Hymyilyttää nuo päättäjien touhut !!!!!!!!!!!!

Aikoinaan Suomi päättäjät kehuivat "Venäjä osaamisellaan" .
Miten kävi? Päin hanuria meni.

No ku tuo meni päin hanuria, niin otetaan vanha virsi käyttöön ja aletaan
kehumaan metsä osaamisella. Historia kertoo tottuuven, se on mennyt
totaalisesti pieleen.

Soiden ojitus, Osaran aukiot, koko metsätalouden hoito on todistettavasti
on mennyt päin hanuria. Silmittömän ahneuden jäljet ovat nähtävissä vanhoilla
hakkuu-alueilla.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuohon voisi lisätä soiden ojituksen. Se nimittäin pilasi vesistöt ja nyt
niitä joudutaan ennallistamaan ja vielä EU:n komennossa.

Äänestä

Kritiikki on vain osittain oikeutettua.
Suomen venäjäosaamista ei muuta yksi tapahtuma. Voime edelleen olla hyviä siinä muihin verrattuna, vaikka kaikkea emme osaakaan ennustaa.

Mitä siten tulee metsänhoitoon ja soiden ojitukseen, niin niillä meille on aikoinaan tehty puunjalostusteollisuus ja maatalous. En usko, että vaikka espanjalaisilla olisi ollut parempaa osaamista, kun siellä ei ole soitakaan ja ilmasto on tyystin erilainen.

Ennallistamistavoite on hyvä luonnon kannalta.
Suomen pinta-alasta 73% on metsää. Sitä voidaan nostaa, mutta sitä ennen Saksan ja Hollannin pitää päästä samaan. Ihan vain oikeudenmukaisuuden vuoksi.

EU on laittanut tavoitteeksi 1950-luvun, joka on harvinaisen sopiva erityisesti Saksalle. Silloin Saksassa oli sodan jälkeen tuskin yhtä puuta jäljellä metsästä puhumattakaan. Teollisuus oli levittäytynyt kaikkialle ja sota vienyt loput.

On epäoikeudenmukaista, että meistä tulee EU:n metsämusseo tai jos tulee, muiden maiden pitää maksaa korvauksia siitä, että pidämme maan gtyhjänä jotta niillä on mahdollisuus ylläpitää teollisuutta.

Äänestä

Kokoomus, 30 vuotta vallan kahvassa ja kaikki aivän päin h********!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aikoinaan Suomi päättäjät kehuivat "Venäjä osaamisellaan" .
Miten kävi? Päin hanuria meni.

No ku tuo meni päin hanuria, niin otetaan vanha virsi käyttöön ja aletaan
kehumaan metsä osaamisella. Historia kertoo tottuuven, se on mennyt
totaalisesti pieleen.

Soiden ojitus, Osaran aukiot, koko metsätalouden hoito on todistettavasti
on mennyt päin hanuria. Silmittömän ahneuden jäljet ovat nähtävissä vanhoilla
hakkuu-alueilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu