väärintekijöiden puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Lihassa ollessaan hänet tosin surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. 19. Hengessä hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 20. jotka muinoin olivat tottelemattomia, kun Jumala pitkämielisesti odotti Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia. Siinä pelastui VEDEN KAUTTA vain muutamia, yhteensä kahdeksan ihmistä. 21. Tämän VERTAUSKUVAN mukaan VESI nyt teidätkin pelastaa, KASTEENA. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, 22. hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen valtaansa on alistettu enkelit, vallat ja voimat. "

    Niin, kaste on vain symboli, jossa vesi vertauskuvallisesti pelastaa mutta itse kaste ei pelasta ketään. Kaste ei myöskään ole lihan saastan eli synnin poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Vesikaste on merkkinä uskollisuudesta Jumalaa kohtaan, hyvän omantunnon pyytämistä, paremmin käännettynä, Kristuksen ylösnousemuksen kautta saadun Jumalan mielen mukaisen mielenlaadun pyytämistä. Kaste on seurausta kääntymisestä ja on ulkoinen tunnustus siitä, että on vastaanottanut Jeesuksen, aivan samoin kuin suun tunnustuskin on.

    Lisäksi jokainen kaste todistaa langenneille enkeleille Jeesuksen ylösnousemuksen mukanaan tuomasta armosta, jota Jeesuskin meni heille tuonelaan saarnaamaan, ja josta he eivät sitä ennen olleet kuulleet.

    Äänestä

2Moos.21:25 Biblia (1776) Polton poltosta, haavan haavasta, sinimarja sinimarjasta.

Äänestä
  • Antikristuksen antti, olet pimeydestä!

    Äänestä

>> aviorikos, jonka Raamattu kieltää, oli todellakin kielletty vain niiden kesken, jotka olivat jonkun kanssa liitossa <<

Älä ihmettä! Ettäkö AVIOrikos tarkoittaisi vain AVIOliitossa olevia!? 😂

On se vaan hienoa, että meillä on tämmöisiä "kansankynttilöitä" annettu, jotka valistavat meitä "tyhmempiä". 😂

Äänestä
  • Opettele lukemaan!

    Jos jompi kumpi seksin harrastaja oli aviossa jonkun kanssa, oli yhdyntä syntiä. Luonnollisesti tämä kattaa myöskin sen vaihtoehdon, jos kahden eri liiton aviopuolisot harrastivat keskenään seksiä.

    Kylläpä tämä aiheuttaa kommentojissa tunteita, kun kiihkossaan lukijat unohtavat, miten suomen kieltä luetaan.

    Äänestä

Kiitos hyvästä avauksesta!

Joku tuolla ajatteli esiaviolliset seksin olevan kielletty Raamatussa.

Uudessa testamentissa sitä ei ainakaan suoraan kielletä. Haureus sana esiintyy Uudessa testamentissa sellaisissa yhteyksissä, missä puhutaan ylensekstailusta. Vähän niin kuin ylensyönnistä tai liiallisesta alkoholin juomisesta. Tuohon aikaan kaikenlaiset ylilyönnit olivat Raamatussa negatiivisessa valossa. Humaltumista ei kielletä mutta liiallinen juopuminen on pahasta. Runsaita pitoja ei kielletä mutta ylensyöminen on pahasta. Seksiä ei kielletä mutta liiallinen yhdynnän harjoittaminen on pahasta. Haureus mainitaan mm sukulaisten välisten sukupuoliyhteyden yhteydessä, kun mukana on aviomies ja ns luonnottoman seksin harjoittamisen yhteydessä, mitä ikinä se onkaan. Mikään näistä ei ole erityisesti esiaviollista seksiä sinällään. Myös homoseksuaalisuus mainitaan UT:ssa haureutena tietyissä yhteyksissä.

Lähes järjestään kaikissa perusteluissa esiaviollisen seksin kieltämiseksi käytetään Uuden testamentin kohtia, joissa käytetään sanaa haureus, kreikan porneia. Ihmisten mielissä se tarkoittaa lukuisia eri asioita mutta UT kirjoitettiin 100-luvun ihmisille. Miten he käyttivät porneija sanaa. Missä yhteyksissä porneia-sanaa on alunperin Jeesuksen elinaikana käytetty?

Porneian alkuperäinen merkitys oli prostituutio/seksin myyminen. Eli seksin myyminen on Raamatun haureutta. Myöhemmin tälle sanalle on annettu muutakin merkityksiä. Ja jo Raamattua lukemalla voi huomata, että sana haureus tarkoittaa sielläkin kahta täysin eri asiaan: jotakin, joka liittyy seksiin ja jotakin, joka liittyy valheoppeihin. Asia on helppo nähdä haureus-sanan asiayhteyksissä.

Asia ei ole niin mustavalkoinen.

Mitä Vanha testamentti sitten sanoo haureudesta. VT:n mukaan haureutta on vain avioliitossa olevan seksin harrastus liiton ulkopuolisen kanssa. Toki on sanottava, että jos neitsyt harrasti yhdyntää avioliittoon kuulumattoman kanssa, se ei ollut syntiä mutta johti yleensä liiton muodostamiseen seksiä harrastaneiden välillä ennemmin tai myöhemmin. Yleensä ennemmin.

Toisaalta monilla Jumalan miehillä oli jalkavaivoja, joihin he yhtyivät. Näin avioliiton sisäpuolellakin harjoitettiin seksiä useiden partneneiden kanssa ihan luvallisesti ilman, että se olisi ollut syntiä. Panipa eräs Jumalan mies vaimonsa siskoakin eikä Jumala ollut siitä moksiskaan muutoin kuin, että huomautti häntä siitä, ettei tämä uskonut kun Jumala lupasi hänelle jälkeläisen hänen omasta vaimostaan.

Seksualisuus on kristinuskon värittyneimpiä asioita. Onkohan mitään Raamatun sanaa vääristelty niin paljon kuin seksualisuuteen liittyvää tekstiä...

Äänestä
  • Lopeta valheittesi levittely !

    Juttusi eivät perustu / pohjaudu siihen, mitä Raamattu sanoo ja opettaa !

    Vaan ne perustuvat sinun omaan mieltymykseesi väärään ja valheisiin !

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Lopeta valheittesi levittely !

    Juttusi eivät perustu / pohjaudu siihen, mitä Raamattu sanoo ja opettaa !

    Vaan ne perustuvat sinun omaan mieltymykseesi väärään ja valheisiin !

    Kirjoittamani perustuu Raamatunajan tutkimuksiin. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Kiellä vain uskontosi menneisyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kirjoittamani perustuu Raamatunajan tutkimuksiin. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Kiellä vain uskontosi menneisyys.

    Höpö höpö !

    Kirjoitat ihan pehmoisia !

    Ja kautta aikain on Raamattua vääristelleet väärät !

    Jo Pietasi kirjoitti näistä kaltaisistasi Raamatun vääristelijöistä !

    2. Piet. 3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
    16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista,
    !!!
    vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
    !!!

    Äänestä

<< teidät PELASTAA nyt KASTE<<
Hokkus pokkus poppakonstit ei pelata, väärin ymmärretty ilmeisesti tarkoituksella, se onkin saatanasta.

Oikea pelastaja on Jeesus Kristus vapahtaja meidä puolestamme.
Ilhmiselle se on mahdoton, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

Äänestä
  • Kaste on Jumalan ainutkertainen pelastusteko, jossa Jeesuksen kuolema tulee ihmisen hyväksi.

    Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaste on Jumalan ainutkertainen pelastusteko, jossa Jeesuksen kuolema tulee ihmisen hyväksi.

    Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Mitä sanonta tarkoittaa, se on tärkeää.
    Kasteen palvojat: "vesi päähän lirahtaa sielu taivaaseen livahtaa".
    Ilman uskoa ei saa edes kastaa. Kaste on rituaali, toimintamalli jonka Jeesus on antantut. muuta kaikki kunnia kuuluu Jeesukselle.
    Vai palvotaan kastetta? Se on saatanan synti, eksytystä.
    Yksin Jeesus riittää. Näin se on.!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaste on Jumalan ainutkertainen pelastusteko, jossa Jeesuksen kuolema tulee ihmisen hyväksi.

    Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Anna sovittaa itsesi Jumalan kanssa=Anna kastaa itsesi ja perheesi, jos sitä on,
    jotta Jeesuksen veri sovittaa teidät.

    "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa? (Room.6:3)

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Varför dröjer du då nu? Stå upp och låt döpa dig och avtvå dina synder, och åkalla därvid hans namn.' [Apg. 2,38]

    And now why tarriest thou? arise, and be baptized, and wash away thy sins, calling on the name of the Lord.

    Äänestä

Jumala teki uuden liiton Poikansa kanssa.
Luuk: 22:20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

Uusi luomistyö. "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. Pelastuksen perusta, syy: Ef: 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

Äänestä
  • Jeesuksen kuolema ja veri on uuden liiton vakuutena. Ei Jumala poikansa kanssa sitä liittoa tehnyt.
    Syntinen ihminen pääsee liiton jäseneksi vain jos hän antaa kastaa itsensä syntien sovitukseksi ja Pyhän Hengen sinetin saamiseksi kuulumisesta uuden liiton jäsenkesi ja Kristuksen ruumiin jäseneksi, johon Jumala kasteessa puhdistamansa sielun liittää.

    Jumala käskee ja ihminen tottelee kastekäksyä, tai on tottelematta, omaksi vahingokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Jeesuksen kuolema ja veri on uuden liiton vakuutena. Ei Jumala poikansa kanssa sitä liittoa tehnyt.
    Syntinen ihminen pääsee liiton jäseneksi vain jos hän antaa kastaa itsensä syntien sovitukseksi ja Pyhän Hengen sinetin saamiseksi kuulumisesta uuden liiton jäsenkesi ja Kristuksen ruumiin jäseneksi, johon Jumala kasteessa puhdistamansa sielun liittää.

    Jumala käskee ja ihminen tottelee kastekäksyä, tai on tottelematta, omaksi vahingokseen.

    Ristin ryöväria ei kastettu. Jeesus on sama eilen tänään ja ikuisesti.
    Ristin sovitus on evankeliumi, se pelastuksen syy ja perusta, kallio. Siinä ihmisen teoilla ei ole mitään osaa, eikä ihmisellä, sen vastaan ottamisesta syntyy seuraus; pelastus. Ja se on Jumalan teko. Ei kasteen.

    2 Kor:5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    Äänestä

Avoin kirja kokouksessa avaa Raamattua parhaiten.

Äänestä

38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

38 Petrus svarade dem: »Gören bättring, och låten alla döpa eder i Jesu Kristi namn till edra synders förlåtelse; då skolen I såsom gåva undfå den helige Ande.

38 Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.

39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

39 Ty eder gäller löftet och edra barn, jämväl alla dem som äro i fjärran, så många som Herren, vår Gud, kallar.»

39 For the promise is unto you, and to your children, and to all that are afar off, even as many as the Lord our God shall call.

Äänestä

Jeesus antaa ikuisen elämän, ei kaste.
Ja kunnia kuuluu Jeesukselle. Kaste ei ole jumala.
Kuinka paljon on kastettuja ateisteja ajatelkaa sitä.
Kun Jeesus antaa uskon se on eri juttu.

Äänestä

Sain aikoinaan, huijari Leo Melleriltä, postia jo ei maksa kymmenyksiä, liukuu pikku hiljaa hänen armostaan pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Liikkuiko Pyhä henki vetten päällä? Kuuluuko käsky: älä tapa vai älä murhaa?

Uusin Raamatun kielien tutkimus on tuonut uutta valoa hepreankielen sanojen merkitysten suhteen. Raamatussa on vielä useita hepreankielen sanoja, joiden merkitystä ei tunneta ja joita voidaan vain arvailla, kuten esim Älä tapa.

"Älä trə·ṣāḥ" käskyn sana trə·ṣāḥ, ei tarkoita tappamista mutta mitä se sitten tarkoittaa, se ei ole aivan varmaa. Ehkä murhaaminen  olisi lähinnä sanan trə·ṣāḥ oikeaa merkitystä mutta se voi myös tarkoittaa yhteisön olemassaolon vaurioittamista jollakin tavoin; sellaisen teon tekemistä, jonka ansiosta uskovaisten yhteisö joko ei enää toimi taikka selkeästi kärsii. Käskyn merkitys ei ole oikeastaan ollenkaan selvä mutta tappamista se ei kiellä, sillä hepreassa on oma sana tappamiselle ja se ei ole tresah.

Toisena esimerkkinä Raamatun alusta lause: "Mutta maa oli autio ja tyhjä, pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki (wə·rū·aḥ) liikkui (mə·ra·ḥe·p̄eṯ) vetten päällä."

Se, mitä tuo mə·ra·ḥe·p̄eṯ tarkoittaa on mahdotonta tietää, sillä Raamatussa tämä sana ei ilmene toista kertaa missään yhteydessä. Sen merkitys on keksitty lauseen muihin sanoihin mahdollisimma  sopivaksi. Se on suomennettu Raamatussamme sanalla "liikkui".

Mə·ra·ḥe·p̄eṯ -sanaa on kuitenkin käytetty pakanallisissa Raamatun ulkopuolisissa lähteissä ihan muussa merkityksessä. Siellä se on tarkoittanut linnun metsästyssyöksyä kohti maata. Koska tuo henki eli wə·rū·aḥ voidaan kääntää myös sanaksi tuuli, sopii metsästyssyöksy ehkäpä vielä paremmin tuulen ominaisuudeksi. Tuuli viuhuu ja pyörteilee sattumanvaraisesti ja voi tehdä myös syöksyjä.

Mutta hepreankielentutkimus on tuonut esiin myös muita vääriä käännöksiä, joilla on enemmän merkitystä jokapäiväiseen elämäämme. Näitä ovat mm. tnə·’āp̄ ja ṯaḥ·mōḏ.

Sana tnə·’āp̄ on aiemmin suomennettu huorin tekemiseksi. Tämä sana ei ilmene missään muualla Raamatussa kuin kymmenen käskyn laissa, siis yhteensä kahdessa eri kohtaa. Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat sanan kuitenkin tarkoittavan (avio)liitossa olevien puolisoiden liiton ulkopuolista seksuaalista aktia. Se ei siis rajoita sinkkujen seksi-elämää millään tavoin. Oikeampi käännös onkin aviorikos. Käsky kuuluukin: "Älä tee aviorikosta".

Sana ṯaḥ·mōḏ (käännetty usein himoitsemiseksi) liittyy myös kymmenen käskyn lakiin. Se esiintyy kymmenen käskyn laissa ja sen lisäksi kahdessa muussa kohtaa. Heprean ṯaḥ·mōḏ ei kuitenkaan tarkoita seksuaalista himoa eikä voimakasta haluamista lainkaan. Se tarkoittaa ihan jotakin muuta. Se voidaan suomentaa:

10. Käsky: älä ajattele (ṯaḥ·mōḏ) toisen omaa sen viemistarkoituksessa; varastamistarkoituksessa.

Nykyajan himoita-sanan merkitys on siis hieman toinen kuin ṯaḥ·mōḏ sanan alkuperäinen merkitys heprealaisessa Raamatussa. Himoitseminen ei ole koskaan Raamatussa tarkoittanut voimakasta haluamista; ei ihmisen haluamista eikä esineiden haluamista, eikä erityisesti seksuaalista haluamista/himoa.

Jeesus esitti tästä käskystä oman tulkintansa, joka näyttäytyy nyt myös hieman toisessa valossa. Jeesushan sanoi että se, joka himoiten katsoo naista on tehnyt synnin.

Ensinnäkin tiedetään, että Vanhan testamentin aikaan aviorikos, jonka Raamattu kieltää, oli todellakin kielletty vain niiden kesken, jotka olivat jonkun kanssa liitossa, ja tiedetään sekin, ettei Jeesus näin ollen tarkoittanut ihmisiä, jotka eivät olleet aviossa. Aviorikoksen toteutumiseen tarvittiin myös seksuaalinen teko. Edes silloin pelkkä katsominen ei ollut synti.

Tämän uuden tiedon valossa pelkkä naisen haluaminen ei ole aviorikos eikä siis sitä himoitsemista, josta Jeesus puhui. Jeesus puhui tuosta samasta himoitsemisesta kuin kymmenen käskyn lakikin: älä himoitse toisen omaa sen viemistarkoituksessa; varastamistarkoituksessa.

Jeesus ei siis tämän käskynsä tulkinnassa kiellä ihmiselle luontaisia seksuaaliseen kanssa käymiseen liittyviä haluja vaan näiden halujen fyysiseen toteutamiseen tähtäävän toiminnan, jos toisen omistamaan naiseen kohdistuu varastamis-toimi tai varastamisen ajattelu. Se ei kiellä naisen voimakasta haluamista eli himoitsemista; ei vaatetetun, ei vähäpukeisen eikä alastoman naisen, eikä minkäänlaisen naisen seksuaalista haluamista. Se kieltää vain hänen varastamisensa ja nyt siis myös Jeesuksen mukaan jo sekin on syntiä, jos vain ajattelee varastavansa toisen naisen.

Näin ollen Jeesuksen mukaan toisen naisen viemisen/varastamisen ajatteleminen on synti, sisälsi se seksuaalisen teon toteuttamisajatuksia tai ei. Naisethan olivat (avio)miehensä tai isänsä omaisuutta Raamatun kulttuureissa.

...jatkuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu