Juha Sipilä ei asiaa tunnusta Mitä Purra sanoo?

https://www.suomenuutiset.fi/purra-oleskeluluvan-saamisen-helppous-ja-antelias-sosiaaliturva-houkuttelevat-haitallista-maahanmuuttoa/

Eduskunnassa käsiteltiin tiistai-iltana jälleen uutta hallituksen esitystä haitallisen maahanmuuton helpottamiseksi. Esityksessä ulkomaalaislakia halutaan muuttaa niin, että kansainvälistä suojelua saavien alaikäisten perheenjäsenten tai muiden omaisten osalta poistetaan toimeentuloa koskeva vaatimus näiden oleskeluluvilta. Perussuomalaiset esittivät hallintovaliokunnassa puheenjohtaja Riikka Purran johdolla esityksen hylkäämistä kokonaan.

Purran mukaan yksi kerrallaan jokainen edellisen hallituskauden pieni kiristys maahanmuuttopolitiikkaan on nykyisellä hallituskaudella kumottu. Esityksillään hallitus haluaa lisätä maahanmuuttoa maista, joista saapuvien tulijoiden kotoutumisennuste on heikko tai jopa olematon.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ei kiinnosta kutsuhuuto sakilla?

Äänestä

"Edustaja Kimmo Kiljunen (sd) kehui omassa puheenvuorossaan illan keskustelua hyväksi siihen saakka, kunnes Purra ja Jukka Mäkynen (ps) olivat päässeet ääneen. Kiljunen peräänkuulutti humanismia ja vaati perussuomalaisia puuttumaan sen sijaan työntötekijöihin, jotka ajavat ihmisiä pakomatkalle toiselta puolelta maapalloa Suomeen."


Onkohan tuo Kiljunen kiljuissaan vai pelkästään tyhmä?

Ihan pimeä ajatuskin: "puuttumaan sen sijaan työntötekijöihin"

Äänestä
  • Onko tämä se sama öykkäri, joka raivosi alkon työntekijälle omia käytännön oppejaan rapulassa.

    Äänestä

Juhalesta järjesti suomen nesteeseen kutsuillaan.

Äänestä
  • Nonstop

    Äänestä

kertokaa kepulaiset-kaanatus lähtee?

Äänestä

Tämä mölyävä persu kumma sikäli, kun Kapi ym MPP ym demarit häntä tukee.

Äänestä

siinä se on kepun tuho-Kärnäkään ei uskaltanut maahanmuutosta puhua Parkkonen alfa tv

Äänestä
  • Purran mukaan yksi kerrallaan jokainen edellisen hallituskauden pieni kiristys maahanmuuttopolitiikkaan on nykyisellä hallituskaudella kumottu. Esityksillään hallitus haluaa lisätä maahanmuuttoa maista, joista saapuvien tulijoiden kotoutumisennuste on heikko tai jopa olematon.

    niin keskusta? Kärnä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.suomenuutiset.fi/purra-oleskeluluvan-saamisen-helppous-ja-antelias-sosiaaliturva-houkuttelevat-haitallista-maahanmuuttoa/

Eduskunnassa käsiteltiin tiistai-iltana jälleen uutta hallituksen esitystä haitallisen maahanmuuton helpottamiseksi. Esityksessä ulkomaalaislakia halutaan muuttaa niin, että kansainvälistä suojelua saavien alaikäisten perheenjäsenten tai muiden omaisten osalta poistetaan toimeentuloa koskeva vaatimus näiden oleskeluluvilta. Perussuomalaiset esittivät hallintovaliokunnassa puheenjohtaja Riikka Purran johdolla esityksen hylkäämistä kokonaan.

Purran mukaan yksi kerrallaan jokainen edellisen hallituskauden pieni kiristys maahanmuuttopolitiikkaan on nykyisellä hallituskaudella kumottu. Esityksillään hallitus haluaa lisätä maahanmuuttoa maista, joista saapuvien tulijoiden kotoutumisennuste on heikko tai jopa olematon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu